Siirry pääsisältöön

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

"Azarin sydäntä särki kun hän muisteli aikaa jolloin oli tehnyt kiihkeästi töitä uuden Iranin, paremman ja oikeudenmukaisemman Iranin puolesta." 
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset
(WSOY 2013)
Englanninkielinen alkuteos
Children of the Jacaranda Tree
julkaistu 2013
Suomentanut Laura Jänisniemi
283 sivua
Jakarandapuun lapset alkaa siitä, kun Azar synnyttää vankeudessa tyttärensä. Tarinan kauheus hyökkää heti päälle: Kuinka pelottavaa olisi synnyttää lapsi ja tietää, että lapsi viedään pois? Mutta kuitenkaan ei tietäisi, milloin, ja joutuisi joka hetki olemaan valmiina tapahtumaan, johon ei voi koskaan olla valmis. Ja kuinka hirvittävää olisi joutua ojentamaan lapsensa vieraisiin käsiin ja todeta, että oma syli on yhtäkkiä, aivan liian aikaisin, tyhjä? Kun ensimmäisen luvun on lukenut, ei kirjaa saata jättää kesken, sillä Azar pienine tyttärineen on tullut niin lähelle, että on pakko saada tietää, mitä tapahtuu.

Toisessa luvussa tulevat kuitenkin vastaan uudet ihmiset, ja Azar väistyy kokonaan sivuun. Leila huolehtii vangittujen sisartensa lapsista ja elää yhteiskunnassa, jossa säännöt ovat tiukat: kadulla hän joutuu vallankumouskaartin pysäyttämäksi ja saa moitteita sopimattomasta pukeutumisestaan. Kolmannessa luvussa pääosaan nousee puolestaan Amir, joka istuu vankilassa. Hänen vaimonsa Maryam synnyttää tyttären, joka saa nimekseen Šeida. Šeidasta ja hänen äidistään tulee lopulta jonkinlaisia päähenkilöitä, joiden vaiheita seurataan laajimmin. Alussa tavattu Azar palaa romaanin sivuille vasta lopussa.

Yhteistä kaikille romaanin ihmisille on se, että he elävät maassa, jossa ei koskaan voi luottaa huomiseen. Pelko on läsnä jokapäiväisessä elämässä.
Kaikki kantoivat pelkoa mukanaan kuin kahletta, kantoivat sitä kaduilla, surullisten, uljaiden vuorten tutussa varjossa. Ja kun he kantoivat sitä, he eivät enää puhuneet siitä. Pelko muuttui abstraktiksi, sitä ei voinut pukea sanoiksi. Ja se hallitsi heitä näkymättömänä ja kaikkivoipana.
On avartavaa lukea romaani maasta, jonka yhteiskuntajärjestys on diktatuurinen ja jossa tavallinen ihminen saattaa joutua pelkäämään jatkuvasti ja voi vain toivoa parempaa huomista. Sodan ja sorron varjossa on ihmisiä, jotka haluavat elää tavallista elämää, rakastavat, saavat lapsia, viettävät aikaa perheensä kanssa ja haluavat elää kotimaassaan, ellei ole aivan pakko lähteä. Tämä on mielestäni romaanin tärkeä viesti: maailmassamme elää ihmisiä oloissa, joita meidän, länsimaalaiseen hyvinvointiin ja turvallisuuteen tottuneiden, on vaikea kunnolla ymmärtää. Kaunokirjallisuuden avulla muukalaisista tehdään todellisia, tuntevia, lihaa ja verta olevia ihmisiä, joita ei pidä syrjiä vain heidän taustansa takia. Lopulta me ihmiset kuitenkin olemme hyvin samanlaisia riippumatta siitä, mihin olemme sattuneet syntymään.

Jakarandapuun lapset tuo iranilaista elämänmenoa ja historiaa hyvin lähelle. Kirja kuvaa koskettavalla tavalla julmuuksia, joita ihmiset joutuvat kokemaan. Jotain kirjasta kuitenkin jäi puuttumaan. Minun mielestäni kirjan rakenne on liian epätasainen ja pirstaleinen. Olisiko vaikkapa Maryamin ja Šeidan tarina riittänyt kattamaan koko romaanin niin, että muuta henkilökaartia olisi voinut karsia? Nyt koin vaikeaksi päästä kunnolla kiinni yhteenkään henkilöön, kun hahmot vaihtuivat niin usein. Vaikka henkilöiden välille yhteyksiä löytyykin, voisi romaani toimia paremmin novellikokoelmana. Kuten jo aiemmin mainitsin, ensimmäinen luku imaisi minut heti mukaansa. Aamulehden jutun mukaan alussa kuvatun tarinan taustalla on kirjailijan omakohtaisia kokemuksia, mikä varmasti selittää romaanin alun todentuntua ja vahvuutta. Valitettavasti en löytänyt samaa tehoa enää myöhemmin, joskin luku, jossa Amir teki pienelle tyttärelleen rannekorua taatelinkivistä, pääsi lähelle. Myös tässä tarinassa on todellisia tapahtumia taustalla.

Parhaimmillaan Delijani on mielestäni kuvatessaan sortoa ja vankilaoloja. Paradoksaalisesti tavallisen elämän kuvaaminen ei mielestäni aina toimi. Lisäksi kielen kuvallisuus on niin runsasta, että se tuntuu paikoin itsetarkoitukselliselta.

Joka tapauksessa Sahar Delijanin kirjan aihe on tärkeä. Iranin lähihistoria julmuuksineen ansaitsee tulla kerrotuksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia tarinoita nuori kirjailija tulevaisuudessa lukijoilleen tarjoaa, sillä tämä esikoisteos on lupaava, vaikkei se täysillä minuun kolahtanutkaan.

Iranin lähihistoriasta kiinnostuneille voin muuten suositella palkittua elokuvaa Argo, jossa näkyvät ne Teheranin lumihuippuiset vuoret, jotka tässäkin romaanissa mainitaan.

Romaania on luettu paljon ja siitä ovat kirjoittaneet esimerkiksi NorkkuMai, Sanna, Laura, LilliMari ja Pirjoliisa. Joukossa on niin ihastuneita kuin vähemmän ihastuneita arvioita.

Tällä romaanilla saan taas yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja ylenen kersantista vääpeliksi.

Kommentit

  1. Kuuluin siihen lukijajoukkoon, joihin kirja kolahti. Minustakin kirjan alku oli parasta kerrontaa, vaikka tuntuu pahalta, jos se oli kirjailijan läheisten kokemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...vielä pahempaa, jos se oli omakohtaisesti kokemaa kauhua.

      Poista
    2. Romaanin kauheuksien kohdalla minua kylmäsi ajatella, että jossain se kaikki voi olla totta. Erityisesti alku minua tosiaan ravisteli, ja odotukset olivat korkealla. Ehkä kirjan rakenne oli minulle suurin ongelma, eivätkä odotukset täyttyneet.
      Mutta hienoa, että sinulle kirja kolahti! :)

      Poista
  2. Olen lukemassa tätä kirjaa ja yllättyneenä itsekin, toistaiseksi pidän aika paljonkin! Saas nähdä loppua kohti :).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä"

Tuntui, että vihdoin kaikkein pahin puristus rinnassani alkoi hellittää, vaikka sairaalassa käynnit olivat edelleen kokonaisuutena raskaita. En silti edes miettinyt vaihtoehtoa, etten olisi siellä käynyt, sillä vielä paljon raskaampaa olisi ollut olla käymättä. Oma pieni rakas poikani. Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä" Teos 2022 ulkoasu Dog Design 224 sivua äänikirjan lukija Vilma Melasniemi kesto 9 t 18 min Venla Kuoppamäen teos "Sun poika kävi täällä"  kertoo äidin näkökulmasta, minkälaista elämä mielenterveysongelmaisen nuoren kanssa on. Kuoppamäen poika Oskari sairastuu alle kaksikymppisenä tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ajoittain poika on hyvin alakuloinen, ajoittain maaninen ja lopulta myös psykoottinen. "Sun poika kävi täällä"  on päiväkirjamainen kuvaus syksystä 2014 vuoden 2018 lopulle. Kuoppamäki käy töissä, joogaa ja matkustaa, mutta kaiken keskellä on Oskari, joka ei pärjää ilman äitinsä tukea. Äiti tekee kaikkensa saadakse

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo