Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Elly Griffiths: Risteyskohdat

"Nelson kyyditsee Ruthin takaisin yliopistolle. Hän näyttää vajonneen synkkyyteen, mutta Ruth on kiihkeän innostuksen vallassa. Rautakautinen ruumis, koska ruumiiden täytyy tietenkin olla rautakaudelta, rituaaliteurastusten ja upeiden aarrekätköjen ajalta. Mitä se merkitsee? Se on kaukana paalukehärakennelmasta, mutta voisivatko löydöt liittyä toisiinsa jotenkin?"
Risteyskohdat on ensimmäinen osa Ruth Galloway -sarjaa, jonka päähenkilö Ruth on arkeologi. Nainen elää kissojensa kanssa yksin tavallista elämää, jonka rauha järkkyy, kun poliisi pyytää hänen apuaan. Muinaisen paalukehän lähettyviltä on löytynyt ruumis, ja arkeologia tarvitaan avuksi selvittämään, kuinka vanha ruumis on. Voisiko kyseessä olla Lucy Downey, joka on kadonnut kymmenen vuotta aiemmin ja jota poliisi ei ole kyennyt löytämään?

Ruthin avunanto ei jää vain ruumiin iän kartoittamiseen, vaan pian nainen huomaa olevansa syvällä kadonneen tytön kohtalon selvittämisessä. Kun vielä toinenkin tyttö katoaa, on selv…

John Gillard: Luovan kirjoittajan työkirja

"Vuoropuhelua kirjoittaessa on tärkeää välttää turhaa täytettä. Yhtä tärkeää on, että jokainen repliikki vie toimintaa eteenpäin tai syventää henkilöhahmoa. --
Harjoitus. Kuvittele kaksi tuttavaa, jotka kohtaavat kadulla, häissä, hautajaisissa tai jossain muualla ja aloittavat keskustelun. Kirjoita vuoropuhelu pyrkien välttämään tyhjänpäiväistä höpinää."
John Gillardin Luovan kirjoittajan työkirja - 20 kirjailijaa, 70 sormiharjoitusta on kirjoittamisen opas, joka yhdistää kirjoittamisharjoituksia ja kirjailijaesittelyjä kiinnostavasti ja innostavasti. Kirjailijaesittelyistä kumpuaa harjoituksia, kuten Omaperäinen ääni, jossa astutaan William Faulknerin tapaan henkilöhahmon sisälle, tai Tuoksu, joka ohjaa kuvaamaan esinettä tai paikkaa ensisijaisesti hajuaistin avulla, Patrick Süskindin tavoin.

Mukana teoksessa on useita laajalti tunnettuja kirjailijoita, kuten Virginia Woolf, Ernest Hemingway ja Haruki Murakami. Jani Saxell on laatinut suomenkieliseen teokseen Anja Snellmanin…

Anne Leinonen: Metsän äiti

"Taika raukesi ja maailma muuttui taas tavalliseksi. Tuulen ääni palasi ja siitä puuttui toiseuden tuntu. Maailma vaaleni asteittain. Löysin takaisin tielle, nostin Helkaman pystyyn ja seurasin kissaa. Se vei minut kotipihalle ja istuutui rappusien viereen."
Anne Leinosen Metsän äiti -romaanin päähenkilö on Riina, joka palaa kotiseudulleen Vihainperälle tekemään rakennusinventointia. Samalla nainen palaa menneisyyteensä, jossa on jotain hämärää. Kotikylällä on tapahtunut vuosia sitten outoja, selvittämättömiä asioita: nuori Liisa on kuollut; mökkiinsä paloi mies, jota epäiltiin Liisan surmaajaksi. Kun Riina vielä törmää erästä kellaria tutkiessaan yllättävään löytöön ja saa näkyjä, on hänen pakko ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kysymys.
Jotain uhkaavaa on ilmassa, kun kylällä selvästi salataan menneisyydessä tapahtunutta. Menneisyys ei kuitenkaan jätä rauhaan vaan vaatii sovitusta vääryyksistä. Uhan ja pinnan alla kytevän kauhun tunnun Leinonen luo romaaniinsa hienosti,…

Mervi Heikkilä: Pohjolan porteilla

"Viesti oli lyhyt ja lakoninen. 'Ikävä Väinöä. Voisitko hakea sen takaisin?' Istahdin pöydän ääreen. Hakea Väinön takaisin? Minä? Miten? Olinhan toki edellissyksynä matkannut transsissa Tuonelle hakemaan Tietäjää taltuttamaan Kullervon henkeä, mutta sen koomin en ollut kokeillut shamaanintaitojani. Eihän minulla ollut edes omaa rumpua!"
Mervi Heikkilän nuortenkirja Pohjolan porteilla jatkaa Louhen liitosta ja Tuonella kulkijoista tutun Roonan tarinaa. Liikkeelle lähdetään varsin arkisista mutta tietyllä tapaa suurista teini-ikäisen elämään kuuluvista asioista, kun Roona miettii suhdettaan Aleksiin, mutta pian liikahdetaan selvästi kauemmas tavallisen teinin kuvioista, kun Roona saa yllättäviä vieraita. Tytön isä on saanut huolestuttavan näyn, joka enteilee pahaa. Hyvää ei lupaile myöskään Roonan lähellä viipyvä tumma varjo.

Roona saa apua Sampsalta, joka tutustaa tytön Iraidaan, shamaaniin, jonka avulla Roona voi valmistaa oman rummun. Rumpu on tarpeen, jotta sankarita…

Maja Lunde: Mehiläisten historia

"Kukkivat mustikkamättäät ovat kauniita. Olin unohtanut sen talven aikana, mutta aina kun näin Mainen valkoiset ja vaaleanpunaiset varvikot toukokuussa, minun oli pakko pysähtyä katsomaan.
Kyllä, ne olivat niin kauniita, että niistä pitäisi kirjoittaa kirjoja. Ilman mehiläisiä kukat tosin olivat vain kukkia, eivät mustikoita, eivät elantoa."
Maja Lunden Mehiläisten historia kulkee kolmella eri aikatasolla: Vuonna 1852 englantilainen William löytää mehiläisten kasvatuksen ja pääsee vihdoin ylös sängystään. Vuonna 2007 amerikkalainen mehiläistarhaaja George kohtaa kaksi iskua. Ensinnäkin hän ymmärtää, ettei hänen elinkeinolleen löydy jatkaa. Toiseksi luonto oikuttelee tavalla, joka voi johtaa koko elinkeinon menettämiseen. Vuonna 2098 eletään mehiläisten jälkeistä aikaa. Kiinalainen Tao on yksi niistä, jotka pyrkivät korvaamaan mehiläisten jälkeensä jättämän aukon pölyttämällä hedelmäpuita.

Se, miten romaanissa kuvataan eri aikakausia, on onnistunutta. Menneisyyttä korostaa pat…

Peter Mickwitz: Lyhytproosaa - se mikä avautuu

"Sellainen runo, sellainen teos - tai "radikaali Teko" - kasvaa siitä tiedosta, ettei mikään koskaan ole lukijalle saapuessaan sama kuin kirjailijalta lähtiessään, ettei kommunikaatio voi toimia niin että sinusta tulee minä, vaan että sinä olet aina toisenlainen ja minulle vieras, ja että kirjoittajana minun on kunnioitettava sitä. En voi vaatia sinua paitsi väkivalloin ja sellaisesta lähtökohdasta, ettet olekaan uniikki ja muuttuva, vaan tyypillinen: kokonainen, osallinen, pysyvä. Jos luulen sinun olevan sellainen (kokonainen, osallinen...), altistan sinut väkivallalle, yritykselle tehdä sinusta joku jota et ole: minä ja minun, se mikä on väitetysti meidän." Kun kirjan takakannessa luvataan, että edessä on pyörryttävä sukellus Peter Mickwitzin kaleidoskooppiseen sanataiteeseen ja ajatteluun, kannattaa lupaus ottaa todesta. Lyhytproosaa - se mikä avautuu on pyörremyrskymäinen, leikittelevä ja määritelmiä pakeneva teos, joka herättää ajatuksia ja ilahduttaa.

Teoksen…

Maritta Lintunen: Takapiru. Novelleja

"Puistatus vilistää selkääni pitkin. En halua muistaa isän sanomisia. Isä on Jaska Myyrysen ystävä ja minä häpeän sitä. Eikä opettaja ole paha eikä juoruilija. Opettaja osaa yhdellä viivanvedolla erottaa oikean ja väärän. Paratiisin ja helvetin." (Novellista Sielunpesä)
Takapiru on kymmenen novellin kokoelma, joka kuvaa ihmisiä rosoineen kaikkineen. Kokoelma marssittaa lukijan eteen ihmisiä, jotka eivät aina ole erityisen miellyttäviä - malliesimerkki moisesta on avausnovelli Kylkiäisen minäkertoja, joka päätyy toimimaan tavalla, jota on vaikea puolustella. Toki kertoja itse yrittää toimiaan perustella, itselleenkin, mutta onko asioita, joita ei voi perustella? Epämiellyttävä mutta myös kiinnostava on Hymypatsaan päähenkilö, joka toimii useaan kertaan vastoin ihanteitaan.

On mukana myös henkilöitä, joiden puolelle voi asettua. Niin kuin vaikkapa Veriveljien isoisä, joka palaa kipeisiin menneisyyden muistoihin ja toteaa yrittäneensä suojella nuorempaa poikaa, jonka otti veljek…

Kreetta Onkeli: Ilonen talo

"Äiti ei ole käynyt kotona viikkoon. Mummo soittaa opettajalle. Opettaja kyselee äidistä. Kiemurtelen pulpetissa enkä katso opettajaa silmiin. En tykkää kyselyistä. Ne tahtovat kysymyksillään jotain pahaa."
Luin Kreetta Onkelin Ilonen talo -esikoisromaanin vuosia sitten, ja nyt olikin kiinnostavaa tarttua teokseen uudelleen. Kovin paljon en sisällöstä enää muistanut: päällimmäiseksi mieleen oli jäänyt hieman ahdistava ja ankeakin tunnelma.

Kyseessähän on alkoholistiperheen tarina Ruut-tyttären näkökulmasta. Perheen isä kuolee alkuvaiheissa ja äiti tarrautuu pulloon. Seuraa miesvieraita ja äidin pitkiä poissaoloja, äidin etsintää ja Ruutin ja Birgen tukeutumista toisiinsa. Kun vuosia sitten luin tarinaa pääosin ahdistavana kertomuksena siitä, millaista perhe-elämä voi kaikessa kauheudessaan olla, löysin nyt Ilosesta talosta   mustaa huumoria: tasaisen harmaan tilalle on tullut eri sävyjä, jopa värin pilkahduksia.

Romaanin miljöönä on keskisuomalainen maalaiskylä, Luhanka. Sit…

Lumoava luonto -luontokirjahaaste

"Metsä ei ole koskaan vain yksi metsä. Se on monta metsää, sisäkkäin ja lomittain. Jossakin levittäytyy kuiva mäntykangas, toisaalla pilkottaa kostea korpi, rehevä lehto tai kallionyppylä. Jokaisessa metsälaikussa on viljalti elämää. Osa eliölajeista viihtyy millaisessa metsässä hyvänsä, mutta suurin osa suosii tietynlaista metsää."

MarikaOksa houkutti tarttumaan luontokirjaan Lumoava luonto -haasteessaan, ja minähän tein töitä käskettyä. Ehdolla haastelukemiseksi oli pari teosta, mutta viimein voiton vei Eeva-Liisa Hallanaron, Saija Kuuselan, Aino Juslénin ja Terhi Ryttärin toimittama Metsän salainen elämä, joka tarjoaa yllättävän ja oivalluksia tarjoavan retken syvälle metsän uumeniin.

Vaikka me suomalaiset olemme kuulemma metsäkansaa, osaa metsä yllättää. Metsän salainen elämä -kirjan myötä lukijalle selviää, miten monimuotoinen ja suunnaton kokonaisuus kotoisa metsämme lopulta onkaan. Lähellämme elää monenlaisia olentoja, joiden olemassaolosta en ole koskaan kuullutkaan …

Juhani Aho: Papin rouva

"Ja missä he olivatkaan, puhuivat he toisilleen, kuinka onnellisia he olivat, kuinka he ajattelivat ja tunsivat samalla lailla, ja kuinka ne tunteet olivat toisenlaisia kuin kaikki ne, mitä he ennen olivat kokeneet. Ja tokkohan kukaan maailmassa rakastaa niin hienosti ja samalla niin suuresti ja syvästi? Eihän se tavallisissa oloissa ja tavallisille ihmisille voikaan olla mahdollista, mutta heille, heillähän on siihen aivan erityiset edellytykset."
Juhani Ahon Papin rouva (1893) jatkaa Papin tyttären (1885) tarinaa. Päähenkilönä on jälleen Elli, ja aikaa on kulunut joitakin vuosia siitä, mihin edellinen romaani päättyi. Elli on nyt pastori Mikko Aarnion vaimo, ja hän on totutellut tyytymään elämäänsä miehen kanssa, joka ei hänelle koskaan ollut mikään unelmien puoliso.

Vakaa elämä järkkyy, kun pastorin ystävä Olavi ilmoittaa saapuvansa pariskunnan luokse. Olavi on sama mies, johon Elli nuorena ihastui ja joka lähti pappilasta kohtia uusia seikkailuja mitätöiden samalla Ellin…

Jarkko Tontti: Viisastuminen sallittu

"Mustaa ja valkoista on maailmassa hyvin vähän, harmaata paljon. Oman ajattelun ja arvomaailman ristiriitaisuuksien etsiminen kannattaa, olen huomannut."
Jarkko Tontin esseekokoelma Viisastuminen sallittu sisältää yhdeksän esseetä, jotka kaikki ovat sujuvasti kirjoitettuja, keskustelevia ja keskusteluun houkuttavia. Tontti puhuu esseissään niin kirjallisuudesta kuin politiikasta - ja monesta asiasta vielä lisäksi.
Sananvapaudesta Erityisesti esseekokoelman alkupuoli on kiinnostavaa luettavaa. Esimerkiksi sananvapauden pohdinta herättää ajatuksia ja muistuttaa, että käsite ei suinkaan ole yksiselitteinen ja selkeästi määriteltävissä, vaikka sen avulla perustellaan nykyään monenlaista sanansäilän käyttöä.
Sananvapauden peruslähtökohta on se, että tyhmiäkin saa puhua ja kiivaskin keskustelu on sallittua, myös maahanmuutosta. Loppujen lopuksi se on meidän kaikkien edun mukaista. Kun mielipiteet kalahtelevat toisiaan vasten tarpeeksi kauan, lopulta voi löytyä niistä kestävin. Kir…

Hanna Hauru: Jääkansi

"Jalkani olivat kohmeessa, kun olin naapuripellolla kuokkimassa syksyllä maahan unohtuneita lanttuja. Niissä oli mustia pakkasenpuremia kuin suuria homepilkkuja. Jouluruuat olivat riittäneet vain pariksi viikoksi ja Betti oli ajanut minut hankkimaan syötävää.
En kehdannut mennä naapureiden ovelle kerjäämään, joten otin kuokan ja etsin."
Hanna Haurun romaani Jääkansi houkutti minut äärelleen, kun törmäsin muutamaan kiinnostusta herättävään bloggaukseen (katsopa vaikka Ullan, bleuen, Main ja Lauran kirjoitukset). Entuudestaan minulle tuntematon Hauru nousi saman tien kiinnostavien kirjailijoiden listalleni, niin synkän kiehtova hänen loihtimansa tarina on.

Jääkannen minäkertoja on tyttö, joka elää keskellä äärimmäistä köyhyyttä ja pelkoa. Isä on kaatunut rintamalla, kotiin muuttaa Betti-äidin rinnalle uusi mies, josta tyttö käyttää nimeä Paha, ja perheenlisäystä on tulossa ennen kuin on monen mielestä soveliasta. Tyttö kasvaa kurjuudessa, jota ei ehkä itsekään täysin ymmärrä, pä…

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

"Vasta siinä, lavalla, Aurelia tajusi, että laulu oli surullinen. Hän oivalsi miten syviä, hyytävän kylmiä vesiä ovat vesistä varjoisimmat, ja miten ne kutsuvat kaikkia ja ovat aika ajoin hukuttaa kenet tahansa, nuorimmatkin, jopa lapset, jotka haluavat vain leikkiä, pukeutua pitsiverhoihin, tehdä vessapaperirullista linnoja ja maistaa ketsuppia piparkakkujen kanssa, kuulla kauniita tarinoita jotka vaivuttavat uneen."
Paras mahdollinen maailma vie monenlaisiin maailmoihin: on yliopistomaailmaa, teatterimaailmaa, ulkomaailmaa, sisäistä maailmaa. Ollaan Suomessa, matkustetaan Saksaan, etsitään itseä, etsitään muita, etsitään parempaa maailmaa.

Tarinan näkökulmat ovat Aurelian ja hänen äitinsä. Aurelia on nuori, julkisuuteen ponnahtanut näyttelijä. Välit äitiin ovat käytännössä kokonaan poikki, vaikka äiti yrittää siltoja rakentaa. Kun pääsy lähelle ei onnistu, kertoo äiti tyttärelleen elämästään ja valinnoistaan. Samaan aikaan - ja aiemminkin - tytär sukeltaa mielikuvitukseensa…

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

"Ajatteletko koskaan", Clementine kysyi varovaisesti eikä katsonut Samia vaan keinuvaa yksinäistä jahtia, jonka purjetta tuuli riuhtoi vihaisesti. Kuka halusi purjehtia tässä säässä? "Entä jos emme olisi menneet sinne? Entä jos jompikumpi tytöistä olisi sairastunut, tai minun olisi pitänyt tehdä töitä, tai sinulla olisi ollut töitä tai mitä nyt ikinä, ja olisimme jättäneet menemättä niille grillikutsuille? Ajatteletko sitä koskaan?"
Liane Moriartyn romaanin Tavalliset pikku pihajuhlat keskipiste on oikeastaan eräs australialainen piha. Tiffanyn ja Vidin luokse on kokoontunut grillijuhliin joukko ihmisiä: kuusi aikuista ja kolme lasta. Yhteiseen hetkeen kohdistuu monenlaisia odotuksia mutta sitä, mitä tapahtuu lopulta, ei kukaan osaa aavistaa.

Mortiartylle tuttuun tapaan homman pihviä pidetään grillissä viimeiseen asti. Liikutaan nykyhetkestä takaumin grillijuhliin, sateesta aurinkoon. Kerrotaan, mikä on tilanne nykyhetkessä; melkein kaikilla on jotenkin paha olla; …

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

"Nyt häneltä odotettiin sekä Pariisissa että kotona vähintään yhtä suurta menestystä. Sitä ajatellessaan hän tunsi lamaannuttavaa kauhua. Piti pitää katseensa käsillä olevassa työssä, hän käski itseään. Piti maalata vain itselleen. Taiteen piti olla miellyttämisen tarpeen yläpuolella. Taiteen piti kuvastaa hengen kauneutta."
Sinun tähtesi -romaanissa valokeilaan asettuu suuri mies, kansallistaiteilija Albert Edelfelt. Tarina ulottuu nuoruusvuosista aina kuolemaan saakka, ja Edelfeltin elämän rinnalla kulkee kuva muuttuvasta Suomesta, joka astelee kohti itsenäisyyttä, jota Edelfelt itse ei kuitenkaan ehdi näkemään. Nuoren Suomen kahtiajakautumisen näkee kuitenkin Edelfeltin isätön poika Aarne. Toisaalta Albert Edelfelt ei tunnu olevan erityisen kiinnostunut siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kun taas muun muassa eräs Juhani Aho ottaa keskusteluissa kyllä kantaa.

Mitenkään vähäpätöiseen tai pieneen hahmoon Venla Hiidensalo ei ole romaanissaan tarttunut. Yksi Suomen taiteen ku…

Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet

"Tilanne oli niin lupaava, että tein omien mittapuideni mukaan erittäin radikaalin päätöksen: jäisin Intiaan. Göran Borg, mies joka oli antanut pyöreät kasvot pakonomaiselle turvallisuushakuisuudelle, aikoi ensimmäistä kertaa elämässään muuttaa kotikaupungistaan ja asettua kuhisevaan Delhiin. Enää piti löytää oma soppi, jotta välttäisin rouva Takurin groteskin kykloopinsilmän ja voisin kutsua luokseni kenet halusin. Päätökseni ei johtunut pelkästään Preetistä. Pidin Intiasta ja ihmisten uteliaasta tervetulleeksi toivottavasta asenteesta aina vain enemmän."
Elisa Kirja tarjosi ystävänpäivälahjaksi Mikael Bergstrandin teoksen Delhin kauneimmat kädet, ja tietenkin tartuin ystävälliseen kädenojennukseen, vaikken kirjasta ollut aiemmin kuullutkaan. Pian paljastui, että tarina vie Ruotsin kautta Intiaan, ja jälkimmäisen maan toki kykeni nokkelasti kirjan nimestäkin päättelemään.

Tarinan päähenkilö ja minäkertoja on keski-ikäinen ruotsalaismies Göran Borg, joka rakastaa turvallisuu…

Riina Paasonen: Kaikki minkä menetimme

"Supikoira oli taas pihassa. Tavallisesti se norkoili puiden alla tai leikkimökin takana. Ja kun Johannes ilmestyi paikalle, se juoksi innostuksissaan soikeaa ympyrää. Arvi olisi halunnut sanoa, että se oli oikeastaan aika hienoa eikä ainakaan hänellä ollut mitään supikoiraa vastaan. Aura oli toista mieltä."
Kaikki minkä menetimme on kertomus suomalaisesta perheestä, jossa kaikki ei ole aivan kohdallaan. Siitä lukija pääsee perille varsin pian, ja kun lukeminen jatkuu, syvenee käsitys perheen omalaatuisuudesta.

Merkittävä liikkeellepaneva tapahtuma on se, kun Johannes, perheenisä, ajaa supikoiran ylitse. Paitsi että tapahtumaa seuraa leskeksi jääneestä supikoirasta huolehtimista, myös perheen sisäiset haasteet tulevat entistä paremmin näkyviin. Perheen poika Arvi ei suostu liikkumaan kotoa enää mihinkään, tytär Aura tarkastelee ympäristöään kriittisen viiltävästi ja vaimo Orvokki lähtee. Samalla Johanneksen äiti Tuovi puuttuu poikansa elämään turhan tunkeilevasti.

Riina Paaso…

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju)
Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa.

Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti:
Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisiin melkoinen meteli. Ilahduttavan novellista tekee se, miten poj…

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

"Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyy monenlaisia myönteisiä tunteita: uskoa, toivoa, rakkautta, luottamusta, turvaa, iloa, rauhaa. Liike on hengellinen koti, äidin syli. Seurakuntayhteisöä kuvataankin usein nimellä Saara-äiti. Valitettavasti se ruokkii myös kielteisiä tunteita: syyllisyyttä, pelkoa, epävarmuutta, ahdistusta."
Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan tietokirja Usko, toivo ja raskaus- vanhoillislestadiolaista perhe-elämää kuvaa nimensä mukaisesti monin tavoin perhe-elämää uskonyhteisössä. Suuri yleisö tuntee vanhoillislestadiolaisuuden erityisesti ehkäisykiellosta ja suurperheistä, ja kirjakin nivoutuu noihin seikkoihin moninaisesti.
Epäonnistumiset lastenkasvatuksessakin saa uskoa anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä, eikä niitä tarvitse sen jälkeen enää muistella; ne on upotettu armon pohjattomaan mereen. Tärkeintä on ottaa kaikki lapset vastaan. Kirjaa rakentuu elämänkaaren mukaisesti: lapsuudesta suurperheessä siirrytä…

BFF-lukuhaaste päättyikin jo

Sen verran kiireinen viikko on ollut, että ystävänpäiväkään ei soittanut kelloja BFF-lukuhaasteen suhteen: vasta nyt huomasin, että ystävyyteen liittyvä lukuhaastehan päättyi jo tiistaina, ystävänpäivänä.

Luin haasteeseen kolme kirjaa. Terhi Törmälehdon vakuuttavassa esikoisromaanissa Vaikka vuoret järkkyisivät(Otava 2017) ystäviä yhdistää uskonto, vaikka maantieteellinen etäisyys kasvaa tuhansiksi kilometreiksi. Chris Ayresin ja Ozzy Osbournen elämäkerrassa Minä, Ozzy (Like 2010) päähenkilö Orbourne tuo useaan kertaan esille sen, miten Sharon on sekä puoliso että paras ystävä. Heli Laaksosen murteellinen näytelmä Sylvia, Tuija ja laulava patja (Kynälä 2016) puolestaan kertoo kypsän iän ystävyydestä lämmöllä.

Sattumaa oli, että haasteeseen valikoituneet kirjat edustavat kaikki eri genrejä. Lisäksi elämäkertateoksen koin äänikirjana.

Kiitos Kira Niialle lämminhenkisestä haasteesta!

Kristiina Vuori: Neidonpaula

"Me olimme tottuneet siihen, että jaoimme kaiken. Niin lelut, vaatteet kuin einestäessä leivänkin. Miksi emme sitten jakaisi myös tulevaisuuttamme, elämäämme?"
Kristiina Vuoren Neidonpaula kilahti puhelimeeni Elisa Kirjan tarjousmyynnin myötä. Vaikkei historiallinen viihde varsinaisesti ominta aluettani olekaan, päätin ostaa kirjan, joka sisältää kiinnostavia elementtejä, kuten kaksossiskokset ja heidän verenperintönsä, joka ei ole aivan tavanomaisin.

Truda ja Brita ovat Ilveksen tietäjäsuvun jälkeläiset, jotka kantavat mukanaan suvun lahjaa ja taakkaa. Brita on parantaja, joka iloitsee lahjastaan, mutta Truda kammoksuu taakkaansa, sisällään asuvaa kissapetoa. Ihmekös tuo, kun ympäristö ei ole kovin suopea erilaisuudelle: luostariympäristössä Naantalissa eletään tiukan ohjesäännön mukaan eikä veljeilyä muiden kuin kristittyjen voimien kanssa katsota hyvällä. Edes tyttöjen isä ei hyväksy luonnonvoimia, eikä äiti pian enää ole paikalla neuvomassa, kuinka salaperäisen perinnön …

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

"Kynä pyöräyttää punaisen kehän mustien kirjainten ympärille. Ikkunasta hymyilevät vuorten uurteiset peikonkasvot, tutut arvet ja känsät. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Sanon sanat ääneen."
Terhi Törmälehto tarttuu esikoiskirjassaan uskonnollisuuteen: tarinan aiheena on helluntailaisuus. Vaikka vuoret järkkyisivät kulkee kahdessa aikatasossa ja kahdessa paikassa: luvut kertovat vuorotellen 1990-luvun Kainuusta ja nykyajan Kolumbiasta. Päähenkilö on Elsa, jota tarkastellaan menneisyydessä kolmannessa persoonassa, nykyajassa minäkertojan silmin.

Nuori Elsa asuu vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa Kainuussa, eikä uskonnollisuus ole kotona vierasta. Mummu ja ukki ja koko körttikansa kävivät seuroissa, jotkut kävivät messussa, jopa äiti joskus missä lie vigilioissa. Silti ensimmäiseen helluntaiseurakuntaan pitää lähteä salaa, selityksiä keksien, eikä nuoren lukiolaisen liittymistä uuteen ympäristöön katsota hyvällä. Varsin…

Huumorintajuni on kuollut

Vuosi 2017 jäänee mieleeni ainakin siitä, että ymmärsin huumorintajuni siirtyneen manan majoille. Ehkä on niin, että muut ovat asian huomanneet jo aikoja sitten ja kiittelevät nyt sitä, että vihdoin olen minäkin herännyt todellisuuteen.

Olen tässä alkuvuonna lukenut kaksi kirjaa, joista molempien piti ennakkotietojen mukaan olla hauskoja. Mikko Kalajoen romaanin Miesmuisti slogan näyttää olevan: "Naurat, kunnes lopetat." Minä en lukiessani nauranut, tai lopetin ennen kuin ehdin aloittaa - enkä siis huomannut nauraneeni. Jossain kohtaa hymähdin mutta enemmänkin ärsyynnyin kohelluksesta. Jossain kirjaa suositeltiin "hyvästä huumorista" pitävälle. En siis selvästikään ymmärrä hyvää huumoria.

Juuri luin erään esikoisromaanin, joka on kustantajan mukaan "tragikoominen tarina", eli sen kai olisi pitänyt naurattaa. Eipä naurattanut. Ehkä jossain kohtaa hymähtelin mutta ihan kauhean hauskoja juttuja en kirjasta löytänyt. Vaivaannuttavia ja jopa vastenmielisiä ta…

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

"--katsot minua ja kerrot erityisestä kuolemaa edeltävästä todellisuudesta, joka riisuu ihmiseltä kaikki suojat ja pakottaa kohtaamaan elämän vailla toivoa armahduksesta, en ymmärtänyt sinua, ymmärrän nyt mutta sinua ei enää ole, on vain käsittämätön tyhjyys ja olen oppinut elämään kalseuden keskellä, mitään odottamatta."
Tom Malmquistin esikoisromaani Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin. Se tuo lukijan eteen Malmquistin kokemia todellisia tapahtumia, kun perheenlisäyksen odottaminen, onnellinen asia, muuttuu traagiseksi. Syntymästä tuleekin kuolemaa, ja elämän ääripäät ovat läsnä samanaikaisesti. Odotettu tytär syntyy, tyttären äiti ja Tomin puoliso Karin kuolee.

Kirjan lukeminen on alkuun piinaavaa. Se, mitä Karinille tapahtuu, on tiedossa jo kirjaa aloittaessa. Lukijaa kuljetetaan Tomin mukana tehovalvontaosastolle ja Karinin vuoteen viereen, sitten lääkärin luokse, odottavien omaisten luokse, vastasyntyneen luokse, takaisin Karinin luokse ja niin edelle…