Siirry pääsisältöön

Helmikuun luetut

"- Miten iso se hämähäkki oli?
- Isompi kuin pesukarhu. Puolet sängystä. En tiedä." (Novellista Pelotat enemmän / Granta 2)

Helmikuussa tuli jostain syystä luettua kirjoja, jotka eivät päästäneet helpolla. Yksi vaikuttavimpia kirjoja oli Maaria Päivisen Pintanaarmuja, josta en voi sanoa pitäneeni mutta joka oli lukukokemuksena suorastaan järisyttävä. Parisuhdeväkivaltaa käsittelevän romaanin rinnalle asettui luontevasti toinen tässä kuussa lukemani tietokirja: Jari Hautamäen Mikä minuun meni? Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta. Haastava, joskaan ei väkivaltainen parisuhde tuli vastaan Paula McLainin romaanissa Nuoruutemme Pariisi, josta pidin kovasti. Kummallisia ja jopa hyytäviä lukuelämyksiä puolestaan tarjosi suomalaisen Grantan juuri ilmestynyt toinen numero, jonka teemana on outous.
Helmikuussa jänis jätti merkin pihamaalle.

Ihminen sodassa -haaste eteni tammikuussa kahden kirjan ja yhden kolmasosan verran. Lena Muhinan juuri julkaistu Piirityspäiväkirja toi vaikuttavalla tavalla esille sodan vaikutuksen siviiliväestöön. Toni Morrisonin Koti oli elämys, jonka pariin haluan vielä joskus palata uudelleen: luulen, että kirjasta riittää ammennettavaa toisellakin lukukerralla. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanista luin ensimmäisen osan osana kimppalukua, ja toisen osan lukeminen on parhaillaan kesken.

Helmikuussa tartuin kahteen uuteen haasteeseen. Annamin Vive la France! -haasteeseen luin Muriel Barberyn romaanin Kulinaristin kuolema, joka ei onnistunut päihittämään Barberylta aiemmin lukemaani Siilin eleganssia. Saran Runohaaste 2014 houkutteli minut aloittamaan tämän vuoden runokirjojen luvun kevyesti Heli Laaksosen Aapine -teoksella. Haasteeseen liittyen on muutama runokirja odottamassa lukuvuoroaan.

Antoisa lukukuukausi on jälleen takana. Saapa nähdä, mitä kaikkea kirkastuva kevät vielä tuo tullessaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…