Siirry pääsisältöön

Katja Kaukonen: Kohina

"Lapsena havahduin unestani siihen, että jokin putosi ja meni rikki. Riuhdoin itseni ylös sängystä, avasin oven ja katsoin pientä huonetta, josta puuttui äiti. Isä istui pyöreän, naarmuuntuneella vahakankaalla peitetyn pöydän ääressä juomassa kahviaan niin kuin minä tahansa sunnuntaiaamuna."
Katja Kaukonen: Kohina
(WSOY 2014)
215 sivua
Katja Kaukosen romaanin päähenkilö ja minäkertoja on keski-ikäinen Alvar Malmberg, joka pakenee tuuliselle saarelle, yksinäisyyteen. Saarella Alvar pohtii elämäänsä, muistelee menneitä ja saa salaperäisiä kirjeitä, ja samaan aikaan kohisee monin tavoin.

Alvar on mennyt lapsuudessaan rikki. Äiti on lähtenyt mutta kertonut ennen lähtöään liikaa: raskausaika oli ihanaa ja elämä onnellista, kunnes Alvar syntyi. Äiti ei ollut valmis äidiksi ja vanhemmat riitelivät siitä, missä asuisivat perheenä. Poika haluaisi olla äidilleen näkyvä, mutta viimeistään äidin lähtö osoittaa, että hän on näkymätön.
Olin jo lapsena oppinut panemaan itseni syrjään.
Alvarin maailma on erikoinen. Rakkaudettomuus tuntuu ympäröivän hänet jo lapsena, ja puhe tunteista saa hänet kaikkoamaan naisen luota:
Rakkaushan oli pelkkiä vaatimuksia, pakotettua läsnäoloa, asettautumista ja muurautumista.
Turhan rakkaudenkaipuun sijaan Alvar valitsee jo varhain välinpitämättömyyden. Hän asettuu sivuun, ja tunteensa hän tuntuu asettavan jonnekin ulottumattomiin, ylähyllylle. Alvarin lääkäri on todennut lohdullisesti:
Rikkonaisen saa ehjäksi, aina on mahdollisuus korjaaviin kokemuksiin. Sinun pitää alkaa luottaa ihmisiin, myös itseesi.
Mutta ei Alvar osaa. Mieluummin hän käpertyy saarelle yksinäisyyteensä, lämpimään taloon jota saari ympäröi. Ulkomaailman hän sulkee pois, radio saa pysyä hiljaa. Alvarin maailma rajoittuu saareen, joka elää ja muuttuu jatkuvasti ja korostaa yksinäisyyttä ja erillisyyttä, jotka määrittävät vahvasti miehen elämää.

Viime sunnuntaina Helsingin Sanomissa oli kiinnostava juttu yksinäisyydestä. Onko Alvar Hesarin jutun kuvaama yksinäinen? Onko yksinäisyys Alvarille lopulta valinta vai kasvaako hän siihen? Onko sattumaa, että hän oppii lukemaan jäljentäessään otteita Tove Janssonin teoksesta Kuka lohduttaisi nyytiä?

Luin Kohinaa kertomuksena ihmisen kasvusta suhteessa muihin. Jokainen lapsi ansaitsee saada kokea, että hän on arvostettu sellaisenaan. Vauva ansaitsee vanhemman rakastavan ja hyväksyvän katseen. Alvar ei sellaisia kokemuksia saa. Mutta kuinka paljon omaa elämää voi selittää kurjalla lapsuudella? Kun Alvar kirjoittaa elämäänsä uudelleen, vahvistuu tunne, että kirjassa on kysymys myös oman elämän toimijuudesta.

Katja Kaukonen on minulle uusi tuttavuus, mutta tämän kirjan luettuani haluan tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Kirja on kauniisti kirjoitettu, hidastempoinen, viipyilevä ja hyvin kiinnostava kuvaus keski-ikäisen miehen sielunmaailmasta.

Kohinasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Minna, Sanna, Krista ja Suketus.

Kommentit

  1. Sama tilanne kun aiemmin Hakkaraisen 'Purkauksen' kanssa. Tämä on mulla lukujonossa päällimmäisenä, joten vertaillaan taas näkemyksiä lähiaikoina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun kiva juttu! :) Mielenkiintoista sitten lukea sinun ajatuksiasi.

      Poista
    2. Olen aika liekeissä Kohinan loppuratkaisusta. Huimia tapahtui viimeisillä sivuilla! Kuten sinäkin, haluan lukea lisää Kaukosta.

      Poista
    3. Minä koin lopun jotenkin toivoa antavana, ja se on mielestäni ihanaa. :)

      Poista
  2. Odotan Kohinan lukemista kovasti (sain sen jo kirjastosta, mutta minulla on nyt kesken pari tiiliskiveä ym., jotka ainakin yritän lukea ensin). Kaukosen kieli on selvästikin hyvin kaunista ja tämän kirjan miljöö vaikuttaa kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja vaikuttaa herättäneen ristiriitaisia tunteita, mutta minä pidin. Kiva kuulla, mitä sinä ajattelet!

      Poista
  3. Pidin Kohinasta lukiessani. Minusta on jännä, että se pyörii vielä mielessä muutaman kuukauden jälkeenkin. Jos nyt tekisin TOP 20 tästä vuodesta, niin Kohina olisi mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri äsken Ompulle totesin, että Kohina on palaillut mieleeni useaan kertaan, vaikka olen lukenut sen jälkeen jo paljon muuta. Mielenkiintoinen teos!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o