Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: 1Q84, osat 1 ja 2

"Jossain vaiheessa minulle tuttu maailma katosi tai väistyi ja sen tilalle tuli toinen maailma. Maailma ikään kuin vaihtoi raidetta. Mieleni on vielä vanhassa maailmassa, mutta maailma ympärilläni on alkanut jo muuttua toiseksi. Toistaiseksi tuo prosessi on aiheuttanut vain vähän muutoksia."
Haruki Murakami: 1Q84
(Tammi 2013)
Japaninkielinen alkuteos 1Q84 ilmestyi 2009.
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff
783 sivua
Haruki Murakamin romaania 1Q84 pidetään kirjailijansa pääteoksena ja sitä on kehuttu blogeissa paljon. Esimerkiksi Annami, Minna ja Tiina ovat tästä ensimmäisen ja toisen osan yhteisniteestä pitäneet, ja 1Q84 voitti viime vuoden Blogistanian Globalia -palkinnon. Kirjastosta kirja tarttui mukaani sattumalta, ja hieman epäröiden siihen tartuin. Tuntui, että monen teemaltaan raskaan kirjan jälkeen olisin kaivannut vähän aikaa jotain hyvin kevyttä lukemista, ja kirjan koko arvelutti. Mutta kun kirjan avasin, lähti tarina viemään heti mukanaan niin, että epäilykseni kaikkosivat.

Romaanin tarinaa kerrotaan kahdesta näkökulmasta. Aomame on nainen, joka sivutyönään päästää hengiltä väkivaltaisia miehiä. Kavuttuaan hätäpoistumistikkaita pitkin pakoon liikenneruuhkaa hän huomaa joutuneensa rinnakkaistodellisuuteen, vuoteen 1Q84.
Taivaalla oli kaksi kuuta - pieni ja iso. Ne paistoivat siellä rinnakkain. Isompi kuu oli se, jonka hän oli aina nähnyt. Se oli keltainen ja melkein täysi. Mutta sen vieressä oli toinenkin kuu. Se oli kummallisen muotoinen. Se oli hieman vino ja vihertävä, ikään kuin ohuen sammaleen peittämä.
Matematiikanopettaja Tengo puolestaan törmää huonosti kirjoitettuun mutta lumoavaan romaanikäsikirjoitukseen, josta hänen pitäisi muokata parempi. Kirjan on kirjoittanut erikoinen ja erityinen Fuka-Eri, joka näkee jotain sellaista, mitä muut eivät.
Sekä pikkuväki että ilmakotelot olivat todellisia, Fuka-Eri oli sanonut Tengolle.
Niin Aomamen kuin Tengon menneisyyteen liittyy surua. Tengolta on salattu jotain tärkeää: Hän ei tiedä äidistään juuri mitään - vain sen, että äiti on kuollut. Hänellä on äidistään omituinen muisto, joka ei jätä häntä rauhaan ja josta hän ei tiedä, onko se totta vai ei. Aomame taas on hylännyt uskon ja joutunut sen vuoksi vanhempiensa hylkäämäksi. Murakami on tehnyt hahmoistaan eläviä, tuntevia ja niin inhimillisiä, että heidät on helppo kuvitella mielessään.

Usko on vahvasti läsnä tässä romaanissa. Mikä on totta, mikä ei? Mihin pitäisi uskoa? Ja lopulta moni asia nivoutuu jollain tapaa salaperäiseen uskonlahkoon, kulttiin, jossa on jotain pahaa mutta josta on hyvin vaikea saada selvää. Ja sitten on ihmeellinen ilmakotelo ja pikkuväki. Kirjassa nivoutuvat kokonaisuudeksi monet asiat: on kysymys paitsi uskonnosta, myös ihmisistä, rakkaudesta, ystävyydestä, oikeudentajusta, kirjallisuudesta, ihmisyydestä, erillisyyden tunteesta...

Haruki Murakami on luonut maailman, joka on realistinen mutta jollain tapaa vinksallaan. Ihmiset ovat eläviä ja kiehtovia, mutta he joutuvat kummallisiin tilanteisiin. Kirja on yhtä aikaa uskottava ja uskomaton, se vie mukanaan ja jännite kasvaa kirjan loppua kohden niin, että romaania on vaikea laskea käsistään. Ja kun kirjan saa loppuun, on vaikea odottaa pääsevänsä pian 1Q84:n kolmannen osan kimppuun.

Kommentit

  1. Mukavaa, että sinäkin olet nyt liittynyt Harukin mukanaan viemien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Kafka rannalla -teoksen aikoja sitten ja pidin siitä. Muuten en ole tämän kirjailijan tuotantoon tutustunut. Aion kyllä perehtyä enemmänkin.

      Poista
  2. Murakamin kirjat ansaitsisivat kyllä jonkun "tiiliskivi, joka ei tunnu tiiliskiveltä"-palkinnon. Mieletön kirja tuo 1Q84, minä luin joululomalla koko trilogian putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Lähes 800 sivua menee varsin huomaamatta.
      Minä odotan saavani tuon kolmososan pian kirjastosta luettavakseni. Kakkososa loppuu siten, että trilogiaa ei voi mitenkään jättää kesken. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…