Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

"Ensin on nimettävä se mikä on tuttua. Mikä oli tuttua. Olen aikamuodoissa nykyään niin sekaisin. Kesä vai syksy, mikä oli järjestys, kuka oli, kuka on, kuinka monta meitä kulloinkin on paikalla. Minä katoan, hän monistuu."
Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa on ollut syksyn kirjatapauksia. Teos kertoo sukupuolenvaihdoksesta ja perustuu kirjailijan omaan elämään - ei ihme, että romaani on puhuttanut. Itse suhtaudun autofiktioon hieman varauksella, sillä en halua kokea olevani tirkistelijä, joka kyttää muiden elämää. Tämän teoksen kohdalla sitä ongelmaa ei ollut, sillä Ahava osaa etäännyttää riittävästi.

Kaikki käynnistyy siitä, kun Ahavan mies sanoo "jotain, mikä muuttaa kaiken":
- Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Näin sanoo mieheni, neljäkymmentä vuotta myöhässä. Alkaa prosessi, joka vie aikaa ja voimia. Nainen seuraa avuttomana vieressä, kun mies muuttuu toiseksi. Halu paeta, halu "herätä ja todeta, ettei tämä ole totta" muuttuu hyvinä päiv…

Maria Peura: Tunkeilijat

"Mitähän niin kauheaa olen sinulle tehnyt, että olet oirekavalkadia kootessasi kajonnut oman äitisi pyhimpään. Ehkä olen rakastanut sinua liikaa. Niin sen täytyy olla." Maria Peuran novellikokoelmaa Tunkeilijat* tuli luettua pitkään ja hartaasti. Kevyestä teoksesta ei tässä kohtaa voi puhua, vaan novellit vaativat ympärilleen tilaa ja aikaa. Välillä kokoelma jäi sivuun odottamaan, että pystyin taas keskittymään lukemiseen kunnolla. Keskittymistä tekstit mielestäni tarvitsivat.
Kokoelman nimi Tunkeilijat on onnistunut ja kuvaava. Erilaisista tunkeutumisista nimenomaan on kysymys: välillä tunkeutuminen on fyysistä, usein henkistä - ja ehkä sellaisena vielä ahdistavampaa. Novelli Kirje tyttärelle on hyvä esimerkki siitä, miten äiti suhteessaan tyttäreensä ylittää sovinnaiset rajat ja tunkeutuu niiden ylitse ja lävitse.

Ihailen sitä, miten vaivatta Peura onnistuu kertojansa erilaisiin rooleihin sovittamaan. Näkökulmat vaihtelevat mutta intensiivisyydestä ei tingitä. Useinkaan he…

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

"Jonkun näistä ystävistä pitäisi auttaa minua kuolemaan. Olemaan läsnä kun teen sen, kestää kaikki yllättävät mielentilat."

Anna-Leena Härkösen romaani Valomerkki* tuli luettua jo jonkin aikaa sitten, mutta kirjasta kirjoittaminen vain jäi. Aivan helpoksi en lukukokemukseni sanoiksi pukemista kokenut, mikä ehkä oli suurin syy siihen, että romaanin edelle bloggausjonossa menivät muut. Mutta nyt yritetään.

Ideana on siis se, että viisikymppinen Anita kokee olemisensa niin raskaaksi ja hankalaksi, että hän päätyy miettimään, onko jaksettava elää, vaikka väsyttää. Omissa syntymäpäiväjuhlissaan Anita nostaa kissan pöydälle:
Nousen seisomaan. Katselen hetken ihmisiä pöytäni ääressä. Kysyn kuka heistä olisi valmis tappamaan minut. Ei ole mikään yllätys, että vapaaehtoisia ei ilmaannu pilvin pimein. Aihe on vaikea, suorastaan mahdoton, kun elämästä pitäisi olla kiitollinen ja kuolema on eristetty sivuun tavallisesta elämästä.

Valomerkki on ristiriitainen. Se on masentava mutta samall…

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

"Minä voisin juosta, vaikka vuoden verran. Sen aikaa että isä paranisi. Voisin vahtia isää. Harjoitusten lomassa voisimme puhua asioista. Isä tarvitsee minua nyt, se on varmaa. Yksin se ei pärjää."
Kansallisuustransvestiitti Mikko Virtasesta kertoneeseen Vadelmavenepakolaiseen (2007) ihastuneena odotin paljon Miika Nousiaisen toiselta romaanilta, Maaninkavaaralta. Valitettavasti en kuitenkaan voi sanoa hurmaantuneeni: tarinan huumori ei vedonnut minuun vaikka saikin paikoin hymähtämään. Paikoin tosin myös irvistämään.

Maaninkavaara on tarina isästä ja tyttärestä - ja suomalaisesta kestävyysjuoksusta. Huttusen perhe kohtaa tragedian, kun perheen juoksijatähti Jarkko katoaa ollessaan matkalla kotiin juoksukilpailuista. Mitalikahvit vaihtuvat suruun ja ikävään.

Martti-isän maailmaan tulleen ammottavan aukon pyrkii korjaamaan Heidi, joka aloittaa juoksun. Kun isä saa keskittyä Heidin valmentamiseen, on elämässä taas sisältöä.

Martti on niin juoksun pauloissa, että hän mittaa kaik…

Enni Mustonen: Parittomat - Järjen ja tunteen tarinoita #5

"Alhaalla saunatuvassa seisahduin peilin eteen. Fanni oli oikeassa. Minun ilmeeni oli erilainen kuin ennen, jotenkin pehmentynyt. Vaikka järki kuinka yritti panna vastaan, tiesin, ettei viimeöinen tunnekuohu ollut mennyt ohitse jälkiä jättämättä."

NimettömistäMustasukkaisista ja Lipunkantajistaja Sidotuistamuodostuvan Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan päättää Parittomat. Ja voi millä tavalla. Melkein toivon, että olisin jättänyt sarjan sen neljänteen osaan, sillä Sidotut olisi ollut komea päätös historiallisille romaaneille. Parittomat sen sijaan jätti jälkeensä melko ärtyneen mielen.

1900-luvun alusta on yllättäen hypätty vuosikymmeniä eteenpäin. Vuosituhat on vaihtunut, eletään EU-Suomessa, jollaista edellisten osien päähenkilöt Hilma ja Anna tuskin osasivat ennakoida, vaikka edistyksen naisia olivatkin. Tällä kertaa päähenkilö on Salla, Hilman tyttärentyttärentytär, joka asettuu kesäksi Fanni-tätinsä luokse valmistelemaan väitöskirjaa ja kiertää TE-keskuksen leivissä t…