”Mä kutsun sitä satunnaisten aaltojen teoriaksi”, hän kertoi. ”Me luullaan olevamme jotenkin kontrollissa, mutta elämän käänteet on vähän niin kuin setti satunnaisia aaltoja, joiden syntyyn on vaikuttanu tuhat eri asiaa. Niihin voi hukkua. Niitä vastaan voi räpiköidä. Tai sitten niillä voi surffata. Jos aalto on huono, parempia on tulossa. Jos se on hyvä, voi elää hetkessä ja nauttia vauhdista siitä huolimatta, että se tulee väistämättä hiipumaan. Surffaus opettaa, että ainoo asia, johon voi todella vaikuttaa, on se, miten aaltoihin suhtautuu.”
Kirsi vinkkasi blogissaan Janette Backin Satunnaisten aaltojen teoria -esikoisromaanista ja sai kiinnostukseni heräämään. En ole tainnut hetkeen lukea mitään Australiaan sijoittuvaa ja toisaalta viittaukset veteen ja aaltoihin saavat sydämeni sykkimään varsinkin näin kesäaikaan.
Romaanin päähenkilö on suomalainen Emmi, joka on kenguruiden maassa vaihto-oppilaana. Kemiat eivät ole kohdanneet ensimmäisen host-perheen kanssa, ja traumaattinen kokemus nakuttaa takaraivossa myös uuden perheen luona varsinkin, kun sielläkin on selvästi jonkinlaisia jännitteitä perheenjäsenten välillä. Lukiolaistytön pahin pelko on, että hän joutuu palaamaan maitojunalla kotiin, eikä kotimaassa odottava lapsuudenperhe juuri usko Emmin kykyyn pärjätä maapallon toisella puolella.
Emmi kuitenkin haluaa pärjätä ja ottaa kaiken mahdollisen irti ainutlaatuisesta kokemuksestaan Australiassa. Puolivahingossa Emmi päätyy myös surffaamaan ja joutuu melkeinpä heti vaaratilanteeseen, jota paikallinen surffilupaus ja kultapoika Atlas päätyy todistamaan. Atlas ei katso hyvällä suomalaisopiskelijan kokeilua mutta yhteinen koulutehtävä ajaa nuoret tekemään yhteistyötä ja tutustumaan toisiinsa, vaikkei ensikohtaaminen hyvää lupaakaan.
Satunnaisten aaltojen teoria on ihastuttava romaani, jonka voisi kuvitella kiehtovan eritoten lukioikäisiä ja heitä hieman vanhempia lukijoita. Vaikken olekaan aivan ydinkohderyhmää, pidin romaanista suuresti ja päädyin moneen otteeseen pohtimaan, kuinka paljon olisinkaan sitä lukioikäisenä mahtanut rakastaa. Janette Backin teos on nimittäin sopiva sekoitus arkista kouluelämää ja jännittäviä surffiaaltoja: Emmin hahmo on todentuntuinen epävarmuuksineen ja huolineen, eikä hänen sopeutumisensa uuteen ympäristöön onnistu pehmeän mutkattomasti vaan vaihto-oppilasvuosi saa kertomuksessa monenlaisia sävyjä, kuten odottaa sopii. Emmin ja Atlaksen suhteessa on jännitteitä mutta myös ihanaa hattaraisuutta, joka herättää tunteita ja saa toivomaan nuorille pelkkää hyvää.
Ehkä romaanin kiehtovuus tällaisen täti-ihmisenkin silmissä syntyy nimenomaan siitä, että kertomus ei ole vain pehmeää hattaraa vaan mukana on runsaasti realismia, tummiakin sävyjä. Äänikirjassa pidin rikastetusta äänimaailmasta ja kerronnassa niin sujuvuudesta kuin vakuuttavasta otteesta. Suosittelen!
Tämä jäi minulta kesken heti alkuunsa, mutta olen mielenkiinnolla kiertänyt lukemassa, mitä muut ovat tästä sanoneet. Ja pääasiassahan kaikki ovat tykänneet. Ehkä siis minulla hetki ei ollut oikea ja jonakin toisena ajankohtana voisi kirja vetää paremmin. Toisaalta, on niin paljon hyviä kirjoja, sellaisiakin, jotka imaisevat heti mukaansa, että harvemmin tulee otettua uusintakokeilua.
VastaaPoistaNo onpas kiva, että tartuit suositukseeni! Nuorten päähenkilöiden tarinoita lukiessani pohdin, että on aika ihanaa aikahypätä omiinkin nuoruuden muisteloihin. Olen ihan samaa mieltä, jos olisin lukenut tämän lukiossa, olisin varmaankin yrittänyt päästä Australiaan vaihtoon (mun aikana ainoa suunta oli USA).
VastaaPoista