Siirry pääsisältöön

André Brink: Valkoinen, kuiva kausi

"Hän ei ollut koskaan ennen kokenut näin väkevästi heidän maailmojensa täydellistä eristäytyneisyyttä, ja sitä että vain heidän kahden kautta nämä maailmat pääsisivät hipaisemaan toisiaan ohimennen ja tilapäisesti ja että sekin oli toteutunut vain Gordonin avulla. Gordon: poikkeuksetta kaikki palautui häneen."
André Brink: Valkoinen, kuiva kausi
(WSOY 1981)
Alkuteos A Dry White Season 1979
Suomentanut Seppo Loponen
358 sivua
Kirjailija André Brink siirtyi ajasta ikuisuuteen 6.2.2015, ja Tuija haastoi blogissaan kirjabloggaajat julkaisemaan Brink-aiheisia tekstejä tänään, 29.5.2015, kun kirjailija olisi täyttänyt 80 vuotta. Valitsin luettavakseni romaanin Valkoinen, kuiva kausi, joka on ilmestynyt alun perin vuonna 1979 ja suomennettu WSOY:n kustantamana 1981.

Tarina sijoittuu vuoden 1976 Johannesburgiin, Soweton mellakoiden aikoihin. Päähenkilö on keski-ikäinen opettaja Ben Du Toit, joka edustaa valkoihoista väestöä. Hän kuulee mustaihoisen ystävänsä Gordon Ngubenen tehneen itsemurhan turvallisuuspoliisin pidättämänä. Kuolemaa edeltäneet tapahtumat saavat Benin ymmärtämään, että Gordonin tapauksesta kerrotaan hyvin vähän, jos lainkaan totta, ja hän ryhtyy selvittämään, mitä tapahtui.

Selvitystyön myötä Ben Du Toit päätyy näkemään kotikaupunkinsa ja -maansa uusin silmin. Hän näkee asioita, joille olisi helpompaa kääntää selkänsä, ja ajautuu paikkoihin, joiden olemassaoloa hän tuskin on aiemmin ymmärtänyt.
Läpikotainen vierauden tunne, kun he tulivat prikulleen samanlaisten tiilitalojen ensiriveille. Ei yksistään toinen kaupunki, vaan toinen maa, toinen ulottuvuus, ihka erilainen maailma. Lapsia leikkimässä siivottomilla kaduilla. Autoja ja autonromuja rähjäisillä takapihoilla. Partureita harjoittamassa ammattiaan kadunkulmissa. Aukeita vailla kasvillisuuden ripettäkään, isoine käryävine jäteröykkiöineen ja jalkapalloa pelaavine poikalaumoineen.
Pahinta ei ole nähdä, millaisissa oloissa saman kaupungin ihmiset elävät. Pahinta on ymmärtää, miten epäoikeudenmukainen maailma on: ihonväri ratkaisee, millaista kohtelua ihminen saa. Poliisiin ja oikeuslaitokseen ei ole luottamista, sillä oikeudenkäynneistä ja poliisitutkinnoista muodostuu absurdeja farsseja, jotka eivät johda mihinkään.
Jokin on muuttunut peruuttamattomasti. Minä polvistuin ystäväni arkun ääreen. Minä puhuin naisen kanssa, joka suri keittiössä samalla tavalla kuin äitini olisi saattanut surra. Minä näin isän etsivän poikaansa samalla tavalla kuin minä olisin saattanut etsiä omaa poikaani. Ja sen surun ja sen etsinnän oli aiheuttanut "minun kansani".
Vähissä ovat he, jotka ovat valmiita taistelemaan tasa-arvoisemman maailman puolesta. Ben saa tovereikseen laitonta taksia ajavan Stanleyn ja toimittajana työskentelevän Melanien, joka tietää mitä on olla valkoihoinen nainen Afrikassa. Samalla Ben joutuu kohtaamaan suvaitsemattomuutta työtovereiltaan ja läheisiltään, jotka eivät ymmärrä, mikä ajaa miehen selvittämään mustan miehen kohtaloa ja "veljeilemään" mustien kanssa.

Benin valitsema tie ei suinkaan ole vaaraton. Poliisin erikoisjoukot tekevät tutkinnan hänen kotiinsa, hänen postiaan valvotaan ja kulkemisiaan seurataan. Gordonin kuoleman tutkinnassa avustaneet kaikkoavat yksi toisensa jälkeen, ja tapahtumien yllä leijuu jatkuva uhka. Tästä kaikesta syntyy jännite, joka pakottaa lukijan jatkamaan kirjan parissa, pelkäämään epäoikeudenmukaisuutta ja väkivaltaa, toivonaan oikeudenmukaisuuden toteutuminen.

Valkoinen, kuiva kausi on tarina, joka satuttaa. Kirjassa ei mässäillä pelolla tai väkivallalla, mutta epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo ovat niin vahvasti läsnä, niin vivahteikkaasti kuvattuina, että tapahtumat eivät voi olla herättämättä suuttumusta. Kuva eteläafrikkalaisesta yhteiskunnasta on niin kaunistelematon, että ei ole mikään ihme, että Brink herätti aikanaan maassa myös kielteisiä reaktioita. Mikään ihme ei ole sekään, että kirjailijasta tuli elinaikanaan kansainvälisesti arvostettu: tarina tulee ihmisineen lähelle ja jättää jäljen.

Kirjankansibingossa Valkoinen, kuiva kausi
antaa ruksin kohtaan Kaupunki.
50 kategoriaa -listalla Brinkin teos asettuu kohtaan 37. A book with a color in the title.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä vaikuttava kirja.Kenties lukemistani Brinkin kirjoista nopeatempoisin, jos niin voi sanoa. Brink todellakin hallitsee painostavan tunnelman luomisen, vaikka näennäisesti ei mitään tapahtuisikaan: epämääräinen uhka on aina läsnä. Yksikin väärä sana voi laukaista ties millaisen tapahtumaketjun - ja joskus ei edes tarvita sanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on tosiaan luotu hienosti, niin pienillä asioilla mutta kuitenkin selvästi siten, että uhkaa ei voi olla huomaamatta. En voinut lukiessani olla ihailematta Benin rohkeutta, kun hän vain jatkoi valitsemallaan tiellä kaikesta huolimatta.

      Poista
  2. Humaani sanoma puree yhä! Tehokkasti kirjoitit, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija. Olen iloinen, että ideoit tämän haasteen. Muutoin tuskin olisin tullut kirjaa lukeneeksi.

      Poista
  3. Olen lukenut tämän vaikuttavan kirjan vuosia sitten. Hieno kirjoitus sinulta. Tuijan haaste kunnioittaa kauniisti Brinkin muistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Margit! Onneksi Tuija haastoi lukemaan Brinkin teoksia, muuten tämä tarina olisi voinut jäädä sivuun.

      Poista
  4. Voi että, tämäkin Brinkin kirja kuulostaa tosi hyvältä! Lukulistalle, ilman muuta! :)

    Olen niin iloinen, että tämän haasteen myötä sain minäkin lopulta tartuttua ensimmäiseen Brinkin teokseen. Olinkin kyllä jo parin vuosikymmenen ajan arvellut, että varmasti on huikea kirjailija, mutta silti jostain syystä lukemisen aloittaminen on siirtynyt vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin joskus vuosia sitten kiinnostunut Etelä-Afrikan ihmisoikeustilanteesta ja apartheidista, mutta en silti tullut Brinkiin tutustuneeksi. Nyt ihmettelen, miksi en, ja olen sinun laillasi iloinen tästä haasteesta.

      Poista
  5. Minä missasin koko haasteen!

    Brink kuului takavuosieni mielikirjailijoihin. Kuten Sara tuossa yllä sanoo, hän oli huikea, huikea kirjailija...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin ollut kiintoisaa lukea sinunkin ajatuksiasi haasteen yhteydessä. Mutta ehkä joskus toiste?

      Poista
  6. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjasto_10/Tapahtumat/Suomi__EtelaAfrikka_Seuran_kirjallisuusi%2875531%29

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on