Mutta nyt en halunnut surra sitä, sillä Tomas oli vierelläni ja Aberranian suurin suo oli ehjä ja kaunis, ja sillä hetkellä tunsin, miten katseeni myötä jokin minun sisältäni virtasi maisemaan ja jokin maisemasta virtasi minuun. / Se oli ihmeellinen tunne, aivan kuin yhtä aikaa olisin irronnut itsestäni mutta kiinnittynyt maisemaan, kuin koko ympärillämme oleva loputtoman monimuotoinen aapa olisi hyväksynyt minut osasekseen, kuin olisimme jotenkin merkillisesti puhuneet yhteistä kieltä, puhutelleet toisiamme ja iloinneet toistemme olemassaolosta.
Minäkertoja on uupunut. Hän on väsynyt jatkuviin tehokkuusvaatimuksiin ja työn alati kasvaviin odotuksiin. Hän pakenee nykymaailman vaateita Aberraniaan, paikkaan jota kukaan ei oikein edes muista. Aberrania on paikka, jossa voi vihdoin olla rauhassa. Ajatus palaamisesta työelämään kauhistuttaa kertojaa, mutta uudessa maailmankolkassa hän voi olla irrallaan työelämästä.
Tosin täysin eroon kaikesta kertoja ei pääse. Hänen täytyy käydä kaupungissa tapaamassa terapeuttiaan, joka pian havaitsee asiakkaansa voivan paremmin. Syytä muutokseen terapeutti ei tiedä, eikä hän ymmärrä lainkaan asiakkaansa kertomuksia erilaisesta maailmasta – ennemminkin hän kuittaa kaiken kuvitteluksi, hallusinoinniksi.
Aberrania onkin paikka, jota ei järjellä täysin voi ymmärtää. Siellä asuu kimeerejä, joissa on paljon ihmismäisiä piirteitä mutta myös lintujen ominaisuuksia. Kimeerit ovat konkreettinen osoitus siitä, miten ihminen on lopulta osa luontoa.
Ihminen vain on unohtanut olevansa osa luontoa ja asettunut ennemminkin luomakunnan kuninkaaksi. Kaunista kuvaa romaani ei ihmisestä luo.
– Siinäpä se. Myötätuntoa ei aina pidetä tärkeänä, päinvastoin. Se voi rajoittaa ja mutkistaa elämää. Siitä jopa opetetaan pois, minä sanoin. – Tietenkään ei voi sanoa, että välinpitämättömyys olisi sinällään yleisesti ihailtu ominaisuus, mutta se voidaan selittää joksikin muuksi. Se on olevinaan realismia. ’Jalat maassa’ -olemista. Samalla välittämisestä ja huolenpidosta tehdään jotakin naurettavaa ja noloa. Myötätuntoa ilkutaan. Varsinkin jos se kohdistuu olentoihin, jotka eivät ole ihmisiä. Voi Ralph, olen ehtinyt saada siitä monta oppituntia.
Eettiset kysymykset on niin helppo kuitata ironialla. Nokkelalla sanailulla moraali saadaan kutistumaan moralisoinniksi. Ironiset ovat ”järkevällä tavalla” kovapintaisia. Kiltit ja hyvää tarkoittavat ovat typeryksiä.
Pidin kovasti Harhamien maailmasta ja siitä, miten hienosti luonto on siinä osa kaikkea. Toisaalta luulen, että vähempi osoitteleminen olisi tehnyt kertomukselle hyvää. Paikoin tuntui, että kerronta ajautui tarpeettoman saarnaavaksi. Samalla sitä kuitenkin ajautui pohtimaan, minkälainen olisikaan maailma, jossa ei olisi tarpeen kiirehtiä ja kilpailla ja juosta jatkuvan talouskasvun perässä.
Helmet 2025 -lukuhaaste: 2. Fantasiakirja.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.