Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella 1800-luku merkityt tekstit.

Katja Kettu: Brita-Kajsa

Sillä meän ensimmäiselä reissula jo sait kirkkokansan havahtumaan, ja sinua oli heleppo kuunnela. Sehä oliki jottai ihan uutta, että pappi lapinkieltä väänsi ja opetti lapsia kirjottamaan sillä sen omalla kehittämällä kotalapilla, mikä sekään ei ihan heleppoa minulle ollu ko oli siinä niin palijon outoja etelän sanoja. Mutta ensimmäistä kertaa kläpit lähti kiertokouluun iliman itkua eikä tulleet takasin juronhilijasina, jalat ja käet verillä kepiniskuista. Mie tiiän, että silleki etelässä naurettiin, että voiko tämmöset villit ees oppia lukemaan, sen ko Jumalan sannaa ja isä Meität ulukoa oppisivat. Mutta minulle alako valijeta, että tästä saattasi olla ihan hyötyä ja että laki ja oikeus oisikin myös sabmelaisen turvana, kuhan sitä oppisi tavaamaan ja ymmärtämään. Ja naisille tämä oli hyvä. Katja Kettu: Brita-Kajsa Otava 2026 kansi Piia Aho 329 sivua Brita-Kajsa Laestadius oli Lars Levi Laestadiuksen vaimo, josta historia ei suuremmin kerro. Sulavasanaisen puolisonsa varjoon jäänyt nai...

Emilia Hart: Seireenit

Lucy herää ulkoa kuuluvaan kakadun rääkäisyyn. Aamu vasta sarastaa – hänen puhelimensa näyttää, että kello on kuusi. Valjussa valossa ja ikkunan läpi kuuluvassa meren aavemaisessa kutsussa on jotain ajan ulkopuolella, rajoilla olemisen tuntua. Ehkä uni tuntuu sen vuoksi läheisemmältä – kuin huoneelta, josta hän on juuri astunut ulos.  Hän muistaa kerta kerralta enemmän, ikään kuin se toinen maailma loiskuisi hänen kantapäilleen. Suuta ja sieraimia vasten puristuva pimeys. Naisten itku ja rukoilu. Tunne jonkun kädestä hänen kädessään niin vahvana, että sen puuttuminen tuntuu kipuna ruumiissa. "Mo dheirfiúr. Minun siskoni." Hetken uni on kiinteämpi ja todellisemman tuntuinen kuin sänky, sen muhkuraiset tyynyt ja peitolle lankeava valju auringonvalo. Ainoa yhdysside on meren ääni: tuntuu kuin sen rytmikäs kohina ja imu olisivat seuranneet häntä. Emilia Hart: Seireenit WSOY 2026 alkuteos The Sirens  2025 suomentanut Irmeli Ruuska alkuperäiskansi Claire Ward äänikirjan lukijat Lee...

L. M. Montgomery: Sininen linna (Klassikkohaaste)

Valancy, joka todellisessa elämässä oli niin arka ja voimaton, masennettu ja nöyryytetty, oli tottunut unelmissaan elämään hyvin loistavasti. Ei kukaan Stirlingin suvusta tai sen haarautumista aavistanut tätä, kaikkein vähimmin hänen äitinsä ja Stickles-serkku. He eivät milloinkaan tienneet, että Valancylla oli kaksi kotia: ruma, punaisista tiilistä rakennettu laatikkomainen koti Elm-kadun varrella ja Sininen linna ilmassa. Hän oli mielikuvituksissaan elänyt Sinisessä linnassa niin kauan kuin hän saattoi muistaa. Hän oli ollut hyvin pieni lapsi, kun oli joutunut sen lumoihin. L. M. Montgomery: Sininen linna Karisto 2014 (9. painos) alkuteos The Blue Castle  1926 suomentanut A. J. Salonen 280 sivua L. M. Montgomeryn klassikkoromaania Sininen linna  on moni kehunut, ja nyt päätin viimein ottaa sen luettavaksi osana kirjabloggaajien klassikkohaastetta, jota luotsaa tällä kerralla Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius ja joka toteutuu nyt 23. kerran. Ennakkoon ilmoittau...

Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus

Briitta Mickelsson käveli maantien reunaa kädessään kimppu sinivuokkoja. Eri oli poiminut vuokot hänelle ladon takaa lehdosta ja sanonut, että ne olivat kuin hänen silmänsä, ja se sininen oli maailman kaunein väri. Briitan mieleen olivat enemmän Erikin lämpimän ruskeat silmät. Sinisiä silmiä nimittäin näki melkein jokaisella, mutta Erikin lisäksi vain Mattilan väellä oli Vaaralan kylässä ruskeat silmät. Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus Otava 2023 kansi Piia Aho, Päivi Puustinen äänikirjan lukija Panu Vauhkonen kesto 10 t 41 min Sarastus  käynnistää viihteellisen Synnyinmaa-sarjan vetävästi, kuten historiallisen romaanin taitajalta Virpi Hämeen-Anttilalta sopii odottaakin. Erik on köyhän torpan poika, jolle ei syntyperän perusteella ole suurta menestystä luvassa. Päijäthämäläinen kyläyhteisö ei katso hyvällä, kun Erik pyrkii itseään parempaan seuraan: rakkaus vauraan talon tyttäreen on niin epätasapainoinen kuin olla voi. Erikin pitäisi monen mielestä muistaa asemansa ja tyytyä siihen...

Thua Aalto: Augustan tehtävä

Ajatukseni jatkoivat pyörteilyään. Oli joka tapauksessa pääasia, että typerä ajatus vanhoillisista pitäjänkouluista oli vihdoin haudattu ja niiden sijalle senaatti ja keisari pyysivät yleisöltä uudistusehdotuksia. Sofien hullun miehen serkku, Uno Cygnaeus, oli ollut tässä asiassa kovasti innokas, ja hänen rohkeat ajatuksensa koko kansan koulusta herättivät kovasti huomiota. Koululaitos olisi hänen mielestään erotettava kirkosta. Lasten tulisi ymmärtää lukemansa ulkoa opettelun sijaan, ja myös tytöt tarvitsisivat kunnollista tiedollista oppia ja opettajattaret kunnon opetusta tehtäviinsä. Thua Aalto: Augustan tehtävä Heurlinin koulu 1 Bazar 2026 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Sanna Majuri kesto 11 t 19 min Thua Aallon historiallinen romaani Augustan tehtävä  aloittaa Heurlinin koulu -sarjan ja perustuu todellisiin tapahtumiin. Päähenkilö Augusta Heurlin elää nuoruusvuosiaan ajassa, jota hallitsevat miehet. Sen Augustakin oppii mutta hän herää myös kyseenalaistamaan naisen ase...

Jane Austen: Arkaileva sydän

Kuulla heidän puhuvan niin paljon kapteeni Wentworthista, toistelevan hänen nimeään niin usein pohdiskellen kuluneita vuosia, ja vihdoin viimein päätyvän siihen tulokseen, että mies saattoi olla tai että hän todennäköisesti oli sama kapteeni Wentworth, jonka he muistivat tavanneensa kerran tai pari Cliftonista palattuaan – kaikin tavoin hieno nuori mies; tosin osaamatta sanoa, oliko siitä seitsemän vai kahdeksan vuotta – tämä kaikki oli uudenlainen koettelemus Annen hermoille. Mutta hänelle kävi selväksi, että se oli koettelemus, jonka kestämiseen hänen oli karaistava itsensä. Koska miestä tosiasiallisesti odotettiin näille main, Annen oli totuttauduttava siihen. Eikä riittänyt, että miestä odotettiin, ja mitä pikimmin, vaan Musgrovet olivat kaikesta päätellen – syvästä kiitollisuudesta kapteenin Dick rukalle osoittamasta hyvyydestä, ja suuresta kunnioituksesta hänen henkilöään kohtaan, jo siksi että Dick oli ollut puoli vuotta hänen huostassaan ja oli ilmoittanut vahvoin, joskin tyyli...

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta

Istun niin hiljaa kuin pystyn, en nyyhki enkä kuivaa niitä kahta kyyneltä, jotka valahtavat silmistä, mutta seuraavat pysäytän, en halua keskeyttää mitään, en häiritä heitä, olla vaivoiksi, en liikauta sormeakaan vaan yritän ajatuksissani löytää Mikon, löytää talon jonka hän rakentaa, siellä me istumme, oman pöytämme ääressä, ja lapset astelevat lähemmäs kun minä luen kirjettä, ehkä kirjettä Pehriltä, sanoja joilla hän kuvaa uutta elämäänsä Amerikassa, mutta kun lähestyn kuvittelemani tuvan seinää, käteni kurkottaa toista kuvaa kohti, se on kai muistoni, siitä kun pienenä tartuin jääpuikosta, joka roikkui katosta talon kulmassa, se oli käsivarren paksuinen ja ylsi lähes maahan saakka, mutta sitten minä katkaisin sen. Ääni helisi siinä hiljaisessa maailmassa ja jää tuntui kädessä painavalta, niin pitkältäkin, että sitä oli vaikea pidellä. Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta Gummerus 2025 alkuteos Vestersand suomentanut Aki Räsänen äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto 13 t 33 min...

Percival Everett: James

My name is James. I am going to get my family. You can come with me or you can stay here. You can come and try freedom or you can stay here.You can die with me trying to find freedom or you can stay here and be dead anyway. My name is James. Percival Everett: James Mantle 2024 äänikirjan lukija Dominic Hoffman kesto 7 t 49 min James – tai Jim – on orja Missourissa. Elämän perustat horjuvat pahan kerran, kun mies kuulee, että hänet aiotaan myydä New Orleansiin. Myynti tarkoittaisi eroa vaimosta ja tyttärestä, ja sitä James ei aio sietää. Hän karkaa saadakseen itselleen aikaa laatia suunnitelman, joka veisi hänet ja hänen perheensä kohti parempaa tulevaisuutta. James piiloutuu Jacksonin saarelle, ja siellä hän kohtaa erään tutun nuorukaisen. Huckleberry Finn on paennut väkivaltaista isäänsä ja lavastanut kuolemansa. Kaksikko päätyy yhdessä matkalle kohti vapautta – tai niin he ainakin toivovat. Mutta matkassa on monenlaisia vaaroja, eikä pakoa helpota se, että heidän yhtäaikainen katoami...

Laura Lähteenmäki: Marian kirja (naistenviikko 2025)

– Suuresta asiasta, ytimestä on vaikea sanoa mitään uutta, Maria sanoi ystävällisesti. Hän oli miettinyt asiaa, ajatellut vaikkapa rakkautta. Siitäkin oli kovin vaikea puhua uusin sanoin, ja silti se oli kaiken alku, ihan kaikkea se oli. Tämän ymmärryksen saaneena hän lohdutti sanojen mestaria: – Sanat tuppaavat vaan loppumaan. Laura Lähteenmäki: Marian kirja WSOY 2025 kansi Ville Laihonen 358 sivua Tämänvuotinen naistenviikko päättyy minun osaltani upeaan kirjaan naisesta suurmiehen rinnalla: Marian kirja  kertoo Maria Piponiuksesta (1823–1868), joka tapasi lääkäri Elias Lönnrotin Kainuussa 1840-luvun lopulla. Pariskunta meni naimisiin Oulussa vuonna 1849 ja liitto päättyi Marian kuolemaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Eliaksesta Maria sai puolison, joka rakastaa ja jota rakastaa. Eliaksen kanssa Maria jakoi suurimman osan aikuisiästään ja sai elämän, joka olisi kenties voinut olla toisenlainenkin mutta yhtä kaikki, hyvä siitä tuli. Kun epätodennäköisin tapahtuu, kun kananmunassa...

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Kolme taloa tällä puolen jokea ovat lähempänä toisiaan kuin Santaniemellä. Pienempiäkin ne ovat. Eeva odottaa pisimmässä ja matalimmassa talossa, jonka toisessa päässä ovat asunnot ja toisessa eläinten tilat. Piipusta nousee savu ja ikkunoissa on valot. Lunta ei ole edelleenkään satanut, ja tänä aamuna pimeys on raskas ja tiheä. On helppo nähdä väärin, ja päättelenkin nopeasti näkeväni väärin, kun näen talon katolla varjoja. Ei varjoja. Pelkkää aamuhämärää. En ota varjoja mukaani synnyttävän naisen luo, en nähnyt enkä kuullut sitä mikä katolla odotti, ja jos jotain näin, ajattelen itsekseni, niin enkeleitä. Teen ristinmerkin kolme kertaa ja astun ulko-ovesta takaperin sisään. Pidän katseeni ovessa, kunnes se on kokonaan kiinni.  Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu Gummerus 2024 alkuteos Kniven i ilden 2022 suomentanut Aki Räsänen äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto 10 t 40 min Vuonna 1859 Priita-Kaisa päättää jättää kotimaisemansa Sodankylässä. Hän suuntaa suksensa kohti pohjoist...

Henna Huovila: Sielulintu

Pian tulipesässä paloi iloinen valkea, ja katsoin ulos aamuun, jossa talvi alkoi vähitellen antaa periksi keväälle. Aurinko kimmelsi jo korkealta Jyväsjärven kohmeisesta pinnasta ja heitti pihallemme pitkiä varjoja, kukko kiekui pihan perälle rakennetussa kanalassa ja koira räksytti jossain kaukana. Vedin hameen reippaasti päälleni, harjasin hiukseni ja letitin niitä yhä tupaan astuessani. Paksujen hiusnippujen seasta pilkehti kauan sitten joululahjaksi saamani punainen nauha, joka muistutti minua siitä, miksi olin tekoni tehnyt. Henna Huovila: Sielulintu Docendo 2024 kansi Justine Florio/ Taittopalvelu Yliveto Oy 351 sivua Lukupiiriimme valikoitui luettavaksi Henna Huovilan esikoisromaani Sielulintu , josta kiinnostuimme erityisesti paikallishistorian vuoksi: onhan romaanin maisema 1830–40-luvun Jyväskylää, eikä Keski-Suomen pääkaupunkiin ole liiemmin historiallista kaunokirjallisuutta sijoitettu. Sielulinnun  päähenkilö ja minäkertoja on Pieta, äiditön ja isätön nuori nainen. Hän...

Iida Turpeinen: Elolliset

Grönvall viettää päivänsä kadonneiden seurassa. Eläimet ovat menneet, mutta hän säilyttää niiden muiston, pysäyttää luun ja kuoren hajoamisen, jotta hänen jälkeensä tulevat voivat pysähtyä niiden ääreen ja nähdä niissä oman aikansa kuvan. Steller näki merilehmässä Jumalan kädenjäljen, linkin luomakunnan suuressa ketjussa, osan muuttumattomasta, kauniista järjestyksestä, ja hän saattoi avata merilehmän vatsan ja halkaista sen kallon tuntematta syyllisyyttä tai huolta. Furuhjelmille merilehmän luut olivat häiritsevä arvoitus, sen katoaminen kummallinen, pahaenteinen sattumus, mutta Grönvallille merilehmä on menetyksen toteutunut mahdollisuus, ja ajatus siitä, että hänen oma lajinsa voi ajaa toisen tuhoon, on muuttunut aavistuksesta ennustukseksi, joka toteuttaa itsensä yhä uudelleen. Iida Turpeinen: Elolliset S&S 2023 kansi Sara Hovinen / Merkitys 297 sivua Kirjan nimi Elolliset  ei herättänyt minussa suoraan sanottuna suurta mielenkiintoa. Ei myöskään ajatus stellerinmerilehmäst...

Maria Turtschaninoff: Suomaa

Jonkin matkan päässä hänen tuvastaan aukeni lähes puuton neva. Se sijaitsi tuvasta pohjoiseen, eikä hän kernaasti liikkunut siellä päin. Aina neva lähestyessään hän tunsi luissaan, kuinka häntä pidettiin silmällä. Metsässä asui muutakin väkeä kuin lintuja ja nelijalkaisia, se oli totuus eikä mitään paavillista taikauskoa. Ihmiset pysyttelivät olentojen kanssa hyvissä väleissä tai välttelivät niitä, aina sen mukaan mitä kulloinenkin tilanne ja tapa vaativat. Joskus metsänväelle uhrattiin, mutta salaa, se näet oli kirkon opin vastaista. Mutta joskus ei vain ollut ketään muuta, kenen puoleen kääntyä, kun tarvittiin apua taudin häätämisessä tai nälänhädän ja kuoleman torjumisessa. Maria Turtschaninoff: Suomaa Tammi 2022 alkuteos Arvejord 2022 suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom piirrokset Sanna Mander 371 sivua Suomaa  on erityisesti fantasiakirjailijana tutuksi tulleen Maria Turtschaninoffin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Ja minkälainen romaani se onkaan! Romaani lähtee liikke...

Katariina Vuori: Merireittejä menneisyyteen – Kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin

”Vuonna 1868 Fridolf Höök lähti johtamaan 50 suomalaisen ryhmää maapallon toiselle puolelle. Heillä kaikilla oli sama tavoite: perustaa villiin itään suomalainen ihannesiirtokunta, kommunistinen utopia.” ”Syyskuun seitsemäntenä vuonna 1869, lähes kymmenen kuukautta Bremerhavenista lähdön jälkeen, Alexander Imperator II :n ankkuri lasketaan Amerikan lahden pohjukassa olevaan suojaiseen Nahodkan satamaan. Tervetuloa utopiaan.” Katariina Vuori: Merireittejä menneisyyteen – Kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin Like 2022 kansi Tommi Tukiainen 397 sivua Katariina Vuoren kerronnallinen tietoteos Merireittejä menneisyyteen vie matkalle oikeastaan kolmella aikatasolla. Nykyajassa on kirjailija Katariina Vuori, joka kiinnostuu Fridolf Höökistä (1836–1904), karismaattisesta merikapteenista ja seikkailijasta. Tutkimustyö vie niin kirjailijan kuin lukijankin 1800-luvulle, kun Höök ryhmineen matkaa Amurinmaahan perustamaan suomalaista siirtokuntaa. Lisäksi välissä on vielä Vuoren omia matkamuist...

Johanna Annola: Säädyttömät – Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla

Elin Ahrenbergin toimet 1900-luvun ensimmäisinä vuosina osoittavat yhtäältä, että hän osasi etsiä sellaisia työllistymisen väyliä, joihin vaadittu taloudellinen panostus ja kulttuurinen pääoma olivat hänen mahdollisuuksiensa rajoissa ja jotka kumminkin arvostettiin esimerkiksi piian työtä korkeammalle. Toisaalta tutkija ei voi välttyä ajattelemasta, että se ei riittänyt Elinille. Hän tuntuu halunneen elämältään enemmän: ehkä merkityksellisemmän työn, jossa saattoi auttaa muita, ehkä vakinaisen viran ja paremman palkan, ehkä arvostetumman aseman, ehkä kaikki edellä mainitut asiat. Johanna Annola: Säädyttömät – Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla Vastapaino 2022 kannen luonnokset Albert Edelfelt ulkoasu Mirkka Hietanen 367 sivua Historiantutkija Johanna Annolan tietokirja Säädyttömät – Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla  vie suomalaisen yhteiskunnan historiaan. Kirja tarkastelee kahden perheen vaiheita 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun saakka, ja yksilöllisten elämäntarin...

Äänikirjoissa sammalia ja ihmissuhteita

Sammalmaailmassa ei näkynyt minkäänlaista liikettä. Hän tiiraili sitä niin läheltä, että haistoi sen kostean, täyteläisen, ikiaikaisen tuoksun. Hän painoi sen tiheää pikkuruista puustoa hellästi kädellään. Se painui kasaan hänen kämmenensä alla ja ponnahti sitten valittamatta takaisin muotoonsa. Sen reaktiossa hänen kosketukseensa oli jotain hämmentävää. Sammal tuntui lämpimältä ja huokoiselta, monta astetta lämpimämmältä kuin ilma, ja paljon kosteammalta kuin hän oli odottanut, aivan kuin sillä olisi ollut oma ilmastonsa. Alma pani suurennuslasin silmälleen, katsoi uudestaan. Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani Gummerus 2022 alkuteos The Signature of All Things suomentanut Taina Helkamo äänikirjan lukija Laura Malmivaara kesto 21 t 57 min Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani  on muhkea romaani Alma Whittakerista, joka syntyy 1800-luvulla hollantilaistaustaiseen perheeseen. Perheen komea koti Philadelphiassa tarjoaa Almalle ja myöhemmin hänen kasvattisisarelleen s...

Julia Quinn: Salainen sopimus – Bridgerton

Daphne liikkui hiljaisuudessa kohti Simonia, ja viileä tuuli tuntui miellyttävältä täyteen ahdetun tanssisalin seisovan ilman jälkeen. Illassa kaikui kevyttä mutinaa, josta saattoi päätellä, etteivät he olleet terassilla kaksin, mutta himmeässä valaistuksessa Daphne ei nähnyt ketään muuta. Muut vieraat olivat selvästi päättäneet eristäytyä pimeisiin nurkkiin. Tai ehkä he olivat laskeutuneet portaat puutarhaan ja istuivat penkeillä terassin alapuolella. Julia Quinn: Salainen sopimus Bridgerton-sarjan 1. osa Tammi 2020 alkuteos The Duke and I  2000 suomentanut Laura Liimatainen 360 sivua Romanttisen viihteen ystäviä hellitään nyt Bridgerton-sarjalla, jonka ensimmäinen osa, Salainen sopimus , ilmestyi viime vuonna. Toinen osa, Yllättävä rakkaus , on juuri ilmestynyt, ja lisäksi tänä vuonna saadaan suomeksi vielä kolme muuta osaa. Luettavaa siis riittää. Tässä sarjan avausosassa tutustutaan Daphne Bridgertoniin, joka alkaa olla väsynyt siihen, että sopiva sulhanen pitäisi löytää ja mie...

Evie Wyld: Me olemme susia

Kun oksa napsahtaa tytön takana, hän tuntee mahansa muljahtavan ja tietää tehneensä virheen. Evie Wyld: Me olemme susia Tammi 2020 alkuteos The Bass Rock 2020 suomentanut Aleksi Milonoff 417 sivua Evie Wyld jäi vahvasti mieleeni Kaikki laulavat linnut -romaanin myötä: EU:n kirjallisuuspalkinnon voittanut romaani oli lukuelämys, joka onnistui yllättämään. Vaalin romaania mielessäni pitkään lukemisen jälkeen ja ylistin sitä aina, kun mahdollisuus tarjoutui. Niinpä oli itsestäänselvyys, että Wyld asettui kertaheitolla ihailemieni kirjailijoiden joukkoon. Me olemme susia  on rakenteeltaan edellistä suomennosta sirpaleisempi. Kun Kaikki laulavat linnut sijoittui kutakuinkin samaan aikaan, liikutaan Me olemme susia -romaanissa kolmella aikatasolla: 1700-luvulla Sarahia syytetään noituudesta, 1800-luvulla Ruth etsii paikkaansa kotirouvana ja nykyajassa Viviane toimii talonvahtina ja yrittää löytää itsensä. Ja näiden kolmen naisen tarinoiden välissä on aika ajoin suorastaan pelottavia väl...

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija

Muistan, kuinka nuoret parit pitelivät toisiaan joka aamu ennen kuin lähtivät eri töihin, kuinka he puristivat toistensa käsiä iltaisin istuskellessaan tupiensa portailla, kuinka he olivat valmiita panemaan hanttiin ja vetämään puukot esiin ja mieluummin surmaamaan toisensa kuin olemaan ilman toisiaan, koska Natcheziin päätyminen oli pahempaa kuin kuolema, elämää kuolleena, yhtä tuskaa, koska oma rakkain olisi poissa, jossain muualla tällä valtavalla mantereella, eivätkä he saisi enää koskaan kohdata tässä kahlitussa, langenneessa maailmassa. Sellaista oli komentolaisten rakkaus, ja sellainen rakkaus vaivasi mieltäni, kun aloin palvella Maynardia – perheitä syntyi vaivihkaa, ja ne murenivat yhdellä valkoisen käden heilautuksella. Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija Tammi 2020 Alkuteos the Water Dancer  2019 Suomentanut Einari Aaltonen 540 sivua Samaan aikaan, kun luin Ta-Nehisi Coatesin romaania Vesitanssija , syttyi Yhdysvalloissa protestiaalto, kun poliisi tappoi julmasti mustaihoisen...