Sophie Gilbert: Tytöt vs. tytöt – Kuinka popkulttuuri käänsi yhden sukupolven naiset itseään vastaan
Aina siihen saakka naisliike oli kasvanut. Susan Faludin vuonna 1991 ilmestynyt tietokirja Takaisku sekä Anita Hillin Yhdysvaltain senaatissa antama lausunto tuomari Clarence Thomasin ahdistelutapauksesta ja sen aiheuttama järkytys auttoivat feminismin kolmatta aaltoa löytämään muotonsa aidosti inklusiivisena, seksipositiivisena ja tulevaisuuteen toiveikkaasti suhtautuvana liikkeenä. Tehdessäni tätä kirjaa varten taustatutkimusta tyrmistyin siitä, kuinka tehokkaasti valtakulttuuri tukahdutti tämän energisen aktivismin. Musiikin maailmassa vihaiset naisrokkarit sysättiin vuosikymmenen mittaan syrjään ja heidän tilalleen nostettiin huomattavan nuoria ja huomattavasti sopuisampia popparityttöjä. Muodin maailmassa arvonsa mukaista palkkaa vaatineet ja toisiaan tukeneet vahvat supermallit korvattiin heikoilla ja passiivisilla teinitytöillä. 1990-luvun kuluessa feminismi määriteltiin kulttuurin saralla uudelleen kollektiivisesta taistelusta yksilölliseksi. Rodullisuuden, luokan ja sukupuolen intersektionaalisuuden tunnistavan ja inklusiivisen liikkeen sijaan saimme valikoivaa luokkanousua ja hillitöntä konsumerismia. Ne saivat seuraavina vuosikymmeninä jatkoa Lean in -korporaatiofeminismistä, girlboss-ilmiöstä ja armottomasta ”en tullut tänne ystävystymään” -tositelevisiosta.
Sophie Gilbertin tietokirja Tytöt vs. tytöt kuvaa 2000-lukua analyyttisesti fokuksessaan ennen kaikkea se, miten popkulttuurissa on vuosien ajan viljelty niin naisvihaa kuin naisten syrjintää. Gilbert tuo teoksessaan näkyväksi sen, miten voimallisesti populaarikulttuuri vaikuttaa siihen, miten naisia kohdellaan arjessa – eikä jälki ole kaunista.
Luin kirjan loppuun naistenpäivän jälkimainingeissa. Sunnuntaina 8.3. – siis naistenpäivänä – somesyötteeni oli täynnä naistenpäivään liittyviä postauksia. Niissä muistutettiin siitä, miten naiset tekevät valtavasti työtä mutta ansaitsevat yhä edelleen vähemmän kuin miehet, miten naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta tappaa naisia yhä vieläkin, ja myös siitä, että naiset ansaitsevat parempaa. Postaajia olivat pääasiassa naiset, tietenkin.
En voinut olla miettimättä, että maailma ei todellakaan tunnu nyt menevän tasa-arvoasioissa parempaan suuntaan. Päinvastoin. Ja samaa sanoo Sophie Gilbert. Hän muistuttaa, että tasa-arvokamppailuun kuuluu eräänlainen non-lineaarisuus ja se, että edistysaskelten seassa on myös taka-askelia. Hän myös maalaa ajoittain varsin lohdutonta kuvaa siitä, miten vaikeassa asemassa naiset usein ovat, olivatpa he sitten pyrkimässä viihdeteollisuuden valokeilaan tai eri alojen johtotehtäviin.
Gilbert kuvaa teoksessaan naisiin kohdistuvia varsin mahdottomia odotuksia ja sitä, miten nainen on esitetty muun muassa tosi-tv:ssä tai televisiosarjoissa. Hän tuo näkyviin julkkisnaisten altistumista niin jatkuvalle katseelle kuin kodin piiriin ulottuvalle häiriköinnille. Hän muistuttaa kauneusihanteista, jotka voivat johtaa paitsi tuskallisiin myös hengenvaarallisiin toimenpiteisiin, kun naiset yrittävät olla mahdottomien ihanteiden mukaisia.
Pariin viime vuosikymmeneen ulottuva analyysi on vyöryssään paikoin jopa uuvuttavaa. Mutta se on tarpeen, jotta osaamme kyseenalaistaa sen, mitä ympärillämme on, ja kenties myös taistella sitä vastaan.
Ryhdyin tähän projektiin, koska halusin ymmärtää, mistä tämän vuosisadan kulttuurissa ilmennyt sukupuolisyrjintä ja naisviha kumpusivat. Tutkimustyön aloitettuani minulle on valjennut, kuinka hämmästyttävän hyvin populaarikulttuuri ennustaa naisten ja muiden perinteisesti marginalisoitujen ryhmien asemaa ja kuinka tehokkaasti se sitä muuttaa. Se, mitä katsomme, kuuntelemme, luemme, puemme, kirjoitamme ja jaamme, sanelee pitkälti sen, millaisena sisäistämme oman arvomme ja miten osoitamme sen.
Alkuun olin Gilbertin teoksesta kovin vaikuttunut ja ajattelin sen sekä määrittelevän upean oivaltavasti lähes koko tähänastisen 2000-luvun popkulttuuria naisnäkökulmasta että osoittavan, miten helposti jostain vieroksuttavasta ja hätkähdyttävästä tulee normaalia ja hyväksyttävää. Mutta. Jossain kohtaa aloin lukea rivien väleistä ja paikoin suoraan riveiltäkin ylenkatsetta niitä naisia kohtaan, joiden ajattelen olevan valtavan viihdekoneiston pelinappuloita, joilla ei välttämättä ole ollut isommin valinnanvaraa. Laura muuten sanoittaa lukukokemustaan tavalla, johon voin hyvin samaistua.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 37. Kirja liittyy radioon tai televisioon (Yle 100 vuotta).
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.