Päättelin, että jäniksenpoika tarvitsi nyt enemmän vapautta ja avasin lammaskarsinan veräjän, jotta se pääsisi juoksemaan koko puutarhaan. Se näytti nauttivan takaa-ajoleikeistä suuremmassa tilassa. Se syöksyi minuun päin ja pinkoi pois, kiiti takaisin ja toisti saman, juoksi, väisteli ja kierteli minua loputtomasti auringonpaisteessa välkehtivällä ruoholla ja härnäsi minua lähdöillään. Se juoksi edestakaisin pensaiden viertä vauhdilla, jota oli mahdotonta seurata silmillä tai kameralla. Kun se kiihdytti, maa sen ympärillä muuttui silmissäni utuiseksi. Jäniksenpoika kääntyi aina paikallaan, ei koskaan kiertänyt kaarta, ja pystyi tekemään sen nopeassa vauhdissa. Leikkiemme aikana varoin seuraamasta sitä liian läheltä, jotta se ei pelästyisi. Useimmiten se leikki yksin, ponnahti ilmaan ja laskeutui jalat levällään kuin olisi sokissa ja kauhuissaan, ja laukkasi sitten ruohikolla edestakaisin jyrkkiä, samansuuntaisia linjoja.
Näen usein jäniksiä kotipihassamme. Harvemmin niitä on aikaa jäädä katselemaan, sillä ne katoavat näkyvistä yleensä mahdollisimman pian. Niiden jäljet toki jäävät lumeen, ja yhden kitukasvuisen omenapuun ne turmelivat eräänä talvena. En osannut olla kovin pahoillani puun kohtalosta, ja muutenkin olen suhtautunut jäniksiin varsin neutraalisti. Niiden papanat ja jäljet lumessa muistuttavat, että ne ovat kyllä täällä, vaikkei näköhavaintoja välttämättä olekaan syntynyt. Ne kuuluvat luontoon samalla tavoin kuin yössä haikeasti huutava lehtopöllö ja satunnaisesti tiellä näkemäni kettu.
Ehkä jokin kuitenkin muuttui, kun luin Chloe Daltonin omakohtaisen tietokirjan Ystävänä jänis. Siinä kiireinen uranainen ja maailmalla matkusteleva Dalton majailee maaseutukodissaan. Pandemia on muuttanut poliittisena neuvonantajana työskentelevän naisen arjen täysin. Vielä enemmän arki muuttuu, kun hän löytää sattumalta pikkuisen jäniksenpojan ja päätyy ottamaan sen hoiviinsa.
Vastoin kaikkia ennusteita vain sata grammaa painanut jänislapsi pysyy hengissä. Se kasvaa vähitellen samalla, kun sen hoitaja etsii kuumeisesti niin netistä kuin kirjallisuudesta tietoa jäniksistä. Tavoitettu tieto paljastaa jotain suhtautumisestamme jäniksiin, sillä pääosin Dalton löytää ohjeita jäniksen metsästämisestä ja valmistamisesta ruoaksi. Samalla se osoittaa, että jäniksen päätyminen ihmisen hoiviin ei ole aivan tavanomaista.
Daltonille on tärkeää pitää jänis luontokappaleena. Hän ei halua sen kesyyntyvän lemmikiksi eikä suostu nimeämään sitä. Jokin taitaakin mennä aivan oikein, sillä jänis löytää lajikumppaninsa ja vaikuttaa elävän lajilleen tyypillistä elämää – mitä nyt palaa usein sisätiloihin hakeutuakseen taas takaisin avaraan ulkoilmaan.
Ystävänä jänis -teos on lämminhenkisen kaunis kuvaus ihmisen ja jäniksen odottamattomasta ystävyydestä. Dalton kuvailee kirjassaan eloisan yksityiskohtaisesti jäniksen tapoja ja saa kerronnallisessa kirjassaan kartutettua myös lukijan ymmärrystä pihoissa huomaamatta liikkuvista pitkäkorvista. Luonnon kunnioittaminen on olennainen osa teoksen arvomaailmaa, eikä se suinkaan rajoitu vain jänöjusseihin vaan ulottuu laajemmallekin.
Miten iloinen olenkaan siitä, että en lähtenyt kaupunkiin heti, kun se oli mahdollista. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jona tuijotin ulos ikkunasta. Jos olisin lähtenyt, en olisi nähnyt jäniksenpoikien syntyvän. En olisi solminut suhteita, joita olen solminut jäniksen ympärillä muihin ihmisiin ja tähän maatilkkuun. En olisi tuntenut tätä odottamatonta, mutkatonta iloa enkä olisi oppinut olemaan patoamatta tunteita, joita se minussa herättää. En olisi katsonut elämääni toisesta perspektiivistä tai ajatellut, mitä voisin olla ja mitä en tarvitse. Aiemmin minä etsin poikkeuksellisia kokemuksia ja erotin itseni muista, mutta nyt saan lohtua siitä, että miljoonat ennen minua ovat kokeneet saman itsensä löytämisen prosessin ja että lohdun ja inspiraation tavoittamisessa luonnosta ei ole mitään omaperäistä. Luonto on meitä kaikkia varten. Se on kenties ainoa todellinen yhteinen perintömme ja uusiutumisen toivon lähde vaikeissa elämissämme.
Tässä maailmanajassa tällainen kirjallisuus on tarpeen. Se hellii mieltä ja tarjoaa mahdollisuuden karttaa maailman myllerrystä uppoutumaan maalaismaisemaan, missä jänö hyppää muurin ylitse ja kulkee virtaa myötäilevää polkua tavatakseen lajitovereitaan.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 27. Kirjassa on puutarha.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.