Siirry pääsisältöön

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi

Ääni kuului kovempana ja sitten se yhtäkkiä katkesi. Aivan kuin valittaja olisi menettänyt voimansa. Hildur värähti ja vilkaisi ympärilleen. Oli niin myöhä, että pihalla ei ollut muita, ja Hildur mietti, pitäisikö hänenkin mennä takaisin sisälle. Ääni saattoi olla peräisin juopuneesta miehestä, joka oksensi seinää vasten. Tai kissasta, Hildur palasi aiempaan ajatukseensa.

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi
Gummerus 2026
alkuteos Döda kvinnor förlåter inte 2023
suomentanut Christine Thorel
äänikirjan lukija Sanna Majuri
kesto 14 t 6 min

Alkuvuodesta kirjasomesyötteeseeni ponnahti useita kertoja Katarina Wennstamin historiallinen dekkari Kuolleet naiset eivät anna anteeksi. Talletin sen myötä kirjan nimen itselleni muistiin kesäistä dekkariviikkoa varten, ja kertomuksen kuunneltuani voin todeta: hyvä niin. Kiitos kirjasomelle kiinnostukseni herättämisestä!

Romaanin liikkeellepaneva henkilö on heti kertomuksen alussa kuollut. Krukmakargatanilla sijaitsevan talon pihasta löytyy nuoren naisen ruumis, ja hameiden kätköistä löytyy vielä kuollut sikiö. On heti selvää, että nainen ja pieni ihmisenalku ovat menehtyneet sikiönlähdetyksen seurauksena. 

Virkavalta on taipumassa sille kannalle, että asiaa ei tarvitse sen enempää tutkia. Onhan kuollut nainen päätynyt rikolliseen tekoon, laittomaan aborttiin, ja siten kohtalonsa valinnut. Krukmakargatanilla ei kuitenkaan olla samaa mieltä. Ensinnäkin Hildur Berggren, taitava ompelija ja portinvartijan tytär, haluaa löytämälleen naiselle oikeutta. Samaan taloon saapuu sukulaistensa hoteisiin Fredrika Nilsdotter, joka kärsii asemastaan orpona, joka joutuu jäykkien sukulaistensa huolenpidon alle. Leskirouva Olga Petrell taas kantaa mukanaan kauhean sairauden merkkejä ja saa aputytökseen teini-ikäisen Edithin.

Naiset löytävät vähitellen toisensa, ja luottamuksen rakentuessa he yhdistävät voimansa selvittääkseen patriarkaalisen yhteisön suojeluksessa syntynyttä toimintaa, joka mahdollistaa kerta toisensa jälkeen naisten joutumisen kohtuuttomiin ja jopa henkeä uhkaaviin tilanteisiin. Nelikon toimia rajoittaa sukupuoli, sillä 1800-luvun lopun Ruotsissa naisen asema on tiukasti määritelty, eikä normeista sovi poiketa. Naiselle sopimaton käytös voi johtaa päätymiseen syrjäpoluille ja suuriin vaikeuksiin. Miehillä ei toki samankaltaisia rajoja ole.

Wennstamin teokseen rakentuukin vahva polarisaatio naisten ja miesten välille. 1800-luvun lopussa nainen oli vahvasti miehen vallan alla, ja miehet käyttivätkin tilannetta omaksi hyväkseen niin paljon kuin kykenivät. Miehet saattoivat käyttää hyväkseen vallassaan olevia naisia ja päättää heidän kohtalostaan haluamansa saatuaan, eikä naisen kohtalolla välttämättä ollut juurikaan merkitystä. Ainahan heitä riitti; uusia tulijoita jotka olivat valmiita aloittamaan uudessa palveluspaikassa hyvässä uskossa ja jotka saattoivat äkkiä huomata olevansa yksin ja kodittomina muiden karsastamassa elämäntilanteessa. Yhteiskunnallista turvaverkkoa ei ole, joten joutuminen muiden hyljeksimäksi voi olla kohtalokasta.

Kuolleet naiset eivät anna anteeksi on vaikuttava feministinen romaani, joka kuvaa osuvasti naisen asemaa ja myös yhteiskunnallisia valtasuhteita, jotka mahdollistavat korkeassa asemassa olevien väärinkäytökset tarpeettoman pitkään. Teos muistuttaa siitä, miten paljon työtä naisten oikeuksien eteen on tehty ja että tuota työtä ei pitäisi unohtaa vaan jatkaa yhä edelleen. Ehkä Wennstamin teos onkin tässä ajassa erityisen ajankohtainen: Jälkisanoissaan hän toteaa, että ihmisiä tuntuu vaivaavan nykyään historiattomuus, enkä voi olla enempää samaa mieltä. Juuri siksi on tärkeää muistuttaa, että nykyajan edut eivät ole syntyneet tyhjästä.

Luen dekkareita nykyisellään varsin vähän, mutta tämänkaltainen genren edustaja saa vakuuttumaan, että lajin pariin kannattaa aika ajoin päätyä. Huolella tehty pohjatyö ja tarkoin esitellyt henkilöhahmot saavat mielenkiinnon sekä heräämään että säilymään, ja jos tätä Tukholman murhat -sarjaa suomennetaan lisää, olen mukana myös jatkossa. 

Helmet 2026 -lukuhaaste: 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen.

Dekkariviikkoa luotsaa Tuulevi, kuva Niina.


Kommentit

  1. Minäkin jäin heti koukkuun historialliseen Tukholmaan.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli erittäin kiinnostava. Minulla oli mahdollisuus haastatella kirjailijaa teoksen synnystä (lisää blogijutussani). Ensinnäkin hän kuljeskelee tapahtuma-ajan vaatteissa ja kokeilee, mitä naiset fyysisesti pystyivät niissä vermeissä tekemään ja toiseksi hän kokeneena toimittajana ujuttaa taitavasti faktatietoa tekstin lomaan. Hän kutsui näitä Troijan hevosiksi. Ruotsissa on jo neljäs osa ilmestymässä syksyllä. Ja käsittääkseni nämä kaikki on tarkoitus suomentaa. Ilman muuta aion jatkaa sarjan parissa!

    VastaaPoista
  3. Kirjailija on nimenä minulle tuttu, mutta en ole lukenut häneltä yhtäkään teosta enkä varsinaisesti edes tutustunut teoksiinsa.

    Tämä kirja alkoi kiinnostaa nyt toden teolla miljöönsä ja asetelmansa takia. Kirjassa tuntuu olevan monia ulottuvuuksia. En muista pahemmin lukeneeni historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat Ruotsiin. Pidän dekkareista, mutta niissä pitää olla jotain (mielestäni) spesiaalia, että niihin tartun ja tämä vaikuttaa juuri sellaiselta. Nimi ylös siis.

    VastaaPoista
  4. Tämä on upea historiallinen dekkari. Innostavat henkilöt. Kiinnostava aika ja miljöö. Painavat teemat.

    VastaaPoista
  5. Minäkin pidin tästä kirjasta kovasti juuri sen takia, ettei se ollut ihan tavanomainen dekkari. Aika raadollisesti toi esiin naisen elämän rajoitteet, mutta toisaalta myös naisten välisen solidaarisuuden voiman.

    VastaaPoista
  6. Luin tästä aiemmin Kirsiltä ja kiinnostuin kovasti. Sekä kirja itse että myös kirjailija ovat kiinnostavia. Ja tosiaan, kuten Satu Vasantolakin tällä viikolla kirjoitti; tasa-arvo tuntuu tällä hetkellä menevän monessa asiassa nimenomaan taakse- ei eteenpäin.
    Joten erittäin ajankohtainen teos varmasti.

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen törmäillyt tähän jo moneen kertaan kirjasovelluksessa, ja tallettanutkin, mutten ollut kovin hyvin perillä mitä kirjassa tapahtuu. Kiitos sinun arvioi olen nyt paremmin kartalla ja todella innostunut. Kiitos siis esittelystä Jonna ❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...