Haruki Murakami: 1Q84, osat 1 ja 2

"Jossain vaiheessa minulle tuttu maailma katosi tai väistyi ja sen tilalle tuli toinen maailma. Maailma ikään kuin vaihtoi raidetta. Mieleni on vielä vanhassa maailmassa, mutta maailma ympärilläni on alkanut jo muuttua toiseksi. Toistaiseksi tuo prosessi on aiheuttanut vain vähän muutoksia."

Haruki Murakami: 1Q84
(Tammi 2013)
Japaninkielinen alkuteos 1Q84 ilmestyi 2009.
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff
783 sivua

Haruki Murakamin romaania 1Q84 pidetään kirjailijansa pääteoksena ja sitä on kehuttu blogeissa paljon. Esimerkiksi Annami, Minna ja Tiina ovat tästä ensimmäisen ja toisen osan yhteisniteestä pitäneet, ja 1Q84 voitti viime vuoden Blogistanian Globalia -palkinnon. Kirjastosta kirja tarttui mukaani sattumalta, ja hieman epäröiden siihen tartuin. Tuntui, että monen teemaltaan raskaan kirjan jälkeen olisin kaivannut vähän aikaa jotain hyvin kevyttä lukemista, ja kirjan koko arvelutti. Mutta kun kirjan avasin, lähti tarina viemään heti mukanaan niin, että epäilykseni kaikkosivat.

Romaanin tarinaa kerrotaan kahdesta näkökulmasta. Aomame on nainen, joka sivutyönään päästää hengiltä väkivaltaisia miehiä. Kavuttuaan hätäpoistumistikkaita pitkin pakoon liikenneruuhkaa hän huomaa joutuneensa rinnakkaistodellisuuteen, vuoteen 1Q84.

Taivaalla oli kaksi kuuta - pieni ja iso. Ne paistoivat siellä rinnakkain. Isompi kuu oli se, jonka hän oli aina nähnyt. Se oli keltainen ja melkein täysi. Mutta sen vieressä oli toinenkin kuu. Se oli kummallisen muotoinen. Se oli hieman vino ja vihertävä, ikään kuin ohuen sammaleen peittämä.

Matematiikanopettaja Tengo puolestaan törmää huonosti kirjoitettuun mutta lumoavaan romaanikäsikirjoitukseen, josta hänen pitäisi muokata parempi. Kirjan on kirjoittanut erikoinen ja erityinen Fuka-Eri, joka näkee jotain sellaista, mitä muut eivät.

Sekä pikkuväki että ilmakotelot olivat todellisia, Fuka-Eri oli sanonut Tengolle.

Niin Aomamen kuin Tengon menneisyyteen liittyy surua. Tengolta on salattu jotain tärkeää: Hän ei tiedä äidistään juuri mitään - vain sen, että äiti on kuollut. Hänellä on äidistään omituinen muisto, joka ei jätä häntä rauhaan ja josta hän ei tiedä, onko se totta vai ei. Aomame taas on hylännyt uskon ja joutunut sen vuoksi vanhempiensa hylkäämäksi. Murakami on tehnyt hahmoistaan eläviä, tuntevia ja niin inhimillisiä, että heidät on helppo kuvitella mielessään.

Usko on vahvasti läsnä tässä romaanissa. Mikä on totta, mikä ei? Mihin pitäisi uskoa? Ja lopulta moni asia nivoutuu jollain tapaa salaperäiseen uskonlahkoon, kulttiin, jossa on jotain pahaa mutta josta on hyvin vaikea saada selvää. Ja sitten on ihmeellinen ilmakotelo ja pikkuväki. Kirjassa nivoutuvat kokonaisuudeksi monet asiat: on kysymys paitsi uskonnosta, myös ihmisistä, rakkaudesta, ystävyydestä, oikeudentajusta, kirjallisuudesta, ihmisyydestä, erillisyyden tunteesta...

Haruki Murakami on luonut maailman, joka on realistinen mutta jollain tapaa vinksallaan. Ihmiset ovat eläviä ja kiehtovia, mutta he joutuvat kummallisiin tilanteisiin. Kirja on yhtä aikaa uskottava ja uskomaton, se vie mukanaan ja jännite kasvaa kirjan loppua kohden niin, että romaania on vaikea laskea käsistään. Ja kun kirjan saa loppuun, on vaikea odottaa pääsevänsä pian 1Q84:n kolmannen osan kimppuun.