Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2013.

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

"Tästä satimesta ei pääsisi kuin kirjoittamalla, kirjoittamalla itselleen toisen ruumiin, joka ei vanhenisi niin kuin tämä. Hänen ristiriitansa: keho antoi rytmin, taivas sanat, epäsuhtainen pakkoavioliitto. Mutta tänään ei olisi aikaa vilkaistakaan vihkoihin, vaikka kuinka säkeet ja tragedian sankarittaret pyristelivät ihon alla. Jokainen päivä, jona ei voinut avata vihkoa, oli pois pilattu."



Riikka Pelon Finlandia-ehdokkaaksi valittu romaani Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisrunoilija Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista. Tarinalla on todellisuuspohjansa, mutta kirjailija on käyttänyt kaunokirjallista vapauttaan kertomuksen kokoamisessa.

Romaani kertoo elokuusta 1923 Marinan näkökulmasta, kun hän on tyttärensä kanssa maanpaossa Tšekkoslovakiassa. Lisäksi romaani sijoittuu vuosille 1939 ja 1941 Neuvostoliittoon, näkökulma on pääasiassa Ariadnan. Tällöin koko perhe on asettunut takaisin kotimaahansa vietettyään välillä aikaa myös Pariisissa, jossa…

Asko Sahlberg: Herodes

"Tämän ikäisen miehen ei pitäisi muistella nuoruuttaan, hänen olisi parempi unohtaa se. Joskus kohotan kasvoni kohti taivasta ja kysyn, miksi en voinut syntyä tällaisena, raihnaisena ja kuluneena, miksi en voinut syntyä eilen kuollakseni huomenna."


Asko Sahlbergin romaani Herodes on vaikuttava niin sisällöltään kuin ulkomuodoltaan. Eeppinen kertomus on 680 sivua pitkä, joten sisältöä riittää ja ulkoisestikin kirja on varsin kookas teos. Martti Ruokosen luoma päällys sopii kirjaan mielestäni hienosti.

Romaanin nimihenkilö on Herodes, joka on samannimisen, julmuuksiin taipuvaisen isän poika parintuhannen vuoden takaa. Herodes perii nuorena isältään Galilean ja Perean ruhtinuuden. Ennen isän kuolemaa Herodes ilmaisee tyytyvänsä vähempään, kun taas hänen veljensä alkavat jo hyvissä ajoin valmistautua perinnönjakoon. Pian myös nimihenkilö huomaa, millaisessa maailmassa hän elää. Juonittelut kuuluvat jokapäiväiseen elämään ja valtaapitävät saavat olla jatkuvasti varuillaan. Nuori …

Jenni Haukio: Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata

"En kuulu tänne

kaupunkiin,
jossa tehtaan saastuttama vesi on tullut katujen väliin"



Jenni Haukion runokokoelma Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata jakautuu viiteen osaan sekä epilogiin. Ensimmäisessä osassa "Tule kun joelta nousee aamusavu" luonto on vahvasti läsnä, ja ihminen on osa luontoa. Myös Haukion kokoelmasta Sinä kuulet sen soiton (2009) mieleeni jäivät vahvat luontoon liittyvät runokuvat, ja juuri luonnon kuvauksessa Haukio on mielestäni parhaimmillaan. Tämän kokoelman ensimmäisestä osasta löytyykin suosikkirunoni Kun isän kalastajapaatti on liikkeellä, jossa on pysäyttävää maiseman maalaamista:

"avomeri näyttäytyy ensi kerran rikkonaisten luotojen takaa,
vasemmalle jää tyrniä kasvava saunaranta ja silakkasavustamon katto erottuu katajien lomitse--"
Runokokoelman toisesta osasta "Kylmää metallia siellä minne kuuluisi vihreää ja maata" välittyy kaipuuta menneeseen: on ikävä 1950-luvulle, lähemmäs juuria. Ja "Vanhat arvot / lojuva…

Suomen kolmas Valtakunnallinen lukuhetki 23.11.

WSOY:n kirjallisuussäätiö haastaa suomalaiset mukaan Valtakunnalliseen lukuhetkeen tänään 23.11. kello 19-19.15. Tarkoituksena on siis lukea kirjaa viidentoista minuutin ajan, koska "lyhytkin hetki kirjan parissa lataa akkuja, rauhoittaa, ilahduttaa ja opettaa". Tapahtuman Facebook-sivulla todetaan:  "WSOY:n kirjallisuussäätiön tarkoituksena on tukea suomalaista kirjallisuutta ja lukuharrastusta. Haluamme herättää lapset ja aikuiset muistamaan, miten kivaa ihan perinteinen lukeminen on. Toivomme, että 23.11. jokainen meistä lukisi ainakin hetken itselleen, lapsilleen, puolisolleen tai ystävilleen. Hektisessä nykymaailmassa kirjat ja niiden sisällöt tahtovat jäädä viihteellisempien ajanvietemuotojen alle, vaikka kirjojen tarinat ovat kiehtovin ja kehittävin mahdollinen fantasiamaailma."

JP Koskinen: Ystäväni Rasputin

"Osa artikkeleista kuvaili Grigoria hulluksi musikaksi, joka oli lumonnut tsaarittaren hypnoosilla. Joissakin vanhemmissa lehdissä puolestaan ylistettiin hänen pyhyyttään. Kirkonisät puhuivat milloin hänen puolestaan, milloin vastaan, löytyipä yhdestä lehdestä kuva, jossa Grigori istui arvokkaana munkki Iliodorin ja piispa Hermogenin seurassa."
Olin vuosia, vuosia sitten hyvin kiinnostunut Venäjän viimeisen tsaarin ja hänen perheensä kohtalosta. Perheen traagisen kohtalon ohella mieleeni jäi salaperäinen Rasputin, joka oli hyvin ristiriitainen hahmo. Tähän ristiriitaisuuteen tarttuu myös JP Koskisen romaani Ystäväni Rasputin, jossa päähenkilönä on nimenomaan erikoinen historian henkilö Grigori Rasputin. Romaani kuvaa hänen viimeisiä vuosiaan ennen Venäjän vallankumousta, jonka seuraukset ovat historian kirjoituksista tutut.

Romaanin kertojana toimii Rasputinin oppipoika Vasili Brutšev, jonka tarkkaa ikää ei tiedetä. Joka tapauksessa hän on nuori, ja vuodet Rasputinin seurass…

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945

"Talvisodan neljäntenä päivänä Joutsenossa sijainneeseen 43. Sotasairaalaan tuotiin sotilas, joka ei reagoinut lainkaan ympäristöönsä. -- Mies vaikutti jännittyneeltä ja pelokkaalta. Hän hengitti huohottamalla ja hänen kätensä tärisivät. Mitään vastauksia tai tietoja hänestä ei saatu irti, ei edes ikää. Silloin tällöin mies osoitti kauhistuneena sormellaan kohti ikkunaa ja hoki: 'tuol' on yks' tai 'pyörii'. Ajasta, paikasta tai muista ihmisistä hänellä ei ollut mitään käsitystä."

Ville Kivimäen teos Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 perustuu hänen englanninkieliseen väitöskirjaansa Battled Nerves: Finnish Soldiers' War Experience, Trauma, and Military Psychiatry, 1941-44, joka tarkastettiin Åbo Akademissa kesäkuussa 2013.

Juuri, kun olin teokseen tarttunut, sanomalehtiuutisessa kritisoitiin sitä, miten suomalainen tietokirjallisuus keskittyy liikaa maamme historiaan ja on suorastaan nurkkakuntaista. Jussi Lankisen (STT…

Partanen, Paloheimo & Waris: Suomi öljyn jälkeen

"Hupenevan ja kalliin öljyn maailmassa mahdollisimman suuri osa käytetystä öljystä olisi järkevää käyttää siihen, että pyrimme eroon öljyriippuvuudestamme, rakennamme öljytöntä logistiikkaa ja sopeudumme vähäöljyiseen yhteiskuntaan, kun siihen on vielä mahdollisuus."

Autoilevana kansalaisena tiedän, että kulutan öljyä joka kerta, kun autoni käynnistän. Sen lisäksi olen sen verran ollut peruskoulussa aikoinani hereillä, että tiedän, että öljyä tarvitaan paitsi polttoaineiden, myös muun muassa muovin valmistukseen. Lisäksi olen tietoinen siitäkin, että öljy on uusiutumaton luonnonvara. Nämä aika itsestään selvät asiat tuodaan esille Rauli Partasen, Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen tietokirjassa Suomi öljyn jälkeen -kirjassa. Teoksessa jopa väitetään, että yllättävän moni ei tiedä, että bensiini ja diesel on valmistettu raakaöljystä. Pidän väitettä aika hurjana, mutta enpä käy vastaan sanomaan, sillä uskon kirjoittajien tietävän, mistä he puhuvat. Sen verran vakuuttava kokon…

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

"Iida istui hänen sänkynsä laidalle ja yhä vielä hän voi tuntea, miten sänky narahtaa toisen ihmisen painosta. Ikkunasta tihkuva valo piirsi Iidalle hohtavat reunat. Joidenkin ihmisten takana on varjo, Iidan takana valo, aina."



Inka Nousiaisen romaanin Kirkkaat päivä ja ilta päähenkilö on nuori opettajatar Iida, joka tapaa sodan alla Eliaksen. Kohtaaminen sillalla on Iidalle hyvin merkityksellinen: hän kokee heti löytäneensä Sen Oikean, josta hän ehkä näki häivähdyksen jo vuosia aiemmin juhannustaikoja tehdessään. Eliaksen ja Iidan tiet kuitenkin erkanevat päätyäkseen myöhemmin taas yhteen ja erkaantuakseen sitten uudelleen.

Merkitykselliseksi henkilöksi romaanissa nousee myös Iidan pikkusisko Edla, joka tapaa nykyajassa nuoren miehen Viljamin, jolle hän tulee kertoneeksi elämänsä tarinan. Samalla hän paljastaa suuren salaisuuden, sen, että eräs hänen tekonsa vaivaa häntä vielä vuosien kuluttua. Vanhan naisen kanssa keskustellessaan myös Viljami tajuaa elämästä jotain tärkeä…

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

"Älä lähde pois.
Mutta Sebastian lähtee, Sebastian lähtee aina. Ensin lyseoon, sitten sotaan, palaa ja lähtee taas. Ja Karen on se joka jää tänne saarelle. Hänelle sanotaan että hän on onnekas, ettei joudu kokemaan sitä mitä miehet. Että hän saa olla kotona ja turvassa. Että hänen vuokseen miehet taistelevat, että he voisivat palata kotiin Karenin lämmittämän lieden luo, kävellä hänen valkaisemillaan matoilla, syödä hänen kalasoppaansa, mutta Karen tekisi mitä vain jos voisi myös lähteä. Olla se jota odotetaan palaavaksi."



Leena Parkkisen Galtbystä länteen -romaanin päähenkilö on kahdeksankymppinen Karen, joka haluaa selvittää menneisyyteen liittyvän arvoituksen. 65 vuoden takaisen arvoituksen takia hän matkaa saaristoon kotitaloonsa, josta hän nuorena niin kiihkeästi halusi pois. Mukaan tarttuu nuori nainen, iranilaistaustainen Azar, joka on viimeisillään raskaana ja pakenee velkojaansa.
Romaani liikkuu eri aikatasoilla, 1930- ja -40-luvulla sekä nykyajassa. Menneisyyden tap…

Hannu Raittila: Terminaali

"Lentokenttä on globalisaation keskeinen näyttämö. Se on dramaattisten ihmiskohtaloiden ja suurten tunteiden risteämis- ja tihentymäpiste. Sieltä lähdetään täynnä odotuksia lomalle tai uuteen elämään uudessa kotimaassa. Maailman tärkeimpiä kansainvälisiä sopimuksia ja kauppoja tekevät poliitikot ja liikemiehet joutuvat siirtymään toistensa luo lentokenttien kautta. Lentokenttä on eron tuskaa ja jälleennäkemisen riemua. Se on myöhästymisten ja turvatarkastusten aiheuttamaa stressiä ja euforiaksi purkautuvaa lähtöjännitystä."

Hannu Raittilan Finlandia-palkintoehdokkaaksi valittu romaani Terminaali sijoittuu monille eri lentokentille. Muutenkin kirjassa matkustetaan paljon: nuoret tytöt lentävät edullisesti kentältä toiselle ja isä päätyy maailmalle etsimään tytärtään.

Romaanissa on useita kertojia. Kommodori Johan Lampen työskentelee Rajavartiolaitoksen palveluksessa, toimittaja, tuottaja Pirjo Lampen taas oli kauan sitten hyvin lyhyen aikaa Johanin kanssa naimisissa. Heidän y…

Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina

"Minulle valkeni, että kaltaisiani täytyi olla paljon: jälkipolvea, jonka vanhemmat olivat eronneet ja joka siksi yhtäkkiä sai hoidettavakseen musitisairaan vanhemman. Ehkä muutkin olivat yhtä hukassa? Ehkä muutkaan eivät olleet lukeneet lämpimikseen muistisairauksista, Parkinsonin taudista tai aivohalvauksista, vaan kaikki tuli varoittamatta syliin, kuten minulle?"


Toimittaja Hanna Jensen päätyi kirjoittamaan tietokirjan muistisairastuneen omaishoitajana toimimisesta omakohtaisen kokemuksen myötä: Jensenin isällä todettiin Alzheimerin tauti ja keskivaikea dementia vuonna 2009. Diagnoosin myötä isä liittyi suureen joukkoon suomalaisia kohtalotovereita: "Alzheimerin tautia sairastaa Suomessa liki 80 000 ihmistä. Muistisairaita ihmisiä on jopa 130 000. Joka päivä 36 suomalaista kuulee sairastuneensa muistin sairauteen. Yksin he eivät selviä."
Hanna Jensen toteaa, että isänsä sairastuttua hän olisi kaivannut kirjaa, jossa lähiomainen kertoo omista kokemuksistaan ja ja…

Pirkko Saisio: Betoniyö

"Yö on mustimmillaan.
Simo makaa hiekkalaatikon pohjalla ja valuttaa jo kylmennyttä santaa kädestä toiseen. Pölyää. Kuu liikkuu kalpean kelmunsa sisällä, tähdet välkkyvät. Betonitornit tuijottavat sammunein silmin."



Pirkko Saision vuonna 1981 alun perin julkaistu romaani Betoniyö on taas ajankohtainen, sillä 1.11. tuli ensi-iltaan Pirjo Honkasalon romaanin pohjalta ohjaama elokuva. Ostin BetoniyönBon-pokkarina, joka on minulle uusi tuttavuus. Kyseessä on Markkinointi&Mainonta-lehden uutisen mukaan tämän vuoden alussa aloittanut pokkarisarja, jossa julkaistaan WSOY:n ja Tammen kirjojen nidottuja versioita.
Betoniyössä tavataan veljekset Simo ja Ilkka, joiden elämäntilanne ei ole kaksinen: yksinhuoltajaäidille maistuu alkoholi liiankin kanssa, ja Simon ihailema isoveli Ilkka on pian lähdössä vankilaan istumaan kymmenen kuukauden mittaista tuomiota. Ilkka on Simolle roolimalli, jossa kuitenkin on toivomisen varaa. Ilkan elämänohjeisiin kuuluvat muun muassa seuraavat: "En…

Finlandia-palkintoehdokkaat on julkistettu

Finlandia-palkintoehdokkaat julkistettiin tänään kello 10. Ehdokkaiden julkistusta pääsi seuraamaan suorana Yle Areenassa ja Yle Uutisten verkkosivuilla.

Tänä vuonna Finlandia-palkinnon saajaksi ovat ehdolla Juha -Pekka Koskisen Ystäväni Rasputin (Wsoy), Kjell Westön Hägring 38 (Schildts & Söderströms) eli Kangastus 38 (Otava), Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme (Teos), Leena Krohnin Hotel Sapiens (Teos), Asko Sahlbergin Herodes (Wsoy) ja Hannu Raittilan Terminaali (Siltala).

Ehdokkaat valinneeseen lautakuntaan kuuluivat toimittaja Raisa Rauhamaa, suomentaja Juhani Lindholm ja toimittaja Nina Paavolainen. Rauhamaan mukaan tänä vuonna kirjallisuudessa korostui historian käsittelyn tarve.

Finlandia-palkinnon saajan päättää Asko Sarkola, joka on näyttelijä ja Helsingin kaupunginteatterin pitkäaikainen johtaja. Palkinto jaetaan tiistaina 3.12., ja se on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Palkinnon jakava Suomen Kirjasäätiö juhlistaa 30 vuotta täyttävää Finlandia-palkintoa kotisivuillaan esi…

Pokkareita kauppareissulta

Eiliseltä kauppareissulta tuli bongailtua pokkareita, ja mukaan tarttui kolme kirjaa:

Tällä hetkellä ajankohtainen on Pirkko Saision Betoniyö (Tammi 2011, alun perin julkaistu 1981), josta on juuri tullut ensi-iltaan Pirjo Honkasalon ohjaama elokuva.Juha Veli Jokisen toimittaman Se on siinä! Antero Mertarannan parhaat -teoksen (Minerva 2013) ostin lahjaksi henkilölle, joka muuten lukee hyvin vähän kirjoja.Chimamanda Ngozi Adichien novellikokoelma Huominen on liian kaukana (Otava 2012) oli kolmikon edullisin, 3.5 euroa - tuolla hinnalla kirjaa ei kerta kaikkiaan voinut jättää hyllyyn varsinkaan, kun nigerialaiskirjailijan läpimurtoteos Puolikas keltaista aurinkoa (Otava 2009) jäi mieleen vaikuttavana kuvauksena Biafran sodasta. Tiedän, että monen mielestä pokkarit eivät ole "oikeita" kirjoja, ja jotta kirjan voisi omaksi ostaa, tulee sen olla kovakantinen. Minä kuitenkin päädyn silloin tällöin hankkimaan pokkareita, koska niitä saa usein hyvin edullisesti verrattuna kovakanti…

Markku Ropponen: Kuhala ja jokimurhat

"- En ymmärrä miten puukko ajelehti Kalmokankaan mahaan. Se työnnettiin siihen joko Mazdan sivuikkunasta, jostakin Kankaankadun varjoista, tai kaveri haali sen nahkoihinsa omin neuvoin pelkkää hyvää… huonoa säkäänsä."



Kuhala ja jokimurhat on jo järjestyksessään kahdestoista Markku Ropposen Otto Kuhala -nimisestä yksityisetsivästä kertova dekkari. Aiemmin en ole kuitenkaan tullut Kuhalan edesottamuksiin tutustuneeksi, vaikka mies seikkailee aivan kotikulmillanikin. Mutta nyt tuli vihdoin tutustuttua, eikä turhaan.

Kirjassa Otto Kuhala palkataan seuraamaan Kalevi Kalmokangasta, joka ehtii saada kuolettavasti puukosta mahaansa, ennen kuin Kuhalan työ edes ehtii päästä kunnolla käyntiin. Samoilta tantereilta, Tourujoen rantamilta, löytyy toinen ruumis - ja myöhemmin kolmaskin. Tappajaa jäljittäessään Kuhala joutuu piipahtamaan Pohjanmaan lakeuksilla, pääsee melkein hengestään Kangasniemellä ja päätyy kahnauksiin poliisin kanssa, vaikka onkin virkavallan kanssa samalla puolella la…

Sylvain Ricard & James: Järjen veit

"En minä mennyt naimisiin vahingossa. Valitsin aviomieheni. Päätin elää elämäni hänen kanssaan. Ja niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, minä rakastan häntä yhä. Ei hän sentään koko ajan minua hakkaa."



Sylvain Ricardin käsikirjoittama ja Jamesin piirtämä sarjakuvateos kertoo parisuhdeväkivallasta. Tarina on se tavallinen: nainen ja mies rakastuvat, menevät naimisiin, kaikki on kaunista ja ihanaa - kunnes mies lyö ensimmäisen kerran, sitten toisen ja niin edelleen… Mutta vaikka tarina on tavallinen, on se tärkeää kertoa yhä uudelleen. Tässä tehtävässä sarjakuva onnistuu mielestäni hienosti.

Sarjakuvan aviopari kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan. Pari istuu sohvalla ja puhuu rakkaudestaan ja avioliitostaan tuoden esille kaksi eri näkemystä. Tapa on tehokas.

Teoksessa tuodaan esille myös se, miten eri osapuolet suhtautuvat perheväkivaltaan. On nainen, uhri, joka puolustaa ja yrittää selittää kaiken taas hyväksi: "Hänen stressinsietokykynsä ei ole parhaasta päästä, sen …

Ville Virtanen: Hevosen taju

"Tällä on haavaton sydän, kasvanut hyvissä käsissä, vaistosi Elias, ja saman tien pysähtyi, sillä ajatus ei oikein sopinut kokonaisuuteen. Hevosen sydän on herkkä vehje, haavoittumattomana säilynyt on harvinaisuus."


Hevonen on uljas, kaunis ja vaikuttava eläin. Entisenä hevostyttönä ja nykyisten hevostyttöjen äitinä oli suorastaan pakko tarttua näyttelijä Ville Virtasen romaaniin Hevosen taju. Kovasti olisin kirjasta halunnut pitää, mutta tehtävä osoittautui vaikeaksi, vaikka sitkeästi romaanin loppuun asti kahlasinkin.
Kirjasta näkyy se, että Virtanen tuntee hevoset. Paikoin hevossanasto vie kuitenkin liiaksi tilaa, ja kun alan slangiin liitetään ajoittain tolkuttoman pitkät ja vaikeaselkoiset virkerakenteet, on lukija koetuksella. Kirjasta näkyy myös se, että Virtanen ihailee hevosia, mikä ei ole lainkaan huono asia. Teoksesta välittyy halu ymmärtää eläintä - ylittämätöntä hevosen tajua osoittaakin toinen teoksen päähenkilöistä, Elias, joka kykenee loihtimaan hevosesta kui…

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

"Näin kamalaa unta. Isi istui vahingossa muurahaispesään."



Ville Tietäväisen tuotannosta olen aiemmin tutustunut sarjakuvaromaaniin Näkymättömät kädet, jossa tuodaan esille yksilön näkökulma laittomaan maahanmuuttoon. Vain pahaa unta sisältää tuttua piirrostyyliä uudella höysteellä: teos on tehty yhteistyössä Tietäväisen tyttären Ainon kanssa, ja mukana on Ainon piirroksia tämän pahoista unista. Isän ja tyttären piirrosten lisäksi teokseen on upotettu uniselityksiä eri lähteistä. Ne on kuitenkin tuotu mukaan siten, että teksteistä on paikoin mahdoton saada selvää. Ehkä ajatuksena on, että unia ei tarvitse pyrkiä selittämään?
Aino on nähnyt painajaisia esimerkiksi jättiläispupuista korkokengissä, kolmesilmäisestä otuksesta ja houkuttelijakasvista. Ainon piirroksia on täydennetty isä-Villen piirustuksilla. Lisäksi sivuilla on  harmaasävyisiä isän ja tyttären keskusteluja kuvaavia strippejä. Kirjan koskettavin kohta sijoittuu juuri tällaiseen dialogikuvaan, kun Aino on nähnyt p…

Finlandia Junior -ehdokkaat on julkistettu

Ehdokkaat Finlandia Junior -palkinnon saajaksi on julkistettu: Aamulehden uutinen.
Ehdokkaat ovat Marja Björkin romaani Poika (Like), Ville Hytösen ja Matti Pikkujämsän lastenkirja Hipinäaasi, apinahiisi (Tammi), Jukka Laajarinteen ja Timo Mänttärin kuvakirja Isä vaihtaa vapaalle (WSOY), Heli Laaksosen ja Elina Warstan murrerunoteos Aapine (Otava), Kreetta Onkelin lastenromaani Poika joka menetti muistinsa (Otava) sekä Ville ja Aino Tietäväisen sarjakuvateos Vain pahaa unta (WSOY).

Lainasin juuri eilen kirjastosta tuon Ville ja Aino Tietäväisen sarjakuvateoksen, mutta muut ehdokkaat ovat minulle tuntemattomia. Siksipä en lähdekään arvailemaan, kuka palkinnon voittaa, vaan jään odottavalle kannalle.

J.K. Rowling: Paikka vapaana

"Se sinun helvetin ystäväsi sen teki", Simon sanoi vaimolleen, jonka kasvot olivat märät ja jonka alahuuli väpätti. "Se Shirley. Se perkele sen teki."



Jos joku erehtyy valitsemaan lukemistoonsa Paikka vapaana -teoksen vain sen takia, että kirjan on kirjoittanut Harry Potterin äiti J.K. Rowling, voi pettymys koitua suureksi. Fantasiasta ja lapsille sopivasta maailmasta ei ole tietoakaan, päinvastoin: Rowling kuvaa teoksessaan pientä Pagfordin kylää ja sen ihmisiä realistisesti, elämän varjopuolia kaihtamatta. Mutta ehkä teoksen viehätysvoima piileekin juuri siinä, että hahmot ovat niin todenmukaisia ja elämänmakuisia.
Tarina alkaa siitä, kun Barry Fairbrother kaatuu golfklubin pihassa ja menettää henkensä matkalla sairaalaan. Pagfordilaisen valtuutetun kuolema sysää liikkeelle monenlaisia voimia. Kamppailu Fairbrotherin jättämästä valtuustopaikasta käynnistyy saman tien kiivaana, ja käy ilmi, että monella kyläläisellä on salaisuuksia, joiden paljastuminen saa elämän…

Tieto-Finlandia-ehdokkaat on julkistettu

Helsingin Sanomien uutisen mukaan Tieto-Finlandia-ehdokkaat on julkistettu. Palkinnon saajaksi on ehdolla kuusi tänä vuonna julkaistua tietokirjaa: Hanna Jensenin 940 päivää isäni muistina (Teos), Harri Kalhan Kokottien kultakausi. Belle Époquen mediatähdet modernin naiseuden kuvastimina (SKS), Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 (Siltala), Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945 (WSOY), Rauli Partasen Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen Suomi öljyn jälkeen (Into) ja Matti Verkasalon, Jarkko-Juhani Henttosen ja Kai Arposen Vapaalasku – tieto, taito, turvallisuus (Kustannus Oy Vapaalasku).
Palkinnon saajan valitsee Ateneumin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila. Voittaja julkistetaan 21.11.

Ehdokkaista minua kiinnostaa eniten Jensenin teos. Tuntuu, että dementia on nykyään niin yleinen, että se voi osua kenen tahansa lähelle. Myös Suomi öljyn jälkeen ja Vapaalasku– tieto, taito, turvallisuus vaikuttavat tutustumisen arvoisilta. Jälkimmäinen kiin…

Tiitu Takalo: Jää

"Jäällä ihminen on vapaa. Jäällä voi kulkea mihin suuntaan tahansa."



Tiitu Takalo tuo sarjakuva-albuminsa esipuheessa esille teoksensa nimen, joka symboloi vapautta. Paitsi esipuheessa, myös nimitarina Jäässä kuljetaan jäällä, mutta lisäksi tarinassa kieltäydytään jäämästä.
Teokseen sisältyy kolmetoista sarjakuvanovellia, joiden aiheet tekijä on löytänyt omasta elämästään ja läheltään. Siten Jää sisältää tarinoita ja kohtauksia, jotka on helppo tunnistaa ja joihin on helppo samaistua. Vai miten on: kuulostaako tutulta esimerkiksi se, että hyvä suoritus ei riitä, vaan aina vaaditaan enemmän, kuten tarinassa Kuvaamataidosta yhdeksän?
Takalon albumi ei kuitenkaan ole missään tapauksessa vain negatiivista elämänmenon tarkastelua, vaan tarjolla on myös humoristista otetta, joka saa lukijan ainakin hymyilemään sisäisesti, ellei jopa nauramaan ääneen. Takalo tarjoaa pilke silmäkulmassa Hetkellisiä parannuskeinoja synkkyyteen ja ottaa esimerkein kantaa sukupuolten väliseen tasa-arvo…

Pasi Lampela: Meidän poika

"Sä olet ainoa johon mä voisin ikinä luottaa."



Pasi Lampelan näytelmää lukiessa ei voi olla miettimättä vuonna 2002 tapahtunutta Myyrmannin pommi-iskua: Meidän poika kertoo Villestä, joka marssii kauppakeskukseen repussaan omatekoinen pommi.
Miksi 18-vuotias lukiolainen päätyy dramaattiseen ja epätoivoiseen tekoon? Mitä Ville oikein haluaa?
Pohjimmiltaan näytelmässä on mielestäni kysymys pahoinvoinnista ja kohtaamattomuudesta. Meidän pojan henkilöt, erityisesti Ville, tahtoisivat tulla kuulluiksi. Mutta henkilöt puhuvat toistensa ohitse, eivät tule kuulluiksi tai eivät saa sanotuksi asiaansa. Tilaisuudet menevät ohitse, kunnes on liian myöhäistä. Jäljelle jää pelkoa, kauhua, surua ja menetyksiä.
Näytelmän henkilögalleria on sopivan kokoinen, jotta lukija pysyy helposti perillä, kuka kukin on. Kieli on nykyaikaista ja tapahtumat sijoittuvat tähän aikaan. Siten Meidän poika sopii myös lukijalle, jolle näytelmä on vieras genre.

Kari Hotakainen: Luonnon laki

"Älä kato ittees, kato taivasta." 
Kari Hotakaisen uutuusromaanin ensimmäinen virke vie mukanaan ja luo odotuksia: mitä onkaan tulossa, kun jo aloitus hurmaa?
Romaanin päähenkilö on maalämpöpumppuyrittäjä Rautala, joka joutuu auto-onnettomuuteen ja päätyy vakavasti loukkaannuttuaan pitkäksi aikaa sairaalaan. Yhtäläisyydet Hotakaisen omaan elämään ovat ilmeiset, vaikka erojakin toki löytyy kosolti.
Yrittäjä Rautala on ennen auto-onnettomuutta harjaantunut paitsi maalämpöpumppualalla, myös veronkierrossa. Sairaalassa hän kokee omakohtaisesti, mihin maksetut verorahat menevät - ja mihin niiden maksamattomienkin olisi pitänyt mennä. Samaan aikaan Rautalan isä Väinö toimii vaimonsa Kertun omaishoitajana ja tytär Mira odottaa esikoistaan. Kun mukana tarinassa ovat vielä muut saman osaston potilaat ja sairaanhoitaja Laura, on yhteiskunnan vaikutus esillä monella tapaa. Kun Rautalan saattaminen kuntoon sairaalassa vie omaisuuksia, samaan aikaan Leikkaaja pyrkii säästämään yhteiskunn…