Siirry pääsisältöön

Anni Kytömäki: Kultarinta

"Puut hivuttautuvat liki. Väistän katoksi kurottavia oksia ja pyyhkäisen hämähäkinverkon kasvoiltani. Kuuset seisovat hievahtamatta, naavojen ja luppojen nauhat yllään kuin joulukoristeet. Metsän sisuksista loistavat valkoisten jäkälien peittämät haavat, ainoat puut, joiden lehdet saavat lähes tyynenäkin iltana tuulen sävelestä kiinni. Pysähdyn. Polku kiertää matalaa mäkeä, jolla kasvaa suuria mäntyjä."
Anni Kytömäki: Kultarinta
(Gummerus 2014)
644 sivua
Anni Kytömäen esikoisromaania Kultarinta on blogeissa kehuttu paljon (katso esimerkiksi Minnan, Marian, Katjan ja Maijan tekstit), eikä suotta. Tulin johdatelluksi lempeästi metsään, joka sulki minut syleilyynsä ja josta en olisi halunnut pois.

Romaani jakautuu kahteen osaan, isän ja tyttären tarinaan. Erikin näkökulmasta kuvataan lapsuutta, joka loppuu äkkiä, kun äiti menee pois:
Aamuyöllä ponnahdan istumaan ja hapuilen olkapäiden yli selkääni. Lapaluut työntävät terävät tynkänsä vastaan. Puolivalmiit siivet ovat pudonneet eikä paluuta koteloon ole.
Tyttären kohdalla historia toistaa itseään, sillä Mallakin joutuu elämään ilman sairaalloista äitiään. Mutta onneksi on isä, joka vie lapsensa metsään ja avaa hänen silmänsä näkemään metsän merkityksen.

Ennen Mallan syntymää Erik viettää talven pohjoisessa, pienessä mökissä yksinään, metsänvartijana. Hän on kuin osa luontoa, ei tapaa ihmisiä vaan on itsensä kanssa.
Yritän välittää kirjeitse metsän, joksi olen itsekin muuttumassa. Elän sen tapojen mukaan, herään ani varhain, jos nukun ollenkaan, ja tohisen läpi päivän kuin mikä tahansa siivekäs.
Kirja kytkeytyy historiaan, sillä onhan Erikin vaimo ja Mallan äiti Lidia punaisten joukossa ja aika on sellainen, että värittömänäkin on vaikea olla. Kuitenkin kyseessä on enemmän tarina isästä ja tyttärestä, jos toki vallitseva aika vie heidät pois toistensa luota väärällä, epäoikeudenmukaisella tavalla. Olisiko käynyt toisin, jos aika olisi ollut toinen? Olisiko Malla välttynyt kalvavalta ikävältä ja erillisyyden tunteelta, kivulta, johon metsä toi lievitystä?

Onneksi on ikiaikainen metsä, joka tarjoaa suojaa sitä tarvitsevalle. On luonto, joka ympäröi ja ottaa syliin, kun ihminen ei siihen kykene.
Metsässä kukaan ei ole oikeasti yksin.

Anni Kytömäen romaani on kauniilla tavalla hidas ja painava, kuin vanha metsä. Kultarinta lumoaa, se on kirjoitettu ajatelluin ja viisain sanoin, jotka vaativat lukijan pysähtymään ja kuuntelemaan puiden hiljaista huminaa.
On aamuyö, mutta räystäiltä tippuu jo vettä. Pelloilla viimeiset lumet kevenevät utuharsoiksi. Päivällä kiurut lepattavat kohmeisen mullan yläpuolella maasta taivaaseen, vesi kuohuu ojissa, leviää pelloille ja kerää luokseen kummallisia lintuja, joita koskaan muulloin ei täällä nähdä.

Kommentit

  1. Kiinnostavan kuuloinen kirja. Olen tätä nyt kuulostellut blogeista ja ihanalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua! Kirja on hidas ja viipyilevä ja vaatii siten oikean hetken. Kiireiseen lukemiseen se ei sovi.

      Poista
    2. Mahtava kirja, yksi tämän vuoden parhaista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…