Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Joulukuun luetut ja uuden vuoden toivotukset

"Kun menin ulos, näin, että kuutamo valaisi Joenjoen kuin sininen aurinko olisi paistanut kaiken maamme yllä. Maat, jotka vielä hetki sitten olivat punaisen, keltaisen ja sinipunaisen ruskan vallassa, lepäsivät nyt sinisen hohteen alla. Eikä mikään kasvanut, vaan luonto odotti kesää lumipeitteen alla; sitä, että kaamos katoaisi." (Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu, Gummerus 2013)

Joulukuussa tuli marraskuun tapaan luettua paljon. Joulun tunnelmaan sopi mainiosti Charles Dickensin Saiturin joulu, jonka aion ottaa jouluperinteekseni myös tulevina vuosina. Kaunokirjallisuudesta sykähdyttivät myös Päivi Alasalmen Joenjoen laulu, Kjell Westön Kangastus 38 ja Jenni Linturin Malmi, 1917. Vuoden 2013 päätin lukemalla John Irvingin teoksen Kaikki isäni hotellit, ja sen verran vahvasti tarina vei mukanaan, että aion tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin.
Tartuin joulukuussa ensimmäiseen haasteeseen, joka on Suketuksen ideoima Ihminen sodassa -lukuhaaste. Siihen olen lukenut jo neljä ki…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä

"Kirjablogit vievät lukijansa matkalle paitsi lukupäiväkirjamaisiin tunnelmiin, myös kohti kirjaelämyksiä, analyyttisiä arvioita sekä hauskoja ja joskus hulvattomia keskusteluja, joissa lukeminen on pääroolissa."


Hyvin nuorena kirjabloggarina oli mielenkiintoista tarttua Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjablogikirjaan Rivien välissä. Heti alussa parivaljakko tiivistää hyvin sen, mitä kirjablogit lukijalleen antavat - sitaatin olen nostanut tuohon alkuun. Lukijana kirjabloggaamiseen tutustumisen aloittaneena otin heti toteamuksen omakseni. Kirjoittajana taas otin kirjaan tutustumisen kuin tutkimusretkenä maailmaan, josta en ole ehtinyt vielä päästä kovin syvällisesti perille. Tutkimusretki kyllä kannatti, niin kattavasti ja monipuolisesti Lumiomenan Katja ja Kirjainten virrassa -blogin Hanna kirjablogeja tarkastelevat.

Oma motiivini kirjabloggaamisen aloittamiselle oli se, että huomasin lukevani paljon mutta unohtavani monet kirjat turhan pian. Monesti ärsyynnyin, kun muis…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

"Hahaa! Sota tuli sittenkin, ihan niin kuin oli odotettu ja ennustettu ja lyöty vetoa. Niinisalon kasarmilla on sellainen juoksu ja meteli, että tuntuu kuin kuri olisi haudattu yhdessä rauhan kanssa. Nyt on tosi kyseessä: nyt tapellaan ja hoidetaan homma nopeasti. Vanhat rajat palautetaan, sitten pyyhitään kädet housuntakamukseen ja palataan normaaliin elämään."
Ulla-Lena Lundberg oli minulle tuntematon kirjailija ennen hänen viimevuotista romaaniaan Jää, joka voitti Finlandia-palkinnon. Ihastuin romaaniin todella paljon, ja edelleen se on yksi parhaita viime vuosina lukemiani kirjoja.

Marsipaanisotilas on yhteydessä Finlandia-voittajaan siten, että myös tässä romaanissa tutustutaan Kummelin perheeseen. Vanhemmat, huoleton Leonard ja säntillinen Martha, toimivat pienellä koululla opettajina. Lapsista vanhin, Petter, on Jään pääosassa ja tässä romaanissa perheen tasapainottaja, järjen ääni. Petterin jälkeen tulee Frej, joka on taiteellisesti taitava. Kolmas poika Göran on raka…

Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia

"Tämä tapahtui vuosikymmeniä sitten."

Tutustuin Reetta Niemensivun sarjakuviin ensimmäistä kertaa viime kesänä, kun luin hänen esikoisalbuminsa Lempi ja rakkaus (2010). Viehätyin selkeästä ja väreiltään tasapainoisesta tyylistä, ja sama tyyli jatkuu myös tässä käsillä olevassa sarjakuva-albumissa.

Albumissa on neljä kummitusjuttua. Lukija pääsee tutustumaan esimerkiksi yksinään kolisevaan Amerikan arkkuun ja pappilaan, jossa piano soi salaperäisesti keskellä yötä. Vaikka albumi perustuu kummitusjutuille, on ote lempeän humoristinen.

Rauhallista joulun aikaa!

Vaikka täällä Keski-Suomessa nurmikko vihertää ja on kovin vetistä, on joulumieli hyvä. Parasta on, kun saa rauhoittua läheisten ihmisten kanssa joulunviettoon. Hyvää ruokaa, juomaa - ja varmasti myös hyvä kirja, jota lukiessa saa antaa itselle luvan herkutteluun.
Rauhallista joulun aikaa ja monia hyviä lukuhetkiä!

Charles Dickens: Saiturin joulu

"Ääni oli pehmeä ja lempeä. Vaikka henki oli hänen lähellään, ääni tuntui tulevan kaukaa.
- Kuka ja mikä te olette? Scrooge kysyi.
- Olen menneisyyden joulun haamu."
Charles Dickensin vuonna 1843 julkaistu klassikkotarina Saiturin joulu tunnetaan myös nimillä Joululaulu, Jouluaatto ja Jouluilta. Tarina kertoo Ebenezer Scrooge -nimisestä miehestä, joka on äreä ja itara. Empaattisuus ja hellämielisyys eivät kuulu hänen hyveisiinsä, monet asiat sen sijaan saavat häneltä luonnehdinnan Humpuukia! - niin myös joulu.

Sitten sattuu niin, että Scroogen yhtiökumppani Marley kuolee. Scrooge on Marleyn ainoa surija, mutta eipä hänkään suuremmin sure vaan tekee hautajaispäivänä hyvät kaupat, liikemies kun on.

Marley ei kuitenkaan jätä asiaa sikseen vaan tulee Scroogen luokse vierailulle tuonpuoleisesta. Eikä hän jää ainoaksi erikoiseksi vieraaksi, sillä Scrooge pääsee tutustumaan menneisyyteensä, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen kolmen eri haamun opastamana. Näillä retkillä saituri oppii eläm…

Liza Marklund: Halkovaras

"Kiukku ja voimattomuus kouristivat palleaa, hän ähkäisi ääneen. Tainnuttaakseen kivun hän puristi kätensä nyrkkiin, kynnet painuivat kämmeneen. Hänen polttopuunsa!"
Liza Marklundin pienoinen Halkovaras sopii mainiosti välipalakirjaksi joulun tienoilla. Kirja on todella pikkuruinen, ulkomitat ovat vaatimattomat ja sivuja on vain 48, joten tarinan lukee nopeasti.

Mistään täysiverisestä dekkarista ei todellakaan ole kysymys. Kertomus on kevyt ja harmiton, ruumiita tai veren roisketta ei lukijan ei tarvitse pelätä.

Kertomus sijoittuu joulun aikaan. Marklundin tuotannosta tuttu toimittaja Annika Bengtzon on viettämässä joulua kotiseudullaan Hosjön rannalla, kun selviää, että hänen Gustav-setänsä liiteristä on alkanut kadota halkoja. Joulujumalanpalveluksen jälkeen Annika lähtee selvittämään, kuka on varkauksien takana. Loppu jääköön kertomatta, jotta kirjaan tarttuvalla on jotain jännitettävää.

Natalia Brotherus & Nina Dodd: Joulun kuvia - kohti joulun tunnelmaa

"Onneksi joulu on olemassa. Se katkaisee kylmän ja pimeän vuodenajan, tuo mukanaan kynttilät ja tuoksuvat mausteet. Ennen joulua kaikilla on lupa puuhastella ja nauttia joulun odotuksesta. Voi yksin, kaksin tai joukolla maistella tulevan joulun ruokia, värejä ja tunnelmia."

Joulun alla sopii lueskella Natalia Brotheruksen kirjoittamaa teosta Joulun kuvia - kohti joulun tunnelmaa. Kuvat teokseen on ottanut Nina Dodd.
Kirja on jaettu kahdeksaan lukuun, joissa puhutaan esimerkiksi joulun tuoksuista, tontuista ja kuusesta. Sivuilta löytyy muun muassa reseptit mausteisen glögin ja piparijäätelön tekemiseen sekä vinkkejä jouluisiin koristeluihin. Kirjassa on niin paljon sisältöä, että siitä riittää ammennettavaa moneksi jouluksi.
Kaikkein parasta teoksessa ovat kuitenkin Nina Doddin ottamat kuvat. Kuvat ovat kauniita ja tyylikkäitä, lisäksi niitä on valittu kirjaan harkiten. Niitä katsellessa on ihanaa virittäytyä lähestyvään jouluun.

Michael Morpurgo: Sotahevonen

"Ajattelin, että liioittelit, kun puhuimme eilen illalla Georgen pubissa. 'Koko pitäjän hienoin hevonen' sinä sanoit, mutta niinhän kaikki sanovat. Mutta tämä hevonen on omaa luokkaansa - minä näen sen."
Sotahevonen-romaanista on tehty samanniminen elokuva, jonka katsoin noin vuosi sitten. Pidin elokuvaa vaikuttavana, ja olikin kiinnostavaa tarttua romaaniin elokuvakokemuksen jälkeen.

Romaania aloittaessani yllätyin kerrontaratkaisusta: tarinan kertojana on hevonen, Joey:
"Kun Albert ratsasti minulla, hän ei roikkunut ohjaksissa eikä nykinyt suussani olevista kuolaimista." Joey on romaanin alussa varsa, jonka emä on riuska irlannintyöhevonen ja isä englannintäysiverinen. Ymmärrettävistä syistä erikoinen rotuyhdistelmä ei herätä huutokaupassa suuresti mielenkiintoa, mutta viimein varsa päätyy nuoren Albert-pojan isän omistukseen. Albert ja Joey ystävystyvät, mutta muutaman vuoden kuluttua parivaljakon elämää ravistelee ensimmäinen maailmansota. Albertin isä m…

Jyrki Kiiskinen: Jonglööri

"Yritin pitää hänestä kiinni kuin peläten menettäväni hänet. Onko se pelkkää jälkiviisautta? Minä kun olen nähnyt myös tarinan lopun. Vai olenko sittenkin nähnyt vain keskikohdan, tai kenties pelkkiä tarinoiden alkuja? Kerro sinä se minulle, kun olet kuullut kaiken minkä tiedän."


Jyrki Kiiskisen romaanin Jonglööri pääosassa on nimensä mukaisesti jonglööri, suomalainen tulitaitelija, joka osallistuu sirkusfestivaaleille asuinmaassaan Ranskassa. Siellä hän tapaa kahvilassa naisen, jolle hän haluaa myöhemmin selittää käyttäytymistään. Hän kokoaa muistiinpanot, joiden hän toivoo kertovan naiselle, kuka hän todella on. Muistiinpanoissa palataan suomalaiseen 1970- ja -80-lukujen koulumaailmaan ja nuorisokulttuuriin.

Naisen tapaaminen Ranskassa saa kummallisella tavalla jonglöörin menneisyyden heräämään eloon. Kahvilan pöydällä on tupakka-aski, jollaisia ei ole valmistettu enää vuosiin. Aski ja oudosti nenään kantautuvat tuoksut tuovat mieleen Gabrielin, joka vaikuttaa lukijan silm…

Tuire Kaimio: Eläinnäyttelijöitä

"Joka puolella ympärilläni oli uteliaisuuden ja paon välillä häilyviä hevosia, osa uskaltautui koskettamaan, osa vain hengitti syvään välillämme olevaa ilmaa. Hetki tuntui onnelliselta ja rauhalliselta, suurten eläinten keskellä oli turvallinen olo."


Mitä yhteistä on Roosa-porsaalla, Muhun saaren puolivilleillä hevosilla ja koirasusilla? Ne kaikki ovat eläinnäyttelijöiden kouluttaja Tuire Kaimion työtehtävissään tapaamia eläimiä. Kaimio kertoo kohtaamistaan eläimistä ja niiden kouluttamisesta kirjassaan Eläinnäyttelijöitä. Kuvat teokseen on ottanut Minna Tallberg.

Tuire Kaimio on kohdannut urallaan monenlaisia haasteita: Miten saadaan koirasusien saaliskäyttäytyminen poistumaan, etteivät ne käy juoksevan tytön kimppuun? Kuinka kilit ja karitsat opetetaan hyppäämään autosta ulos sievässä jonossa ja juoksemaan punaista mattoa pitkin talon eteen makaamaan keskellä Helsinkiä? Näitä ja monia muita haasteita Kaimio valottaa kirjassaan.

Teos on mainion seikkaperäinen kokonaisuus, j…

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

"Jokea, joka virtasi kylämme läpi, kutsuttiin Joenjoeksi. Joesta saimme hyvää, rasvaista kalaa: harjusta, taimenta ja siikaa. Aanaarjärvestä pyysimme verkoilla ahventa ja siikaa. Meillä oli paljon kalaa kuivumassa talven tarpeisiin, ja pian alkaisi riekonpyynti. Tästä tulisi hyvä talvi, koska pirkkalaiset eivät olleet päässeet ryöstämään meitä koko kesänä."
Kiinnostuin Päivi Alasalmen romaanista Joenjoen laulu, kun luin Anna-lehdestä kirjailijan haastattelun. Siinä hän kertoi kirjansa taustoista ja paljasti, miksi romaani on omistettu entiselle puolisolle Jarmolle. Lehtijutun jälkeen romaani oli pakko lisätä omalle lukulistalle.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, joiden yhteys toisiinsa on lähinnä temaattinen: konkreettista yhteistä tekijää on vaikea löytää. Ensimmäinen osa sijoittuu 1500-luvun Aanaariin (Inariin), ja minäkertojana on nuori saamelaisnainen Soruia. Hän löytää haavoittuneen Kaukomieli-nimisen miehen, joka kuluu vihollisleiriin, pirkkalaisiin. Soruia päättää hoitaa …

Jenni Linturi: Malmi, 1917

"Kansallisteatteri, katukivet, hevosten jätökset. Juna vihelsi. Oiva hyppäsi kyytiin vauhdista. Hän ei ollut ainoa. Mahorkkaa ja eilisen eväsleipiä, miehet puhuivat naisista, naiset lapsista, lapset nälästä. Sade vinkui ikkunoiden takana. Maisemat valuivat yhdeksi ja samaksi, yhdistivät köyhät ja vielä köyhemmät, kylät ja kaupungit."



Jenni Linturin romaanissa Malmi, 1917 lukija paiskataan heti alussa niin tapahtumien keskelle, että hetken hengästyttää. Pitää miettiä, kuka on kuka ja mitä oikein tapahtui. Mutta tapahtumat imaisevat mukaansa niin, ettei liikaa ehdi jäädä miettimään.

Romaanin maailma on epävakaa, kun punaiset ja valkoiset hakevat itsenäistyvän isänmaan paikkaa. Maailma on myös raju ja raaka, mutta silti on tilaa nuorten ihmisten, Ingeborgin, Letun, Oivan ja Anteron, unelmille. Ingeborg haluaa "suur-ihmiseksi", hänen sisarensa Lettu haluaa Oivan ja Oiva haluaa Ingeborgin. Oivan veli Antero taas haluaa taistella oikeiksi näkemiensä asioiden puolesta. Ja…

Sinikka Tirkkonen: Valon halki, pimeän halki

"Aamu tyyni, pitkät valojuovat, kaikki kesän kukat,
sireenien juovuttava tuoksu, kieloja, pihlajien tuoksu,
lehvistö luo myös pitkän varjon--"


Sinikka Tirkkosen runokokoelma Valon halki, pimeän halki on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa Minun on kerrottava tämä puhutaan kirjoittamisesta. Runoilija hahmottuu ikään kuin välineenä, joka tuo esille sanat, joiden on pakko tulla julki. Välillä kirjoittaminen on vaikeaa ja kirjoittaja väsyy, kokee voimattomuutta ja sanomisen vaikeutta:
"Miten kuvata tämä etäisyys, johon olen pukeutunut, minä etäinen ja / läheinen--"  Kyllä tämä runoilija osaa sanoa, epäilyksistään huolimatta. Hän luo kokoelmassaan upeita kuvia luonnosta ja maailmasta. Esimerkiksi runo Sarastuksen aikaan sykähdyttää sanomallaan, jonka mukaan aamuauringon sarastaessa tuntuu, että "kaikki voisivat tehdä rauhan".

Toisessa osassa Sallitteko että puhun hulluudesta runojen puhuja tietää, että puhetta hulluudesta ei sallita, mutta hän puhuu silti…

Askartelua kirjabloggaajien joulukalenterin innoittamana

Kirjabloggaajien joulukalenterin 12. luukku sai innostumaan (kerrankin) askartelusta! Sannan hyvien ohjeiden avulla saimme tyttäreni kanssa tehtyä kaksi pokkarikuusta.

Tehtävä ei ollut ollenkaan niin vaikea kuin etukäteen kuvittelin, mutta taittelemista kyllä riitti. Vaikein vaihe oli oikeastaan valita pokkari, jonka olisi valmis tuhoamaan. Taitellessa vaarana oli, että unohtuu lukemaan kirjaa ja varsinainen päämäärä unohtuu, mutta kuten kuvasta näkyy, saimme kuuset lopulta valmiiksi.

Susan Sellers: Vanessa & Virginia

"Sinä olet kuvan keskellä. Näyttää kuin sinut olisi maalattu eri paletilla. Hiuksissasi on säikeitä tulen punasta, mekossasi raitoja taivaan hopeasta. Nouset esiin muun maalauksen monotonisesta synkkyydestä."



Vaikka Susan Sellersin romaani Vanessa & Virginia on fiktiivinen, pohjautuu se kahden todellisen taiteilijan elämään. Kirjassa kuvataiteilija Vanessa Bell kirjoittaa sisarelleen Virginia Woolfille ikään kuin pitkän kirjeen. Romaani muodostuu tajunnanvirtamaisista tuokiokuvista ja muistoista, ja tyyli tuo väkisinkin mieleen kirjeen saajan, Virginia Woolfin.

Kirjasta käy ilmi se, kuinka paljon sisaret peilaavat itseään toistensa kautta ja kuinka he vaikuttavat toisiinsa. Vaikka he ovat toistensa kilpailijoita ja vaikka Vanessa tuntee jatkuvasti jäävänsä pikkusiskonsa varjoon, ovat he usein myös toistensa tuki ja turva. Tämä tasapainottelu sekä ottaa että antaa.
Lepyttelimme toinen toistamme liioittelemalla eroavaisuuksiamme, luopumalla kaikista vaatimuksista toisen al…

Antti Heikkinen: Pihkatappi

"Pari kirkonkylällä koulussa kuljettua vuotta tekivät meistä pennuista olevinaan aikuisia, ja yhdeksättä luokkaa edeltävinä joutilaina kesälomailtoina maleksimme porukalla entisen kyläkoulumme pihamaalla ja tunsimme nostalgisia tunteita kun katselimme kiikkuja, liukumäkeä ja kiipeilytelineitä, vain vähän ajan takaisia välituntileikkipaikkojamme. Sen kesän alkajaisiksi minäkin sain kulkea kylällä vapaammin ja rällätä lumien sulettua saamallani vanhalla mopolla, sillä toukotöiden jälkeen isä oli viettänyt viikonpäivät elämänsä ainoalla lomalla Kaprakassa, ja karjaamme oli hoitanut Taunon kaverina kirkonkyläläinen lomittaja, joka murisi hassusti syödessään."



Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi sijoittuu 1980-2000-luvuille, pääasiassa Savoon. Tarinan minäkertoja on maatilan poika Jussi, joka kasvaa isänsä kanssa ja jonka lähipiiriin kuuluvat myös isovanhemmat. Hauskalla tavalla minäkertoja siirtyy välillä nykyhetkeen kommentoimaan omaa kirjoittamistaan ja toiveitaan kirjailij…

Mervi Heikkilä: Lupsukieli ilomieli. Tassulan väen runoja

"--Näin runometsät uneksin
ja kutsuin niihin sinutkin."


Mervi Heikkilä on kirjoittanut esikoisrunokokoelmansa runot sekä myös kuvittanut ne. Runokokoelma jakautuu kuuteen osaan, ja runoissa seikkailee Tassulan väki.

Pääasiassa runot ovat riimitettyjä ja niihin muotoutuu rytmikästä poljentoa, joka viehättää lapsia:

Siu, siu susilapsi,
paina silmät umpeen.  Minä tuon kaislikosta
sulle valkolumpeen. Myös eläinhahmojen kautta kerrotut tarinat viehättävät pientä lukijaa. Ylipäätään runokokoelma on hyvänmielinen ja mukavalla tavalla perinteinen: siihen on helppo tarttua, vaikkei runous olisikaan tuttu genre. Tyttäreni, joka sanoi inhoavansa runoja, luki lopulta kokoelman yhdeltä istumalta - ja ääneen!

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet

"Emma palaa pöytään käytyään hakemassa juomapöydästä uuden lasillisen ananasmehua. Ukki ja mummi ovat lähdössä.
-Tavataan altaalla, mummi sipaisee lähtiäisiksi Emman hiuksia.
Emma alkaa syödä sämpylää samalla kun ukki ja mummi kävelevät ulos ravintolasta. Emma ei näkisi heitä enää koskaan."



Marja-Leena Tiaisen kirjoittamassa nuortenkirjassa Khao Lakin sydämet kerrotaan fiktiivinen tarina, joka perustuu todelliseen tragediaan, tapaninpäivänä 2004 Kaakkois-Aasiassa tappavaa tuhoa tehneeseen tsunamiin. Tarinan päähenkilö on 15-vuotias Emma, joka matkustaa lähes kymmenen vuotta tsunamin jälkeen takaisin Thaimaahan. Hän on perheestään ainoa, joka selvisi hengissä tuhoisasta hyökyaallosta.

Vaikka tsunami on tarinan liikkeellepaneva voima, ei siihen jäädä vellomaan, vaan pääpaino on nykyajassa, kun Emma on palannut isoäitinsä kanssa lomailemaan tuhansien hymyjen maahan. Muistot vuosien takaisesta menetyksestä kulkevat takaumina tarinassa mukana, mutta toisaalta Emma on tavallinen nuo…

Jouni Tossavainen: Kesäpäivä

"Saariretki niin kuin ennen. Aina hidasta aikaa, kaikki aika saaressa taaksepäin.

Yhden päivän laulu kuin unennäköä auteren. Kaskisavujen lävitse keskikesän hellä valo.

Madot matkassa, pojat veneessä ja koukut kiinni ongissa. Sitten vettä, airot kämmenissä, järvessä ja ilmassa. Niskan takana kallion kolo, johon kokka niska kekassa."



Kun ulkona on lunta ja pakkasta, on jotenkin lohduttavaa tarttua kirjaan nimeltä Kesäpäivä. Mutta kun kirjan avaa ja lukee ensimmäiset sivut, mielen valtaa hämmennys: tätäkö tämä koko kirja on? On kuin lukisi proosarunoa, sillä teksti on väljää ja kielestä puuttuvat kokonaan verbit. Olen varma, että tällainen tyyli jakaa mielipiteet, enkä itsekään voi sanoa kirjan kielestä varauksetta pitäväni. Mutta kun jaksaa lukea ja tyyliin tottuu, tarina kyllä sieltä kielen takaa hahmottuu. Harmillista vain, että kieli nousee niin vahvasti tarinan ja lukijan väliin.

Kesäpäivä kuvaa yhtä päivää 1960-luvun Savossa. On nainen, joka odottaa miestään kotiin, ja nais…

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

"--kaadan jalapénoja suoraan suuhuni, annan liemen valua surutta naamalle ja rinnuksille ja pinkille sängynpeitteelle. Nielen lähes purematta. Tiedän että jalapénon scovillet ovat säälittävät, se maistuu suussani suunnilleen suolakurkulta, mutta pelkkä tieto siitä että noissa rouskuvissa viipaleissa on kapsaisiinia saa käsien tärinän lievenemään. Parin minuutin kuluttua Kellarin sysimusta vesi on vetäytynyt hivenen alemmas, se loiskuu juuri ja juuri aivojeni tulvarajan alapuolella."



Tutustuin ensimmäistä kertaa Johanna Sinisaloon, kun luin hänen Finlandia-palkitun romaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi. Se vaikutti voimakkaasti ja on edelleenkin mielestäni Sinisalon paras teos, joskin vakuuttavaa jälkeä kirjailija on tehnyt myöhemminkin. Niin myös käsillä olevassa teoksessa.

Auringon ydin on dystopia, joka sijoittuu 2010-luvulle. Eletään Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa, jossa elämä on tarkkaan säädeltyä. Lähes kaikki nautintoaineet ovat kiellettyjä, ja ihmisten tulee as…

Ismo Loivamaa (toim.): Miten minusta tuli lukija

"Miten upeaa onkaan aina vain uudestaan löytää lukemisen lumo, eikä sen takia tarvitse nähdä vaivaa. Kirjoja riittää jokaiselle, kenenkään ei tarvitse potea lukunälkää. Kirjoja voi lainata ilmaiseksi kirjastoista, niitä myydään kirjakaupoissa ja marketeissa, kirjoja voi tilata netistä. Kirjoja voi lukea entiseen tapaan paperilta, tai lukulaitteelta, niitä voi kuunnella sängyssä tai autossa. Mikä ihana maailma tämä onkaan kirjoja rakastaville." (Marja-Leena Tiainen)
Ismo Loivamaan toimittamassa teoksessa viisitoista lasten- ja nuortenkirjailija muistelee lapsuutensa tärkeitä kirjoja ja lukemistaan sekä lukemaan oppimistaan. Mukana teoksessa ovat muun muassa Paula Havaste, Timo Parvela ja Sinikka Nopola.

Kirjailijoiden muistelmat avaavat ihanalla tavalla tien myös omiin muistoihin. Moni listaa tärkeiksi kirjoikseen esimerkiksi Viisikot, Anni Swanin kirjat, Peppi Pitkätossun… Toisaalta jälkimmäinen kirja saa myös mainintoja kirjana, josta ei pidetty. On yllättävää, miten kirjoi…

Kjell Westö: Kangastus 38

"Joskus mennyttä ajatellessaan hän yritti todistaa itselleen, että se kaikki olikin ehkä vain pahaa unta, ettei sitä ollut tapahtunut, että hän oli oikeasti hullu, näki olemattomia asioita, että hän oli elänyt toista elämää jonka oli vain sattumoisin unohtanut, ja unohduksen takia hän näki sen sijaan kauheita unia, mutta jonain päivänä oikeat muistot palaisivat ja täyttäisivät hänen mielensä turvallisin ja valoisin kuvin."



Kjell Westön romaani Kangastus 38 sijoittuu nimensä mukaisesti vuodelle 1938 - aikaan, jolloin Euroopan ilmapiiri oli jälleen kiristymässä ja menneet sotavuodet olivat vielä tuoreessa muistissa. Sisällissodan kauhuja kantaa mukanaan myös teoksen keskeinen henkilö Matilda Wiik, jonka muistot heräävät kipeästi eloon eräänä keskiviikkoiltana, kun hän kuulee työpaikallaan äänen menneisyydestä.

Matilda Wiik on rikkinäinen, ja tätä rikkinäisyyttä kuvastaa se, että hänen sisällään elää kolme henkilöä. On pidättyväinen rouva Wiik, joka työskentelee asianajotoimist…

Marraskuun luetut

Marraskuussa tuli luettua todella paljon. En usko, että ihan heti pääsen samanlaiseen tahtiin lukemaan, sillä kuukausi on ollut niin poikkeuksellinen. Ensinnäkin en ole töissä vaan äitiyslomalla. Toiseksi vauva on vielä niin pieni, että hän pääasiassa nukkuu tai syö (molemmat toiminnot ovat sopivia äidin lukemista ajatellen). Oletettavasti vauvan uniaika tulee tästä vähenemään, ja samoin varmasti käy äidin lukuajalle.
Marraskuun kirjavalikoimaa yhdistää paljolti sana Finlandia. Tieto-Finlandia-ehdokkaista luin kolme teosta:

Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistinaPartanen, Paloheimo & Waris: Suomi öljyn jälkeenVille Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945
Finlandia Junior -ehdokkaista ehdin saada käsiini Aino ja Ville Tietäväisen sarjakuvateoksen Vain pahaa unta. Se ei tällä kertaa voittanut, vaan palkinnon vei nimiinsä Kreetta Onkelin lastenromaani Poika joka menetti muistinsa. Se päätyi lukulistalleni.

Finlandia-ehdokkaista ehdin marraskuussa …

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

"Tästä satimesta ei pääsisi kuin kirjoittamalla, kirjoittamalla itselleen toisen ruumiin, joka ei vanhenisi niin kuin tämä. Hänen ristiriitansa: keho antoi rytmin, taivas sanat, epäsuhtainen pakkoavioliitto. Mutta tänään ei olisi aikaa vilkaistakaan vihkoihin, vaikka kuinka säkeet ja tragedian sankarittaret pyristelivät ihon alla. Jokainen päivä, jona ei voinut avata vihkoa, oli pois pilattu."



Riikka Pelon Finlandia-ehdokkaaksi valittu romaani Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisrunoilija Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista. Tarinalla on todellisuuspohjansa, mutta kirjailija on käyttänyt kaunokirjallista vapauttaan kertomuksen kokoamisessa.

Romaani kertoo elokuusta 1923 Marinan näkökulmasta, kun hän on tyttärensä kanssa maanpaossa Tšekkoslovakiassa. Lisäksi romaani sijoittuu vuosille 1939 ja 1941 Neuvostoliittoon, näkökulma on pääasiassa Ariadnan. Tällöin koko perhe on asettunut takaisin kotimaahansa vietettyään välillä aikaa myös Pariisissa, jossa…

Asko Sahlberg: Herodes

"Tämän ikäisen miehen ei pitäisi muistella nuoruuttaan, hänen olisi parempi unohtaa se. Joskus kohotan kasvoni kohti taivasta ja kysyn, miksi en voinut syntyä tällaisena, raihnaisena ja kuluneena, miksi en voinut syntyä eilen kuollakseni huomenna."


Asko Sahlbergin romaani Herodes on vaikuttava niin sisällöltään kuin ulkomuodoltaan. Eeppinen kertomus on 680 sivua pitkä, joten sisältöä riittää ja ulkoisestikin kirja on varsin kookas teos. Martti Ruokosen luoma päällys sopii kirjaan mielestäni hienosti.

Romaanin nimihenkilö on Herodes, joka on samannimisen, julmuuksiin taipuvaisen isän poika parintuhannen vuoden takaa. Herodes perii nuorena isältään Galilean ja Perean ruhtinuuden. Ennen isän kuolemaa Herodes ilmaisee tyytyvänsä vähempään, kun taas hänen veljensä alkavat jo hyvissä ajoin valmistautua perinnönjakoon. Pian myös nimihenkilö huomaa, millaisessa maailmassa hän elää. Juonittelut kuuluvat jokapäiväiseen elämään ja valtaapitävät saavat olla jatkuvasti varuillaan. Nuori …