Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

"Yöllä on kuutamo, suuri kuin lautanen, kuu nousee vuorten vierestä merestä ja liukuu äänettömästi, suurena kuin lautanen, yli hopeisten suomujen peittämän kylän. Maailma kimaltaa, hehkuu, läikehtii täysikuun valossa, aivan kuin tämä olisi haltioiden ja muiden sellaisten hahmojen asuinpaikka, ei tavallisten kuolevaisten tavallinen kotikylä. Suomut kimaltelevat, vaihtavat väriä, peilaavat, loistavat, läikkyvät, näkyvät, usein toisiaan vasten, eikä yksikään elollisen silmä ole katsomassa. Vain kuu, suuri kuin lautanen."

Bongasin kiehtovalta vaikuttavan teoksen Islannissa ei ole perhosiaKirja vieköön! -blogista sen verran moneen kertaan, että viimein piti kirja varata kirjastosta luettavaksi. Moni asia romaanissa herätti mielenkiintoni, eikä vähiten kaunis nimi.

Olenpa iloinen, että sain luettavakseni tämän minulle entuudestaan tuntemattoman virolaiskirjailija Kätlin Kaldmaan ensimmäisen suomennetun romaanin! Islannissa ei ole perhosia on hyvällä tavalla omaperäinen, mystinen j…

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

"–Minä olen Laura, Annan sisko. Olen ihan aidosti tylsä, jos pääsen puhumaan Babyloniasta ja Hammurabin laista.
Laura iski Ariannalle silmää, ennen kuin jatkoi vieraiden tervehtimistä. Donatella näytti teeskentelevän, ettei ollut kuullut huomautusta. Laura hymyili puhuessaan, mutta jokin hänen eleissään kertoi levottomuudesta."


Olipa mukava huomata, että Storytel-lukuaikapalvelusta löytyy myös Vera Valan dekkareita. Kosto ikuisessa kaupungissa on kolmas lukemani – tai tässä tapauksessa kuuntelemani Arianna de Bellis -dekkari, ja jatkoa toivottavasti on luvassa. Aiemmin olen lukenut Arianna-sarjan avausosan Kuolema sypressin varjossa(2012) ja kolmannen osan Villa Sibyllan kirous (2014), ja Kosto ikuisessa kauungissa sijoittuu näiden kahden väliin. En kuitenkaan kokenut tätä aiheuttamaani epäjärjestystä ongelmaksi, vaan sarjan osat tuntuvat toimivan hyvin myös itsenäisinä tarinoina.

Tällä kertaa Arianna de Bellis saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka haluaa…

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat

"Mutta jokin oli vinossa.
Esiintyjät eivät juosseetkaan näyttämön etuosaan vastaanottamaan suosionosoituksia. He seisoivat pienessä rykelmässä näyttämön sivussa, pahvisen muurin vieressä, siinä paikassa, jossa José oli surmannut Carmenin.
Kuului kirkaisu. Sitten joku huusi: – Se on kuollut! Se on oikeasti kuollut!"


Koston kukkien myötä pääsin jälleen seuraamaan sisäministeriön virkamies Karl Axel Björkin yksityisetsivätöitä. Yön sydän on jäätä tutustutti lukijan Björkiin jo vuonna 2014, ja jatkoa on (onneksi) seurannut: nyt ollaan jo neljännestä osassa. Tasaisessa tahdissa avausosan jälkeen ovat ilmestyneet Käärmeitten kesä (2015) ja Kuka kuolleista palaa (2016). Tuorein Tiergartenin teurastaja (2018) odottanee minun kohdallani vuoroaan – sen verran kiinnostavasti Hämeen-Anttila kuvaa sekä 1920-lukua että sarjansa päähenkilöä.

Koston kukat sijoittuu oopperamaailmaan. Nuori laulajatar ammutaan kuoliaaksi esityksen päätteeksi, ja näin Emilie Edbergin esiintyminen Carmenina jää sek…

Rakel Liehu: Helene

"Ymmärsin kaiken olevaisen, koko elämän merkityksen.
– Mikä se on, sinä kysyt, aukaiset silmäsi mullan alla, Kristian. 
– En osaa kertoa sitä sanoin, minä vastaan.  – Mutta voinko piirtää sen?"
Rakel Liehu sukeltaa taiteilija Helene Schjerfbeckin elämään romaanissa, joka sai Runeberg-palkinnon vuonna 2004. Minäkerronta saa välillä unohtamaan, että äänessä ei olekaan taidemaalari itse, vaan Rakel Liehu, taiteilija itsekin, joka kokee saaneensa merkin, jonka mukaan hänen kuului kerrontatyöhön ryhtyä. Romaani saa kiinnostumaan kansainvälisestikin arvostetusta taiteilijasta, ja lukuisat taideteosten nimet innoittavat etsimään, millainen olikaan esimerkiksi Punaposkinen tyttö.
Kiehtovasti Liehu rakentaa eteemme kuvan taiteilijasta, joka loukkaantui lapsena ja joutui pitkäksi aikaa vuodelepoon, nukutti pienen sisarensa pitkään uneen ja joutui huomaamaan sukupuolensa rajoitukset omassa ajassaan. Nykylukijasta koomiselta tuntuu se, miten Shjerfbeck saa kerta toisensa kieltävän vastauk…

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

"Kirjoitin sille osalle sinua, joka me menetettiin itsestämme. Sinun silmillesi, sinun huulillesi ja poskillesi, sinun kielellesi." 
Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin jättää jälkeensä hämmennyksen, johon sisältyy vaikuttuneisuutta, ehdottomasti. Se myös jättää tietyllä tapaa sanattomaksi: tuntuu vaikealta sanallistaa sitä, mitä kirjan parissa koin ja kohtasin.

Jos tarinan jotenkin yrittää kiteyttää, voisi kai sanoa, että se on dystopia tulevaisuuden Ruotsista, jossa työnnetään sumeilematta sivuun ne, jotka eivät sovi valtavirtaan. Muslimit pakotetaan allekirjoittamaan kansalaissopimus, mikä tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista ja valtavirran mukaan lähtemistä. Jos sopimusta ei allekirjoita, menettää oikeastaan kaikki kansalaisoikeutensa ja päätyy Kaningårdiin, alueelle, jonne sullotaan kaikki yhteiskuntakuvaan sopimattomat.

Vallitsevan tilanteen taustalla on kovaotteinen terrori-isku Hondon sarjakuvaliikkeeseen. Vuosia myöhemmin bussipysäkeillä pyöri…

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

"Paappa ehti kuolla ennen kuin Susanna sai kysyttyä mitään. Olisi ollut niin paljon mitä hän olisi halunnut tietää, ja sellaistakin mitä ei olisi halunnut. Silti olisi pitänyt kysyä."


Jos Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen olisi piiras, se olisi kaunis katsella ja kovin täyteläinen. Makua piiraassa olisi paljon, ehkä hieman liikaakin, sillä kaikki vivahteet eivät pääse erottumaan joukosta. Jälkimaku olisi kirpeä, ja se säilyisi pitkään.

Tarinassa esiintyy kosolti henkilöitä. Susanna on asianajaja, jonka asiakkaiksi päätyy maahanmuuttajia. Suhde lapsuudenperheeseen on monin tavoin ongelmallinen, mutta suhde mummaan, Marttaan, on lämmin. Ja löytyypä suvusta muitakin tukipilareita, onneksi, kun omasta perheestä ei tukea oikein saa.
Susanna tarttui mumman käsiin ja puristi ne lämpimään pesään omien kämmentensä väliin. Istui siinä hiljaisuutta rikkomatta, imi mumman käsistä lohtua ja ohraleivän tuntua.En palaa takaisin koskaan, luulen on tarina suvus…