Siirry pääsisältöön

Markku Pääskynen: Vihan päivä

"En enää tiedä kuinka voimme maksaa velkamme takaisin. Ulosottoviraston kanssa käyn loputtomia neuvotteluja ja heidän mielestään ainoa vaihtoehto on talon pakkohuutokauppa. Asko kuvittelee että meillä ei ole suurempia rahahuolia, ei sen jälkeen kun hän perusti firmansa. Lapset eivät tiedä, eivät mitään, heille uusi polkuauto tai trampoliini ei merkitse luottoa vaan leikkiä ja aurinkoa."
Markku Pääskynen: Vihan päivä
(Tammi 2006)
117 sivua
Markku Pääskysen romaanissa Vihan päivä on perhe, jossa kaikki voisi olla hyvin. Asko on yrittäjä, lapset ovat nimeltään Lahja ja Aarre - kuin nimetkin kuvastaisivat lasten suurta merkitystä vanhemmilleen. Mutta: Eliisa on masentunut, välillä niin väsynyt että hän nukkuu viikkokausia.
Äiti on vaan joskus surullinen ilman syytä, Lahja sanoo, ja äiti sanoi että se on niin kuin tauti johon ei oo lääkettä. Silloin Aarre sanoo: Mut meidän täytyis pitää äiti ilosena niin se ei olis surullinen. Jos äiti ei olis surullinen se olis ilonen.
Samalla perheen taloudellinen tilanne on käymässä kestämättömäksi. Asko odottaa perheen yhteistä lomamatkaa, eikä Eliisa saa kerrottua, että matkaa ei tule, koska rahaa ei ole edes välttämättömiin menoihin. Ulosottovirasto kolkuttelee ovella ja pakkohuutokaupan julkistamiseen on vain päiviä. Eliisa miettii ja miettii mutta ei löydä ratkaisua, kunnes tulee päivä, jolloin kaikki muuttuu. Eliisa ottaa koko perheen kohtalon käsiinsä säästyäkseen häpeältä ja perheensä rakkauden menettämiseltä - sitä hän tuntuu eniten pelkäävän.
Aarre, äiti rakastaa sua paljon, sanon ja puristan pojan itseäni vasten. Äiti ei enää ikinä jätä Aarrea yksin.
Sille, että vanhempi surmaa perheensä, etsitään luonnollisesti selitystä, eikä Pääskysen romaanissa teolle ole vain yhtä syytä. Monet asiat punoutuvat vyyhdeksi, joka johtaa käsittämättömään, kauheaan tekoon. On menneisyys, johon on sisältynyt liian kauan ja liian paljon pahoja asioita; on nykyisyys, joka tuntuu liian raskaalta kantaa; on yksinäisyys, kun ei oikein kenellekään pysty kertomaan, miten huonosti asiat ovat, ja on ihmismieli, jonka kulkua ei aina pysty käsittämään.

Pääskysen romaani on ainakin yksi yritys selittää, miksi asiat menevät joskus niin kovin väärään suuntaan, miksi elämänhallinta pettää niin kohtalokkaasti. Yrityksessään selittää kirjailija onnistuu hyvin: Eliisan ja hänen perheensä tarina on niin uskottava ja todentuntuinen, että se tekee pahaa. Romaani ei kerro vain yksittäisestä perheestä ja yksittäisestä tragediasta vaan koko yhteiskunnasta, jossa ongelmat saavat kasautua ja ihmiset jäävät yksin ilman, että kukaan auttaa.
Mä olen ollut huolissani susta, äiti sanoo ja katsoo silmiini. Katson maahan. Äiti tarttuu käteeni ja odottaa. Käteni on veltto pala lihaa. Mitä minun pitäisi sanoa? Pitäisikö minun sanoa ettei se riitä, että on liian myöhäistä?
Markku Pääskynen kirjoittaa kauniisti. Teksti soljuu eteenpäin viehättävällä tavalla, vaikka samaan aikaan yllä leijuu ahdistava ja uhkaava tunnelma, kun lukija aavistaa, että tällä tarinalla ei ole onnellista loppua.
Kuukaudet ilmestyivät toistensa sisältä kuin neuvostonuket, ne muuttuivat yhä pienemmiksi ja hennommiksi sitä mukaa kuin kevät eteni ja paisui, saapui maaliskuu, huhtikuu ja toukokuussa asuimme jo Loviisassa, Asko työskenteli huoltoasemalla ja minä myin vaatteita pienessä putiikissa jonka minun äitini omisti. 
Törmäsin kirjaan, kun olin lukenut Tiina Raevaaran romaanin Laukaisu, jota verrattiin muutamassa blogissa tähän Pääskysen romaaniin. Aihe kirjoissa on sama, mutta käsittelytapa on hyvin erilainen. Molemmat kirjat ovat tärkeitä, mutta on pakko myöntää, että Vihan päivä kolahti minuun Laukaisua paremmin.

Romaanista ovat kirjoittaneet myös Maria, Alma Kalma ja Penjami.

Kommentit

  1. Totta, Vihan päivä on kauniimpi, enemmän kaunokirjallisuutta kuin Laukaisu. Kirja palautui hyvin mieleeni postauksestasi. Olit lainannut hienoja kohtia. Tuo kohta, jossa Eliisa tietää, että on jo lohduttamisten ulkopuolella, että on liian myöhäistä, on kyllä viiltävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, varsinkin kun ottaa huomioon Eliisan ja äidin menneisyyden. Mietin, miksi äidinkin on niin vaikea ottaa huoltaan puheeksi aiemmin, vaikka ilmeisesti hän on nähnyt, että jokin on vialla. Kiitos, Marjatta.

      Poista
    2. Niin surmasiko äiti perheensä suojellakseen heitä? Kuka oli usein käynnyt vieras tontilla? Kuka olisi voinut ahdistaa ihanan äidin murhaamaan rakastamansa?
      Äiti ajettiin niin sellaiselta taholta nurkkaan jota ei kukaan uskoisi tekijäksi. Tuo vieras ei välttämättä kirjoittanut käyntejään päiväkirjoihin, olihan hänellä omat halunsa ja päämääränsä. Se joka tutkii tai johtaa tutkintaa tai syyttää

      Poista
  2. Oliko tuosta kihlakunnan voudista, Matti Toivasesta mitään? Tiedän sen, hullu äijä
    Itse olin vähän yli kymmenen kun se nimismiehen roolissa uhkasi vetäistä turpaan. No lapsena olin kyllä hämmentynyt mistä tämä tarkoittaa. Eikä tuo epäluottamus virkamiehiin ole neljän kymmenen vuoden aikana lainkaan laantunut. En yhtään ihmettele että tuo äiti tappoi perheensä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o