Kirjakaapin kummitus

"Kun kuusikymppinen Isabella oli tammikuussa 1894 lähdössä viimeistä kertaa Kiinaan, oli kolmekymppinen Mary palaamassa ensimmäiseltä Länsi-Afrikan matkaltaan. Ajattelen, miten he ehkä kävelivät toistensa ohi Liverpoolin satamassa – toiselle heistä aurinko oli juuri noussut, toinen julki jo iltakajossa."


Mia Kankimäen esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013) oli viehättävä omakohtainen teos, joka sai kaipaamaan Japaniin ja miettimään irtiottoja. Kankimäen toinen teos, Naiset joita ajattelen öisin, jatkaa esikoisen viitoittamalla tiellä, tuntuu alusta lähtien täysosumalta ja vie mukanaan. Riennän Kankimäen mukana Afrikkaan ja Karen Blixenin maisemiin, sitten ihmettelen aikansa kummajaisia, 1800-luvun naistutkimusmatkailijoita – ja olen vaikuttunut.

Vaikuttunut näistä naisista on myös mitä ilmeisimmin Mia Kankimäki. Hän kertoo heistä eloisia yksityiskohtia, nostaa esille naisten kohtaamia vaikeuksia ja tekee hupaisiakin havaintoja ja huomioita. Naisist…

"Pihalla seisoi uljaana upouusi auto, jonka merkki oli Voitto, Pobeda. Mies avasi Pobedan oven ja istuutui sisään."


On äiti ja poika, on brittimies ja virolainen oopperalaulaja. Jälkimmäiset ovat nimeltään Alan ja Johanna, ja he rakastavat toisiaan valtiollisten rajojen yli. Ensin mainittujen nimiä ei kerrota, mutta he elävät Virossa vailla tietoa ulkomaailmasta. Pojan äiti on Johannan sisarpuoli ja "kansanvihollisen" puoliso. Pojan isän olinpaikasta ei tosin ole tietoa.

Poika elää omassa todellisuudessaan, sillä häntä on säästelty aikuismaailman uhilta ja peloilta. Niinpä poika ei oikein osaa pitää itsestään huolta, kun "setä" – hänkin nimettömäksi jäävä – poimii lapsen hienon autonsa, Pobedan, kyytiin. Poika ei ymmärrä vieraan miehen vaarallisuutta, eikä sitä ymmärrä äitikään, ennen kuin selviää, kuinka aatemaailmaltaan äärimmäisillä puolilla äiti ja mies elävät.

Samaan aikaan Johanna kaipaa suljetussa maassa miestä, joka elää vapaan tiedonvälityksen Is…

"The winter in Finland is not like the winter you know. Most people are aware that Finnish winter can get very, very cold. What is less well known is that it gets very, very dark too. The further north you go, the more hardcore this darkness becomes."

Seuraan Facebookissa Very Finnish Problems -sivustoa, joka tarjoaa usein hupia suomalaispäiviini, joten oli itsestään selvää, että kirja More Very Finnish Problems pitää saada lukea. Kiitos kustantajalle, jolta sain kirjan lukukappaleen!

Idea kirjassa on sama kuin Facebook-sivustolla: nostetaan esille suomalaisia erikoisuuksia pilke silmäkulmassa, hyväntahtoisesti omituisuuksillemme naureskellen. Ja niitähän riittää, kirjassa 72 kohdan verran. Suomalaisiin "ongelmiin" lukeutuu esimerkiksi se, että kukaan ei tiedä, missä Suomi on, ja se, että kaikki on aina parempaa Ruotsissa. Toki kirjassa muistetaan myös ihmetellä Suomen pitkää pimeyttä ja olematonta kesää, ajankohtaisesti myös sitä, että jouluna ei olekaan lunta.
56…

"Yhdessä asiassa olet väärässä: en ole salannut sinulta mitään. En vain ole osannut kertoa siitä."

Vuonna 1998 Tiina saapuu kesäkotiin, joka on myllätty ylösalaisin. Aikansa kaaosta ihmeteltyään Tiina huomaa, että talosta on kadonnut se ainoa esine, joka on ollut vain hänen:
Se ei ollut mikä tahansa muotokuva. Se oli isä.
Suljin silmäni.
Tapetin tummasta läikästä aukesi tunneli kalvakkaan marraskuuhun kolmekymmentäkuusi vuotta sitten. Havainnosta alkaa matka vuosien taakse siihen, kun Tiinalle tuodaan – tavallaan – uutinen; siihen, kun äiti ja isä tapaavat; siihen, kun äiti lähtee. Pienen perheen yksityisen elämän ympärille kietoutuu yhteiskunta, jossa tapahtuu paljon. Merkityksellisempää nuorelle Tiinalle ehkä on kuitenkin se, mitä tapahtuu hänen perheessään ja perheelleen, vaikka yksityinen yleiseen kietoutuukin niin, että tapahtumien syy-seuraussuhteita on välillä vaikea erottaa. Tiina kuitenkin näkee, kokee ja ymmärtää enemmän kuin vanhemmat kenties aavistavatkaan.

Joka …

"Tervehdimme toisiamme. Hän avasi minulle kahvilan oven. Panin heti merkille hänen kohteliaisuutensa ja kysyin itseltäni, voisiko hän olla tuleva poikaystäväni. Tilasin tarjoilijalta maitokahvin kauramaidolla. Tuleva poikaystäväni tilasi cappuccinon soijamaidolla ja sanoi minulle vähentäneensä viime aikoina eläinperäisten tuotteiden käyttöä."


Odotukset Sisko Savonlahden romaania kohtaan olivat suuret. Olin bongannut jonkin kehuvan kommentin ja ihastuin kirjan nimeen: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kantaa mukanaan runollisuutta, joka houkutteli.

Alkuun tarinan lakoninen huumori viehätti. Varsinkin Pirjo Heikkilän lukemana kerronta sai hymyilemään, välillä naurahtamaankin.

Lopulta tajusin, etten ole lainkaan oikeaa kohderyhmää. En jaksanut enää innostua, en edes kiinnostua siitä, että päähenkilö rypee itsesäälissä, kun poikaystävä jätti eikä töitäkään saa. Onneksi aina voi turvautua äitiin ja pyytää lisää rahaa. Ja onneksi saa opintolainaa, jotta voi matkustaa New Yorkiin.

Si…

"Kirjoitan, jotta tulisit hakemaan minua, jotta huolisit. Sinua varten seison naama paljaana totuutta vasten. Sinulle tahdon selittää mitä tapahtui semminkin, kun tarinani on samalla isäni ja äitini tarina."


Kuinka iloinen olenkaan siitä, että Katja Ketun romaani Rose on poissa on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Iloinen olen siksi, koska Kettu omaäänisenä ja erottuvana kirjailijana ansaitsee mielestäni ehdokkuuden ja erityisesti koska Rose on poissa on ehdottomasti tämän vuoden parhaita lukemiani romaaneja. Pitäisikö juuri tämä romaani julistaa voittajaksi, siihen en voi ottaa kantaa, koska olen kuudesta ehdokkaasta lukenut vain kolme. Olli Jalosen Taivaanpalloon jäänyt mieleeni vahvasti, Pauliina Rauhalan Synninkantajat jäi etäämmälle.

Rose on poissa -romaanin ajalliset kiinnekohdat ovat kahtaalla: 1970-luvulla Lempi on lapsi vasta, kun hänen äitinsä katoaa. 45 vuotta myöhemmin, vuonna 2018, on edelleen arvoitus, mihin Rose-äiti katosi. Lempin isä E…