Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Helmet 2018 -lukuhaaste täynnä!

Helmet lukuhaaste vuosimallia 2018 on nyt täynnä! Tämä onkin ensimmäinen Helmet-haaste, jossa olen saanut kaikkiin kohtiin jonkin kirjan. Nyt on siis hyvä suunnata kohti vuoden 2019 haastetta, joka löytyy täältä.
Haasteen merkeissä tuli luettua useita hyviä kirjoja, mutta erityisesti haluan nostaa esille muutamia. Kohtaan 1 valikoitui Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n Älä mene pois, jonka afrikkalainen tunnelma on helppo palauttaa mieleen edelleenkin. Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvääpuolestaan meni sydämeeni, vaikka pitkään vastustelin Moyesin houkutusta. Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää jäi vahvasti mieleen sympatiaa keräävän päähenkilönsä ja yllättävän loppuratkaisunsa vuoksi.

Novelleja tuli luettua vähän, mutta Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja oli todellinen elämys. Satu Rämön Islantilainen kodinonnipuolestaan sai taas kaihoamaan Islantiin, mihin sijoittui myös upea Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia.

Laura Lähteenmäen Yksi kevät oli vuoden aikana lukemiani harvoja n…

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

"Ruth ottaa kuvia kallioista ja kivivyöryistä ja piirtää muistikirjaansa kartan. Sitten hän raivaa Tedin avustuksella pois jonkin verran isoja kiviä. Hiekka on kulunut seinämien välisestä kuilusta, ja esiin on tullut, joka ensisilmäyksellä näyttää sekin kiveltä, sileältä ja valkoiselta.
Luita."

Ruth Galloway -sarjan kolmas osa, Jyrkänteen reunalla, vie paitsi tutun päähenkilön seuraan, myös monien muiden vanhojen tuttavien keskelle ja tietenkin Norfolkin maisemiin. Rannikkoseutu on tässäkin dekkarissa tärkeässä osassa: rannan jyrkänteiden alta paljastuu luita, ja merkit antavat viitteitä siitä, että luut ovat surmatyön peruja.

Seuraa selvitystyö, joka vie rikoksen tutkijat vuosikymmenten taakse, toisen maailmansodan ajalle. Yllättävää on se, että vielä pitkän ajan jälkeenkin joku tuntuu olevan sitä mieltä, että jyrkänteen ruumiiden kohtalon on parempi pysyä salaisuutena. Lopulta käy luonnollisesti niin, että Ruth joutuu todelliseen vaaraan, ennen kuin mysteeri saadaan kokonaa…

Hannimari Heino ja Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä

"On hiljaisuus

hiljaisuus on. Mökkipihassa vanhojen mäntyjen katveessa hiljaisuuden voi kuulla, mutta vaikeampaa siihen on uskoa silloin, kun velvollisuudet ja päivien kakofoninen häly vyöryvät ylitse."


Joulunajan lukemistooni kuului Hannamari Heinon ja Kristiina Wallin kirjeteos Puutarhakirjeitä, jonka ostin jo viime keväänä äidilleni äitienpäivälahjaksi. Kirja on ollut siitä lähtien lukulistallani, mutta sain sen hankittua kirjastosta käsiini vasta nyt. Vaikka voisi kuvitella, että puutarhakirjeet kuuluvat kesään, oli teos mainiota luettavaa myös keskellä talvea, kun
lumi peittää pihat ja palstat, kun valkeaa täplittävät vain siellä täällä esiin pistävät syksyn runtelemat sinivioletit lehdet ja puutarha on... Niin, missä?Puutarhakirjeitä on ihastuttava teos. Se muodostuu kahden runoilijan, Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin, kirjeenvaihdosta. Kirjeissä puhutaan paljon puutarhoista mutta siinä samalla myös elämästä, ajankulusta, muistoista, totuudesta... Kirjeiden mukana…

Herman Koch: Lääkäri

"He haluavat että heidät tutkitaan. He eivät tyydy lääkärin monivuotiseen kokemukseen, hänen kliiniseen katseeseensa joka rekisteröi yhdellä silmäyksellä mikä jotakuta vaivaa, koska on nähnyt saman jo satatuhatta kertaa. Koska hän tietää kokemuksesta, ettei hänen sadannellatuhannennella ensimmäisellä kerralla tarvitse yhtäkkiä pukea kumihansikkaitaan."


Herman Kochin Lääkäri-romaani tutustuttaa lukijansa yleislääkäri Marc Schlosseriin, joka on varsin omintakeinen tyyppi. Hän on onnistunut luomaan itsestään kuvan lääkärinä, jolla on aikaa. Hänen vastaanotolleen jonotetaan, vaikka hän yrittää olla kuuntelematta potilaitaan ja mieluummin vain katselee ja jättää tutkimatta. Suhtautuminen potilaisiin on kyynistä ja välinpitämätöntä.
Heitä on potilaistani selvä enemmistö, useimpia ei vaivaa yhtikäs mikään. He voihkivat ja valittavat, ääntelystä päätellen he katsovat kuolemaa silmiin päivän jokaisena hetkenä, he lysähtävät huokaisten tuolille kirjoituspöytääni vastapäätä – mutta hei…

Elly Griffiths: Januksen kivi

"Tavallisesti tällaisessa paikassa olisi tiilikerros ja sen alla perustuksia, mutta tässä hiekka, kivet ja turve ovat sekaisin kuin sopassa. Kerrokset ovat sekoittuneet, eivätkä kovin kauan aikaa sitten, ja hautakuopan linjat leikkaavat ne. Ja sekoittuneen maan alapuolella makaa luuranko."


Tutustuin Ruth Galloway -nimiseen arkeologiin Risteyskohdat-dekkarin myötä, ja sen verran kiinnostuin ihastuttavan tavallisesta Ruthista, että jo sarjan avausosan luettuani jäin odottamaan toista osaa, joka on tämä Januksen kivi. Viime vuonna julkaistu kirja sai kuitenkin odottaa aika pitkään pääsyään lukujononi kärkeen, mutta viimein niin tapahtui.

Januksen kivessä kohtaamme jälleen Ruthin, jonka elämä on viime näkemältä muuttunut melkoisesti. Moni ei välttämättä muutosta heti huomaa, mutta Ruthilla on salaisuus, jota hän haluaa varjella. Uudessa tilanteessa arkeologi päätyy jälleen mukaan rikostutkintaan, kun norwichilaisen talon purkutyömaalta löytyy lapsen luita.

Ovatko lapsen luut perä…

Kaisa Ijäs: Aurinkokello

"yhtä odottamatta myös /
toiveet jotka jätit taaksesi /
palaavat kysymään tämänkö halusit – –"


Runoja tulee luettua liian vähän: varmaan pitäisi ottaa periaatteeksi tarttua runokirjaan jollakin säännöllisellä aikavälillä. Nyt kuitenkin Helmet 2018 -lukuhaaste innoitti tarttumaan runoihin, ja Kaisa Ijäksen Aurinkokello valikoitui täyttämään haasteesta kohdan 2, kotimainen runokirja.

Mitenkään helposti avautuva runokokoelma ei Aurinkokello ole. Moneen kertaan tunnistan vajavaisuuteni, kun en ymmärrä, mihin runoissa viitataan tai ylipäätään, mitä runoissa sanotaan. Huomaan viittauksia antiikkiin, havaitsen hienoja sivistyssanoja – ja tunnen olevani tyhmä, kun en tiedä, mistä on kysymys.

Sitä suuremmalla syyllä ne hetket, kun oivallan ja ymmärrän, ovat erityisen antoisia. Tai ainakin luulen oivaltavani ja ymmärtäväni, täysin varma ei voi olla.

Varmuudesta, tai pikemminkin epävarmuudesta, koen lukevani monia säkeitä. Paljon Ijäs puhuu muistoista ja muistamisesta, ja niiden mukanaha…

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

"Kun kuusikymppinen Isabella oli tammikuussa 1894 lähdössä viimeistä kertaa Kiinaan, oli kolmekymppinen Mary palaamassa ensimmäiseltä Länsi-Afrikan matkaltaan. Ajattelen, miten he ehkä kävelivät toistensa ohi Liverpoolin satamassa – toiselle heistä aurinko oli juuri noussut, toinen julki jo iltakajossa."


Mia Kankimäen esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013) oli viehättävä omakohtainen teos, joka sai kaipaamaan Japaniin ja miettimään irtiottoja. Kankimäen toinen teos, Naiset joita ajattelen öisin, jatkaa esikoisen viitoittamalla tiellä, tuntuu alusta lähtien täysosumalta ja vie mukanaan. Riennän Kankimäen mukana Afrikkaan ja Karen Blixenin maisemiin, sitten ihmettelen aikansa kummajaisia, 1800-luvun naistutkimusmatkailijoita – ja olen vaikuttunut.

Vaikuttunut näistä naisista on myös mitä ilmeisimmin Mia Kankimäki. Hän kertoo heistä eloisia yksityiskohtia, nostaa esille naisten kohtaamia vaikeuksia ja tekee hupaisiakin havaintoja ja huomioita. Naisist…

Ilmar Taska: Pobeda 1946

"Pihalla seisoi uljaana upouusi auto, jonka merkki oli Voitto, Pobeda. Mies avasi Pobedan oven ja istuutui sisään."


On äiti ja poika, on brittimies ja virolainen oopperalaulaja. Jälkimmäiset ovat nimeltään Alan ja Johanna, ja he rakastavat toisiaan valtiollisten rajojen yli. Ensin mainittujen nimiä ei kerrota, mutta he elävät Virossa vailla tietoa ulkomaailmasta. Pojan äiti on Johannan sisarpuoli ja "kansanvihollisen" puoliso. Pojan isän olinpaikasta ei tosin ole tietoa.

Poika elää omassa todellisuudessaan, sillä häntä on säästelty aikuismaailman uhilta ja peloilta. Niinpä poika ei oikein osaa pitää itsestään huolta, kun "setä" – hänkin nimettömäksi jäävä – poimii lapsen hienon autonsa, Pobedan, kyytiin. Poika ei ymmärrä vieraan miehen vaarallisuutta, eikä sitä ymmärrä äitikään, ennen kuin selviää, kuinka aatemaailmaltaan äärimmäisillä puolilla äiti ja mies elävät.

Samaan aikaan Johanna kaipaa suljetussa maassa miestä, joka elää vapaan tiedonvälityksen Is…

Joel Willans: More Very Finnish Problems

"The winter in Finland is not like the winter you know. Most people are aware that Finnish winter can get very, very cold. What is less well known is that it gets very, very dark too. The further north you go, the more hardcore this darkness becomes."

Seuraan Facebookissa Very Finnish Problems -sivustoa, joka tarjoaa usein hupia suomalaispäiviini, joten oli itsestään selvää, että kirja More Very Finnish Problems pitää saada lukea. Kiitos kustantajalle, jolta sain kirjan lukukappaleen!

Idea kirjassa on sama kuin Facebook-sivustolla: nostetaan esille suomalaisia erikoisuuksia pilke silmäkulmassa, hyväntahtoisesti omituisuuksillemme naureskellen. Ja niitähän riittää, kirjassa 72 kohdan verran. Suomalaisiin "ongelmiin" lukeutuu esimerkiksi se, että kukaan ei tiedä, missä Suomi on, ja se, että kaikki on aina parempaa Ruotsissa. Toki kirjassa muistetaan myös ihmetellä Suomen pitkää pimeyttä ja olematonta kesää, ajankohtaisesti myös sitä, että jouluna ei olekaan lunta.
56…

Kai Aareleid: Korttitalo

"Yhdessä asiassa olet väärässä: en ole salannut sinulta mitään. En vain ole osannut kertoa siitä."

Vuonna 1998 Tiina saapuu kesäkotiin, joka on myllätty ylösalaisin. Aikansa kaaosta ihmeteltyään Tiina huomaa, että talosta on kadonnut se ainoa esine, joka on ollut vain hänen:
Se ei ollut mikä tahansa muotokuva. Se oli isä.
Suljin silmäni.
Tapetin tummasta läikästä aukesi tunneli kalvakkaan marraskuuhun kolmekymmentäkuusi vuotta sitten. Havainnosta alkaa matka vuosien taakse siihen, kun Tiinalle tuodaan – tavallaan – uutinen; siihen, kun äiti ja isä tapaavat; siihen, kun äiti lähtee. Pienen perheen yksityisen elämän ympärille kietoutuu yhteiskunta, jossa tapahtuu paljon. Merkityksellisempää nuorelle Tiinalle ehkä on kuitenkin se, mitä tapahtuu hänen perheessään ja perheelleen, vaikka yksityinen yleiseen kietoutuukin niin, että tapahtumien syy-seuraussuhteita on välillä vaikea erottaa. Tiina kuitenkin näkee, kokee ja ymmärtää enemmän kuin vanhemmat kenties aavistavatkaan.

Joka …

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

"Tervehdimme toisiamme. Hän avasi minulle kahvilan oven. Panin heti merkille hänen kohteliaisuutensa ja kysyin itseltäni, voisiko hän olla tuleva poikaystäväni. Tilasin tarjoilijalta maitokahvin kauramaidolla. Tuleva poikaystäväni tilasi cappuccinon soijamaidolla ja sanoi minulle vähentäneensä viime aikoina eläinperäisten tuotteiden käyttöä."


Odotukset Sisko Savonlahden romaania kohtaan olivat suuret. Olin bongannut jonkin kehuvan kommentin ja ihastuin kirjan nimeen: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kantaa mukanaan runollisuutta, joka houkutteli.

Alkuun tarinan lakoninen huumori viehätti. Varsinkin Pirjo Heikkilän lukemana kerronta sai hymyilemään, välillä naurahtamaankin.

Lopulta tajusin, etten ole lainkaan oikeaa kohderyhmää. En jaksanut enää innostua, en edes kiinnostua siitä, että päähenkilö rypee itsesäälissä, kun poikaystävä jätti eikä töitäkään saa. Onneksi aina voi turvautua äitiin ja pyytää lisää rahaa. Ja onneksi saa opintolainaa, jotta voi matkustaa New Yorkiin.

Si…

Katja Kettu: Rose on poissa

"Kirjoitan, jotta tulisit hakemaan minua, jotta huolisit. Sinua varten seison naama paljaana totuutta vasten. Sinulle tahdon selittää mitä tapahtui semminkin, kun tarinani on samalla isäni ja äitini tarina."


Kuinka iloinen olenkaan siitä, että Katja Ketun romaani Rose on poissa on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Iloinen olen siksi, koska Kettu omaäänisenä ja erottuvana kirjailijana ansaitsee mielestäni ehdokkuuden ja erityisesti koska Rose on poissa on ehdottomasti tämän vuoden parhaita lukemiani romaaneja. Pitäisikö juuri tämä romaani julistaa voittajaksi, siihen en voi ottaa kantaa, koska olen kuudesta ehdokkaasta lukenut vain kolme. Olli Jalosen Taivaanpalloon jäänyt mieleeni vahvasti, Pauliina Rauhalan Synninkantajat jäi etäämmälle.

Rose on poissa -romaanin ajalliset kiinnekohdat ovat kahtaalla: 1970-luvulla Lempi on lapsi vasta, kun hänen äitinsä katoaa. 45 vuotta myöhemmin, vuonna 2018, on edelleen arvoitus, mihin Rose-äiti katosi. Lempin isä E…

Margaret Atwood: Orjattaresi

"Olen ollut näissä tilaisuuksissa vain kerran aiemmin, kaksi vuotta sitten. Naisten pelastajaisia ei pidetä kovinkaan usein. Niihin ei ole yhtä paljon tarvetta. Näinä aikoina me käyttäydymme niin hyvin.
En halua kertoa tätä tarinaa."


Margaret Atwoodin Orjattaresi on klassikko, joka on viettänyt lukulistallani paljon aikaa. Kesällä katsoin Atwoodin romaanin pohjalta luodun televisiosarjan, joka Suomessakin kantaa nimeä The Handmaid’s Tale, ja häikäistyin. Samalla tosin mietin, rohkenenko kirjaan tarttuakaan, niin vaikuttavasti televisiosarja sukelsi ihon alle ja jäi mieleen. (Kuitenkin toisen kauden päätyttyä mietin, onko tarinaa enää syytä pitkittää kolmannelle kaudelle.) Parikin tuttavaa rohkaisi tarttumaan kirjaankin, joten viimein päädyin lataamaan teoksen Storytelin kautta kuunneltavaksi.

Perusidea Atwoodin romaanissa lienee monelle tuttu: Eletään tulevaisuudessa, kun Yhdysvalloissa on koettu vallankumous ja uusi valtio, Gilead, pitää kansalaisiaan tiukassa otteessa. Ilma…

Belinda Bauer: Snap

"But the next day her picture was on the front of all the papers that came through the door. The headline was: Abandoned Joy. It tortured Jack."


Jack jää siskoineen rikkinäisen autoon odottamaan äitiä, joka lähtee hakemaan apua. Kun äiti ei ilmaannu takaisin, ottaa Jack siskot mukaansa vihaisena äidilleen, joka jätti palaamatta. Yksitoistavuotias poika etsiytyy ihmisten ilmoille mukanaan pienempi sisarensa Joy ja Merry-vauva ja vauvalle vaippa, jotta äiti voisi sen vaihtaa. Äiti ei kuitenkaan koskaan enää vaihda vaippaa, sillä hän on kuollut.

Kuka tappoi kolmen lapsen äidin, joka oli vieläpä raskaana? Kuka esti äidin pääsyn takaisin lastensa luokse? Kysymykset eivät jätä Jackia rauhaan, ja kolmen vuoden kuluttua hän haluaa edelleen tietää, mitä tapahtui. Edelleen hän myös huolehtii sisaristaan, sillä isää ei tunnu lapsiperhe-elämä pahemmin kiinnostavan.

Eräänä aamuna toisaalla raskaana oleva Catherine löytää sänkynsä vierestä terävänä veitsen ja viestin, jossa sanotaan: Olis…

Leïla Slimani: Kehtolaulu

"Mitä pidemmälle viikot kuluvat, sitä etevämmin Louise tekee itsensä sekä näkymättömäksi että välttämättömäksi. Myriam ei enää soita hänelle ilmoittaakseen myöhästymisistään, eikä Mila enää kysele, milloin äiti tulee. Louise on läsnä ja kannattelee haurasta rakennelmaa."



Kehtolaulu alkaa tavalla, joka ei jätä heti rauhaan. Ensimmäisessä luvussa kuvataan toteavasti tilanne, joka on kammottava: vauva on kuollut, hänen isosiskonsa on pelastajien saapuessa vielä elossa mutta kuolee hänkin pian ja lasten hoitaja – hän ei ollut osannut kuolla.

Tarina alkaa tilanteesta, joka on oikeastaan kaikki loppu. Kun lukijalle on kerrottu lopputulos, palataan aikaisempiin tapahtumiin. Vähä vähältä keritään auki sitä, miksi päädyttiin murhanäyttämölle. Miksi Louise, jota kutsutaan herttaiseksi, joka on aiemmille hoitolapsilleen kuin toinen äiti, päätyy tappamaan kaksi pientä lasta, joista hänen on ollut määrä huolehtia? Ja hän onkin huolehtinut, niin että lasten äidin Myriamin mielestä Louise o…

Domenico Starnone: Solmut

"Ja sinäkö sitten olisit uhri? Millä perusteella? Siksikö, että tulisin korottaneeksi hieman ääntäni? Siksikö, että paiskasin lattialle vesikarahvin? Myönnä pois, että minulla oli siihen omat perusteeni."


Solmut kuvaa erään avioliiton tarinan. Vuosikymmenien mittaiselle aikajanalle ulottuva kertomus on elämänmakuinen kaikessa traagisuudessaan. Keskeistä on, mitä tapahtuu, kun naisen ja miehen roolit muuttuvat, kun ihannoitu perheidylli menettää merkitystään. Perheenisä katsoo, että uuden ajan myötä hänellä on oikeus vapauteensa, ja tuota oikeuttaan hän toteuttaa varsin kiihkeästi. Tekojen seuraukset eivät aina tule ymmärretyiksi, vaikka Vanda-vaimo niitä varsin terävästi romaanin alkuosassa kirjeissään miehelle kuvaakin. Aldo luo uraansa, jättää perheensä, muuttuu lastensa silmissä vieraaksi.

Yllättävä käänne onkin se, että Aldo ja Vanda palaavat yhteen. Miksi, siihen lukija saa etsiä vastauksia rivien väleistä. Selvää kuitenkin on, että aivan kivutonta yhteiselämä ei ole myö…

Mariette Lindstein: Ehdoton valta

"Pienelle sumuiselle saarelle Bohoslänin rannikolle on juurtunut new age -liike. He lupaavat parempaa yhteiskuntaa ja uutta toivoa ihmiskunnalle. Liikkeen nimi on ViaTerra, ja heidän mottonsa on: 'Me kuljemme maantietä.' Heidän johtajansa, 28-vuotias opintonsa Lundin yliopistossa keskeyttänyt Franz Oswald väittää, että tavoite on pelastaa ihmiskunta, myrkyltä, stressiltä ja muultakin pahalta." (Katkelma lehtiartikkelista.)


Outo lahko, jota hallitsee karismaattinen Franz Oswald, saa pauloihinsa monen muun ohella myös nuoren Sofia Baumanin. Sofia ottaa vastaan lahkon työtarjouksen ja asettuu ViaTerran hallitsemalle saarelle huomatakseen lopulta, ettei aivan tarkkaan tiennyt, mihin ryhtyi.

Alkuun kaikki kuitenkin on hyvin. Franz Oswald osaa puhua, saarella käy julkkiksia tutustumassa liikkeen oppeihin ja lahkolaiset muodostavat yhteisön, jossa on hyvä olla. Vähän aikaa.

Sitten tunnelma alkaa muuttua. ViaTerran julkisuuskuva on hyvin erilainen kuin se todellisuus, jossa …

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

"– – John Lennon laulaa niin hellästi Nothing's gonna change my world, ja silti kaikki muuttuu, mutta niin hitaasti, että me ei vain nähdä sitä. me tajutaan se vasta, kun asiat on jo hyvän aikaa olleet toisin.
Veera katsoo minua uteliaan kauhun vallassa.
– Mutta miten toi on muka hellä ja lohdullinen ajatus?"


Riikka Pulkkisen Lasten planeetta hämää ensin sekä nimellään että ulkoasullaan. Kun kirjaa katselee, ei tule ensimmäisenä mieleen, kuinka isoja aiheita siinä käsitellään. Ensi silmäys ei paljasta, että tarinassa nousevat esille sekä avioero että mielenterveysongelmat, varsin raskaat aiheet siis.

Alussa eletään vielä varsin auvoisassa vaiheessa elämää. Pienen tyttären vanhemmat Frederika ja Henrik päättävät erota. Eropäätöstä seuraa hyväntuulinen joulunvietto, jota puolestaan seuraa ajanjakso, joka on kuin suvantovaihe ennen kaiken muuttumista: pari asuu vielä jonkin aikaa yhteisessä kodissa, ennen kuin tulee aika pakata tavarat ja muuttokuorma.

Alkuun epäilyttää. Tätä…

Pirjo Hassinen: Parit

Kun ei voinut pyytää toista rakastamaan elämän loppuun asti, piti pyytää rakastamaan edes nyt: tulemaan petiin. Ja kun ei saanut sanoa, että en voi elää ilman sinua, piti sanoa että haluan, minä niin haluan.”


Pirjo Hassinen piirtää romaanissaan Parit komean kaaren, jolle asettuvat kauniisti niin Grahnin suvun tarina kuin myös kertomus Jyväskylän kaupungin muutoksesta ja kasvusta. Vuosikymmenien aikajänteellä kulkevasta tarinasta muodostuu ehyt kokonaisuus, joka vie mukanaan.

Keskiössä on Leena, joka on Parien alkaessa nuori tyttö. Hänen raskaana tehtävänään on saattaa äiti Kinkomaan keuhkoparantolaan, joka ei ole erityisen mieltä ylentävä paikka. Kun äiti jää parantolaan, tytär asettuu äitinsä sisaren luokse Jyväskylään. Entinen kotikaupunki Kuopio jää muistoihin, kun Leena pääsee niin opiskelemaan kuin autokouluun ja jää kiitollisuudenvelkaan hyväntekijäsukulaisilleen, Grahneille, jotka ovat kivunneet yhteiskunnan portaissa paljon Leenan lapsuudenperhettä korkeammalle.

Samalla, kun …

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

"Yöllä on kuutamo, suuri kuin lautanen, kuu nousee vuorten vierestä merestä ja liukuu äänettömästi, suurena kuin lautanen, yli hopeisten suomujen peittämän kylän. Maailma kimaltaa, hehkuu, läikehtii täysikuun valossa, aivan kuin tämä olisi haltioiden ja muiden sellaisten hahmojen asuinpaikka, ei tavallisten kuolevaisten tavallinen kotikylä. Suomut kimaltelevat, vaihtavat väriä, peilaavat, loistavat, läikkyvät, näkyvät, usein toisiaan vasten, eikä yksikään elollisen silmä ole katsomassa. Vain kuu, suuri kuin lautanen."

Bongasin kiehtovalta vaikuttavan teoksen Islannissa ei ole perhosiaKirja vieköön! -blogista sen verran moneen kertaan, että viimein piti kirja varata kirjastosta luettavaksi. Moni asia romaanissa herätti mielenkiintoni, eikä vähiten kaunis nimi.

Olenpa iloinen, että sain luettavakseni tämän minulle entuudestaan tuntemattoman virolaiskirjailija Kätlin Kaldmaan ensimmäisen suomennetun romaanin! Islannissa ei ole perhosia on hyvällä tavalla omaperäinen, mystinen j…

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

"–Minä olen Laura, Annan sisko. Olen ihan aidosti tylsä, jos pääsen puhumaan Babyloniasta ja Hammurabin laista.
Laura iski Ariannalle silmää, ennen kuin jatkoi vieraiden tervehtimistä. Donatella näytti teeskentelevän, ettei ollut kuullut huomautusta. Laura hymyili puhuessaan, mutta jokin hänen eleissään kertoi levottomuudesta."


Olipa mukava huomata, että Storytel-lukuaikapalvelusta löytyy myös Vera Valan dekkareita. Kosto ikuisessa kaupungissa on kolmas lukemani – tai tässä tapauksessa kuuntelemani Arianna de Bellis -dekkari, ja jatkoa toivottavasti on luvassa. Aiemmin olen lukenut Arianna-sarjan avausosan Kuolema sypressin varjossa(2012) ja kolmannen osan Villa Sibyllan kirous (2014), ja Kosto ikuisessa kauungissa sijoittuu näiden kahden väliin. En kuitenkaan kokenut tätä aiheuttamaani epäjärjestystä ongelmaksi, vaan sarjan osat tuntuvat toimivan hyvin myös itsenäisinä tarinoina.

Tällä kertaa Arianna de Bellis saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka haluaa…

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat

"Mutta jokin oli vinossa.
Esiintyjät eivät juosseetkaan näyttämön etuosaan vastaanottamaan suosionosoituksia. He seisoivat pienessä rykelmässä näyttämön sivussa, pahvisen muurin vieressä, siinä paikassa, jossa José oli surmannut Carmenin.
Kuului kirkaisu. Sitten joku huusi: – Se on kuollut! Se on oikeasti kuollut!"


Koston kukkien myötä pääsin jälleen seuraamaan sisäministeriön virkamies Karl Axel Björkin yksityisetsivätöitä. Yön sydän on jäätä tutustutti lukijan Björkiin jo vuonna 2014, ja jatkoa on (onneksi) seurannut: nyt ollaan jo neljännestä osassa. Tasaisessa tahdissa avausosan jälkeen ovat ilmestyneet Käärmeitten kesä (2015) ja Kuka kuolleista palaa (2016). Tuorein Tiergartenin teurastaja (2018) odottanee minun kohdallani vuoroaan – sen verran kiinnostavasti Hämeen-Anttila kuvaa sekä 1920-lukua että sarjansa päähenkilöä.

Koston kukat sijoittuu oopperamaailmaan. Nuori laulajatar ammutaan kuoliaaksi esityksen päätteeksi, ja näin Emilie Edbergin esiintyminen Carmenina jää sek…

Rakel Liehu: Helene

"Ymmärsin kaiken olevaisen, koko elämän merkityksen.
– Mikä se on, sinä kysyt, aukaiset silmäsi mullan alla, Kristian. 
– En osaa kertoa sitä sanoin, minä vastaan.  – Mutta voinko piirtää sen?"
Rakel Liehu sukeltaa taiteilija Helene Schjerfbeckin elämään romaanissa, joka sai Runeberg-palkinnon vuonna 2004. Minäkerronta saa välillä unohtamaan, että äänessä ei olekaan taidemaalari itse, vaan Rakel Liehu, taiteilija itsekin, joka kokee saaneensa merkin, jonka mukaan hänen kuului kerrontatyöhön ryhtyä. Romaani saa kiinnostumaan kansainvälisestikin arvostetusta taiteilijasta, ja lukuisat taideteosten nimet innoittavat etsimään, millainen olikaan esimerkiksi Punaposkinen tyttö.
Kiehtovasti Liehu rakentaa eteemme kuvan taiteilijasta, joka loukkaantui lapsena ja joutui pitkäksi aikaa vuodelepoon, nukutti pienen sisarensa pitkään uneen ja joutui huomaamaan sukupuolensa rajoitukset omassa ajassaan. Nykylukijasta koomiselta tuntuu se, miten Shjerfbeck saa kerta toisensa kieltävän vastauk…

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

"Kirjoitin sille osalle sinua, joka me menetettiin itsestämme. Sinun silmillesi, sinun huulillesi ja poskillesi, sinun kielellesi." 
Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin jättää jälkeensä hämmennyksen, johon sisältyy vaikuttuneisuutta, ehdottomasti. Se myös jättää tietyllä tapaa sanattomaksi: tuntuu vaikealta sanallistaa sitä, mitä kirjan parissa koin ja kohtasin.

Jos tarinan jotenkin yrittää kiteyttää, voisi kai sanoa, että se on dystopia tulevaisuuden Ruotsista, jossa työnnetään sumeilematta sivuun ne, jotka eivät sovi valtavirtaan. Muslimit pakotetaan allekirjoittamaan kansalaissopimus, mikä tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista ja valtavirran mukaan lähtemistä. Jos sopimusta ei allekirjoita, menettää oikeastaan kaikki kansalaisoikeutensa ja päätyy Kaningårdiin, alueelle, jonne sullotaan kaikki yhteiskuntakuvaan sopimattomat.

Vallitsevan tilanteen taustalla on kovaotteinen terrori-isku Hondon sarjakuvaliikkeeseen. Vuosia myöhemmin bussipysäkeillä pyöri…