sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Ari Räty: Syyskuun viimeinen

"Mies seisoo valtatiesillan kupeeseen rakennettua levähdyspaikkaa reunustavan kaiteen takana ehkä viide- tai kuudensadan metrin päässä ja tuijottaa hievahtamatta. Syyskuu tuijottaa takaisin. Pelko muuttuu irralliseksi, epäolennaiseksi tunteeksi."
Ari Räty: Syyskuun viimeinen
(Tammi 2017)
311 sivua
Ari Rädyn esikoisdekkari Syyskuun viimeinen kattaa pitkän ajanjakson. Kuinka pitkän, se ei täysin selviä. Tarina kuitenkin saa alkusysäyksensä, kun koulupojat löytävät kesken liikuntatunnin heinikosta kuolleen tytön. Tyttö on surmattu, mutta rikos jää selvittämättä, vaikka tappajaehdokkaita poliisi vuosien mittaan esitteleekin.

Paljon myöhemmin koulupoikajoukon yksi jäsen, Tomi Ristimäki joka tunnetaan lempinimellä Syyskuu, ei ole vieläkään näkemäänsä unohtanut. Hän on päättänyt, että vielä joskus hän löytää erikoisella tavalla liikkuvan miehen, joka tappoi nuoren Elinan.
Tarunhohtoinen Etsijä, yksinäinen moottoripyörämies. Vaikka hän ei ollut koskaan arvostellut poliiseja, ei edes yksityisesti saati julkisesti, lehti antoi ymmärtää että Ristimäen retket olivat nimenomaan vastalause poliisin tehottomuudelle.
Kun käy ilmi, että Syyskuun löytämä Elina saattaa olla vain yksi murhaketjun osanen, lähtevät pyörät liikkeelle. Surmien tekijä alkaa kiinnostaa myös Eskelistä, josta muotoutuu tarinan hyvä poliisi. Vastaparikseen hän saa Hagmanin, pahan poliisin, joka puolestaan pyrkii keinoja kaihtamatta estämään rikoksen tai rikossarjan selvittämisen.

Kun Eskelinen mokaa ja antaa vastapuolelleen riittävän hyvän lyömäaseen, ei hänestä ole sankarin viittaa kantamaan. Niinpä valokeilaan asettuu Syyskuu, joka onkin hahmona kiinnostava kaikessa rosoisuudessaan. Jännitettäkin tarinaan rakentuu kiitettävästi, kun uhkaukset, etsiminen, löytäminen ja tavallisen elämän haasteet kohtaavat.

Syyskuun viimeinen on tummasävyinen, ajoittain lohdutonkin tarina, jonka henkilöille ei liikaa ole onnea suotu. Henkilöiden motiivit jäivät mielestäni liiaksi ilmaan, kun esimerkiksi Hagmanin syitä haluun peitellä rikoksia ei oikein avata. Pienesti kyllä, mutta ei riittävästi. Syyskuun viimeinen on kuitenkin kaiken kaikkiaan toimiva jännäri, jota lukiessa tulee pohtineeksi muun muassa koston tematiikkaa. Vetävää kotimaista dekkaria etsivälle uskallan Syyskuuhun tutustumista suositella.

Helmet 2017: 24. Kirjassa selvitetään rikos.

Muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Lukutoukan kulttuuriblogi.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

"Äiti halusi neljä tytärtä. Siitä hän aina puhuu.
Neljä täydellisen kaunista tytärtä.
Neljä tytärtä, jotka pääsisivät tanssitunneille ja soittotunneille ja parhaisiin kouluihin ja parhaisiin työpaikkoihin ja ihan minne tahansa."
Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö
(Into 2016)
329 sivua
Maailman kaunein tyttö kertoo eräästä perheestä. Perheessä on neljä tytärtä: Aliisa, Ada, Anni ja Alma. Vanhempineen tytöt muodostavat täydelliseltä vaikuttavan ydinperheen, joka viettää kesää saaressa. Kesä kuitenkin muuttaa kaiken dramaattisella tavalla, ja vuosia myöhemmin siskoista nuorin, Alma, pyrkii selvittämään, mitä oikein tapahtui silloin, kun hän oli pieni tyttö, taapero vasta.

Romaanin kertojina toimivat vuorotellen siskot, heistä kolme. Kaiken yllä on kuitenkin jollain tapaa Aliisa, jonka ääntä ei kuulla kuin vähän satunnaisten päiväkirjasivujen kautta. Aliisa on läsnä vaikkei olekaan, hän on varjo, joka nähdään silloinkin, kun hän ei paikalla ole. Neljätoistavuotias huikean viehättävä teinisensaatio Aliisa muuttuu toiseksi, tuntemattomaksi. Hänen tuoksunsa, hengityksen raskas ääni, nysiksi järsityt peukalonkynnet. Miksi Aliisa muuttuu, käsitykset siitä vaihtelevat. Onko lopullista totuutta edes olemassa?

Keskeiseksi asiaksi romaanissa nousee mielessäni se, mitä on pinnan alla ja miltä asiat näyttävät. Kauniit tyttäret, kaunis perhe, kaunis elämä? Tuoko kauneus onnea vai onko se taakka?
Vittu miten kaunis nainen.
He huutavat toisilleen. He ihmettelevät minua. Sillä. Kaunis nainen on kaikkien omaisuutta. Kauneus on salaisuus. Lupaus onnesta. Ilman sitä ei ole mitään, vaikka se on suuri turhuus. Tyhjä arpa. Ja kuitenkin. Kauneus on ainoa aseemme kuolemaa vastaan. Korkein Jumalan kaltainen korvike, mitä näiltä leveysasteilta on tavattavissa. Katoavaista, vaikka hetken olemassa, ja sitä voi melkein koskettaa.
Kauniiden tytärten perheen kauniin pinnan alla lymyää paljon. Paljon on pinnan alla jo silloin, kun saaressa kaikki on näennäisesti hyvin. Myöhemmin piilotettu muuttuu niin suureksi, ettei sitä enää voi kokonaan peittää, se pyrkii väkisin esiin, ihmisen puheissa ja katseissa. Näkyväksi muuttuneesta voidaan silti vaieta monin tavoin.

Paljon on kysymys myös perheestä, omaan pieneen yhteisöön kohdistuvista odotuksista ja ennen kaikkea sisaruudesta. Entä kun oma yhteisö haavoittaa? Entä kun odotukset eivät toteudu?
Minusta piti tulla jotain suurta.
Maailman kaunein tyttö on raastava, raju, intensiivinen ja kaunis. Aino Kivi kirjoittaa persoonallisesti ja sujuvasti: kirja on helppolukuinen kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan. Tarina on traaginen ja samalla hyvin onnistunut kokonaisuus. Täydellisenä en romaania pidä, sillä minun makuuni joitain rönsyjä on liikaa ja paikoin intensiteetti notkahtaa. Onnistuneena ja vakuuttavana esikoisromaanina Maailman kauneinta tyttöä kuitenkin pidän.

"Suuri kirjallinen rakkauteni", sanoo Annika. "Kertakaikkiaan ihana", määrittelee Krista. Susa kiittää, että kirjan kansi kuvaa upeasti kirjan maailmaa. Mai piti kirjaa raskaana, Ulla puolestaan hehkuvana. "Tyttöydestä tietäville, tyttöjä kannustaville, tytärten vanhemmille ja sukulaisille, tämän ajan perhetarinoiden ystäville, aikuisille", suosittelee Arja. Mahtavaakin mahtavampi, ylistää Jassu.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Hanna Weselius: Alma!

"Tämän episodin näkeminen tai siitä kertominen tai siitä kuuleminen ei tuota minkäänlaista mielihyvää. Katse tarkentuu vastahakoisesti, kerronta yrittää karata muihin kiintopisteisiin tässä keinahtelevassa merimaisemassa tai jopa kokonaan toisiin maanosiin ja aikoihin."
Hanna Weselius: Alma!
(WSOY 2016)
210 sivua
Kas, siinä hän on: Alma! Alma Mahler (1876-1964), joka asettaa oman työnsä ylähyllylle, jotta aviopuoliso Gustav Mahler saa vaimonsa jakamattoman huomion ja tuen. Vai saako sittenkään? Onko Alma kuitenkin nainen, joka pitelee ohjia käsissään enemmän kuin hänen miehensä ymmärtää? Joka tapauksessa hän, sacherkakkunen, puuterivippa, aiheuttaa päänvaivaa, hänestä tulee suoranainen ongelma, The Alma Problem.

Ja katso: tuossa on Aino, joka kokee luomisen tuskaa toisessa ajassa ja toisessa paikassa. Alman tavoin hänkin on taiteilija, Alman tavoin hänelläkin on vaikeuksia saada esille töitään. Alman tavoin Ainokin on äiti.
Sitä paitsi Aino haluaa uskoa, että ehkä joskus vielä niin on. Ehkä tyttärille maailma tulee olemaan erilainen. Ehkä niille metsä vastaa niin kuin ne sinne huutavat. Sen pienen mahdollisuuden eteen on tehtävä kaikki, kaikki.
Tuossa taas on lakimies eli -nainen, siinä hän makaa sängyllä naurettuaan vähän aikaa sitten sydämensä kyllyydestä. Minun elämäni on ihanaa, nainen ajattelee, ja miksipä ei.

Ja tuossa näemme tytön, joka menee veljensä luokse ja menee aaltopeltihalliin ja menee ja miettii esineiden kauheutta. Siinä tyttö istuu, nojaa kyynärpäätä pöytään ja poskea kämmeneen, sulkee silmänsä esineiltään ja puskee vähän, aivan kuin hänen oma kätensä olisi jonkun toisen, jonkun hellän.

Kurkistamme myös Nigeriaan, missä yli kaksisataa koulutyttöä siepataan, ehkä vähemmän, ehkä enemmän. Kuka koululaistytöistä lukua pitää? Kuka heitä ja heidän kärsimystään haluaa katsoa? Eikö olisi helpompaa kääntää katse pois?

Näemme myös esimerkiksi pulun, jäniksen, maiseman - niitä taas on helpompi katsoa. Ne antavat hengähdyshetken, jos ja kun alkaa tuntua siltä, että päälle vyöryy liikaa.

Ja tuossahan on kertoja, joka pitkään pysyy nimettömänä mutta ohjailee. Hän kääntää katseemme, ohjaa sitä ja heittää eteemme kuvan, joka on joskus kauhea ja joskus miellyttävä, joskus taas siltä väliltä. Aina me katsomme, aina löytyy jotain, mihin katse kiinnittyy. Ja kuvista syntyy tarina.

Tarina hehkuu ja heittelee. Se hypähtelee ajasta ja paikasta toiseen ja saa pään välillä niin pyörälle, ettei tiedä, mitä ajatella. Mutta millainen tarina se onkaan! Se vie ja viettelee, tönii ja runtelee, maalaa kuvia, kuvia toisensa perään aseenaan taitava, persoonallinen ja hieno kieli. Kuvista tämä tarina muodostuu ja kuvia se mieleen jättää. Ja kysymyksiä, niitä mieleen jää myöskin, eikä se ole huono asia.

Alma! muualla: P. S. Rakastan kirjoja, Habaneran havaintoja, Kulttuuri kukoistaaReader, why did I marry him?, Kaisa Reetta T., Kirsin Book Club, Luettua elämää, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Lukuisa.

Helmet 2017: 35. Kirjan nimessä on erisnimi.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Sjón: Valaan suusta

"Tuo suopea todistajanlausunto sekä kuninkaan allekirjoittama kirje mukanani astuin laivaan Kööpenhaminassa viime keväänä, täysin varmana siitä, että kotona Islannin maaperällä oikeuteni palautettaisiin. Mutta se ilo oli lyhytikäistä. Kanssani samalla laivalla matkustivat tanskalaisten korvia niin pehmeästi edellisenä syksynä nuoleskelleen herjauskielen lähettiläät, jotka olivat siten saattaneet minut kiven sisään."

Sjón: Valaan suusta
(Like 2016)
Islanninkielinen alkuteos
Rökkurbýsnir - skádsaga 2008
Suomentanut Tuomas Kauko
272 sivua
Islantilaiskirjailija Sjón hurmasi minut teoksellaan Poika nimeltä Kuukivi, joten oli selvää, että myös tuorein suomennos, Valaan suusta, kuuluisi lukemistooni ennemmin tai myöhemmin. Kuukiven tapaan myös tämä teos on historiallinen romaani, mutta nyt matkataan ajassa kauemmas taaksepäin, aina 1600-luvulle saakka.

Romaanissa eletään vuotta 1635. Kirjailija ja parantaja Jonas Pálmason saa kokea, millaista on joutua yhteisön silmätikuksi: miestä syytetään harhaoppisuudesta ja hänet karkotetaan autiolle saarelle. Siellä seuralaisena on vain lintu, merisirri, jolle Pálmason kertoo elämästään ja kokemuksistaan. Kertomuksissa puhutaan niin perheestä kuin kovista menetyksistä, islantilaiselosta ja valaanpyynnistä. Keskiössä kuitenkin on Jonas, jolla on myös liikanimi Oppinut ja joka kokee tulleensa moneen kertaan kaltoin kohdelluksi.

Sjónille tuttu unenomaisuus, toden ja kuvitellun sekoittuminen, on läsnä tässäkin tarinassa. Mikä on todellisuutta ja mikä Jonas Pálmasonin unta, on välillä epäselvää. Epäselvää on tietenkin minäkertojan myötä sekin, mikä on päähenkilön omaa tulkintaa, mikä totista totta. Selvää on kuitenkin se, että Valaan suusta kuvaa mennyttä aikaa ja pientä islantilaisyhteisöä kiehtovasti. Millaisia me ihmiset olemme, se tuntuu kysyvän, eikä vastaus ole mairitteleva.

Vaikka romaanissa on kirjailijalta tuttuja elementtejä, kuten mystiikkaa, ei Valaan suusta onnistu aivan aiempien teosten tavoin hurmaamaan. Tarinan päähenkilö jää etäiseksi eikä kosketuspintaa oikein löydy. Silti ihailen jälleen kerran Sjónin tapaa kertoa tarinaa lyyrisen viehkosti. Julmuus ja kauneus limittyvät maagisesti keskellä muuttuvaa maisemaa ja maailmaa.

Islantilaisromaanin ovat lukeneet myös ainakin Mai ja Kaisa Reetta.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Blogistanian vuoden 2016 parhaat kirjat - äänestyssäännöt

Logot: Marja-Leena Liipo


Jälleen on käsillä aika, kun kirjabloggaajat äänestävät kirjoista! Bloggajayhteisö nostaa esille teoksia, jotka ansaitsevat tulla luetuiksi. Noudattelevatko palkinnot eri kategorioissa esimerkiksi Finlandia-palkinnon suuntaa, se jää nähtäväksi - ja sitä jännitetään tammikuun lopulla.

Olen iloinen siitä, että tänä vuonna minäkin olen mukana emännöimässä: toimin Tieto-palkinnon ääntenlaskijana!

Jotta palkinnoilla on painoarvoa, on tietenkin tärkeää äänestää. Anna siis äänesi, kirjabloggaaja! Säännöt ovat tässä:


Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa.
Kategoriat ovat:
   Blogistanian Finlandia
   Blogistanian Globalia
   Blogistanian Kuopus
   Blogistanian Tieto
Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1.2017 klo 10.00.


Blogistanian Finlandia 2016
Blogistanian Finlandia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novelli- ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.
Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Laura Lindstedtin Oneiron (Teos 2016), Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Finlandiaa emännöi Lukutoukan kulttuuriblogi.



Blogistanian Globalia 2016
Blogistanian Globalia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.
Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro), Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.



Blogistanian Kuopus 2016
Blogistanian Kuopus 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.
Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012). Blogistanian Kuopusta emännöi Notko, se lukeva peikko -blogi.



Blogistanian Tieto 2016
Blogistanian Tieto 2016 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2016 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2015 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.
Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman), Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi.
Osallistumisohjeet
Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.
Osallistuja julkaisee listan blogissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (20.1.2017). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.
Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.
Pisteytys
Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan teoksen listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.
Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.
Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.
Järjestelyt
Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Voittajakirjailijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan kukitus.
Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

tiistai 3. tammikuuta 2017

101 kirjaa -hanke näkyy myös kirjablogeissa!


Suomen 100-vuotisjuhlavuotta vietetään myös kirjojen merkeissä! Ylen hanke Kirjojen Suomi avautuu tänään täällä, ja luvassa on monenlaista kiinnostavaa kirjoihin liittyvää: radio- ja tv-ohjelmia, nettisivusto, podcasteja...

Yksi tärkeä osa Kirjojen Suomi -hanketta on 101 kirjaa -osuus, jossa esitellään suomalaista kirjallisuutta koko itsenäisyyden ajalta. Tässä hankkeessa ovat mukana myös kirjabloggaajat, ja ilokseni mukana olen minäkin - vaikka vähän jännittääkin! Kyse on siis tästä:
Millainen Suomi välittyy kaunokirjallisuudestamme sadan vuoden ajalta? Kirjojen Suomi tutkii, mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa.Kirjojen Suomen sisarussarjoissa Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa käsitellään satayksi kirjaa – kirja jokaiselta vuodelta. Kirjat ovat Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin valitsemia. Valinnat eivät noudata kirjallisuushistorian kaanonia vaan joukossa on paljon yllätyksiä. Kaikki kirjat kertovat jotakin kiinnostavaa Suomesta itsenäisyyden aikana.
Ensimmäiset 50 kirjaa on julkistettu, ja ne löytyvät esimerkiksi Yle Areenasta. Minulle valikoitui luettavaksi Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu, josta kirjoitan blogissani torstaina 19.1. Olen iloinen, että nyt minulla on hyvä syy perehtyä kiitettyyn teokseen.

On todella ilahduttavaa, että kirjallisuus on niin suuresti esillä Suomen juhlavuonna. Toivottavasti kirjoista syntyy hedelmällisiä keskusteluja ja ennen kaikkea innoittavia lukuelämyksiä!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Robert Galbraith: Käen kutsu

"Somé heitti jalkansa toisen päälle liian näyttävästi ja sanoi hämmästyttävän rempseästi:
- Eli tilintarkastajan mielestä Käki ehkä murhattiin?
- Olen aina kutsunut Lulaa Käeksi, hän lisäsi tarpeettomasti."
Robert Galbraith: Käen kutsu
(Otava 2013)
Alkuteos The cuckoo's calling 2013
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Äänikirjan kesto 16h 40min.
Lukija Eero Saarinen.
Hassusti päädyin kuuntelemaan J. K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittaman dekkarisarjan ensimmäisen osan vasta, kun olin jo kuunnellut muut osat. Cormoran Strike -sarjan viimeisin osa, Pahan polku, julkaistiin 2015 ja Silkkiäistoukka vuonna 2014. Hyvin nuo jälkimmäiset toimivat ilman ensimmäisen osan tuntemustakin, mutta silti päätin ostaa Elisa Kirjan äänikirjatarjouksista Käen kutsun lenkkiseurakseni.

Tarina marssittaa siis näyttämölle Afganistanin sodan veteraanin, isokokoisen, ei järin komean Cormoran Striken. Mies on juuri päätynyt eroon pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa, mutta myrskyisä suhde ei ole painunut kokonaan mielen perukoille. Väliaikaisena majapaikkana toimii yksityisetsivätoimiston nurkka, ja väliaikaisesti toimistoon asettuu myös Robin, jonka on määrä suunnata piakkoin toisiin työtehtäviin vuokratyöfirman kautta. Robin tosin ei ole työkomennuksesta lainkaan pahoillaan, sillä hänen salaisiin haaveisiinsa lukeutuu etsivätyö.

Striken palkkaa etsivätyöhön mies, jonka sisar, huippumalli Lula Landry, on kuollut pari kuukautta aiemmin. Itsemurha, väittää poliisi, mutta veli on toista mieltä ja haluaa tapausta selvittämään miehen, johon hänellä on etäinen yhteys jo vuosien takaa. Kun samaan yhteyteen liittyy pian toinenkin kuolemantapaus, on selvää, että liikkeellä on murhaaja.

Robert Galbraith - eli J. K. Rowling - kirjoittaa kyllä sujuvasti ja Eero Saarisen luentaa on ilo kuunnella. Kovin vakuuttava aloitus Strike-sarjalle Käen kutsu ei mielestäni kuitenkaan ole. Murhaajan arvasin varsin pian, ja tarinassa on mielestäni turhan paljon tyhjäkäyntiä (vaikkei se haitannut lopulta kovinkaan paljon, kiitos Eero Saarisen). Se, että Strike kiertää siellä täällä haastattelemassa ihmisiä ja harmittelee, kun proteesi hiertää, voisi olla hieman vähäisemmässä osassa.

Toki dekkarissa on myös paljon hyvää. Striken ja hänen uuden assistenttinsa välinen jännite on käsinkosketeltavaa, ja kirpeästi tarinassa tuodaan esille julkisuuden kiroja ja sitä, miten raadollisia ihmiset toisilleen ovat.
Onneton on se, jonka kuuluisuus tekee kuuluisaksi hänen epäonnensa. (Lucius Accius)
Mielestäni sarjan muut osat ovat onnistuneempia, ja edelleen odottelen innolla, josko Striken tutkimuksia pääsisi taas seuraamaan. Ainakaan vielä en ole saanut itseäni ilahduttaa tiedolla sarjan uusista osista.

Cormoran Strike -sarjan avausosasta muualla: Kirsin kirjanurkka, Kirjavinkit, Kirjaneidon tornihuone, Kujerruksia, Kirjojen keskellä ja Oksan hyllyltä, Hurja Hassu lukijaAmman lukuhetki ja Kirjoihin kadonnut.

Tällä dekkarilla pääsenkin heti korkkaamaan uuden Helmet 2017 -haasteen. Kuittaan Käen kutsulla kohdan 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 lukemisista


Takana on vuosi, joka taitaa jäädä mieleen monin tavoin. Moneen kertaan olen miettinyt, kuinka hyvä on, etten osaa ennustaa. Jos olisin vuosi sitten tammikuussa tiennyt, kuinka raskas vuosi oli edessä, olisin varmasti hautautunut peiton alle piiloon. Onneksi en tiennyt vaan päädyin ottamaan vastaan asian kerrallaan. Nyt taaksepäin katsoessa ihmettelen, että monesta on selvitty ja eteenpäin päästy.

Toki vuoteen mahtui myös paljon hyvää. Oli isoja ja pieniä elämyksiä, suuria ja minikokoisia ilon hetkiä ja kaikkea siltä väliltä. Ehkä on niin, että kun on riittävän tummaa, huomaa pienetkin valon välähdykset tavallista herkemmin.

Väsymys ja raskaat ajat näkyivät blogissani siten, että luin tavallista vähemmän ja välillä kirjoitin lukemisistani hyvinkin harvakseltaan. Ensimmäistä kertaa kolmevuotisen blogihistoriani aikana kävi niin, että en kirjoittanut kaikista lukemistani kirjoista. Moni blogiteksti odottaa yhä luonnoksissa, joten joitakin vuonna 2016 luettuja kirjoja käsittelen vasta uuden vuoden puolella.

Luin vuonna 2016 yhteensä 70 romaania, kaksi lasten- ja nuortenkirjaa, yhden muistelmateoksen, kaksi novellikokoelmaa, kaksi näytelmää, yhden sarjakuvateoksen ja yksitoista tietokirjaa. Yhteensä siis 89 kirjaa, eihän ole huono lukema sekään. Genrejakauma näkyy tässä graafina:


Kotimainen kirjallisuus painottui lukemistossani vahvasti, kuten arvelinkin. Romaaneista kotimaisia oli 42 ja ulkomaisia 28, tietokirjallisuudessa yhdestätoista luetusta teoksesta ulkomaisia oli vain kaksi. Muissa lajeissa kotimaisia teoksia oli kuusi ja ulkomaisia kaksi. Tässä yhteenveto:

Sukupuolijakauma oli vuonna 2016 seuraavanlainen: 55 naisten kirjoittamaa kirjaa, 34 miesten.

Kirjoja tuli luettavakseni niin arvostelukappaleina, omina ostoksina, kirjastolainoina kuin lahjoina. Kirjastolainoja oli edelleen eniten, kuten arvelinkin. Tässä jakaumaa:

Haasteiden suhteen vuosi ei ollut mitenkään menestyksekäs. GoodReadsin From Fiction to Reality -haasteeseen sain kolme kaunokirja- ja tietoteosparia. Sannabananan Kurjen siivellä -haasteeseen sain luettua yhden ainoan kirjan, samoin kävi Kansojen juurilla -haasteen suhteen. Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen luin kolme kirjaa ja katsoin yhden elokuvan. Päättyneiden haasteiden koonteja löytyy täältä.

Helmet lukuhaaste 2016 toteutui sentään ennakoitua paremmin. Listalta jäi kuittaamatta vain viisitoista kohtaa, kun tavoitteeni oli lukea 25 kirjaa, jotka sopisivat 50 kohdan listalle.


Vuoden 2016 lukusuunnitelmia kirjasin tammikuussa tänne. Oman kirjahyllyn lukemattomista kirjoista listasin kymmenen mukaan vuoden lukulistaan. Onnistumisen suhdeluku on fifty-fifty: luin listaamistani kirjoista tasan puolet. Ehkäpä tuo tulos kuvaakin melko hyvin mennyttä vuotta. Kovin paljon en jaksanut lukemisiani suunnitella vaan etenin enemmän fiiliksen mukaan. Siten haasteet eivät olleet loistokkaita eivätkä suunnitelmat toteutuneet odotusten mukaisesti. Eipä toteudu elämäkään aina suunnitelmien mukaan, ja se, jos joku kirja jää lukematta, on lopulta pieni murhe. Tärkeämpää on se, että jälleen kirjallisuus on tuonut lohtua ja apua sekä pakohetkiä arjesta silloin, kun olen sellaisia kipeimmin kaivannut. Puhumattakaan elämyksistä ja ilosta, joskus jopa suoranaisesta riemusta, kun eteen on sattunut erityisen hieno kirja. Ja niitähän on riittänyt kirjavuonna 2016.

Vuosi 2017 on monella tapaa merkityksellinen. Kotimaamme viettää juhlavuotta ja mukana juhlinnassa on toki myös kirjallisuus: esimerkkinä mainittakoon Ylen 101 kirjaa -hanke, jossa myös minä olen mukana. Joissakin haasteissa olen mukana mutta ilman tarkempia suunnitelmia osallistun juhlavuoteen ainakin kirjoja lukemalla.

Hyvää uutta vuotta 2017! Toivottavasti tiellesi osuu monia hyviä kirjaelämyksiä.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset

"Ja aina minä sanoin, että ne kesän 1987 tapahtumat nostivat ympärilleen pahan olon aallon. Sitä pahaa oloa on vaikea lievittää, vaikka tekisi elämässään mitä hyvää. Ne olivat varsinaiset sydämensärkijäiset."

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset
(WSOY 2016)
440 sivua
Sydämenmurskajaiset on Markus Ahosen neljäs Markku Isaksson -dekkari. Tällä kertaa helsinkiläinen Isaksson päätyy tutkimaan murhaa, kun merestä löytyy maailmalla rikastuneen Karl Bellmanin ruumis. Pian selviää, että Bellmanin kuolema on osa laajempaa ja monimutkaisempaa vyyhtiä, jonka langat ulottuvat vuoteen 1987 saakka. Silloin surmansa sai 15-vuotias rippikoululainen konfirmaatiota edeltävänä yönä Vuosaaressa.

Eikä aikaakaan, kun ruumiita on vielä enemmänkin kuin kaksi. Kuolemantapauksia ei vain ole aiemmin osattu yhdistää toisiinsa, mutta nyt yhteys löytyy: rippikoulukesän 1987 kaiut kantautuvat vuoteen 2015 saakka. Kesää muistellaan myös Syyriassa saakka, kun yksi rippikoululaisista on kellarissa vankina ja yrittää pelin sekä nuoren vartijansa avulla selvittää, kuka on syyllinen rippikoulukaverin kuolemaan.

Vauhtia ei tästä dekkarista puutu. Poliisit ovat ratkaisun lähellä mutta joutuvat hakemaan apua kansainvälisestä yhteistyöstä ja selvittämään monenmoisia kytköksiä, ennen kuin selvyyttä tapahtumiin saadaan. Rikosvyyhti on niin runsas, että perässä pysymisessä on tekemistä varsinkin, kun useampaa henkilöä kuvataan kolmannessa persoonassa ilman nimeä. Nimettömyys ja melko laaja henkilögalleria aiheuttivat sen, että murhaajan selvittyä piti miettiä, että kukas tämä tyyppi nyt olikaan. Ehkäpä tässä suhteessa vähemmän olisi ollut enemmän - tai ainakin henkilöiden nimeäminen olisi ollut lukijalle avuksi.

Markku Isaksson on hahmona miellyttävä, ja mukavasti hänen kauttaan kuvataan miehen arkista elämää haasteineen ja ilonaiheineen sekä toiveita esimerkiksi parisuhteeseen liittyen. Miellyttävää on sekin, että vaikka tarinassa kuollaan väkivaltaisesti, ei väkivallalla mässäillä. Kerronnassa on paikoin kömpelyyksiä mutta Ahonen taitaa miljöökuvauksen, minkä myötä tuntuu, kuin olisi paikalla niin Vuosaaressa kuin Syyriassa. Tarina etenee junan lailla niin, että kyydissä pysytteli mielellään loppuun saakka - ja mielelläni kyytiin vielä palaan vaikkapa viidennen dekkarin myötä.

Aikaisemmat Isaksson-dekkarit:
Sydämenmurskajaisista ovat kirjoittaneet myös Ulla, Katja, MariHennaKrista ja Annika.

torstai 29. joulukuuta 2016

Christian Rönnbacka: Rikospaikka Pasila - Hautalehdon joulu

"Virve yski keikkaa partioille, edelleen etenkin Pasilan suuntaan. Uutissivuilla kerrottiin joulun alkaneen maistua pettymykseltä, kun tilatut joulupukit eivät ilmestyneetkään jakamaan lahjoja Pasilassa. Kaikki järjestyspoliisille annetut tehtävät tuntuivat liittyvän jollain tapaa joulupukkeihin."
Christian Rönnbacka:
Rikospaikka Pasila -
Hautalehdon joulu
(Crime Time 2016)
Äänikirjan kesto 46 minuuttia
Lukija Ville Tiihonen
Elisa Kirja tarjoaa joululahjalukemiseksi tai -kuuntelemiseksi Christian Rönnbackan novellin hautalehdon joulu - tarinan ehtii vielä 31.12. saakka ladata täältä. Kolme varttia kestävän kertomuksen kuuntelee kätevästi vaikka automatkalla tai kinkunsulatuslenkillä, ja vaikka joulu meni jo, ei varmasti haittaa ole siitä, vaikka joulumieltä saa vielä lähempänä vuodenvaihdettakin pienen annoksen.

Tarinassa eletään jouluaattoa. Toinen toistaan erikoisemmat joulupukit seikkailevat Helsingissä, kuka enemmän ja kuka vähemmän takakenossa tai etukumarassa. Moneen kotiin joulupukkia odotetaan turhaan, kun pukit harhautuvat teille tietymättömille.

Joulupukkihässäkän taustalta löytyvät pikkurikolliset, joita ei varsinaisesti voi joulukuusen kiiltäväkylkisimmiksi palloiksi kutsua. Parivaljakko on hieman ennen joulua keksinyt vuosisadan liikeidean, jonka toteutus kuitenkin ontuu kuin joulupukin koparavaivainen poro. Tarkoituksena on tarjota joulupukkipalveluja perheille, mutta kun palkatut pukitkaan eivät niitä kuusen kirkkaimpia kynttilöitä ole, on fiasko valmis. Onneksi joulumieltä löytyy kuitenkin virkavallalta, joka joutuu sekundapukkien toilailuja selvittämään.

Christian Rönnbacka kirjoittaa hilpeästi ja osuvin sanankääntein joulunvietosta poliisin silmin. Vaikka virkavallan katsein jouluun sisältyy monenlaisia haasteita, jää päällimmäiseksi mieleen kuitenkin lämmin tunnelma. Hautalehdon joulu on hyvän mielen joulutarina, jota voi näihin välipäiviin lämpimästi suositella. Eikä Ville Tiihosen luennassa ole kerta kaikkiaan mitään vikaa, päinvastoin.

Kiitos Elisa Kirjalle lahjasta, jonka myötä tutustuin uuteen dekkarikirjailijaan. Rönnbackan tuotanto alkoi tämän myötä kiinnostaa.

Äänikirjan on kuunnellut myös Tuija.

Tämä joulunovelli on muuten avaukseni Ompun novellihaasteeseen! Ehdinpäs vielä vuoden 2016 puolella.