Siirry pääsisältöön

Audrey Magee: Sopimus

"Faber pani kätensä takaisin ja muut miehet seurasivat esimerkkiä. Sotilaspastori puhui, ja muutamassa minuutissa Faber oli vihitty Berliinissä asuvan naisen kanssa, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Puolentoista tuhannen kilometrin päästä täsmälleen samalla hetkellä nainen osallistui samanlaiseen seremoniaan, jonka todistajina olivat hänen isäntä ja äitinsä; se oli hänen osuutensa sotasopimuksesta, joka tapasi Faberille naimaloman ja hänelle leskeneläkkeen, mikäli Faber kaatuisi."
Audrey Magee: Sopimus
(Atena 2015)
Alkuteos The Undertaking 2014
Suomentanut Heli Naski
242 sivua
Audrey Mageen romaani Sopimus sijoittuu toisen maailmansodan ajalle. Helposti voisi ajatella, että toinen maailmansota on kirjallisuudessa loppuunkaluttu aihe, mutta Audrey Magee lähestyy aihetta tavanomaisesta poikkeavalla tavalla: päähenkilöt Peter Faber ja Katharina Spinell solmivat sopimusavioliiton, jonka myötä Faber pääsee rintamalta lomalle. Katharina puolestaan saa leskeneläkkeen, mikäli mies kaatuu sotatantereilla.

Puolisot valitsevat toisensa kuvien perusteella, ja vihkiminen tapahtuu niin, että morsian ja sulhanen ovat kaukana toisistaan. Peter pääsee kuitenkin Berliiniin tapaamaan Katharinaa, ja pian naisesta sekä tapaamisen seurauksena syntyvästä lapsesta muodostuu rintamalla syy taisteluun ja hengissä pysymiseen.

Sopimus on kaunistelematon, paikoin raaka kuvaus elämästä sodan keskellä. Näkökulmat vaihtelevat Peterin ja Katharinan välillä niin, että vuoroin paetaan kotirintamalla pommisuojaan tai käydään kutsuilla, vuoroin vaelletaan keskellä kylmyyttä ja lunta  Stalingradin lähellä. Katharinalla on omat murheensa kotona, kun veli palaa särkyneenä rintamalta ja isä uskoo vankkumatta natsismiin ja on läheisissä väleissä puolueen ylempään väkeen kuuluvan tohtori Weinartin kanssa. Eikä Katharinakaan juuri kyseenalaista sitä, miksi perhe yhtäkkiä pääsee muutamaan hienoon asuntoon kaupungissa, jossa juutalaisia ajetaan keskellä yötä kodeistaan. Samaan aikaan Peter joutuu rintamalla näkemään, mitä tapahtuu, kun voitonvarmuus murenee eikä kipeästi kaivattua apua kuulu.
Tosiasia on, että minä kuolen nälkään ja palellun hengiltä tuhansien kilometrien päässä kotoa. Minkä tähden? Suuremman, vahvemman Saksan, joka on vapaa kommunistijuutalaisista. Siinä tosiasiat.
Sotavuodet tarkoittavat nälkää, menetyksiä, selviytymistä ja toistuvia taisteluja tai pakenemisia pommisuojaan. Yhtäkkiä kaikki entinen on mennyttä.
Hän hautasi kasvonsa niihin, nuuhki Peteriä, nuuhki lakanoita, huojui taakse ja eteen, nyyhkytti kankaaseen, tahtoi sen kaiken olevan ohi, tahtoi Peterin kotiin ja kaiken olevan taas normaalia. Vaikka hän ei enää tiennyt, mikä oli normaalia. Hän oli unohtanut. Hänellä ei ollut siitä enää aavistustakaan.
Epänormaali tilanne ei voi olla muuttamatta ihmisiä, ja taistelujen viimein päätyttyä maailma on toinen kuin vuosia aiemmin. Pitääkö sodan alkuvuosina tehty sopimus vai onko liikaa kauheutta tullut väliin? Mitä tapahtuu, kun "Saksaa vihataan niin" ja kun velvollisuutensa täyttäneet palaavat lyötyinä ja vahingoittuneina kotiin?

Sopimus ei ole kielellisesti mitenkään erityinen, mutta kirjan tarina, joka nojaa paljoltí dialogiin, on vahva. Romaani herättää tunteita, kun sota-aikana vallitsevat arvot, joita on vaikea käsittää ja jotka tuntuvat usein äärettömän epäoikeudenmukaisilta. Esimerkiksi Katharinan isä on opportunisti, jolle mikään ei tunnu olevan pyhää, ja Katharinan vanhempien tapa syyllistää tytärtään, joka yrittää tehdä parhaansa vaikeissa olosuhteissa, tuntuu kohtuuttomalta. Tietynlainen ajattelun musta-valkoisuus näkyy tarinan loppuratkaisussakin. Sopimus ei luo romantisoitua kuvaa 1940-luvun Saksasta vaan repii ja raastaa kylmäävän vakuuttavasti ja saa pohtimaan, keneen voi lopulta todella luottaa.

Blogeissa Audrey Mageen romaania on luettu ahkerasti. Postauksia löytyy ainakin seuraavista paikoista:

Kirjan vuoden haastelistaa pääsen pitkästä aikaa täyttämään: Sopimus on kirjailijan esikoisteos, joten romaani asettuu kohtaan 15. A popular author's first bookKirjankansibingosta ruksaan kohdan valokuva.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä varsin hieno teos. Erityisesti pidin Mageen tavasta kuljettaa tarinoita rinnakkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenne ja dialogin runsaus tekivät kirjasta nopealukuisen, raskaasta aiheesta huolimatta. Doerrin teoksessa (Kaikki se valo jota emme näe) on samanlainen rakenne, ja muutenkin tuli lukiessa verrattua aika paljon siihen.

      Poista
  2. Pidin kirjan tyylistä kovasti eli siinä oli jotain äärimmäisen tehokasta. Tällainen teos toimii vahvasti niillekin, jotka eivät ole toisen maailmansodan historiaan kovasti perehtyneet. Vaikka kirjoittaja on irlantilainen, hän lienee saksalaisen kirjallisuuden ystävä, sillä kuulin teoksessa Böllin kaikuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan, tämä toimii hyvin vaikkei historia niin hallussa olisikaan. Hyytävän elävästi Magee hahmojaan ja sota-aikaa kuvaa.

      Poista
  3. Tämä kirja jätti minuun voimakkaan lukujäljen, pidin kirjan rakenteesta ja tarinasta, lopustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin lopusta, minusta se sopi jotenkin hyvin kokonaisuuteen. Aika armoton tarina mielestäni on, mutta varmaan siksikin niin vaikuttava.

      Poista
  4. Tämä on minulle niitä kirjoja, jotka intuitio vain käskee lukemaan, mutta joihin tarttumista jostain käsittämättömästä syystä välttelee. Kiitokset hienosta arviostasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta! <3 Ehkä tällekin tulee sinun kohdallasi aikansa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…