Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta

"Sitä ihmistä, joka hän oli eläessään minun kanssani, ei enää ole. Sitäkään, joka minä olin hänen kanssaan, ei enää ole. Kerran oli olemassa me, elimme yhdessä, ja nyt se elämä on ohi ja hän on unohtanut, keitä me olimme. Hän on tapahtuneen ulottumattomissa, ja minä myös."

Geir Gulliksenin romaani Kertomus eräästä avioliitosta kertoo Jonin ja Timmyn avioliitosta, joka - kuten kirjan alkusivuilla jo selviää - on kariutunut. Timmy on lääkäri, Jon on on journalisti ja kirjailija. Ehkä ammatin vuoksi jälkimmäinen päätyy kertomaan 20-vuotisen avioliiton raunioitumisen hetkistä, avaamaan eroon johtaneita tapahtumia ja luomaan eräänlaisen tilinpäätöksen yhteiselämän loppumisesta.

Kuten moni muu, myös Jon ja Timmy uskovat, että heidän liittonsa on erilainen ja erityinen. He eivät eroa vaan ihmettelevät erilleen päätyneen tuttavapariskunnan ratkaisua. He antavat toisilleen vapautta voidakseen elää yhdessä.

Sitten tilanne kuitenkin muuttuu. Timmy tapaa miehen, jonka kanssa viettää aik…

Tove Jansson: Sanojen lahja - Valitut sitaatit

"Maailma hänen ympärillään kietoutui yhä tiheämpään ystävälliseen sumuun. Tuli yhä helpommaksi nukahtaa, joskus tunniksi, joskus pariksi, hämärä ja aamu ja yö eivät enää olleet ajan vääjäämätöntä kulkua eikä hänen tarvinnut koskaan odottaa."
Nukkekaappi ja muita kertomuksia: Kukkalapsi
Katariina Heilala on kerännyt yksien kansien väliin vaikuttavan laajan valikoiman sitaatteja Tove Janssonin tuotannosta. Olen hyvin iloinen siitä, että kokoelma on tehty. Se tarjoaa lukijalleen uskomattoman hienon kattauksen lainauksia Janssonin teksteistä. Samalla kirja ehkä innoittaa lukijansa alkuperäisteksien äärelle, sillä nehän "suorastaan tarjoilevat aarteitaan", kuten Heilala jälkisanoissaan toteaa.

Sitaatit on jaettu yli viiteenkymmeneen aihealueeseen, mikä auttaa löytämään tekstejä eri tilanteisiin. Tarjolla on tekstejä niin naiseuden mysteeristä, työstä, unelmista kuin perheestä.
- Tässä on uusi perheesi. He ovat toisinaan hieman hupsuja, mutta suurin piirtein oikein kunno…

Juhannusajatus

Hyvää keskikesän juhlaa! Perinteiseen tapaan täällä juhannusta vietetään veden äärellä, ja laukkuun on toki pakattu muutama kirja jos ei muuta niin yötöntä yötä varten. Kesäyönä on onni uppoutua tarinaan!

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

"Koko Djursholm tuntui hylätyltä, en kuullut lintuja, en mitään aamun ääniä, oli vain hiljaisuus. Haudanhiljaisuus, muutama minuutti ydinpommin räjähtämisen jälkeen, ajattelin. Miksi ajattelin ydinaseita? Ajattelinko niitä tosiaan vai tulivatko ne mieleen nyt, jälkeenpäin. Nyt kun kaikki oli ohi. Lopussa."
Juuri päättyneellä Dekkariviikolla luin aiheeseen sopien Malin Persson Gioliton teoksen Suurin kaikista, mutta en ennen teemaviikon päättymistä ehtinyt kirjasta postausta kirjoittamaan. Tuija ja Arja ehtivät, ja minä kirjaan ajatuksiani nyt, Dekkariviikon jälkimainingeissa ja juhannuksen alla.

Heti alkuun täytyy todeta, että en ole hetkeen lukenut niin mukaansatempaavaa tarinaa kuin Suurin kaikista. Rikostarina ja oikeudenkäyntikertomus tuli luettua parissa päivässä tai pikemminkin parissa yössä, sillä yöunien kustannuksella uppouduin seuraamaan Maria "Maja" Norbergin kohtaloa pariviikkoisessa oikeudenkäynnissä, jota nuori nainen ehti odottaa vankeudessa yhdeksän…

Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen

"Askon mielessä virisi äkkiä halu unohtaa kaikki, mitä hän ennalta tiesi. Hän oli kiireen varjolla aloittanut tutkinnan tiettyjen oletusten valossa, hyläten periaatteensa olla aluksi hyödyntämättä ennakkotietoja." Tällä viikolla ovat dekkarit vahvasti esillä, ja myös kirjablogeissa vietetään dekkariviikkoa. Teemaviikkoa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

Sodomasta pohjoiseen on dekkari, joka kuljettaa muassaan kahta eri tarinalinjaa. Rikostutkija Leo Asko selvittää murhaa, joka vaikuttaa alkuun päivänselvältä muttei sitä sitten olekaan. Hänen työparinsa Daniel Janovsky puolestaan on saanut kuolleen rabbi Klugmanin perinnön, johon liittyvää arvoitusta Daniel päätyy selvittämään.
Miehiä yhdistää sekä työ poliisissa että kohua herättävä murha. Lisäksi molemmilla on kytkös juutalaisuuteen: Daniel identifioi itsensä juutalaiseksi, kun taas Leolle oman isän juutalaisuus on lähinnä vain tiedossa oleva asia, ei sen kummempaa. Yhtä kaikki, lukiessa saa aimo annoksen tietoa juutalaisuudes…

Sabrina Fauda-Rôle: Yhden kattilan pastat

"Kaikki pasta-ainekset kypsyvät ja hautuvat samaan aikaan rajatussa vesimäärässä. Pastasta vapautuu keitettäessä tärkkelystä, josta syntyy muiden raaka-aineiden kanssa pehmeä ja maukas kastike. Herkullinen pasta-ateria valmistuu nopeasti - ja lähes ilman tiskiä." En ole aikoihin ostanut itselleni keittokirjaa, vaikka kokkaaminen kuuluukin lähes päivittäisiin tekemisiini. Netistä löytyy reseptejä pilvin pimein, joten reseptejä sisältävien kirjojen hankkiminen ei ole tuntunut tarpeelliselta. Kuitenkin nyt, lyhyen kirjastotuttavuuden jälkeen, olisin valmis vakiinnuttamaan suhteeni Sabrina Fauda-Rôlen teokseen Yhden kattilan pastat - tuntuu suorastaan vaikealta palauttaa mainio pastaopas kirjastoon, joten eiköhän reseptikokoelma pidä ihan omaksi hankkia.

Yhden kattilan pastat -kirjan idea käy ilmi jo kirjan nimestä: kirja sisältää reseptejä, joiden tekemiseen riittää yksi kattila. Jokaisen reseptin ydin on sama, eli kaikki raaka-aineet laitetaan kattilaan samaan aikaan, keitetään…

Tuula-Liina Varis: Huvila

"Sen jälkeen Aksel ei sano Raakelille mitään, ei koko iltana, vaikka he istuvat työhuoneen laiskanlinnoissa, pöydällä välissään lasilliset punaviiniä, pöydän jalan vieressä lattialla pullo. Selma on tehnyt lautasellisen voileipiä, ne jäävät koskemattomiksi. Vuoteessa Aksel kääntää Raakelille selkänsä."

Tuula-Liina Variksen romaani Huvila vie 1930-luvulle, aikaan, joka muuttaa maailmaa kauhistuttavalla tavalla. Myös Raakelin elämä muuttuu vuosikymmenen aikana hurjasti, ja romaanin päähenkilön kohtalo rinnastuukin kiintoisalla tavalla siihen, mitä Euroopassa tapahtuu. Vaikka Raakel elää pienen perheensä kanssa syrjässä ja myös suojassa, hän ei välty kiristyvän ilmapiirin vaikutuksilta.

Romaani alkaa epilogimaisesti siitä, kun Raakelin puoliso Aksel lähtee hakemaan sanomalehteä ja jää sille tielleen. Miehen lähdön havaitsee myös talossa asuva palvelija Selma. Syykuusta 1935 siirrytään 1920- ja -30-lukujen taitteeseen, kun Raakel ja taiteilija Aksel tapaavat. Kronologisesti edet…

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa

"Maailman epävarmin pituusyksikkö on matka toiveesta valmiiksi. Se välimatka saattaa olla lyhyt kuin silmänisku tai kestää kymmeniä vuosia."

Satu Rämö ja Hanne Valtari ovat kirjoittaneet työelämään suuntautuvan oppaan. Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät tarjoaa neuvoja siihen, kuinka omia työelämään liittyviä unelmia voi lähteä toteuttamaan. Kirjan kirjoittajat ovat hyviä esimerkkejä unelmiensa toteuttajista: molemmat ovat rakentaneet bloeistaan tärkeitä tulonlähteitä ja luoneet työelämästään omanlaistaan. Hanne Valtarin blogi on nimeltään Lähiömutsi, Islannissa asuva Satu Rämö puolestaan pitää Salamatkustaja-blogia.

Unelmahommissa on mukavalla tavalla tarinallinen kirja, jossa edetään loogisesti unelmoimisesta unelmien toteuttamiseen. Rämö ja Valtari kertovat kiinnostavasti omista kokemuksistaan unohtamatta sitä, että kaikki ei ole aina sujunut tanssin lailla. He ovat myös haastatelleet kirjaansa varten erilaisia omien unelmiensa toteuttajia, mikä tuo teoks…