Siirry pääsisältöön

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö

"Minä rakastuin Lilyyn korviani myöten, kaikkein romanttisimmalla tavalla - pihkaannuin armottomasti - ja tuona unohtumattomana kesänä kysyin kolmasti, alkaisiko hän seurustella kanssani."
Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö (Otava 2010)
Espanjankielinen alkuteos Travesuras de la niña mala 2006
Suomentanut Sulamit Hirvas
420 sivua
Nobel-palkitun Mario Vargas Llosan romaanin Tuhma tyttö minäkertoja on perulainen Ricardo Somocurcio, joka elää nuoruuttaan 1950-luvulla Mirafloresissa. Tarina alkaa vuoden 1950 kesästä, kun sisarukset Lily ja Lucy muuttavat Mirafloresiin Chilestä - tai niin he ainakin väittävät. "Ricardito" rakastuu palavasti Lilyyn, joka saa pian minäkertojan puheissa lisänimen Tuhma tyttö.

Vaikka minäkertoja on Ricardo, nousee Lily kirjassa merkittävään osaan. Hänestä tiedetään melkeinpä enemmän kuin minäkertojasta, joka tuntuu syttyvän eloon vain, kun Lily taas ilmaantuu hänen elämäänsä. Lily muuntelee niin identiteettiään kuin menneisyyttään sen mukaan, mikä hänelle milloinkin parhaiten sopii. Pariisissa hän on katolisessa yliopistossa opiskellut ja vallankumousliikkeeseen liittynyt toveri Arlette, vaikka lähemmin tarkasteltuna selviää, että niin yliopisto-opinnot kuin poliittinen kiinnostus ovat satuilua. Lontoossa hän on sulavasti Newmarketin seurapiireissä liikkuva rouva Richardson, joka todellisuudessa vihaa hevosia ja niistä keskustelemista. Japanissa hän on Kuriko.

Ricardo on rakastunut naiseen, joka ei vastaa hänen tunteisiinta. Lily on itseensä keskittynyt opportunisti, joka ei etsi romanttista rakkautta vaan hyvää toimeentuloa ja asemaa.
- Miten sinisilmäinen ja täynnä harhakuvitelmia sinä oletkaan, hän sihahti ja katsoi minua uhmakkaasti. - Sinä et tunne minua. Minä eläisin ikuisesti vain sellaisen miehen kanssa, joka on hyvin rikas ja mahtava. Sellaista sinusta ei valitettavasti tule koskaan.
- Entäpä jos raha ei takaakaan onnea, sinä tuhma tyttö?
- Ricardito, minä en tiedä mitä onni on, enkä välitä siitä vähääkään. Olen kuitenkin varma siitä, ettei onni ole mitään romanttista ja naiivia, niin kuin sinä kuvittelet. Raha antaa turvallisuutta ja suojaa, sen avulla voi nauttia elämästä perin juurin, eikä silloin tarvitse ajatella huomista. Se on ainoa onni, jota voi kosketella käsin.
Kirja kytkeytyy historialliseen kontekstiinsa, sillä teoksessa kuvataan esimerkiksi 1960-luvun Lontoon populaarikulttuuria ja aika ajoin luodaan silmäyksiä Perun poliittiseen tilanteeseen. Keskiössä ovat kuitenkin Ricardo ja Lily, joiden tiet kohtaavat aina uudelleen. Jokin naisessa kiehtoo Ricardoa loputtomiin, vaikka hän välillä päättää, ettei ole Lilyn kanssa enää missään tekemisissä. Nainen, joka haukkuu häntä surkimukseksi ja pilkkaa hänen rakkauttaan, on kuitenkin jatkuvasti hänen mielessään.
Mutta sitten äkkiä jokin toi hänet mieleeni, ja silloin tuntui kuin lapamato olisi asettunut sisuksiini ja alkanut ahmia minusta kaiken innostuksen ja voiman.
Ricardon rakkaus on suorastaan pakkomielteistä. Hän tunnistaa naisen viat mutta lankeaa tähän aina uudelleen. Lily - tai kuka hän milloinkin onkaan - häpeää menneisyyttään niin, että hän luo jatkuvasti itsensä uudelleen. Mutta silti hän päätyy aina jotain kautta Ricardon luokse, joka tuntee hänet ehkä parhaiten. Tästä omituisesta kudelmasta Mario Vargas Llosa onnistuu luomaan uskottavan tarinan, jota on helppo seurata. Ehkä Lilyn arvomaailman pinnallisuuden turmiollisuus tuodaan liian osoittelevasti esille, mutta aivan kelpo romaanin kirjailija on rakentanut.

Kirja rakentuu luvuista, jotka vievät minäkertojan maasta toiseen ja aina jollain tapaa tuhman tytön luokse. Jokke toteaa, että toistoilla on rajansa, ja loppua kohden juonenkulku tosiaan alkoi olla turhan arvattavissa. Kirjapedon lailla kuitenkin pidin letkeästä kerronnasta, joka vei tarinaa sujuvasti eteenpäin. Jennin tavoin ajattelen, että voisin tutustua tämän kirjailijan tuotantoon laajemminkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok