Siirry pääsisältöön

Eowyn Ivey: Lumilapsi

"- Tyttö. Tehdään siitä pieni tyttö, Mabel sanoi.
- Mikäs siinä.
Mabel polvistui muotoilemaan alaosaa hameeksi, joka levittyi lumitytöstä. Hän luisutti käsiään ylöspäin, vuoli pois lunta ja kavensi luomusta, kunnes se muistutti pientä lasta. Seisomaan noustessaan hän näki Jackin käyttelevän linkkuveistä.
- Noin, Jack sanoi ja perääntyi. Valkoiseen lumeen oli veistetty täydelliset, suloiset silmät, nenä ja pienet, valkoiset huulet."
Eowyn Ivey: Lumilapsi (Bazar 2013)
Englanninkielinen alkuteos The Snow Child 2012
Suomentanut Marja Helanen
415 sivua
Eowyn Iveyn esikoisromaani Lumilapsi on herättänyt hurmioituneita huokauksia monissa blogeissa, ja niinpä oli minunkin kirjaan tartuttava. Ja löysin ihastuttavan tarinan, joka herätti eloon 1920-luvun maagisen Alaskan!

Romaanin päähenkilö on Mabel, joka on muuttanut miehensä Jackin kanssa Alaskaan aloittaakseen alusta. Viisikymppinen pariskunta on aikanaan halunnut oman lapsen, mutta toive ei ole täyttynyt. Alaskaan Mabel pakenee kysymyksiä ja ihmisiä, etsii omaa rauhaa ilman ystäviä ja naapureita. Kylmyys ja elannon hankkimisen vaikeus yllättävät, eikä ilon hetkiä ole paljon. Sitten, eräänä iltana, Mabel on yllättäen ulkona ja ehdottaa miehelleen lumiukon tekemistä. Lumiukosta muovautuu lopulta luminen, kaunis tyttö.

Seuraavana aamuna lumitytöstä on jäljellä vain möykky ja sen lapaset ja huivi ovat kadonneet. pian Mabel ja Jack havaitsevat, että pihapiirissä liikkuu pikkuinen tyttö, joka ilmestyy ja sitten taas katoaa hiljaa kuin aavistus. Tyttö on niin mystinen, että hänen olemassaoloaan tulee epäilleeksi. Epäilyjen kohteeksi joutuu myös Mabel, joka kertoo erikoisesta lapsesta Estherille, jonka kanssa hän on yllättäen ystävystynyt:
"Ei ole tarkoitus puhua läpiä päähäni, Mabel, mutta tämä ei ole mikään helppo asuinpaikka. Pitkät talvet ja toisinaan se alkaa rassata. Täällä puhutaan mökkihöperyydestä. Sitä on allapäin, kaikki on vinksallaan, ja joskus mieli alkaa tehdä tepposiaan." Esther ojensi kätensä pöydän yli Mabelin kädelle. "Sitä alkaa nähdä pelottavia näkyjä... tai jotain sellaista, mitä on aina toivonut."
Mutta ei tyttö ole aave, hän on Faina. Hän saapuu Mabelin ja Jackin luokse sattumanvaraisesti yhä uudelleen kadotakseen taas sitten metsän uumeniin. Hän tuo "lumen tuoksun tullessaan" ja hänen ollessaan läsnä on "kuin laululintu olisi laskeutunut makuuhuoneen ikkunalaudalle". Fainan iästä ei ole tietoa:
Tyttö näytti sekä vastasyntyneeltä että vanhalta kuin vuoret: silmät heijastelivat ääneen lausumattomia ajatuksia, kasvot eivät paljastaneet mitään.
Jotain maagista tytössä on varsinkin, kun hän on kuin suoraan venäläisestä sadusta Snegurotškasta, Lumineidosta. Satu on ollut Mabelille lapsena hyvin tärkeä, ja sisarensa avustuksella hän saa kirjan käsiinsä. Fainan maaginen olemus ja sadun traaginen loppu saavat lukijan pelkäämään pahaa, ja kirjaa on vaikea laskea käsistään. Loppuratkaisu on aavistettavissa, mutta silti se koskettaa, vavahduttaa ja liikuttaa. Jostain mieleen tulevat Vexi Salmen sanoittaman laulun Kurki sanat: Ei vapaata vangita voi.

Romaanissa on nähdäkseni kysymys esimerkiksi mielikuvituksen voimasta ja uskosta. Mabel epäilee, että hänen epäuskonsa ja ajatuksensa kykenemättömyydestä äitiyteen aiheuttivat aikoja sitten sen, että heidän odottamansa vauva kuoli. Mabel epäilee välillä itseäänkin: "Jos hän ei pystyisi saamaan ketään vakuuttuneeksi, miten hän itse voisi enää uskoa?" Ja sitten hänen sisarensa Ada kirjoittaa: "Ehkei siitä ole mitään haittaa, jos löytää puiden lomasta jotain taianomaista."

Lisäksi Lumilapsesta nousee esille kysymys suhteestamme toisiin ihmisiin: Mitä me odotamme muilta, mitä meidän on sallittua odottaa? Missä määrin me toimimme siten, kuin meidän odotetaan toimivan? Fainan erityisyys piilee paljolti siinä, että hän kulkee niin vahvasti omia polkujaan. Läsnä on myös lähes koko ajan suru, joka satuttaa ja jonka tunnistan. Suru, joka johtuu menettämisestä tai menettämisen pelosta ja jonka kohdatessaan on yksin, kun toinen ei osaa kohdata surevaa:
Jack ei laskenut kättään hänen olalleen. Ei syleillyt häntä. Ei sanonut sanaakaan. Edes näin monien vuosien jälkeen Mabel ei pystynyt antamaan sitä Jackille anteeksi.
Mutta onneksi on rakkaus, joka ei odota liikoja vaan sallii ja ymmärtää.

Lumilapsi on kiehtova, sydämeen käyvä ja taianomainen romaani, joka tuo maagista hehkua tavalliseen, talviseen päivään.
Romaaniin ovat ihastuneet myös esimerkiksi Sara, Susa, SannaKatri ja, tietenkin, onneksi Leena Lumi, jonka suo jo nimensäkin vuoksi ottavan Lumilapsen omakseen.

Kommentit

  1. Minä ihastuin myös kirjaan ja äänestin sen parhaaksi viime vuoden ulkomaiseksi kirjaksi :)

    VastaaPoista
  2. Jonna, kiitos: Otin kirjan hyvin omakseni, kun sille annoin ensin mahdollisuuden. Tämä kirja oli aivan muuta kuin siitä luulin. Maagisuutta aivan hurmaavilla lumitunnelmilla.Voiko kukaan unohtaa esim. Mabelia, joka ompeli Fainalle takkia. Ja miillaista takkia: Ylistystä lumelle.

    Vuoden upea yllättäjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ollut tästä alkuun lainkaan kiinnostunut, mutta kun luin ylistäviä arvioita, piti minunkin antaa kirjalle mahdollisuus. Onneksi annoin!
      Ajatus takista on niin ihana...

      Poista
  3. Minäkin ihastuin tähän romaaniin, ja erityisesti Alaskan luonnon kuvaukseen, joka oli suorastaan taianomaisen ihanaa. On mielenkiintoista nähdä, mitä Ivey mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisena oli jännää lukea Alaskan yöttömistä öistä ja pimeistä, kylmistä talvista. Se on niin tavallista meillä. Mutta samaan aikaan kuvauksessa oli jotain maagisen upeaa.
      Iveyn seuraavan kirjan pitäisi valmistua kuulemma kesällä. Saa nähdä, milloin suomennos julkaistaan.

      Poista
  4. Hyviä kommentteja tahdonvoimasta ja toisiin kohdistetuista odotuksista! Linkitin postauksesi omaan blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja linkityksestä! Tämä kirja palasi taas elävästi mieleeni, kun luin kommenttisi. Jotain maagista teoksessa on.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…