Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2022.

Kirsikka Myllyrinne: Marathonista Ateenaan – Matka, jonka halusin juosta

Jokainen tarina vaatii sankarin, kokijan jonka kautta tarinan kaari hahmottuu, mutta tämän tarinan sankari en ole minä vaan juoksu. Minä elän tätä tarinaa juoksemalla, mutta juoksu päättää, mihin se minut vie ja mitä asioita pysähdyn matkallani katsomaan. Kun juoksen, luulen ymmärtäväni jotain itsestäni, mutta myös ihmisyyden ytimestä, johon kuuluvat perustunteet kkuten ilo, suru, pettymys, kateus ja epätoivo. Jokaisella lenkillä opin maailmasta jotain uutta, oli se sitten vain auringonnousun kauneus tai männyntuoksu kasteen peittämillä poluilla.  Kirsikka Myllyrinne: Marathonista Ateenaan – Matka, jonka halusin juosta Avain 2022 kannen suunnittelija Oliver Dolbeau, Velvetyne Type Foundry 147 sivua Maraton on juoksumatka, jolla on historialliset perinteet ja iso maine. Hieman yli 42 kilometrin matkan taittaminen juosten on joillekin utopistinen haave, joillekin kerran elämässä -tavoite, joillekin elämäntapa. Ja toki on ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa. Kirjailija ja kustannu

Pulmu Kailamo & Taru Kumara-Moisio: Tenho

Hymyilen ruudulle. Tervehdyksiä sataa kuin vanhalle tutulle, vaikka olen ollut kanavalla vasta muutaman kuukauden. Kokeillut ensin kerran, sitten toisen, sitten kolmannen. Pulmu Kailamo & Taru Kumara-Moisio: Tenho Enostone 2022 kansi Katri Niinikangas 230 sivua Tenho  on Pulmu Kailamon ja Taru Kumara-Moision ensimmäinen yhteisteos. Kumara-Moisio on kirjoittanut kirjoittanut jo useita teoksia, mutta kirjailijanimi Kailamolle tämä romaani on esikoinen. Jos toiveita saa esittää, lukisin mielelläni vastaisuudessakin näiden kirjailijoiden yhteisteoksia. Tenho  on nimittäin mukaansa tempaava romaani, jota oli ilo lukea. Se vie 1990-luvulle, ja ajankuvassa on jotain hyvin kiehtovaa ja tunnistettavaa. Tuntuu siltä, että ajallinen miljöö on rakennettu huolella, ja se paitsi herättää muistoja myös ilahduttaa muistuttaessaan monesta niin ysäriläisestä yksityiskohdasta. Romaanin päähenkilö on Kata. Vuonna 2016 hän elää keskellä aviokriisiä. Elämä on tavallaan asettunut uomiinsa jo kauan aikaa

Lyhyesti: kuunneltua ja luettua

Ulomman portin pielessä aseman alueella oli kaksi pengerviljelmää, joilla kasvoi kurpitsoja, kaalia ja jotain mitä Hamza ei tunnistanut. Erillisosasto odotti siellä upseerin mennessä tervehtimään lähetyssaarnaajaa ja tämän perhettä ja siirtyessä näiden seurassa sisään. Jonkin ajan päästä afrikkalainen mies tuli ulos talosta ja kutsui heidät aidatulle sisäpihalle. Miehellä oli syviä uurteita otsassaan ja kasvoissaan ja rosoinen arpi kaulansa oikealla sivulla. Hän puhui sujuvaa swahilia.  Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät Tammi 2022 alkuteos After Lives suomentaja Einari Aaltonen kansi Juri Patrikainen 345 sivua äänikirjan lukija Jukka Pitkänen kesto 11 t 37 min Nobelisti Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät  vie 1900-luvun alkupuolen Itä-Afrikkaan. Siellä Hamza päätyy saksalaishallinnon sotilaspalvelijaksi, Afiya puolestaan raataa kotikylässään sukulaistensa vastentahtoisen hoivan varassa. Hamza ja Afiya kohtaavat, ja heidän kauttaan rakentuu kuva siirtomaavallan ajasta ja sotien varjoista. Rom

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

Kun Laumaan on kerran päässyt, siinä pysytään. Se jos mikä vaatii luonnetta eikä kaikista ole siihen. Heikkouttaan ei saa näyttää, muuten menettää otteen. Otteen, josta niin moni yrittää pitää turhaan kiinni. Hekin, joilla ei ole samanlaista luonteenlujuutta kuin meillä. Petra Forstén: Kadonneet tytöt WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 270 sivua Taide, ihmissuhteet, menneisyys ja nykyisyys nivoutuvat yhteen Petra Forsténin esikoisromaanissa Kadonneet tytöt . Kertomuksen minäkertoja on Agnes, joka on palannut nuoruutensa kotikaupunkiin tavatakseen Lauman kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Hän istuu täpötäydessä ravintolassa ja odottaa, pyytää kaatamaan viiniä seuralaisilleen varattuihin laseihin, vaikka ketään ei näy. Ja kun Agnes odottaa, hän palaa samalla vuosien takaiseen kesään. Silloin Agnes oli vasta muuttanut kaupunkiin eikä tuntenut oikein ketään. Sattumalta hän pääsi osaksi tyttöporukkaa, Laumaa, ja kiihkeästi halusikin olla osa sitä – olihan nyt vihdoin luvassa jotain muuta kuin yksinä

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa (dekkariviikko)

Yritin kuulostaa hoputtavalta. Palatessani jututtamasta Eevi Salosta olin kohdannut kadulla Joakim Holmin, joka oli linkannut vastaan korttelin päässä matkustajakodilta. Hän oli näyttänyt vieläkin heiveröisemmältä ja hermostuneemmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Hän oli sopertanut olevansa vain ohikulkumatkalla. Mutta sen jälkeen, kun hän oli kysellyt ensin varovaisesti ja sitten kiihkeämpään sävyyn olimmeko edistyneet tavoitteessamme – olivatko kirjeet kenties jo meillä – olin ollut varma, että hän ei ollut paikalla sattumalta. Dekkariviikko on jälleen täällä! Tällä kertaa sitä luotsaa Kirsin kirjanurkka , ja tämän viikon aikana on dekkarijuttuja luvassa monessa blogissa. Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa Otava 2022 kannen suunnittelu Tuomo Parikka 415 sivua äänikirjan lukijat Elena Leeve ja Mikko Kauppila kesto 12 t 26 min Minä korkkaan viikon mainiolla esikoisteoksella: Laura Anderssonin Kuolema Kulosaaressa  avaa uuden Lili Loimola ratkaisee -sarjan. Päähenkilönä on tietenkin

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen

"Amma katsoi ympärilleen baarissa, niitä muita vaihtoehtoihmisiä, jotka olivat muuttaneet Brixtoniin silloin kun alueella vielä oli rikollinen maine ja kohtuuhintaisia asuntoja nämä olivat hänen ihmisiään, selvinneet kahdesta mellakasta ja ylpeitä monikulttuurisesta tuttavapiiristään ja suvustaan, niin kuin Sylvester, joka oli tullut tänne pyhiinvaellukkselle, käymään vaihtelevasti toimivan homoyhteisön keskuksessa, ja tavannut tulevan elämänkumppaninsa, vastikään St Lucian saarelta saapuneen Curwenin" Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen WSOY 2022 alkuteos Girl, Woman, Other  2019 suomentanut Kaijamari Sivill 528 sivua Joskus kirjojen kansista löytyvät luonnehdinnat tuntuvat liiallisilta, mutta tällä kertaa ei. Booker-palkintolautakunnan sitaatti "intohimoinen, partaveitsenterävä, täynnä energiaa ja huumoria" pitää todellakin paikkansa: voin allekirjoittaa jokaisen sanan luettuani Bernardine Evariston romaanin Tyttö, nainen, toinen . Romaanissa valokeilaan as