Hjalmar tihrustaa kahvikuppinsa reunalle laskeutunutta nokkosperhosta ja imee miettiväisenä alahuultaan. Hän on lukenut lehdistä Mussolinista ja Hitleristä, Italian ja Saksan sotilasliitto on suuri uutinen. Ei, hyvältä se ei näytä, mutta ei Hjalmaria mainittavasti huolestutakaan. Tänne Mussolini ei kumminkaan tule, siitä Hjalmar on melko varma. Sen enempää häntä ei huvita kuunnella keskustelua.
1930-luvun lopulla Hangossa Hjalmar joutuu hirvittävään tilanteeseen, kun hänen pojanpoikansa putoaa laiturilta veteen. Hjalmarin poika on jo menettänyt vaimonsa, pojan menettäminen olisi aivan liikaa.
Disa puolestaan emännöi pensionaatti Bellevueta, varsinaista synnin pesää. Kaiken täytyy olla kunnossa, siitä Disa on henkilökohtaisesti valmis pitämään huolen.
Hangossa arkeaan elää myös nuori Aino, jonka ajatukset täyttää oikeastaan yksi ainoa asia. Aino on kohdannut miehen ja rakastunut, mutta muut eivät suhtaudu orastavaan rakkauteen järin suopeasti.
Tavallisten hankolaisten elämä on kohtuullisen tavallista, vaikka maailmalta kantautuu synkkiä uutisia. Viimein Suomen eteläisimmässäkin kaupungissa tunnelma kiristyy toden teolla, eikä kukaan voi sulkea silmiään maailman todelliselta tilalta.
Odotin etukäteen ihastuvani suuresti tähän Hanko-trilogian avausosaan, mutta odotukseni eivät täysin täyttyneet. Ihailen kaunista kieltä ja pidin tunnelmasta, mutta jonkinlaista tenhoavampaa vetoa jäin kaipaamaan. Sen verran romaanin silti maailma kiinnostaa, että eiköhän trilogian seuraavakin osa mene lukulistalleni.
Muualla: Amman lukuhetki.
**********
Ellei Hedvig-täti olisi Anders-enon kysymyksen kuultuaan puhjennut niin jyrkkiin vastalauseisiin, olisin varmaan itsekin torjunut kohteliaasti enon ehdotuksen. Kun täti alkoi voivotella, miten olin aivan liian nuori ja kokematon kantamaan moista vastuuta, sisuuntui ja muutin mieleni. Ennen kuin hän ehti litaniansa loppuun, ilmoitin enolle, että totta kai olen valmis lähtemään Frugårdiin, jos minusta kerran voi olla siellä apua.
Sarja-avaus on myös Enni Mustosen Kasvattitytär, jonka päähenkilö Hedda Noora Lilliehöök kasvaa 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kohti aikuisuutta. Vanhempansa menettänyt 17-vuotias elää kasvattivanhempiensa armeliaisuuden varassa eikä oikeastaan ole kovin suuressa arvossa avioliittomarkkinoilla. Siitä hän ei juuri piittaa, sillä hän tietää jo, mitä haluaa. Hedda Noora haluaa Oton, jonka kanssa on jo merkitseviä katseita vaihdettukin.
Tavanomaiset askareet kasvattivanhempien luona vaihtuvat kuitenkin yllättäen emännän toimiin, kun kasvattiäitinä kotikartanossa Frugårdissa kaivataan kipeästi apua. Emäntäpiika on sairastunut vakavasti, ja kartanoon tarvitaan toimelias ihminen huolehtimaan kaiken sujumisesta. Senhän Hedda Noora osaa, ja äkkiä hän on nuoresta iästään huolimatta valvomassa ison talon töitä ja vahtimassa, ettei kukaan palvelusväestä käytä vapauksiaan vääriin tarkoituksiin.
Työntäyteiset päivät eivät suinkaan saa romaanin päähenkilöä unohtamaan rakkauden asioita. Hän odottaa kiihkeästi kirjeitä Otolta, mutta samaan aikaan kartanolla vierailee taajaan Oton veli Adolf Gustaf. Pian Hedda Noora huomaa joutuneensa suuren valinnan eteen.
Kasvattitytär on oikein ehta historiallinen viihderomaani, jonka parissa on helppo viihtyä. Hedda Noora sopii mainiosti tarinan sankarittareksi, sillä hän on ajatusmaailmaltaan varsin nykyaikainen ja osaa suhtautua kriittisesti esimerkiksi papin puheisiin naisen ja miehen roolijaosta. Pidin kertomusta kuunnellessani myös sitä, miten luontevalla tavalla siihen on istutettu historiallista sanastoa ja menneisyyden elämäntapoja: mieleen jäi esimerkiksi se, miten pukeutumista kuvataan.
Rouvankartanon tarinoita -sarja alkaa siinä määrin kiinnostavasti, että jatko-osia voisin myös ottaa kuunteluun. Kasvattitytär kuvaa Hedda Nooran yhtä elämänvaihetta, ja kiinnostavaa olisi tietää, mitä hänelle jatkossa kuuluu.
Muualla: Tuijata.
**********
Raakel ei pääse ulos. Kahvasta pitää nykäistä tietyllä tavalla eikä tottumaton osaa. Tyttö avaa oven, ei sano mitään. Raakel ei jää odottamaan hissiä vaan lähtee juoksemaan portaita. Rajussa kaikuvat kahdeksan kertaa kuusitoista askelta ja hiljaisemmat seitsemän kertaa kahdeksan, kun Raakel juoksee porraskäytävässä asuntojen ovien ohi. Sitten hän on alakerrassa. Pehmeästä käytävämatosta ei kuulu enää ääniä.
Varsin toisenlaisiin tunnelmiin siirryinkin sitten, kun otin kuunteluun Johanna Hulkon romaanin Onnenpäiviä. Se sijoittuu 1970-luvulle ja kuvaa Oulussa asuvan Hannelen arkea. Hän käy neljättä luokkaa ja havaitsee paljon. On kuitenkin vähän sellaista, mistä voi tai saa puhua ääneen.
Romaani on tummasävyinen ja tunnelmaltaan tehokas. Nuoren päähenkilön ajatusmaailma piirtyy esiin kirkkaasti ja uskottavasti. Koulun sosiaalinen järjestys on julma, ja siinä, miten Hannele pyrkii pysymään joukossa, on jotain riipaisevaa. Mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään välttääkseen sosiaalisen kuoleman? Mihin kiusaaminen voi johtaa? Entä miten siihen puututaan, vai puututaanko?
Onnenpäiviä on romaanin nimenä sellainen, että odotukset voisivat asettua vinoon. Elina Warstan luoma kansi kuitenkin kuvaa tunnelmaa hienosti ja asettaa samalla nimen uuteen valoon: onnenpäiviä ei välttämättä olekaan luvassa ainakaan runsain mitoin.
Johanna Hulkon romaani on kokoaan suurempi, ja se jättää vahvan muistijäljen. Sekä lapsen näkökulma että ajankuva toimivat hienosti.
Muualla: Kirjavinkit.
**********
Ørjan ryppäässä oli viisi saarta, ja ne likosivat vedessä kuin valkeat, sirpaleiset luunpalat. Sipaisin niistä jokaista, oikealta vasemmalle, suurimmasta pienimpään, avomerelle asti. Loput palaset oli ripoteltu karttaan miten sattuu; Ørjan saarten väleissä ja vierellä oli lukemattomia pikkuluotoja, saarten silppua.
Tine pyörittää kaupungissa teatteria ja matkustaa 1970-luvulla Ørjalle taiteilijamiehensä kanssa viedäkseen sinne kiertävän elokuvateatterin. Hanke uhkaa kuitenkin jäädä sivuseikaksi, kun Tine löytää vajasta lankamagnetofonin, lankurin. Tine lumoutuu äänitteistä, joita lankurilla on tallennettu pari vuosikymmentä aiemmin.
Hiljalleen äänitteeltä tarkentui esiin tuuli, sitten rantaan lyövät aallot. Kuin avattu ikkuna olisi nitkahdellut tuulessa vasten hakasta.
Äänitteillä puhuu 12-vuotias tyttö, Isa. Hänen äitinsä on haihtunut ja muuttunut muuksi, ja tytär puhuu äänitteillä äidilleen. Hän puhuu elämästään ja siitä, minkälaista on elää 1950-luvun alussa Norjassa saksalaismiehityksen aikana. Ja Tine kuuntelee.
Huomaan, että saaristomaisema jostain syystä kiehtoo minua suuresti, ja niin tälläkin kertaa. Saari ja meri ovat vahvasti ja myös luontevasti tapahtumissa läsnä erityisesti loppupuolen dramaattisissa tapahtumissa.
Ørja on kiinnostava romaani, jonka äärellä nautin erityisesti hienoista ja vaikuttavista luontokuvauksista. Aihekin on kiinnostava, ja aikatasojen limittyminen toisiinsa vain lisää kertomuksen kiehtovuutta. Olisin varmasti nauttinut romaanista vielä enemmän, jos sen runsautta olisi hieman karsittu, mutta yhtä kaikki: Ørja on vakuuttava esikoinen, jonka maisema jää mieleen.
Muualla: Kirjojen kuisketta.
Olen lukenut teoksen Säilyt sydämessäin ja voin sanoa, että tarina säilyy sydämessäin. Niin paljon minä siitä pidin. Hanko on upea miljöö, johon henkilöhahmot solahtivat sujuvasti. Disa oli kyllä aivan vastustamaton. Toivon tästä sarjasta tv-sovitusta tai elokuvaa. Onhan tämä ihana.
VastaaPoistaKiva kooste! Säilyt sydämessäin oli omaan mieleeni enemmän, ja odotan mielenkiinnolla jatkoa. Pidin varmaan kaikista henkilöistäkin. Kasvattityttäreen en ole vielä tarttunut, minulla on edelleen ähky Mustosen edellisestä sarjasta. Voi olla että menee toisen osan ilmestymiseen saakka että aloitan. Ørja on ollut tallessa ilmestymisestään saakka, hyvä että muistutit siitä. Edelleen kuulostaa kiehtovalta. Tämä neljäs sitten olikin ihan vieras, en muista nähneeni kanttakaan. Laitan ehdottomasti talteen, 70-luku on lemppareitani, ja vieläpä lapsen silmin, kun olen itse syntynyt 60-luvun lopulla.
VastaaPoistaMinulle kävi Säilyt sydämessäni kanssa ihan samoin. Ei kirjassa vikaa ollut, mutta odotukset olivat korkeammalla. Kasvattitytär on vielä lukematta, pitäisi kyllä ehdottomasti ottaa lukuun tai kuunneltavaksi.
VastaaPoistaKaksi ensimmäistä on omalla luettavien listalla, toiset kaksi voisin sinne kyllä lisätä. Kiitos mukavasta koosteesta!
VastaaPoista