Siirry pääsisältöön

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

"Raihnainen joukko kulki heidän perässään, ja he etenivät kohti ovensuusta odottavia Florencea ja Smudgea. 
Hidasliikkeiset selviytyjät ohjattiin tervetulohuutojen ja lohdun sanojen kaikuessa sisään Sterneen."
Sadie Jones:
Kutsumattomat vieraat
(Otava 2017)
Alkuteso The Uninvited Guests 2012
300 sivua
Veikeä voisi olla sopiva määritelmä Sadie Jonesin romaanille Kutsumattomat vieraat, joka sekoittaa mystisyyttä ja vanhaa kunnon birttihenkistä kartanoromantiikkaa tavalla, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Mystisyydestä ja kartanomiljööstä Jones keittää maistuvan sopan, jossa on sattumia. Kaikki sattumat eivät lusikkaan osu, jotkut lipsahtavat takaisin posliiniseen kulhoon ja uivat tavoittamattomiin.

Yhtä kaikki, soppa maistuu. Jälkimaku saattaa olla hieman hämmentävä, sillä aivan selväksi ei ehkä käy, mitä sattumat sisällään pitävät.

Ollaan siis Sternen kartanossa käymässä piakkoin juhlavalle illalliselle. Taloon on kutsuttu vieraita, mutta pian kutsumatta joukkoon liittyy epämääräinen joukkio matkalaisia, jotka ovat joutuneet junaonnettomuuteen. Muukalaisten määrästä ei tunnu pysyvän perillä kukaan, mutta heidän laatunsa on selvä: kolmannen luokan matkustajat eivät ole kartanon tavallisimpia vieraita. Heidän saapumisensa ei juuri herätä suopeutta varsinkaan kartanon emännässä.
Charlotte ei välittänyt töykeydestään tuon taivaallista. Hän oli järjestänyt elämänsä sellaiseksi, että välttyisi kolmannen luokan junavaunuilta, eikä hän nytkään aikonut murehtia niiden vuoksi jotka noita vaunuja käyttivät. 
Vaan halusipa Charlotte tai ei, vieraat ovat saapuneet eivätkä ole heti poistumassa. Lisäksi heillä on vaatimuksia, eikä hienolle aterialle asettuva juhlaväki voi lopulta olla piittaamassa nälkäisistä ja epätietoisista matkustajista.

Erikoisuudet eivät suinkaan rajoitu vain kutsumattomiin vieraisiin, vaan suuren talon seinien sisäpuolelle mahtuu monenmoisia hahmoja. Sympaattisin hahmo on Smudge-tyttö, joka seikkailee poninsa kanssa piittaamatta aikuisten omituisuuksista. Omalaatuisin lienee "vieraiden johtaja, julkea Traversham-Beechers", joka on ikään kuin kahden joukkion rajamailla kuulumatta oikein kunnolla kumpaankaan.

Kun erilaisia asioita haluavat henkilöhahmot illastavat ja talo tuntuu elävän aivan omaa elämäänsä, on meno niin karnevalistista, että kirjaa ei halua jättää kesken. On pakko tietää, mistä oikein on kysymys. Valmista vastausta Jones ei lukijalleen tarjoile vaan jättää ennemminkin ilmaan kysymyksiä. Jos tarina jää kutkuttamaan mieltä, on se hyvän kirjan merkki. Kutsumattomien vieraiden kanssa niin käy, ja vaikka romaani ei Sadie Jonesin ominaisinta tyyliä edustakaan, on romaani varsin hauska tuttavuus kaikessa hämmentävyydessään.

Mai tunsi kirjan luettuaan pettymystä, Kaisa hämmentyi - kuten minäkin. Tuija piti kerronnan tiheydestä mutta Nanna ei innostunut.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Sadie Jonesin kaksi aiempaa romaania oli niin vaikuttavia, että tämä viihteellinen kartanokummitustarina ei pystynyt mielestäni samaan. Kaikki kunnia monipuolisille taidoille, mutta Kotiinpaluu oli niin vaikuttava teos, että sitä on vaikea ylittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiinpaluu on kyllä upea. Sen jälkeen tässä olikin vähän nieleskelemistä, kun en osannut odottaa ihan tällaista. :)

      Poista
  2. Kotiinpaluuta on todellakin vaikea ylittää. Tämä oli ihan erilainen, karnevalistinen ja veikeä kuvaavat sitä hyvin. Jones osaa kirjoittaa monellakin tyylillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tosiaan ainakin osoittaa sen, että Jones osaa kirjoittaa monenlaista. Mielipiteitä romaani takuulla jakaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?