Perusidea oli yksinkertainen. Tai ainakin niin yksinkertainen kuin tuunatun pakettiauton ja läheisen kuoleman jälkeisten joulusuunnitelmien yhdistelmä voi olla. Joulunaluspäivinä, jotka Oliver viettäisi isänsä kanssa, me ajelisimme ympäriinsä ja kävisimme tervehtimässä yksinäisiä ja surevia ihmisiä, jotka tarvitsivat elämäänsä joulun henkeä – jota me toimittaisimme heille mobiilimuodossa. Kulkusten kilinää, tunteellisia jälleennäkemisiä, piparkakkuja – koko joulu yhdessä paketissa.
Elsa ja hänen rakas ystävänsä Sophia saavat todellisen joulun huippuidean: he hankkivat pakettiauton, koristelevat sen (överi)jouluiseksi ja ajavat sillä viemään jouluiloa ihmisille, jotka iloa tarvitsevat. Joulumaailman voi tilata luokseen kuka tahansa joulumieltä kaipaava, ja pakettiauton voi myös tilata läheistä ilahduttamaan.
Idea on täydellinen, sillä Elsahan on jouluihminen ytimiään myöten. Ajatukseen joulusta liittyy kuitenkin myös surua, sillä Elsa ei elä unelmaelämäänsä vaan kantaa mukanaan myös pettymyksiä.
Totuus oli, että minä rakastin joulua. Olin aina rakastanut. Sen sijaan vihasin sitä, mitä se oli viime vuosina alkanut merkitä. Yksinäisyyttä, surua siitä, mitä olisi voinut olla, jälleen yhtä vuotta some-tulvaa, joka oli täynnä onnellisia perheitä jouluiset puserot päällään. Kaikkea sitä, mitä olin uskonut haluavani. Kaikkea sitä, mitä minulla ei juuri nyt ollut.
Heti jouluhankkeen alussa tosin tulee mutkia matkaan, kun Sophian täytyy rientää auttamaan äitiään, joka on sairas ja lukittautunut kotiinsa. Ainoan tyttären on tehtävä mitä ainoan tyttären on tehtävä, ja sillä aikaa pakettiauto joulukoristeineen ja -musiikkeineen jää Elsan vastuulle.
Joulupäivystys ei suju aivan kommelluksitta. Lisäksi Elsan mieltä sekoittaa muuan joulupukki, joka tupsahtelee tielle – ja pakettiautoonkin – tämän tästä.
Joulun alla kaipasin jotain kepeää jouluhenkistä luettavaa – mutta ei liian kepeää eikä liian siirappista. Yksinäisten sydänten joulupäivystys tarjosi sitä, mitä kaipailin. Romaani on mainiota humoristista feelgoodia, jonka äärellä viihdyin erittäin hyvin. Minttu Mustakallion luentaa oli ilo kuunnella, ja ajoittain nauroin ääneen Elsan kommelluksille.
Jouluinen tarina on mukavan vivahteikas. Hahmot ovat eloisia ja kiinnostavia, ja erityisesti pidin siitä, että kepeyden ja naurun alla on myös hieman tummempia sävyjä. Suosittelen!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.