Siirry pääsisältöön

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär

Margo vilkaisi rouvaa uudelleen. Hän tiesi, ettei emäntä halunnut lähteä Räävelistä. Kun laiva ja viesti olivat saapuneet, rouva oli tunnustanut olevansa vihainen, että aviomiehellä oli ollut otsaa selvitä hengissä sekä syksyisestä merimatkasta että sitä seuranneesta talvesta. Emäntä oli suuttunut myös siitä, että herra Krause kirjoitti odottavansa malttamattomana vaimonsa ja tavaroidensa saapumista. Nämä ajatukset oli rouva Blanka kertonut hänelle kahden kesken. Margo oli vastannut, että oli jumalatonta puhetta toivoa kenellekään kuolemaa, ja rouvaa oli kyllä hävettänyt. Hän oli lohduttanut, ettei niin tärkeiden miesten kuin herra Krausen elämä voinut olla kiinni naisten toiveista, joten tuskinpa rouvan ajatuksilla oli vaikutusta aviomiehen elämän pituuteen.

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär
WSOY 2025
kansi Ville Laihonen
äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
kesto 11 t 10 min

Ulla Raskin Blanka, Itämeren tytär aloittaa komeasti historiallisen Kylmä meri -sarjan. Sarjan seuraava osa Seitsemän tornin varjoissa ilmestyy helmikuussa 2026.

Blanka Berger von Wijk on rääveliläissyntyinen kauppiaan tytär, jonka aatelistaustainen äiti on siirtynyt tuonpuoleiseen vuosia sitten. Blankan isosisko Dorothea on menossa naimisiin lyypekkiläisen kauppiaan kanssa, ja naimakaupan on tarkoitus turvata sisarusten isän Matthias Bergerin kauppahuoneen tulevaisuus. Sisar vain on oudon kalpea koko hääpäivän ajan, ja hän menehtyy ennen kuin pappi ehtii hädin tuskin aamenta sanoa.

Blankan vaihtoehdot ovat vähissä. Lopulta käy niin, että hän astuu sisarensa tilalle. Edessä on merimatka Saksaan Karl Johan Krausen luokse. Kovin innokkaasti Blanka ei matkaa odota ja saakin lykättyä lähtöä talven ylitse. Mutta kevät tulee, eikä laivamatkalta uuteen kotiin puutu yllättäviä aallokoita.

Merillä ja miesten maailmassa Blanka ja tämän mukana matkustava Margo-piika ovat vieraalla maalla matkalla vieraalle maalle. Romaanin äärellä tuleekin väistämättä pohtineeksi sitä, minkälainen naisen asema on 1600-luvulla ollut. Erityisesti alempaa sosiaaliluokkaa edustavalla Margolla on todellisia syitä pelätä miesten keskellä, mutta ei Blankakaan voi kokea täysin turvassa olevansa. 

Blanka, Itämeren tytär tarjoaa lukijoilleen sujuvan juonivetoisen kertomuksen, jonka käynnistyminen vie hieman aikaa. Toisaalta historiallisen miljöön huolellinen pohjustaminen on hyväksi, sillä kertomuksen maailma vie mukavasti mukanaan. Äänikirjana romaani toimii hyvin, ja sitä huomaa kertomuksen edetessä jännittävänsä, miten Blankalle ja Margolle oikein käy. 

Helmet 2025 -lukuhaaste: 16. Kirja, jossa on sukupuu tai hahmoluettelo.

Kommentit

  1. Tykkäsin tosi paljon kirjasta ja seikkailevista nuorista naisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan eloisat nuo naishahmot tässä, heistä kuulisi mielellään lisää.

      Poista
  2. Blanka oli meillä keväällä lukupiirikirjana. Aluksi en aivan ihastunut, mutta mitä pidemmälle tarina vei, sitä enemmän koukutuin. Kirja jäi myös hyvin mieleen ja ilman muuta luen jatko-osan. Tarinan sisään oli ujutettu monta tiedonmurua, joista keskustelimme innokkaasti lukupiiristä. Blogista löytyy tarkemmin meidän keskustelustamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hitaasti varsinainen tarina lähti liikkeelle mutta sitten vauhtiin päästyä alkoi viedä kivasti mukanaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...