Siirry pääsisältöön

Pekka Jäntti: Houdinin uni

"Houdini istuu kahvilassa ja keskustelee ystävänsä kanssa.
Ilmassa on jotain outoa, ehkä anteeksiantoa.
Tarjoilija kokeilee sormellaan, onko kahvi lämmintä."
(Runosta Ystävyyden illuusio)
Pekka Jäntti: Houdinin uni
(Teos 2010)
92 sivua
Pekka Jäntin esikoisrunokokoelma Houdinin uni on moderni, rajoja rikkova, ironinen, yllättävä, kantaa ottava. Se tarjoaa ilahduttavia oivalluksia ja epäilyksen hetkiä, kun koskaan ei ole varma, olenko ymmärtänyt ajatuksen oikein. Mutta onko "oikein" ymmärtämisellä niin väliä, jos runot herättävät ajatuksia ja tulkintoja?

Runokokoelman nimestä tulee mieleen Harry Houdini, jonka Wikipedia määrittelee yhdeksi kaikkien aikojen taikureista ja kahlekuninkaista. Houdini oli skeptikko, joka paljasti yliluonnollisilla tempuillaan huijanneita meedioita. Illuusioista on kysymys myös monissa Jäntin runoissa: on ystävyyden, lopun ja rakastuneen illuusioita, on jopa kasvisliemikuutioilluusio. Proosarunossa Rakastuneen illuusio runon puhuja yrittää puhua rakastetulleen:
Sinun hiuksesi ovat kuin kesäkuun sade. Mutta et pidä sateesta. Tarkoitan, etten välittäisi vaikka hiuksiasi olisi lautasellani. Voisin syödä ne kaikki. Tosin sitten olisit kalju ja se voisi vaikuttaa kiintymykseeni. Olen idiootti. Unohdetaan hiukset. --
Runosta syntyy jotenkin koominen vaikutelma miehestä, joka yrittää epätoivoisesti löytää sanoja kuvatakseen rakkautta. Yritykset kuitenkin epäonnistuvat jatkuvasti. Onko rakastuminen siis illuusio, jota ei oikeastaan edes voi kuvata ainakaan vakuuttavasti ja uskottavasti, sortumatta falskiuteen?

Yksi suosikkirunoni tässä kokoelmassa on Tuo metsä:
Kokoelman runoja on aseteltu monin tavoin.
Onpa ruma puu. Ja katso tuota, kamala. Entä tuo? Miten mauton! Tuossa puussa on jotain uutta. Minusta se on tylsä. Jos tuon puun suunnittelija kulkee vapaana, niin apua. Jeesus mikä puu. Tuo puu loukkaa maailmaa. Tuo puu heti laihikselle.--
Runosta syntyy vaikutelma dialogista, jossa arvostellaan jotain, mikä voisi olla melkein mitä tahansa.  Keskustelijat ovat monesta arviointinsa kohteesta eri mieltä. Samalla, kun tulen runoa lukiessani pohtineeksi arvioinnin ja arvostelun ilkeyttä (eiväthän puut voi mitään olemukselleen), tulee mieleen luonnosta erkaantuminen ja luonnonmukaisuuden kadottaminen.

Pekka Jäntin runokokoelmassa on niin proosarunoja kuin säkeisiin tai kuviksi aseteltuja runoja. Yleisilme on kahleita rikkovan raikas ja moderni: esimerkiksi runosta Rukoilkaamme syntyy vaikutelma nettikommentoinnista, ja muutenkin kokoelmasta nousee esille nykyajan ilmiöitä ironisella otteella höystettynä. Kaikkiaan kokoelma on sellainen, että sen pariin palaa mieluusti yhä uudelleen, niin paljon ammennettavaa ja oivallettavaa siinä riittää.

Valistunut arvio Pekka Jäntin runoteoksesta löytyy esimerkiksi Keskisuomalaisesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…