Siirry pääsisältöön

Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)

"Valtaosa perheen säännöistä on vanhempien laatimia. Ja hyvä niin. Päätösvalta kuuluu aikuisille, mutta toimeenpanovalta on jaettu aikuisten ja lasten kesken. Siksi lukuisat kasvatusoppaat esittelevät tapoja, joilla lapsi saadaan manipuloitua tottelemaan vanhempaa. Itse en näitä tapoja tottele."
Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)
(Gummerus 2014)
160 sivua
Janna Rantalan tavoin minäkin kuvittelin ennen äidiksi tuloa, että olen hyvä vanhempi. Kuvittelin tietäväni, miten homma hoidetaan ja näin silmissäni loputtoman kärsivällisen muumimammahahmon ja pullantuoksuisen kodin - ja tietysti tottelevaiset ja vanhempiaan kunnioittavat lapset. Aivan siihen ei ole päästy, mutta onneksi elämä on opettanut, ettei ideaalikuvaan tarvitsekaan päästä. Elämään ja kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu vaikeita hetkiä ja ristiriitoja, eikä lapsen ja vanhemman suhde ole sen kummallisempi:
Myös vanhemman ja lapsen suhteessa on väärinkäsityksiä, riitoja, pelkoja, haluja, torjuntoja, uhmaamisia ja miellyttämisyrityksiä. Jokainen ihmissuhde rakoilee, kriisiytyy. Nämä tavanomaisuudet saavat vanhemmat etsimään kasvatuskeinoja, joilla riidat voidaan välttää.
Ihan suotta! Riita on oivallinen tapa tutustua tottelemattomuuteen: kenen vuoro on totella ja ketä?
Janna Rantala on koonnut kirjansa kuvaukseksi oman perheensä sunnuntaipäivästä, jonka aikana törmätään monenlaisiin tilanteisiin, joissa kasvatustieteelliset teoriat ja erilaisten oppaiden vinkit eivät päde. Äidin tutkinto lastenpsykiatriasta ei paljon paina, kun lapsi kieltäytyy syömästä aamupalaa. Rantala tarjoaakin lukijalle elämänmakuisia tilanteita, jotka varmasti kuulostavat monen korvaan tutuilta, ja esittää omia ajatuksiaan ristiriitojen ratkaisemiseksi. Yksi tärkeä viesti on se, että vanhempien on hyvä miettiä omia ajatusmallejaan: Miksi me koemme niin suureksi ongelmaksi sen, jos lapsi ei tottele? Kuinka paljon me määrittelemme lapsiamme omilla ennakkokäsityksillämme? Miksi jotkut tunteet ovat sallitumpia kuin toiset?

Kirjan eri luvuissa käsitellään esimerkiksi uhmaikää (eli nykyään kauniimmin muotoiltua tahtoikää), ruokailua, kasvatuserimielisyyksiä ja parisuhdetta. Jokaisen luvun lopussa on ajatusleikkejä eli kysymyksiä lukijalle pohdittavaksi. Monet kysymyksistä ovat sellaisia, että niitä olisi hyvä pysähtyä joskus miettimään perhetilanteesta riippumatta.

Kirjassa rinnastetaan mukavalla tavalla lapsen maailma aikuisen maailmaan. Esimerkiksi uuden perheenjäsenen syntymä saattaa aiheuttaa esikoisessa tunteita, jotka eivät ole vain ilahduttavia. Mutta entäpä, jos vanhemmat yrittävät eläytyä lapsen tunteisiin:
Ajatellaanpa hetki, että mieheni muuttuisi ensin poissaolevaksi, ärtyisäksi ja lihavaksi. Sitten hän katoaisi muutamaksi päiväksi. Kotiin palatessaan hänen käsipuolessaan kipittäisi Pikkuvaimo. Toistaitoinen, miehessäni yötä päivää roikkuva, mutta kaikkien mielestä niin kovin suloinen Pikkuvaimo. Kun mulkoilisin Pikkuvaimoa ilkeästi, mieheni myhäilisi, että meistä kyllä tulee vielä kaverit, kunhan Pikkuvaimo vähän kasvaa.
Pidän paljon Janna Rantalan tavasta kirjoittaa. Hänen teoksensa on realistinen ja elämänmakuinen, eikä sitä tai sen kirjoittajaa tarvitse nostaa jalustalle: sanoohan jo teoksen nimikin, että kaiken maailman kasvatusoppaita ei tule totella. Riittää, kun kirjasta ottaa vinkkejä, jotka kokee itselle tarpeellisiksi ja toimiviksi. Kyllä se arki siitä lutviutuu. Ja vaikka joskus on hyvä tarttua kasvatusoppaaseen ja päivittää omia käsityksiä, on joskus myös hyvä antaa elämän kuljettaa ja jättää liika pohdiskelu (lue: asioiden problematisointi) sikseen.
Tätä teosta on helppo lämpimästi suositella kenelle tahansa perhe-elämästä kiinnostuneelle. Minä aion palata kirjan pariin vielä uudelleenkin!

Kommentit

  1. Sinulle on muumi-haaste blogissani: http://oksanhyllylta.blogspot.fi/2014/03/haastevastaus-muumikirjat-ja-mina.html.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitääpä perehtyä paremmalla ajalla! :)

      Poista
  2. Olin kuuntelemassa Janna Rantalan haastattelua kirjan tiimoilta Gummeruksen pressissä, ja hän vaikutti todella sympaattiselta ja lämpimältä ihmiseltä. Pitääpä tutustua tähän kirjaan, kun kirjaston varausjono vähän lyhenee, kiitos esittelystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastakin välittyy sympaattinen fiilis. Olisipa mukavaa joskus kuunnella Janna Rantalaa ihan livenä!

      Poista
  3. Kuuntelin tänään 7-aikaan haastattelun ja tämä kirja olisi varmaankin hyvä häälahja tai "sopeutumiskirjaksi " lapsia odottaville :)
    Olen MUUTEN kirjaston kova kannattaja, mutta Jannan kirja kuuluu moneen kotiin ihan omaksi...Sanoo Äiti/mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: jotkut kirjat on hyvä omistaa, että niihin voi palata aina uudelleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o