Pian tulipesässä paloi iloinen valkea, ja katsoin ulos aamuun, jossa talvi alkoi vähitellen antaa periksi keväälle. Aurinko kimmelsi jo korkealta Jyväsjärven kohmeisesta pinnasta ja heitti pihallemme pitkiä varjoja, kukko kiekui pihan perälle rakennetussa kanalassa ja koira räksytti jossain kaukana. Vedin hameen reippaasti päälleni, harjasin hiukseni ja letitin niitä yhä tupaan astuessani. Paksujen hiusnippujen seasta pilkehti kauan sitten joululahjaksi saamani punainen nauha, joka muistutti minua siitä, miksi olin tekoni tehnyt.
Lukupiiriimme valikoitui luettavaksi Henna Huovilan esikoisromaani Sielulintu, josta kiinnostuimme erityisesti paikallishistorian vuoksi: onhan romaanin maisema 1830–40-luvun Jyväskylää, eikä Keski-Suomen pääkaupunkiin ole liiemmin historiallista kaunokirjallisuutta sijoitettu.
Sielulinnun päähenkilö ja minäkertoja on Pieta, äiditön ja isätön nuori nainen. Hän asuu pientä torppaa mummonsa kanssa ja tekee kaikkensa, jotta kaksikolle riittäisi leipää ja lämpöä. Apua Pieta saa Jonilta, jonka kanssa on hyvä käydä metsällä ja siten kartuttaa ruokavarastoja. Jon on valmis auttamaan ystäväänsä monin tavoin, antaapa hän Pietalle sielulinnunkin.
– Se on sielulintu. Jonin ääni oli vaimea, mutta metsän hiljaisuudessa erotin jokaisen sanan selvästi. – Kuulin tässä eräänä päivänä Anna-rouvan puhuvan siitä, kuinka hänellä on ollut yksi yöpöydällään ihan pienestä alkaen.
Ongelmana vain on, että Jon haluaa torpan tytöstä vaimon itselleen ja emännän tilalleen, mutta Pieta ei ole valmis sitomaan itseään kehenkään mieheen – ei, vaikka liitto tietäisi luokkanousua ja varmaa elantoa ison talon rouvana. Avioliiton sijaan Pieta haaveilee itsellisestä elämästä ja apteekkarin urasta. Rouvan ja mahdollisesti myös äidin velvollisuudet eivät nuoren naisen suunnitelmiin mahdu.
Jon ei suhtaudu pitkäaikaisen ystävänsä kieltäytymiseen suopeasti. Lisäksi tilannetta kiristää vielä kauppiaan työtä havitteleva Isak, joka saapuu nuoreen Jyväskylän kaupunkiin Pohjanmaalta.
Romaanissa on vetävä juoni, ja tunnelma kiristyy vähitellen kohti varsin yllättävää loppuratkaisua. Runsaat elementit ja yksityiskohdat kiehtovat, jos toki joihinkin kysymyksiin olisi kaivannut hieman enemmän lisävalotusta. Lukupiirissä pohdimme muun muassa, mistä Pieta mahtoi saada idean apteekkarin toimesta.
Pieta on suorastaan aikaansa edellä oleva hahmo, joka tunnetaan lähitienoilla yrttitietämyksestään. Jos lääkäri ei ennätä paikalle, pyydetään avuksi Pietaa – joskus häntä haetaan ensisijaisesti vaivoja helpottamaan. Pieta elää vahvassa yhteydessä luontoon, jonka antimia hän hyödyntää monin tavoin. Erityisesti luontokuvaukset ovatkin romaanissa ihastuttavia.
Luonto on läsnä kokonaisuudessa muutenkin. Pietan mummo uskoo sielulintuihin ja enteisiin, joita linnut hänelle tuovat. Kirjan jokainen luku on nimetty jonkin linnun mukaan – esimerkiksi leppälinnun, pääskysen ja ihtiriekon. Miten mainio idea!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.