Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Aino Kallas: Sudenmorsian (klassikkohaaste)

  Kirjabloggaajien klassikkohaaste on taas ajankohtainen. Tällä kertaa haasteen koti on Elegian Kartanon kruunaamaton lukija -blogi  ja jälleen mukana on mukava määrä bloggaajia.  Minä tartuin vihdoin viimein omassa hyllyssäni pitkään majailleeseen klassikkoon. Aino Kallaksen (1878–1956)  Sudenmorsian  on niitä kirjoja, jotka on pitänyt  lukea moneen kertaan, mutta tähän saakka pieni kirja on saanut turhaan odotella huomiotani osakseen.  Vaan vaikka Aalo harva se yö näin noitien sapattia juhli ja metsänpetona korvessa juoksi, niin ei hänen katoamistansa alussa yksikään ymmärtänyt tähdellepanna, sillä hän ennätti aina ennen kukonlaulua vuoteellensa miehensä Priidikin viereen. Aino Kallas: Sudenmorsian. Hiidenmaalainen tarina Otava 2003 ilmestyi ensimmäisen kerran 1928 141 sivua Sudenmorsian  on balladimainen tarina Aalosta, johon metsänvartija Priidik mieltyy. Eletään 1650-lukua virolaiskylässä, jonka liepeillä liikuskelevat sudet. Kun kyläläiset jahtaavat susia, tuntee Aalo yllättäen s

Virginia Woolf: Oma huone

 "Antakaa hänelle sata vuotta lisäaikaa, päädyin toteamaan lukiessani viimeistä lukua – ihmisten nenät ja paljaat hartiat piirtyivät alastomina tähtitaivasta vasten, sillä joku oli vetäissyt verhon olohuoneen ikkunasta – antakaa hänelle oma huone ja viisi sataa puntaa vuodessa, antakaa hänen puhua suunsa puhtaaksi jaa jättää puolet siitä sanomatta minkä hän nyt panee kirjaansa, niin jonakin päivänä hän on kirjoittava paremman kirjan." Virginia Woolf: Oma huone Tammi 2020 alkuteos A Room of One's Own  1928 suomentanut Kirsti Simonsuuri kansi Emmi Kyytsönen 173 sivua Virginia Woolfin (1882–1941)  Oma huone  on feministinen klassikko, johon olen tutustunut ensimmäisen kerran vuosia sitten. Otin kirjan nyt uudelleen luettavaksi, koska halusin palautella teosta mieleeni. Toki hyvä syy oli sekin, että Woolfin syntymästä tuli juuri kuluneeksi 140 vuotta. Lisäksi yksi innoittaja oli hiljattain lukemani Suvi Ratisen Omat huoneet , joka kuljettaa mukanaan Woolfin teosta. Oma huone

Johanna Vehkoo: Oikeusjuttu

Syyttäjä pysyi kannassaan käräjäoikeuden ja vielä hovioikeudenkin istunnoissa. Hän ei nähnyt, että kyse oli pelkästä politiikasta ja kiusanteosta, vaikka asianomistaja sanoi tämän videolla aivan suoraan. Sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden päätöksissä video sivuutettiin täysin, vaikka tuomiossa pitäisi periaatteessa ottaa kantaa kaikkiin oikeudessa esitettyihin argumentteihin. Todiste, jonka uskoin kumoavan koko oikeusjutun perustan, ei ollutkaan edes maininnan arvoinen. Johanna Vehkoo: Oikeusjuttu Kosmos 2021 kansi Tero Ahonen 216 sivua Johanna Vehkoon Oikeusjuttu kertoo absurdista oikeudenkäynnistä, jossa toimittaja-kirjailija itse on syytetyn penkillä. Vehkoo joutui syytetyksi kunnianloukkauksesta käytettyään Facebook-päivityksessään asianomistajasta ilmauksia natsipelle ja rasisti. Kirjassa kuvataan vuosien kiirastulta, joka on viedä Vehkoolta toimintakyvyn. Samaan aikaan äärioikeisto mellastaa entiseen malliin ja vedättää oikeuslaitosta minkä ehtii. Tästä kaikesta sekä sananvapa

Pauliina Vanhatalo: Tuntemani maailma

Säälittelevät kuvaukset psykopaattien latteasta tunne-elämästä  aiheuttavat minussa kateuden pistoksia. Miten vapaasti ihminen voikaan liikkua ja toimia maailmassa, kun tunteet eivät tule tielle. Miten miellyttävää elämän täytyy olla, kun kaikkea katsoo suloisen välinpitämättömyyden läpi. Pauliina Vanhatalo: Tuntemani maailma S&S 2021 ulkoasu Hilkka Semeri 160 sivua Tuntemani maailma  päättää Pauliina Vanhatalon omaelämäkerrallisen trilogian. Aiemmin ovat ilmestyneet Keskivaikea vuosi  (2016) ja Toinen elämä  (2018). Tämä trilogian kolmas osa onkin kiintoisa päätös sarjalle. Aiemmat osat olivat tuntumani mukaan enemmän sisäänpäin katsovia, nyt kurotetaan laajemmalle. Erityisen huomion teoksessa saavat psykopaatit, joista kirjailija haluaa tietää enemmän. Psykopatian kautta hän tarkastelee omaa mielenmaisemaansa ja erityisesti tunteitaan. Vanhatalo pitää jossain määrin ongelmallisena sitä, että tunteita on niin paljon ja ne vaikuttavat elämään niin suuresti. Psykopaatti ei juuri tun

Eeva Kilpi: Valkoinen muistikirja

Meidän luonteemme vahingoittavat toisiaan väistämättömästi – ihmisten luonteet. Vanhempien luonteet lapsia, lasten luonteet vanhempia, puolisoiden luonteet toisiaan, ystävyksetkin vahingoittavat toisiaan tahtomattaan, jos ovat liian läheisiä. Tätä asiaintilaa lievittämään on syntynyt kohteliaisuus. Eeva Kilpi: Valkoinen muistikirja WSOY 2021 graafinen suunnittelu Mika Tuominen 78 sivua Eeva Kilven Valkoinen muistikirja  jatkaa muistikirjojen sarjaa. Aiemmin ovat ilmestyneet Sininen muistikirja  (2019) ja Punainen muistikirja  (2019). Kaikissa kirjoissa on runoilijan päiväkirjamerkintöjä eri vuosilta.  Tämän käsillä olevan kirjan merkinnät sijoittuvat pääosin vuodelle 1999. Niistä välittyy ikääntyvän naisen ajatuksia arjesta ja elämästä. On surua, kaipuuta, läsnäoloa, unia ja muistoja. Kilpi tarjoaa lukijalle päätelmiään, joiden kanssa voi olla samaa tai eri mieltä, kuinka vain. Jotenkin Valkoinen muistikirja  tuntuu aiempia melankolisemmalta. Tummuuden keskellä pirskahtaa kuitenkin val

Laura Arffman ja Lotta Hintsa: Elämäni vuoret

Lotta ja Don olivat viettäneet ykkösleirissä jo neljä päivää ja tie näytti olevan avoin vain alaspäin. Kahtena päivänä he olivat kivunneet hieman, vieneet köysiä ja yrittäneet fiksata reittiä. Raja oli tullut vastaan noin 6000 metrissä. Jos he olisivat päässeet vielä vaivaiset 300 metriä ylöspäin, olisi kakkosleirin paikka odottanut heitä noin 6200 metrin korkeudessa. He olivat kahlanneet lumessa vyötäröään myöten ja yrittäneet pienentää lumivyöryriskiä siten, että Don oli kiivennyt ensin ja Lotta varmistanut, minkä jälkeen Lotta oli kiivennyt itse perässä. He olivat jälleen ehtineet täpärästi kivien taakse suojaan ennen kuin lumivyöry oli iskenyt. Laura Arffman ja Lotta Hintsa: Elämäni vuoret TrueStory 2021 äänikirjan lukijat Laura Arffman ja Lotta Hintsa kesto 7 t 39 min Lotta Hintsa on suomalainen vuorikiipeilijä, jonka mukaan Pakistaniin päästään Hintsan ja Laura Arffmanin teoksessa Elämäni vuoret.  Hintsan tarkoituksena oli kiivetä kesällä 2021 kahdelle yli 8000 metriä korkealle v

Kevään 2022 tietokirjoja

Aiemmin listasin kevään 2022 kiinnostavia kaunokirjauutuuksia – koosteeni löytyy täältä . Nyt on vuorossa tietokirjalistaus, olkaa hyvät: Aurora Airaskorpi: Vapauden tavoittelijat. Miksi haluamme irti palkkatyöstä (S&S). Viime aikoina olen lukenut kirjoja siitä, miten työelämän vaatimukset innostavat miettimään jonkinlaista irrottautumista. Airaskorven kirja on luontaista jatkumoa aiemmin lukemalleni ja on jo ilmestynyt. Riitta Korhonen & Hannu Ollikainen: Päätoimittaja. Työtä sananvapauden arjessa (Siltala). Juuri ilmestyneessä kirjassa 17 päätoimittaja kertoo siitä, miten sananvapauden huomiointi näkyy päivittäisessä työssä.  Henna Karppinen-Kummunmäki: Tyttöjen vuosisadat. Lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle (Avain). On kiehtovaa pohtia, minkälaista on ollut kasvaa tyttönä menneinä vuosisatoina. Pohdintoihin vastauksia tarjoaa tämä helmikuussa ilmestyvä teos. Ville-Juhani Sutinen: Matkalla Suomeen. Tarinoita heimojen maasta (Into). Minua ovat pitkään kiinnos

Anna-Mari Nurminen: Mieli hoidossa

Minulle oli merkittävää oivaltaa, että psykoterapeuttini toivoo minulle hyvää. Huomasin hänen iloitsevan arjen onnistumisista kanssani. Hän ei vähätellyt vaikeuksiani, vaikka välillä voinkin vähän paremmin. Terapeuttini pysyi minun puolellani. (Nenna) Anna-Mari Nurminen: Mieli hoidossa – kokemuksia psykoterapiasta, toivosta ja onnistuneesta muutoksesta Atena 2022 kansi Anna Makkonen 274 sivua Psykologi ja psykoterapeutti Anna-Mari Nurmisen esikoisteos Mieli hoidossa  kertoo psykoterapiakokemuksista. Nurminen on haastatellut teokseensa kolmeatoista psykoterapiassa käynyttä ihmistä. Yhteistä heille on, että terapiasta on ollut kaikille hyötyä. Terapiakokemuksiaan kuvaaavien lisäksi ääneen pääsevät myös psykoterapeutit. Heitä on Nurmisen itsensä lisäksi kuusi, ja he tuovat teokseen ammattilaisten näkökulmia. Toimiva ratkaisu on, että terapeutit edustavat erilaisia suuntauksia, joten lukija pääsee myös muodostamaan käsitystä siitä, minkälaisia terapiasuuntauksia on tarjolla. Kokemusasiantu

Akwaeke Emezi: Makeaa vettä

Ada oli vasta lapsi, kun hän aloitti uhritoimituksensa. Hän rikkoi ihonsa, vaikka ei ymmärtänyt kunnolla, miksi teki niin: itsensä palvonnan hienoudet eivät auenneet hänelle. Hän teki vain sen, mitä hänen oli pakko tehdä, eikä pitänyt sitä oikein minään. Mutta hän uskoi meihin. Saachi toi Saudi-Arabiasta tyhjiä päiväkirjoja, ja ada täytti niiden sivut sinisellä musteella. Niissä hän mainitsi meidät ensi kerran ja antoi meille nimet. Olimme nuoria ja epämääräisiä, mutta hänen nimetessään meidät synnyimme toisen kerran ja muutuimme näkyviksi. Akwaeke Emezi: Makeaa vettä Kosmos 2021 alkuteos Freshwater 2018 suomentanut Sari Karhulahti kansi Ulla Donner äänikirjan lukija Amira Khalifa kesto 8 t 14 min Akwaeke Emezin esikoisromaanin päähenkilö on Ada, jonka syntymä on vastaus vanhempien rukouksiin. Pian kuitenkin selviää, että lapsi on ailahtelevainen ja rikkinäinen. Vartuttuaan Ada muuttaa synnyinmaastaan Nigeriasta Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Siellä hänen sisällään elävät erilaiset minuu

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

Koeyksilö makaa silmät ummessa, mutta hän on hereillä, silmät liikkuvat luomien takana, otsa menee kurttuun, huulet raottuvat, sulkeutuvat taas. Katson häntä ja ajattelen, että muistoni ovat etuoikeus. Vaikka on paljon sellaista, mitä haluaisin toisinaan unohtaa, kaikkein tärkeintä on muistaa. Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään Otava 2021 320 sivua Anne-Maija Aallon nuortenromaani  Mistä valo pääsee sisään  sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Vesi on peittänyt Tokion, ja ajanlasku on alkanut alusta. Pinnan alla muhii konkreettisesti historia: veden valtaama kaupunki on menneisyyttä ja sen yläpuolella on nykyhetki, loistelias kaupunki ja hyväosaiset kansalaiset. Kaikille nykyhetki hienoine innovaatioineen ei ole loistelias, sillä ihmiset ovat selvästi eri kasteissa. Kokokansalaisilla riittää etuja ja oikeuksia, ulkokansalaisilla ei.  Romaanin yksi minäkertoja, Aleksei, on kokokansalainen. Hänen isänsä on ihmistutkimuslaitoksen johtaja Melnikov, ja isän asema tuo myös pojalle runs

Susan Abulhawa: Rakkaudetonta maailmaa vastaan

Nyt tuijotan tyhjiä sivuja ja yritän kertoa tarinani: kaiken, minkä tunnustin Bilalille, ja kaiken, mitä sen jälkeen tapahtui. Haluaisin kertoa sen niin kuin tarinat kuuluu kertoa, tunteelliset huippukohdat mukaan lukien, mutta en osaa. Muistan tunteista enää niiden nimet. Elämäni palaa luokseni kuvina, tuoksuina ja ääninä, ei koskaan tunteina. En tunne mitään. Susan Abulhawa: Rakkaudetonta maailmaa vastaan Like 2021 alkuteos Against the Loveless World  2020 suomentanut Anna-Mari Raaska 384 sivua äänikirjan lukija Irene Omwami kesto 13 t 10 min Susan Abulhawan romaanin Rakkaudesta maailmaa vastaan  päähenkilö ja minäkertoja on Nahr, Palestiinan pakolaisten tytär, joka viettää lapsuutensa Kuwaitissa. Nahr rakastaa Kuwaitia mutta saa aikanaan huomata, että Kuwait ei haluakaan häntä. Nahr jättää lapsuusaikojen kotimaansa ja muuttaa Jordaniaan. Sieltä hän siirtyy Palestiinaan ja liittyy rakastettunsa myötä osaksi palestiinalaisvastarintaa. Nahr kertoo tarinaansa vankilassa, jossa hänellä o

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe

Pieni, hentoinen haave alkaa itää: kenties voisin pitää vapaata vuonna 2019 elokuusta vuoden loppuun. Viisi kuukautta. Ajatus huikaisee, se tuntuu ylenpalttisen ihanalta. Melkein pyörryttää. Tunne on niin järisyttävä, että aina asiaa ajatellessani käytän isoa JOS-sanaa ja ripottelen tolkuttomasti ehtolauseita ympärille. Sillä eihän tällaista voi. Päivi Haanpää: Pysähdyskoe – Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta Art House 2021 kansi Sanna-Reeta Meilahti 170 sivua Kirjailija ja sanataiteen sekatyöläinen Päivi Haanpää kuvaa teoksessaan Pysähdyskoe  omakohtaista kokemustaan siitä, minkälaista on irtautua töistä lähes kokonaan kuukausiksi. Elokuussa 2019 Haanpää aloittaa Pysähdyskokeen, joka kestää koko loppuvuoden ja jonka aikana on tarkoitus pääasiassa olla ilman suuria suunnitelmia ja varsinkin ilman tiukkoja aikatauluja. Päivi Haanpää halusi antaa itselleen 40-vuotislahjaksi aikaa. Hän koki tarvitsevansa hengähdystaukoa, jotta työ ei alkaisi muuttua pakkopullaksi ja jotta

Deborah Levy: Elämisen hinta

Samaan aikaan kun uudessa kodissani kaikki (mehikasveja lukuunottamatta) kutistui, elämäni laajeni. Tuona koettelevana aikana otin vastaan kaikki työtarjoukset ja irvistelin, kun postiluukusta lensi laskuja. Aloin ymmärtää tarvitsevani sitä, että riittävän moni asia elämässäni oli oikein. Valo, taivas ja parveke olivat oikein. Että lapseni löytäisivät tiensä uuden tarinan läpi, alkoivat muovaata sitä ja tehdä siitä omaansa ja olivat läheisesti tekemisissä isänsä kanssa – kaikki se oli oikein. Deborah Levy: Elämisen hinta S&S 2021 alkuteos The Cost of Living  2018 suomentanut Pauliina Vanhatalo ulkoasu Jukka Iivarinen 142 sivua Pidin paljon Deborah Levyn omaelämäkerrallisen trilogian avausosasta Mitä en halua tietää (S&S 2021), joten odotin paljon myös tältä kakkososalta. Sain jopa enemmän kuin odotin:  Elämisen hinta on mielestäni vielä parempi kuin ensimmäinen osa. Kerrassaan upea teos! Elämisen hinta  kuvaa elämänvaihetta, johon kuuluu paljon luopumista. Levyn avioliitto on