Siirry pääsisältöön

Markku Pääskynen: Vihan päivä

"En enää tiedä kuinka voimme maksaa velkamme takaisin. Ulosottoviraston kanssa käyn loputtomia neuvotteluja ja heidän mielestään ainoa vaihtoehto on talon pakkohuutokauppa. Asko kuvittelee että meillä ei ole suurempia rahahuolia, ei sen jälkeen kun hän perusti firmansa. Lapset eivät tiedä, eivät mitään, heille uusi polkuauto tai trampoliini ei merkitse luottoa vaan leikkiä ja aurinkoa."
Markku Pääskynen: Vihan päivä
(Tammi 2006)
117 sivua
Markku Pääskysen romaanissa Vihan päivä on perhe, jossa kaikki voisi olla hyvin. Asko on yrittäjä, lapset ovat nimeltään Lahja ja Aarre - kuin nimetkin kuvastaisivat lasten suurta merkitystä vanhemmilleen. Mutta: Eliisa on masentunut, välillä niin väsynyt että hän nukkuu viikkokausia.
Äiti on vaan joskus surullinen ilman syytä, Lahja sanoo, ja äiti sanoi että se on niin kuin tauti johon ei oo lääkettä. Silloin Aarre sanoo: Mut meidän täytyis pitää äiti ilosena niin se ei olis surullinen. Jos äiti ei olis surullinen se olis ilonen.
Samalla perheen taloudellinen tilanne on käymässä kestämättömäksi. Asko odottaa perheen yhteistä lomamatkaa, eikä Eliisa saa kerrottua, että matkaa ei tule, koska rahaa ei ole edes välttämättömiin menoihin. Ulosottovirasto kolkuttelee ovella ja pakkohuutokaupan julkistamiseen on vain päiviä. Eliisa miettii ja miettii mutta ei löydä ratkaisua, kunnes tulee päivä, jolloin kaikki muuttuu. Eliisa ottaa koko perheen kohtalon käsiinsä säästyäkseen häpeältä ja perheensä rakkauden menettämiseltä - sitä hän tuntuu eniten pelkäävän.
Aarre, äiti rakastaa sua paljon, sanon ja puristan pojan itseäni vasten. Äiti ei enää ikinä jätä Aarrea yksin.
Sille, että vanhempi surmaa perheensä, etsitään luonnollisesti selitystä, eikä Pääskysen romaanissa teolle ole vain yhtä syytä. Monet asiat punoutuvat vyyhdeksi, joka johtaa käsittämättömään, kauheaan tekoon. On menneisyys, johon on sisältynyt liian kauan ja liian paljon pahoja asioita; on nykyisyys, joka tuntuu liian raskaalta kantaa; on yksinäisyys, kun ei oikein kenellekään pysty kertomaan, miten huonosti asiat ovat, ja on ihmismieli, jonka kulkua ei aina pysty käsittämään.

Pääskysen romaani on ainakin yksi yritys selittää, miksi asiat menevät joskus niin kovin väärään suuntaan, miksi elämänhallinta pettää niin kohtalokkaasti. Yrityksessään selittää kirjailija onnistuu hyvin: Eliisan ja hänen perheensä tarina on niin uskottava ja todentuntuinen, että se tekee pahaa. Romaani ei kerro vain yksittäisestä perheestä ja yksittäisestä tragediasta vaan koko yhteiskunnasta, jossa ongelmat saavat kasautua ja ihmiset jäävät yksin ilman, että kukaan auttaa.
Mä olen ollut huolissani susta, äiti sanoo ja katsoo silmiini. Katson maahan. Äiti tarttuu käteeni ja odottaa. Käteni on veltto pala lihaa. Mitä minun pitäisi sanoa? Pitäisikö minun sanoa ettei se riitä, että on liian myöhäistä?
Markku Pääskynen kirjoittaa kauniisti. Teksti soljuu eteenpäin viehättävällä tavalla, vaikka samaan aikaan yllä leijuu ahdistava ja uhkaava tunnelma, kun lukija aavistaa, että tällä tarinalla ei ole onnellista loppua.
Kuukaudet ilmestyivät toistensa sisältä kuin neuvostonuket, ne muuttuivat yhä pienemmiksi ja hennommiksi sitä mukaa kuin kevät eteni ja paisui, saapui maaliskuu, huhtikuu ja toukokuussa asuimme jo Loviisassa, Asko työskenteli huoltoasemalla ja minä myin vaatteita pienessä putiikissa jonka minun äitini omisti. 
Törmäsin kirjaan, kun olin lukenut Tiina Raevaaran romaanin Laukaisu, jota verrattiin muutamassa blogissa tähän Pääskysen romaaniin. Aihe kirjoissa on sama, mutta käsittelytapa on hyvin erilainen. Molemmat kirjat ovat tärkeitä, mutta on pakko myöntää, että Vihan päivä kolahti minuun Laukaisua paremmin.

Romaanista ovat kirjoittaneet myös Maria, Alma Kalma ja Penjami.

Kommentit

  1. Totta, Vihan päivä on kauniimpi, enemmän kaunokirjallisuutta kuin Laukaisu. Kirja palautui hyvin mieleeni postauksestasi. Olit lainannut hienoja kohtia. Tuo kohta, jossa Eliisa tietää, että on jo lohduttamisten ulkopuolella, että on liian myöhäistä, on kyllä viiltävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, varsinkin kun ottaa huomioon Eliisan ja äidin menneisyyden. Mietin, miksi äidinkin on niin vaikea ottaa huoltaan puheeksi aiemmin, vaikka ilmeisesti hän on nähnyt, että jokin on vialla. Kiitos, Marjatta.

      Poista
    2. Niin surmasiko äiti perheensä suojellakseen heitä? Kuka oli usein käynnyt vieras tontilla? Kuka olisi voinut ahdistaa ihanan äidin murhaamaan rakastamansa?
      Äiti ajettiin niin sellaiselta taholta nurkkaan jota ei kukaan uskoisi tekijäksi. Tuo vieras ei välttämättä kirjoittanut käyntejään päiväkirjoihin, olihan hänellä omat halunsa ja päämääränsä. Se joka tutkii tai johtaa tutkintaa tai syyttää

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…