"Houdini istuu kahvilassa ja keskustelee ystävänsä kanssa.
Ilmassa on jotain outoa, ehkä anteeksiantoa.
Tarjoilija kokeilee sormellaan, onko kahvi lämmintä."
(Runosta Ystävyyden illuusio)
Ilmassa on jotain outoa, ehkä anteeksiantoa.
Tarjoilija kokeilee sormellaan, onko kahvi lämmintä."
(Runosta Ystävyyden illuusio)
Pekka Jäntti: Houdinin uni (Teos 2010) 92 sivua |
Pekka Jäntin esikoisrunokokoelma Houdinin uni on moderni, rajoja rikkova, ironinen, yllättävä, kantaa ottava. Se tarjoaa ilahduttavia oivalluksia ja epäilyksen hetkiä, kun koskaan ei ole varma, olenko ymmärtänyt ajatuksen oikein. Mutta onko "oikein" ymmärtämisellä niin väliä, jos runot herättävät ajatuksia ja tulkintoja?
Runokokoelman nimestä tulee mieleen Harry Houdini, jonka Wikipedia määrittelee yhdeksi kaikkien aikojen taikureista ja kahlekuninkaista. Houdini oli skeptikko, joka paljasti yliluonnollisilla tempuillaan huijanneita meedioita. Illuusioista on kysymys myös monissa Jäntin runoissa: on ystävyyden, lopun ja rakastuneen illuusioita, on jopa kasvisliemikuutioilluusio. Proosarunossa Rakastuneen illuusio runon puhuja yrittää puhua rakastetulleen:
Yksi suosikkirunoni tässä kokoelmassa on Tuo metsä:
Pekka Jäntin runokokoelmassa on niin proosarunoja kuin säkeisiin tai kuviksi aseteltuja runoja. Yleisilme on kahleita rikkovan raikas ja moderni: esimerkiksi runosta Rukoilkaamme syntyy vaikutelma nettikommentoinnista, ja muutenkin kokoelmasta nousee esille nykyajan ilmiöitä ironisella otteella höystettynä. Kaikkiaan kokoelma on sellainen, että sen pariin palaa mieluusti yhä uudelleen, niin paljon ammennettavaa ja oivallettavaa siinä riittää.
Valistunut arvio Pekka Jäntin runoteoksesta löytyy esimerkiksi Keskisuomalaisesta.
Runokokoelman nimestä tulee mieleen Harry Houdini, jonka Wikipedia määrittelee yhdeksi kaikkien aikojen taikureista ja kahlekuninkaista. Houdini oli skeptikko, joka paljasti yliluonnollisilla tempuillaan huijanneita meedioita. Illuusioista on kysymys myös monissa Jäntin runoissa: on ystävyyden, lopun ja rakastuneen illuusioita, on jopa kasvisliemikuutioilluusio. Proosarunossa Rakastuneen illuusio runon puhuja yrittää puhua rakastetulleen:
Sinun hiuksesi ovat kuin kesäkuun sade. Mutta et pidä sateesta. Tarkoitan, etten välittäisi vaikka hiuksiasi olisi lautasellani. Voisin syödä ne kaikki. Tosin sitten olisit kalju ja se voisi vaikuttaa kiintymykseeni. Olen idiootti. Unohdetaan hiukset. --Runosta syntyy jotenkin koominen vaikutelma miehestä, joka yrittää epätoivoisesti löytää sanoja kuvatakseen rakkautta. Yritykset kuitenkin epäonnistuvat jatkuvasti. Onko rakastuminen siis illuusio, jota ei oikeastaan edes voi kuvata ainakaan vakuuttavasti ja uskottavasti, sortumatta falskiuteen?
Yksi suosikkirunoni tässä kokoelmassa on Tuo metsä:
Kokoelman runoja on aseteltu monin tavoin. |
Onpa ruma puu. Ja katso tuota, kamala. Entä tuo? Miten mauton! Tuossa puussa on jotain uutta. Minusta se on tylsä. Jos tuon puun suunnittelija kulkee vapaana, niin apua. Jeesus mikä puu. Tuo puu loukkaa maailmaa. Tuo puu heti laihikselle.--Runosta syntyy vaikutelma dialogista, jossa arvostellaan jotain, mikä voisi olla melkein mitä tahansa. Keskustelijat ovat monesta arviointinsa kohteesta eri mieltä. Samalla, kun tulen runoa lukiessani pohtineeksi arvioinnin ja arvostelun ilkeyttä (eiväthän puut voi mitään olemukselleen), tulee mieleen luonnosta erkaantuminen ja luonnonmukaisuuden kadottaminen.
Pekka Jäntin runokokoelmassa on niin proosarunoja kuin säkeisiin tai kuviksi aseteltuja runoja. Yleisilme on kahleita rikkovan raikas ja moderni: esimerkiksi runosta Rukoilkaamme syntyy vaikutelma nettikommentoinnista, ja muutenkin kokoelmasta nousee esille nykyajan ilmiöitä ironisella otteella höystettynä. Kaikkiaan kokoelma on sellainen, että sen pariin palaa mieluusti yhä uudelleen, niin paljon ammennettavaa ja oivallettavaa siinä riittää.
Valistunut arvio Pekka Jäntin runoteoksesta löytyy esimerkiksi Keskisuomalaisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.