**********
Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi.
Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytär, joka päätyy erinäisten vaiheiden kautta Skotlantiin.
Skotlantiin Agnesia vetää Fingal MacTorrian, ylämaalainen jakobiitti, joka levittää ympärilleen vaaran tunnelmaa. Ehkäpä juuri siksi hän on monen mielestä myös hyvin kiinnostava mies. Vähintäänkin hän on aivan omanlaisensa, ja niin on myös Agnes. Hän on raajarikko, joka ei kykene liikkumaan muiden tavoin kivikäytävillä. Hän ei odota avioliittomarkkinoilta suuria mutta saa yllätyksekseen huomata herättävänsä huomiota miehessä, jonka ympärillä suorastaan parveilee naisia.
Klaanin vieraana täyttää erittäin hyvin historialliselle viihteelle etukäteen asettamani odotukset. Vaikka kertomus on paikoin kliseinen, on se sitä hyvällä tavalla: romaani pitää otteessaan eikä yli viidentoista tunnin kuuntelu tunnu urakalta ollenkaan; romantiikkaa on sopivasti – ei liikaa – ja miljöö on mainio. Kliseitä rikkoo hienosti virkistävä päähenkilö, joka ei tyydy kuvia kumartelemaan.
Nummien kutsu -sarja saa kuulemma jatkoa ensi vuonna. Kakkososa on jo lukulistallani.
Muualla: Amman lukuhetki.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 31. Kirjassa on vammainen henkilö.
**********
Mhairi oli mykistynyt kauhusta. Pitäisikö hänen mennä naimisiin ventovieraan kanssa? Muuttaa asumaan kauas Hirtalta? Hänen olisi puhuttava äidin kanssa, taivuteltava äiti käsittämään, että se olisi silkkaa hulluutta. Hän ponkaisi jaloilleen.
Karen Swanin romaani Kesytön saari jäi mieleeni erityisesti huikean kiinnostavan miljöönsä vuoksi: romaani sijoittuu Hirtan saarelle, jonka asukkaat evakuoitiin Skotlannin mantereelle omasta toiveestaan 1930-luvulla. Juuri noihin aikoihin sijoittuvat sekä Kesytön saari että sen jatko-osa Varastetut hetket, joka tuli ilman isompaa empimistä klikattua äänikirjahyllyyn pian sen ilmestyttyä.
Edellisessä osassa seurattiin nuorta villikkonaista Effietä, mutta tällä kertaa päähenkilö on Mhairi McKinnon, jonka on määrä solmia avioliitto mantereella asuvan tuntemattoman nuorukaisen kanssa. Tavattuaan sulhasensa Mhairi palaa vielä kotiin viimeiseksi kesäksi, ja kotonaan hän kokee suuren mutta kielletyn rakkauden. Ajan myötä epäilykset sulhasmies Alexanderia kohtaan kasvavat.
Alkuun oli melko vaikeaa päästä kiinni tarinaan monine henkilöineen enkä voinut olla miettimättä, että Kesyttömän saaren tapahtumien palauttaminen mieleen olisi ollut hyödyksi. Toisaalta oli ilahduttavaa kohdata henkilöitä, jotka muistin sarjan avausosasta, ja miljöö toki on inspiroiva tässäkin osassa.
Effie oli henkilönä aivan omanlaisensa, joten on hyvä, että Mhairi ei ole ystävänsä toisinto vaan itsenäinen hahmo, joka kasvaa kertomuksen edetessä kipeästikin kohti aikuisuutta. Hänelle toivoo hyvää, ja niinpä Mhairiin kohdistuva uhan tuntu saa koskettavasti kuvattuna jännitteen kasvamaan lähes sietämättömäksi.
Varastetut hetket on mainio esimerkki historiallisesta viihderomaanista, jossa kohdataan monenlaisia tunteita. Jään odottamaan Kesytön saari -sarjan seuraavaa osaa, vaikkei tämä kakkososa innostanutkaan aivan yhtä paljon kuin avausosa.
Muualla: Kirjojen kuisketta.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet.
**********
Mutta Valeriaa Isä Vasilin sanat eivät lohduttaneet. He olivat isän kanssa jo pidemmän aikaa ihmetelleet rajankäynnin kiristynyttä tilannetta. Poronvaihtajaisia piti suunnitella kuukausikaupalla. Kummallisia huhuja ja puheita liikkui milloin kenenkin yöllisistä reissuista. Ei täällä ennen ollut mittatikulla laskettu ihmisten liikkumisia. Monella oli veli, serkku, mummo tai jopa lapsi rajan toiselle puolelle jääneissä kylissä. Kaikki virkamiehiä myöten olivat pitäneet oikeana ja kohtuullisena, että omaiset tapasivat toisiaan edes kerran vuodessa – vaikka sitten yöaikaan, jos muuta mahdollisuutta ei annettu.
Valeria Vedoroff on aikeissa karistaa Petsamon pölyt jaloistaan ja lähteä kalatehtaan lemusta kaupunkiin, missä kalan voi ostaa siististi kauppatorilta paistamista varten. Samaan aikaan Petsamoon on asettumassa Maija Vuonnajärvi. Entinen työnantaja on lupaillut valokuvaajalle suuria, mutta todellisuus ei aivan vastaa odotuksia.
Eletään 1930-luvun viimeisiä vuosia. Ilmapiiri kiristyy vähä vähältä, ja sen saavat monet petsamolaiset huomata. Pukumiesten kyytiin päätyminen ei tiedä hyvää, eikä rajavartioston johtajan yllättävä kuolema erityisesti kevennä tunnelmaa.
Petsamon enkelin maailma on kiehtova ja hitusen järkyttäväkin. Kun ilmapiiri kiristyy, joutuu olkansa yli vilkuilemaan yksi jos toinenkin, eikä mielivallalta olla turvassa. Varsinaisesta romantiikasta ei tässä teoksessa ole kysymys, vaikka lämpimiäkin tunteita joidenkin henkilöiden välillä ilmenee.
Samaan aikaan ihmisillä on unelmia ja haaveita, uskoa tulevaisuuteen. Se luo toivoa silloinkin, kun taivaanrannassa on synkkiä pilviä.
Virpi Vainion historiallinen romaani kuvaa elävästi elämää Petsamossa silloin, kun alue oli vielä osa Suomea. Jostain syystä omissa ajatuksissani Petsamoon liittyy jonkinlaista kaihoa ja surua, ja miljöö onkin paitsi kiinnostava myös todentuntuinen. Kertomukselle on ilmeisesti tulossa jatkoa, mikä on mainio uutinen.
**********
Tämä koko Antonin tapaus oli kovin kummallinen. Torahan oli haaveillut matkustavansa pois Tromssasta töihin etelämmäs, suunnitellut kouluttautuvansa opettajaksi tai sairaanhoitajaksi. Nyt hän ei haaveillut mistään muusta kuin olla Antonin vaimo ja tämän lapsien äiti. Rakastuminen oli saanut haaveet ja suunnitelmat haalistumaan, kunnes ne olivat kadonneet kokonaan. Hän ei olisi koskaan uskonut, että voisi rakastua niin voimakkaasti, mutta Anton oli hänelle kaikki kaikessa. Kaikki muu oli turhaa. Jotkut sanovat, että ihminen voi tulla rakkaudesta sokeaksi, ja jos niin on, Tora varmasti oli sokeutunut. Hän ei nähnyt ketään muuta.
Pohjoisen kutsu aloittaa Huippuvuorten yöt -sarjan, ja otinkin 1910-luvulle sijoittuvan romanttisen tarinan kuunneltavaksi juuri Huippuvuorten vuoksi. Oletin, että sarja-avauksessa päädytään ennemmin tai myöhemmin tuonne pohjoiseen saaristoon, mutta odotukseni eivät toteutuneet kovin hyvin.
Romaanin päähenkilö on tromssalainen Tora Lyngvik, joka rakastuu Anton Knutseniin. Anton on tietenkin komea ja muutenkin unelmien täyttymys. Unelmaan tosin tulee säröjä, kun mies keksii häipyä töihin Huippuvuorille. Tora jää kotiin ihmettelemään, että itse asiassa hän oli se, jonka oli tarkoitus matkustaa pois. Mutta hänen ei auta kuin odotella, ja odotuksesta on muotoutumassa kovinkin pitkä, kun postiyhteydet katkeavat ennemmin tai myöhemmin kokonaan.
Pohjoisen kutsu ei oikein lunastanut odotuksiani. Miljöö oli pieni pettymys, koska Huippuvuoret ovat läsnä tosiaan vain nimeksi, pääosin romaanin tapahtumat sijoittuvat Tromssaan. En oikein ihastunut myöskään ilmaisuun, sillä kieli tuntui paikoin kovin kankealta.
Minua häiritsi teoksessa myös se, että alkuosa oli kuin pikakelaus Toran aiemmasta elämästä. Sen jälkeen tuntui, että kertomuksessa oli jonkinlaista tyhjäkäyntiä: huomasin odottelevani, että päästään kunnolla liikkeelle, mutta loppu ehtikin tulla ennen sitä. Lopetus on senlaatuinen, että jatkoa tosiaan on luvassa. Minulle tämä sarja ei kuitenkaan taida olla tarkoitettu.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 7. Kirjassa rakastutaan.
Kuulostaa mainiolta kattaukselta historiallista romantiikkaa, jota itsekin olen jonkin verran lueskellut kesän aikana.
VastaaPoistaKiitos näiden kirjojen esittelystä. Olen historiallisen viihteen ystävä ja sainkin tästä muutaman vinkin. Pidin paljon Swanin kirjasta. Näistä ainakin Petsamon enkeli kiinnostaa.
VastaaPoista