Siirry pääsisältöön

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli

"Näistä asioista puhuvat suurimmalla kiihkolla ne, jotka on siunattu niin käsittämättömän vähällä faktatiedolla, perspektiivillä ja ymmärryksellä, että hirvittää."
Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli
(WSOY 2014)
269 sivua
Nykyisin eräät sosiologit ovat kuvanneet juoruämmien roolin hyödylliseksi yhteisölle: juoruilun avulla saatettiin kontrolloida epäsopivaa käytöstä, epäluotettavien henkilöiden toimintaa ja mahtavien valtaa yli heikompien. Perinteisellä juoruämmällä oli kuitenkin vastuunsa, sillä väärästä tai valheellisesta tiedosta jäi helposti kiinni ja menetti uskottavuutensa. Ollakseen vakuuttva piti olla riittävän luotettava. Internetin anonyymi satuilija tai pahantahtoinen panettelija taas voi useimmiten toimia vailla henkilökohtaista vastuuta. Tämä tuo helposti esiin ihmisen pahimmat puolet.
Lääketieteen tohtori, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Hannu Lauerma kirjoittaa kirjoituskokoelmassaan Hyvän kääntöpuoli monenlaisista aiheista. Anonyymin nettikirjoittelunhuutelun aikana on virkistävää lukea kirjoituksia, joiden mielipiteet on harkittu ja ennen kaikkea perusteltu monipuolisesti. Ja vaikka Lauerma kirjoittaa takakansitekstin mukaan pahuudesta ja siihen liittyvistä myyteistä, ei kirjoituskokoelma ole synkkä tai ahdistava vaan paikoin jopa toivoa antava.

Hannu Lauerma kirjoittaa monipuolisesti eri aiheista. Yhteistä kirjoituksille on se, että niissä esitettyjä mielipiteitä perustellaan vakuuttavasti. Esimerkiksi kirjoituksessa Miksi vankeja hoidetaan tuodaan esille tv-ohjelman nostattama kohu, jonka mukaan vankeihin panostetaan enemmän kuin vanhuksiin vanhainkodeissa. Ensinnäkään vertailu ei ole kovin järkevää ja toisekseen faktoja vertaamalla voi todeta, että alkuperäinen väite on väärä:
Esimerkiksi vangin sinänsä hyvätasoinen ruoka tuotetaan runsaalla seitsemällä eurolla asutettua kohden vuorokaudessa, kun taas vanhuksen ruokaan käytetään runsaat kolmetoista euroa ja varusmiehen ravitsemiseen reilut neljätoista euroa. Muu vertailu vankien ja nykyisten, käytännössä järjestään dementoituneiden ja vain autettuina liikkuvien vanhainkotiasukkaiden välillä muistuttaa sitä, että verrattaisiin toisiinsa haarukkaa ja appelsiinia. 
Kiinnostava on myös teksti Onko suomalainen mies väkivaltainen, jossa kyseenalaistetaan ylipäätään koko ajatus suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta sekä pohditaan väkivaltaisuuden syitä ja taustoja. Teksti Puhutaanko siitä mistä puhutaan puolestaan on saanut innoituksensa eduskunnan budjettikeskustelusta, jossa Timo Soini vetosi suomalaisen työmiehen oikeuteen ottaa perjantai-iltana kopsu.

Hannu Lauerman teoksen soisi mielihyvin kuluvan mahdollisimman monissa käsissä. Kirjoittajan mielipiteitä ei tietenkään tarvitse eikä pidäkään ottaa viimeisenä totuutena, mutta valistuneelle lukijalle kirjoituskokoelma tarjoaa monia kiinnostavia keskustelunaiheita sekä ennen kaikkea esimerkkejä siitä, miten voi argumentoida sivistyneesti ja monipuolisesti sen sijaan, että menee pusikkoon nimettömänä huutelemaan. Hyvän kääntöpuolta suositellaan myös Kirjavinkeissä. On helppo arvata, että kirjan mielipiteet herättävät myös vastustusta: näin tapahtuu esimerkiksi mielipidekirjoituksessa Noitavainoa 2000-luvulla.

Kommentit

  1. Minulla on tämä juuri luettavana, ja olen jo nyt samoilla linjoilla kanssasi: tämän soisi mahdollisimman monen lukevan. Asiaa helposti lähestyttävässä muodossa – sitä ei ole koskaan saatavilla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vieläpä perusteltuja mielipiteitä maltilla. Kiva kuulla sitten, mitä sinä tästä kirjasta kokonaisuudessaan pidät, jos postaat siitä jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta! Tällaisia pohdintoja kaipaisin kaunokirjojen sekaan. Ilmeisesti kirja on helppolukuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, helppolukuisesta kirjasta on kysymys. Aiheita on paljon ja kirjoitukset vaihtelevat jonkin verran tasoltaan, mutta kokonaisuus on mielestäni hyvä ja kiinnostava.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…