Siirry pääsisältöön

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (osa 2)

"Akseli seisoi yksin tiellä. Taivaanranta punersi maaliskuun aamunsarastusta. Kylästä päin kuului yhä melua ja huutoa, josta erotti kirouksia ja komentosanoja. Vallankumouksen sielu siellä rusahteli särkyessään."
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, toinen osa
(WSOY 1960)
526 sivua
Täällä Pohjantähden alla -trilogian toinen osa jatkuu siitä, mihin ensimmäinen jäi. Eletään 1910-lukua, Akseli on asettunut Elina-vaimonsa kanssa Koskelan taloon ja vanhalle isäntäparille on rakennettu uusi talo samaan pihapiiriin. Torpparikysymystä ei ole ratkaistu vieläkään, mikä huolestuttaa Akselia: isäntien vallassa on, saako torppari asua kotonaan vai tuleeko häätö. Mutta sitten tulee tieto isommasta rytinästä: sota on syttynyt. Eikä mene kauan, kun alkaa sisällissota, joka ravistelee kovasti pentinkulmalaisten elämää. Sisällissodasta muodostuukin tämän Täällä Pohjantähden alla -trilogian toisen osan ydin. Itsenäisyysjulistuskin sivuutetaan lähestulkoon olankohautuksella:
Samassa kokouksessa puhuttiin myös itsenäisyysjulistuksesta, mutta mitään juhlallisuuksia ei yhdistys järjestänyt. Päinvastoin asia käsiteltiin mielenosoituksellisen arkisesti--.
Sisällissodasta ei luoda kullattua kuvaa vaan sitä, miten kansa jakautui kahtia ja naapuri asettui naapuriaan vastaan, kuvataan realistisesti. Taistelut herättävät miehissä pelkoa ja tuskaa, sankaritekoja ei juuri nähdä. Hajanainen ja huonosti valmistautunut miesjoukko yrittää pitää puolensa ja pelastaa sen, mitä pelastettavissa on, kunnes tappion karvas kalkki on vain pakko niellä. Häviöstä seuraa kovia toimenpiteitä: pitkiä vankeustuomioita ja teloituksia. Moni pentinkulmalainenkin kokee suuria menetyksiä, jotka nostavat lukijan tunteet pintaan ja saavat pohtimaan 1910-luvun tapahtumien järjettömyyttä.

Väinö Linna kuvaa upeasti ja tarkkanäköisesti henkilöitään. Kuinka toimivat miehet, jotka pelkäävät henkensä puolesta ja ovat taistelujen uuvuttamia? Kuinka selviää ihminen, joka on tuomittu kuolemaan ja joka vankilassa odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa? Kun mieli on riittävän murtunut, väistyy jopa kuolemanpelko taka-alalle:
Siellä, lierin takana, oli myös ainoa tilaisuus yksinäisyyteen, jota hän kaipasi. Tyhjässä ja turtuneessa mielessä oli yksi ainoa toive:
- Kun ampuisivat sitten pian.
Linnan romaanitrilogian toisen osan keskeisin henkilö on Koskelan Akseli, joka nousi etualalle jo ensimmäisen osan aikana. Palo työväenaatteeseen vain syvenee ja Akseli päätyy merkittävään asemaan vallankumoustaistelussa. Äkkipikaisen ja kiivasluontoisen mutta kuitenkin vastuuntuntoisen Akselin mielenmaisemaa Linna kuvaa koskettavasti: asiat eivät ole niin helppoja ja yksioikoisia kuin päällepäin saattaa näyttää.
Vastuun käsite laajeni ja synnytti hiljaisen ahdistuksen ja painon tunteen. Sitä lisäsi sekin, että hän vaistosi Ylöstalon pingottuneen epävarmuuden. 
Juuri Akselin luonne selittää paljon sitä, miksi juuri hän päätyy kapinajohtajaksi. Asema on raskas, ja menetykset jäävät painamaan sielua kumaraan.

Trilogian ensimmäistä osaa lukiessani ihailin sitä ymmärtävää ja lämmintä otetta, joka kertojasta välittyy. Samaa on aistittavissa myös tässä toisessa osassa. Linna kuvaa kiihkotta tapahtumia, jotka jakavat kansan ja johtavat sotaan. Punaisten häviötä seuraavat kostotoimenpiteet saavat selitystä kirkkoherran sanoista:
En minä itseni vuoksi. Mutta vaikka miltä puolelta ajattelisi. Kun ei oikein edes jaksa tällaista raakuutta tajuta... Mutta kun toistakymmentä vuotta on kylvetty pelkkää vihaa. Vihaa, vihaa, päivästä toiseen. En minä itseni vuoksi, mutta on kysyttävä, onko yhteiskunnalla oikeutta olla nyt lempeä.
Dialogia kirjassa on paljon, ja se on toimivaa. Tässä esimerkki kirkkoherran rouvan ja Akselin sananvaihdosta:
- Jos ottaisin tuon paperin, olisi se samaa kuin teidän valtanne tunnustaminen ja omatuntoni ei sitä salli.
- Rouvan omatunto on sallinu tässä mailmassa sitä sun tätä, niin että minä en paljon pane merkitystä rouvan omalletunnolle.
Kaiken kaikkiaan kirja tarjoaa ensimmäisen osan tapaan hienon lukuelämyksen, joka tekee historiastamme elävää. Eikä kirja kerro vain historian tapahtumista vaan myös ihmisluonnosta hyvin ajattomaan tapaan.
Oli aurinkoinen iltapäivä. Vuoden kahdeksantoista kevät oli aikainen. Maassa oli jo vihreä ruoho, ja maantien pöly leijaili kolonnan yläpuolella.
Kirkontornin risti kiilsi auringossa. Päiväkin tuntui kultaavan kaiken sen mikä jäi.
Olemmeko me ihmiset noista Linnan kuvaamista ajoista juuri muuttuneet - tai edes oppineet mitään? Kun kirjoitan tätä tekstiä, on uutisissa jatkuvasti esillä Ukrainan kriisi, joka sai alkunsa jo marraskuussa. On pelottavaa ajatella, että sisällissodan kauhut eivät vain voi toistua vaan myös toistuvat yhä edelleen eri puolilla maailmaa. Miksi tällaista tapahtuu? Miksi me emme opi historiasta (mitään)?

Luen tätä Linnan trilogiaa Nooran ideoiman kimppaluvun myötä. Luku-urakassa ovat mukana Omppu, JuhaVelma ja Satu.

Täällä Pohjantähden alla -trilogian keskimmäisestä osasta ovat kirjoittaneet myös Marko ja Mari.
Pihamaalla hän seisoi pitkään ennen sisälle menoaan. Tämä seisahtuminen pihalla oli tullut Akselille tavaksi talvisin hänen ehtootallista tultuaan ja kesällä hänen käytyään vaihtamassa Pokun liekanarun yöksi. Se oli niin kuin lopputarkastus että kaikki oli paikoillaan. Viimeksi silmä arvioi taivaanrannasta seuraavan päivän säätä.

Kommentit

  1. Juurikin tuon Ukrainan tilanteen takia on nyt aika sanaton olo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin, että nostimme molemmat Ukrainan postauksissamme esille. Totta: emmekö me ihmiset opi historiastamme?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat