Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Hallie Rubenhold: Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit

Edellisenä vuonna, 15. marraskuuta 1886, Pollyn oli täytynyt palata Lambethin köyhäintaloon raskain, lannistunein mielin. Thomas Drew’n kanssa hän oli ollut turvassa, mutta nyt se oli poissa, ja jälleen kerran hän oli samassa tilanteessa kuin William Nicholsista erottuaan. Tällä kertaa hänen tulevaisuutensa oli kuitenkin vielä epävarmempi, koska hän ei enää ollut oikeutettu saamaan elatusapua aviomieheltään. Köyhäintaloon kirjattujen luettelossa hänen nimensä viereen oli merkitty 'ei kotia, ammatti: ei ole'. Veljen kuoleman ja isän kanssa koetun välirikon jälkeen eristyneisyyden ja häpeän tunteen on täytynyt olla valtava.

Hallie Rubenhold kertoo kirjansa Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit innoittimena olleen halun palauttaa yhden historian kuuluisimman sarjamurhaajan uhrien arvokkuuden. Historioitsija Rubenhold avaa teoksessaan viiden Viiltäjä-Jackin uhriksi päätyneen naisen taustoja ja onnistuu tavoitteessaan. "Vain prostituoiduiksi" leimatut naiset saavat …

Tim Marshall: Maapallo hallussa

Maa, jonka päällä elämme, on aina muovannut meitä. Se on vaikuttanut sotiin, politiikkaan ja yhteiskuntiin kaikkialla maailmassa. Tämä pitää paikkansa yhtä lailla nyt kuin menneinä aikoina, jolloin muinaisten kansojen johtajat etsivät ylänköpaikkoja pystyäkseen paremmin puolustautumaan. Joet, vuoret, aavikot ja valtameret rajoittavat toisinaan hallitusten, valtionjohtajien ja yhteiskuntien vaihtoehtoja. Voitaisiin sanoa, että valtiot ovat usein maantieteensä vankeja: niitä sitovat vuorijonojen sijainti tai pääsy kaupankäyntiin soveltuville joille.
Maapallo hallussa – karttoja, jotka kertovat kaiken meistä ja maailmasta on kiehtova lapsille suunnattu kuvitettu tietokirja, jossa kerrotaan napakasti ja tiivistettynä eri maanosista ja eräistä maailman valtioista erityispiirteineen. Erityisesti kirjasta nousee esille se, miten vahvasti maantiede vaikuttaa elämään maapallolla: esimerkiksi vuoristo saattaa tarjota jollekin valtiolle luontaista suojaa, kun taas viidakon vaikeakulkuisuus saatta…

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Totta se oli, mitä hän oli sanonut Connellista. Ei Connell mitään niin kamalaa ollut tehnyt. Connell ei ollut ikinä yrittänyt huijata häntä ajattelemaan, että hän oli sosiaalisesti hyväksyttävä; hän itse oli huijannut itseään.


Irlannista kuuluu nyt kummia. Ensin häikäistyin irlantilaisen Emilie Pinen esseistisestä teoksesta Tästä on vaikea puhua, ja nyt Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä onnistui hurmaamaan toden teolla. Vaikka kirjat ovat lähtökohdiltaan erilaisia – toinen on kovin henkilökohtainen ja kertoo todellisista tapahtumista, toinen on fiktiivinen tarina, jota kertoo ulkopuolinen kertoja – on molemmissa eräänlaista paljautta, joka vetoaa.

Sally Rooneyn romaanin päähenkilöitä ovat Marianne ja Connell, jotka tarinan alussa käyvät samaa lukiota. Siellä Connell on suosittu ja ihmisten ympäröimä, joskin melko varaton. Marianne puolestaan on varakkaasta perheestä mutta oudoksuttu ja yksinäinen. Jostain syytä nuoret päätyvät suhteeseen, joka pidetään kuitenkin muilta salassa – Connel…

Tiina Laitila Kälvemark: H2O

Pelot ja pakkoajatukset liukenevat. Tulee lämmin. Vaikka vesi olisi kymmenasteista, vetäisi ihon kananlihalle ja sinertäisi huulet, alkaa sisälläni liikkua lämmin ja lempeä virtaus. Se etenee päälaelta rinnan, selän ja vatsan kautta lantioon, reisiin ja pohkeisiin, aina varpaankärkiin saakka, kuin Golf-virta Meksikonlahdelta Jäämerelle.
Minun on pakko kertoa tuosta tytöstä. Näin alkaa Tiina Laitila Kälvemarkin romaani H2O, ja jotain pysäyttävää ja kiehtovaa tuossa yksinkertaisessa toteamuksessa on. Helmet 2020 -lukuhaasteesta kuittaantuukin nyt kohta 21: Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta.

Tuo tyttö on Hester, joka ei romaanin alussa pääse liikkeelle, vaikka pitäisi lähteä ulos, ottamaan vastaan uusi vuosi. Äidin pikku Hanibani jää yksin kotiin, kun muut lähtevät, ja hetkeä myöhemmin käsillä on kaaos. Vuosien kuluttua Hester haluaa ymmärtää, mitä tuolloin tapahtui. Miksi hänen sisällään mellastavat Hani, Ofelia ja Hanna P? Mitä Hester ei muista? Mitä hän muistaa väärin?

Hani, Ofelia …

Piia Leino: Yliaika

"Hän vain hypähtäisi exitukseen kuin ala-asteella hyppynarua: Nallekarhu, nallekarhu, mene sisälle, nosta tassusi, pyöri ympäri, niiaa, kumarra, potkaise, koske käsi maahan, älä mene pois, mene pois. Mene pois.
Mene ikäloppu jo pois. Pitää mennä vuorollaan pois, että toisille tulee tilaa."



Tässä ajassa, kun Suomessa pyritään suojelemaan yli 75-vuotiaita koronalta karanteenin omaisilla olosuhteilla, tuntuu Piia Leinon romaani Yliaika erityisen kiinnostavalta: Romaanissa eletään 2050-luvun Suomessa, jossa 75-vuotiaita kansalaisia ei enää haluta.

Eräänlaisessa risteyskohdassa on Annastiina Kankaanranta, entinen poliitikko, joka 75-vuotissyntymäpäivänsä alla valmistautuu hallittuun exitukseen. Kuolinvuoteelle asettumisesta ollaan tekemässä mediatapahtumaa, jonka keskiössä on nainen, joka oli muutama vuosikymmen aiemmin vahvasti mukana politiikassa. Kankaanrannan suurimpiin saavutuksiin kuului lakimuutos, joka mahdollisti 75-vuotiaan vapaaehtoisen kuoleman myötä perintöverovapautu…

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

"Minua pelottaa kirjoittaa sivuuttamisesta ja tunteista ja ylitöistä ja masennuksesta ja hermoromahduksesta, koska olen yhä vakuuttunut siitä, että haavoittuvuuden myöntäminen saa minut näyttämään heikolta eikä vahvalta. Minua pelottaa vahvistaa, että olen nuori ja söpö eikä minulla ole valtaa. Minua pelottaa myöntää kaikki vaikeat asiat, kaikki pahat asiat, kaikki epämiellyttävät asiat. Minua pelottaa puhua tästä kaikesta ja paljastaa itseni.

Helsinki Litin peruuntuminen harmittaa. Erityisen paljon se harmittaa siksi, että olisin niin mielelläni nähnyt Helsingissä Emilie Pinen, joka lienee nyt Helsingin sijaan kotimaassaan Irlannissa. Minäkään en ole Helsingissä vaan kotona ihmettelemässä kummallista kevättä. Nyt sataa räntää.

Olisin niin mielelläni ollut Helsingissä kuuntelemassa, mitä University College Dublinin apulaisprofessori ja kirjailija Emilie Pine sanoo. Kirjassaan Tästä on vaikea puhua hän puhuu asioista, joista mieluusti kuulisin lisää. Kirjan luettuani tunnen, että …

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

"Tunnen eräänlaista kauhun sekaista häpeää, koska tuo viha ei kuulu vain Sven Stolpelle vaan myös suvulle ja minulle. Minusta on jotenkin lohdullista ajatella teesiä, jonka mukaan viha on perittyä ja kulkee sukupolvelta toiselle, koska silloinhan minä olen siihen syytön eikä minun tarvitse olla niin ankara itselleni. Mutta samalla väittämässä on jotakin kohtalokasta ja epämiellyttävää, sillä jos viha ei ole minun, minä vain kannan sitä aikani kunnes se jatkaa eteenpäin ja siirtyy seuraavaan sukupolveen. Ajattelen lapsiani. Vihasta on tehtävä loppu."

Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on vahva romaani tunteista, ja se myös vetoaa tunteisiin hyvin voimakkaasti. Liikkeellepaneva voima on viha, jonka olemassaoloon romaanin minäkertoja Alex havahtuu. Hän huomaa vaimonsa silmissä pelkoa ja ymmärtää lastensa pelkäävän.
Nyt avautui epämiellyttävä mahdollisuus: mielessäni hehkui vihaa, joka uhkasi polttaa sekä minut että perheeni. Perheenisä voisi jatkaa kuten ennenkin mutta hän – onne…

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Kala, mutta jotain muutakin. Kala, joka muistuttaa käärmettä, matoa tai kiemurtelevaa merihirviötä. Ankerias on aina ollut jotakin erityistä. Jopa kristinuskon perinteessä, jossa kala on sentään alusta saakka kuulunut kaikkein tärkeimpiin symboleihin, ankeriaaseen on suhtauduttu aivan omana tapauksenaan.
Patrik Svenssonin esikoisteos Ankeriaan testamentti on hämmentävä. Viehättävän naiivisti kuvitetun kansikuvan alle kätkeytyy kokonaisuus, joka nivoo kauniisti yhteen kauno- ja tietokirjallisia elementtejä. Kovan faktan lomaan asettuu tunteisiin vetoavaa tunnelmointia ja kaiken yllä leijuu ajatus ankeriaasta salaperäisenä ja ihmeellisenä luontokappaleena.

Ankeriaasta Svenssonin kirjassa on ehdottomasti kysymys. Ei kuitenkaan vain ankeriaasta vaan kokonaisesta maailmasta, jonka salamyhkäinen ja tärkeä osanen ankerias, tuo erikoinen kala, on. En varmasti ole ainoa, joka on pitänyt ankeriasta aika luotaantyöntävänä ja vastenmielisenäkin otuksena. Ankeriaan testamentti saa kuitenkin hämmäs…

Sadie Jones: Käärmeet

"Liv ja Griff Adamsonin kirkkaanpunainen nelivetoinen Porsche Cayenne lipui portista sisään kuudelta seuraavana iltana. Bea ja Dan näkivät ikkunasta, miten iso auto pysähtyi heidän kolhiintuneen Peugeotinsa ja Alexin mustan Renaultin väliin. Kuljettajan ovi avautui, ja sen ikkunasta heijastuvat puiden kuvajaiset hävisivät liikkeen takia.
'Bonsoir! Biemvenue! Willkommen!' Alex huusi ja koikkelehti vanhempiaan vastaan pitkillä jaloillaan, joiden takia näytti laskevan auringon venyttämältä varjolta.
'Onko kaikki okei?' Dan kysyi Bealta.
Bea laittoi kädet puuskaan. 'On', hän vastasi."


Sadie Jones yllättää taas. Kaavamaisuudesta ei ei brittikirjailijaa todellakaan voi syyttää, siitä vakuuttaa uutuusromaani Käärmeet.

Romaanin päähenkilö on lontoolainen Bea, joka on naimisissa Danin kanssa. Kiinteistönvälittäjänä työskentelevä Dan ei ihan sulaudu valkoiseen valtaväestöön tavanomaista tummemman ihonsa vuoksi, Bea taas on vaatimaton, ulkoasultaan jopa homssuinen …

Helena Sinervo: Tytön huone

Saara katseli Sofian avointa matkalaukkua, joka retkotti keskellä olohuoneen lattiaa. Miten muut vanhemmat kestävät lapsensa lähdön ulkomaille opiskelemaan, hän ihmetteli. Tytön huone jää tyhjäksi, ja luonto kammoaa tyhjää tilaa. Horror vacui, hienosti sanottuna. Soffelle näitä tunteita ei kannata vuodattaa. Tytön korviin ei kuulu kaataa valvottujen öiden stressiajatuksia, missä se löytää puolison jostain Indonesian viidakoista tai Meksikon Guanajuatosta ja asettuu loppuiäkseen kauas kotoa, sairastuu ja kuolee, hautautuu mutavyöryyn Nepalissa, palaa poroksi Brasilian metsäpaloissa tai syleilee myrkyllistä meduusaa Australian rannikolla.
Saara on Helena Sinervon romaanin Tytön huone päähenkilö, joka on (jälleen) asettumassa uuteen elämäntilanteeseen. Tytär Sofia on lähdössä opiskelemaan Kanadaan, ja äiti jää yksin tyhjään kotiin. Eron hetken lähestyessä on aika katsella taaksepäin, miettiä, mihin vuodet vierivät, ja kurkistaa eteenpäin: minkälaiseksi maailma muuttuu, kun tytön huone on…

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Olen aikaisin töissä ja vajoan tuoliini. Työpisteeni on minulle tällä hetkellä eniten kotia vastaava paikka. Se on suojaisa valkama täynnä puolivalmiita luomuksia ja kaikenlaisia juttuja, jotka ovat osoittautuneet liian painaviksi kuskata bussin kyydissä pois. Kaiken kruunaa rivi ruukkukasveja, jotka olen asetellut strategisesti niin, että näen työpistettäni lähestyvät ihmiset ennen kuin he näkevät minut.
Romaanin Kimppakämppä nimi ei houkutellut minua aluksi lainkaan, se tunnustettakoon. Nimen perusteella ennakoin jonkinlaista päämäärätöntä nuorten aikuisten sekoilua ja kohellusta, joka ei kiinnostanut ollenkaan.

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että somessa Kimppakämppä tuli tihenevään tahtiin vastaan. Useita kertoja kirjaan liitettiin myös myönteisiä määritelmiä, ja viimein mielenkiintoni heräsi niin, että latasin Beth O'Learyn romaanin Storytelissa kirjahyllyyni.

Osoittautui, että olin ennakkoluuloineni väärillä poluilla. Päämäärättömästä sekoilusta ja kohelluksesta ei ro…