Siirry pääsisältöön

Eowyn Ivey: Lumilapsi

"- Tyttö. Tehdään siitä pieni tyttö, Mabel sanoi.
- Mikäs siinä.
Mabel polvistui muotoilemaan alaosaa hameeksi, joka levittyi lumitytöstä. Hän luisutti käsiään ylöspäin, vuoli pois lunta ja kavensi luomusta, kunnes se muistutti pientä lasta. Seisomaan noustessaan hän näki Jackin käyttelevän linkkuveistä.
- Noin, Jack sanoi ja perääntyi. Valkoiseen lumeen oli veistetty täydelliset, suloiset silmät, nenä ja pienet, valkoiset huulet."
Eowyn Ivey: Lumilapsi (Bazar 2013)
Englanninkielinen alkuteos The Snow Child 2012
Suomentanut Marja Helanen
415 sivua
Eowyn Iveyn esikoisromaani Lumilapsi on herättänyt hurmioituneita huokauksia monissa blogeissa, ja niinpä oli minunkin kirjaan tartuttava. Ja löysin ihastuttavan tarinan, joka herätti eloon 1920-luvun maagisen Alaskan!

Romaanin päähenkilö on Mabel, joka on muuttanut miehensä Jackin kanssa Alaskaan aloittaakseen alusta. Viisikymppinen pariskunta on aikanaan halunnut oman lapsen, mutta toive ei ole täyttynyt. Alaskaan Mabel pakenee kysymyksiä ja ihmisiä, etsii omaa rauhaa ilman ystäviä ja naapureita. Kylmyys ja elannon hankkimisen vaikeus yllättävät, eikä ilon hetkiä ole paljon. Sitten, eräänä iltana, Mabel on yllättäen ulkona ja ehdottaa miehelleen lumiukon tekemistä. Lumiukosta muovautuu lopulta luminen, kaunis tyttö.

Seuraavana aamuna lumitytöstä on jäljellä vain möykky ja sen lapaset ja huivi ovat kadonneet. pian Mabel ja Jack havaitsevat, että pihapiirissä liikkuu pikkuinen tyttö, joka ilmestyy ja sitten taas katoaa hiljaa kuin aavistus. Tyttö on niin mystinen, että hänen olemassaoloaan tulee epäilleeksi. Epäilyjen kohteeksi joutuu myös Mabel, joka kertoo erikoisesta lapsesta Estherille, jonka kanssa hän on yllättäen ystävystynyt:
"Ei ole tarkoitus puhua läpiä päähäni, Mabel, mutta tämä ei ole mikään helppo asuinpaikka. Pitkät talvet ja toisinaan se alkaa rassata. Täällä puhutaan mökkihöperyydestä. Sitä on allapäin, kaikki on vinksallaan, ja joskus mieli alkaa tehdä tepposiaan." Esther ojensi kätensä pöydän yli Mabelin kädelle. "Sitä alkaa nähdä pelottavia näkyjä... tai jotain sellaista, mitä on aina toivonut."
Mutta ei tyttö ole aave, hän on Faina. Hän saapuu Mabelin ja Jackin luokse sattumanvaraisesti yhä uudelleen kadotakseen taas sitten metsän uumeniin. Hän tuo "lumen tuoksun tullessaan" ja hänen ollessaan läsnä on "kuin laululintu olisi laskeutunut makuuhuoneen ikkunalaudalle". Fainan iästä ei ole tietoa:
Tyttö näytti sekä vastasyntyneeltä että vanhalta kuin vuoret: silmät heijastelivat ääneen lausumattomia ajatuksia, kasvot eivät paljastaneet mitään.
Jotain maagista tytössä on varsinkin, kun hän on kuin suoraan venäläisestä sadusta Snegurotškasta, Lumineidosta. Satu on ollut Mabelille lapsena hyvin tärkeä, ja sisarensa avustuksella hän saa kirjan käsiinsä. Fainan maaginen olemus ja sadun traaginen loppu saavat lukijan pelkäämään pahaa, ja kirjaa on vaikea laskea käsistään. Loppuratkaisu on aavistettavissa, mutta silti se koskettaa, vavahduttaa ja liikuttaa. Jostain mieleen tulevat Vexi Salmen sanoittaman laulun Kurki sanat: Ei vapaata vangita voi.

Romaanissa on nähdäkseni kysymys esimerkiksi mielikuvituksen voimasta ja uskosta. Mabel epäilee, että hänen epäuskonsa ja ajatuksensa kykenemättömyydestä äitiyteen aiheuttivat aikoja sitten sen, että heidän odottamansa vauva kuoli. Mabel epäilee välillä itseäänkin: "Jos hän ei pystyisi saamaan ketään vakuuttuneeksi, miten hän itse voisi enää uskoa?" Ja sitten hänen sisarensa Ada kirjoittaa: "Ehkei siitä ole mitään haittaa, jos löytää puiden lomasta jotain taianomaista."

Lisäksi Lumilapsesta nousee esille kysymys suhteestamme toisiin ihmisiin: Mitä me odotamme muilta, mitä meidän on sallittua odottaa? Missä määrin me toimimme siten, kuin meidän odotetaan toimivan? Fainan erityisyys piilee paljolti siinä, että hän kulkee niin vahvasti omia polkujaan. Läsnä on myös lähes koko ajan suru, joka satuttaa ja jonka tunnistan. Suru, joka johtuu menettämisestä tai menettämisen pelosta ja jonka kohdatessaan on yksin, kun toinen ei osaa kohdata surevaa:
Jack ei laskenut kättään hänen olalleen. Ei syleillyt häntä. Ei sanonut sanaakaan. Edes näin monien vuosien jälkeen Mabel ei pystynyt antamaan sitä Jackille anteeksi.
Mutta onneksi on rakkaus, joka ei odota liikoja vaan sallii ja ymmärtää.

Lumilapsi on kiehtova, sydämeen käyvä ja taianomainen romaani, joka tuo maagista hehkua tavalliseen, talviseen päivään.
Romaaniin ovat ihastuneet myös esimerkiksi Sara, Susa, SannaKatri ja, tietenkin, onneksi Leena Lumi, jonka suo jo nimensäkin vuoksi ottavan Lumilapsen omakseen.

Kommentit

  1. Minä ihastuin myös kirjaan ja äänestin sen parhaaksi viime vuoden ulkomaiseksi kirjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että äänestit juuri tätä kirjaa! :)

      Poista
  2. Jonna, kiitos: Otin kirjan hyvin omakseni, kun sille annoin ensin mahdollisuuden. Tämä kirja oli aivan muuta kuin siitä luulin. Maagisuutta aivan hurmaavilla lumitunnelmilla.Voiko kukaan unohtaa esim. Mabelia, joka ompeli Fainalle takkia. Ja miillaista takkia: Ylistystä lumelle.

    Vuoden upea yllättäjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ollut tästä alkuun lainkaan kiinnostunut, mutta kun luin ylistäviä arvioita, piti minunkin antaa kirjalle mahdollisuus. Onneksi annoin!
      Ajatus takista on niin ihana...

      Poista
  3. Minäkin ihastuin tähän romaaniin, ja erityisesti Alaskan luonnon kuvaukseen, joka oli suorastaan taianomaisen ihanaa. On mielenkiintoista nähdä, mitä Ivey mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisena oli jännää lukea Alaskan yöttömistä öistä ja pimeistä, kylmistä talvista. Se on niin tavallista meillä. Mutta samaan aikaan kuvauksessa oli jotain maagisen upeaa.
      Iveyn seuraavan kirjan pitäisi valmistua kuulemma kesällä. Saa nähdä, milloin suomennos julkaistaan.

      Poista
  4. Hyviä kommentteja tahdonvoimasta ja toisiin kohdistetuista odotuksista! Linkitin postauksesi omaan blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja linkityksestä! Tämä kirja palasi taas elävästi mieleeni, kun luin kommenttisi. Jotain maagista teoksessa on.

      Poista
  5. Kertakaikkisen upea tarina! Alaskan karu luonto, Jackin ja Mabelin arki ja parisuhde sekä järjen ja tunteen vuoropuhelu ihastutti, taikapölystä puhumattakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, vieläkin muistan miten lumouduin tästä! Ihastuttava romaani <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat