"En enää tiedä kuinka voimme maksaa velkamme takaisin. Ulosottoviraston kanssa käyn loputtomia neuvotteluja ja heidän mielestään ainoa vaihtoehto on talon pakkohuutokauppa. Asko kuvittelee että meillä ei ole suurempia rahahuolia, ei sen jälkeen kun hän perusti firmansa. Lapset eivät tiedä, eivät mitään, heille uusi polkuauto tai trampoliini ei merkitse luottoa vaan leikkiä ja aurinkoa."
Markku Pääskysen romaanissa Vihan päivä on perhe, jossa kaikki voisi olla hyvin. Asko on yrittäjä, lapset ovat nimeltään Lahja ja Aarre - kuin nimetkin kuvastaisivat lasten suurta merkitystä vanhemmilleen. Mutta: Eliisa on masentunut, välillä niin väsynyt että hän nukkuu viikkokausia.
Pääskysen romaani on ainakin yksi yritys selittää, miksi asiat menevät joskus niin kovin väärään suuntaan, miksi elämänhallinta pettää niin kohtalokkaasti. Yrityksessään selittää kirjailija onnistuu hyvin: Eliisan ja hänen perheensä tarina on niin uskottava ja todentuntuinen, että se tekee pahaa. Romaani ei kerro vain yksittäisestä perheestä ja yksittäisestä tragediasta vaan koko yhteiskunnasta, jossa ongelmat saavat kasautua ja ihmiset jäävät yksin ilman, että kukaan auttaa.
Romaanista ovat kirjoittaneet myös Maria, Alma Kalma ja Penjami.
 |
| Markku Pääskynen: Vihan päivä (Tammi 2006) 117 sivua |
Äiti on vaan joskus surullinen ilman syytä, Lahja sanoo, ja äiti sanoi että se on niin kuin tauti johon ei oo lääkettä. Silloin Aarre sanoo: Mut meidän täytyis pitää äiti ilosena niin se ei olis surullinen. Jos äiti ei olis surullinen se olis ilonen.Samalla perheen taloudellinen tilanne on käymässä kestämättömäksi. Asko odottaa perheen yhteistä lomamatkaa, eikä Eliisa saa kerrottua, että matkaa ei tule, koska rahaa ei ole edes välttämättömiin menoihin. Ulosottovirasto kolkuttelee ovella ja pakkohuutokaupan julkistamiseen on vain päiviä. Eliisa miettii ja miettii mutta ei löydä ratkaisua, kunnes tulee päivä, jolloin kaikki muuttuu. Eliisa ottaa koko perheen kohtalon käsiinsä säästyäkseen häpeältä ja perheensä rakkauden menettämiseltä - sitä hän tuntuu eniten pelkäävän.
Aarre, äiti rakastaa sua paljon, sanon ja puristan pojan itseäni vasten. Äiti ei enää ikinä jätä Aarrea yksin.Sille, että vanhempi surmaa perheensä, etsitään luonnollisesti selitystä, eikä Pääskysen romaanissa teolle ole vain yhtä syytä. Monet asiat punoutuvat vyyhdeksi, joka johtaa käsittämättömään, kauheaan tekoon. On menneisyys, johon on sisältynyt liian kauan ja liian paljon pahoja asioita; on nykyisyys, joka tuntuu liian raskaalta kantaa; on yksinäisyys, kun ei oikein kenellekään pysty kertomaan, miten huonosti asiat ovat, ja on ihmismieli, jonka kulkua ei aina pysty käsittämään.
Pääskysen romaani on ainakin yksi yritys selittää, miksi asiat menevät joskus niin kovin väärään suuntaan, miksi elämänhallinta pettää niin kohtalokkaasti. Yrityksessään selittää kirjailija onnistuu hyvin: Eliisan ja hänen perheensä tarina on niin uskottava ja todentuntuinen, että se tekee pahaa. Romaani ei kerro vain yksittäisestä perheestä ja yksittäisestä tragediasta vaan koko yhteiskunnasta, jossa ongelmat saavat kasautua ja ihmiset jäävät yksin ilman, että kukaan auttaa.
Mä olen ollut huolissani susta, äiti sanoo ja katsoo silmiini. Katson maahan. Äiti tarttuu käteeni ja odottaa. Käteni on veltto pala lihaa. Mitä minun pitäisi sanoa? Pitäisikö minun sanoa ettei se riitä, että on liian myöhäistä?Markku Pääskynen kirjoittaa kauniisti. Teksti soljuu eteenpäin viehättävällä tavalla, vaikka samaan aikaan yllä leijuu ahdistava ja uhkaava tunnelma, kun lukija aavistaa, että tällä tarinalla ei ole onnellista loppua.
Kuukaudet ilmestyivät toistensa sisältä kuin neuvostonuket, ne muuttuivat yhä pienemmiksi ja hennommiksi sitä mukaa kuin kevät eteni ja paisui, saapui maaliskuu, huhtikuu ja toukokuussa asuimme jo Loviisassa, Asko työskenteli huoltoasemalla ja minä myin vaatteita pienessä putiikissa jonka minun äitini omisti.Törmäsin kirjaan, kun olin lukenut Tiina Raevaaran romaanin Laukaisu, jota verrattiin muutamassa blogissa tähän Pääskysen romaaniin. Aihe kirjoissa on sama, mutta käsittelytapa on hyvin erilainen. Molemmat kirjat ovat tärkeitä, mutta on pakko myöntää, että Vihan päivä kolahti minuun Laukaisua paremmin.
Romaanista ovat kirjoittaneet myös Maria, Alma Kalma ja Penjami.
Totta, Vihan päivä on kauniimpi, enemmän kaunokirjallisuutta kuin Laukaisu. Kirja palautui hyvin mieleeni postauksestasi. Olit lainannut hienoja kohtia. Tuo kohta, jossa Eliisa tietää, että on jo lohduttamisten ulkopuolella, että on liian myöhäistä, on kyllä viiltävä.
VastaaPoistaNiin on, varsinkin kun ottaa huomioon Eliisan ja äidin menneisyyden. Mietin, miksi äidinkin on niin vaikea ottaa huoltaan puheeksi aiemmin, vaikka ilmeisesti hän on nähnyt, että jokin on vialla. Kiitos, Marjatta.
PoistaNiin surmasiko äiti perheensä suojellakseen heitä? Kuka oli usein käynnyt vieras tontilla? Kuka olisi voinut ahdistaa ihanan äidin murhaamaan rakastamansa?
PoistaÄiti ajettiin niin sellaiselta taholta nurkkaan jota ei kukaan uskoisi tekijäksi. Tuo vieras ei välttämättä kirjoittanut käyntejään päiväkirjoihin, olihan hänellä omat halunsa ja päämääränsä. Se joka tutkii tai johtaa tutkintaa tai syyttää