Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)

"Valtaosa perheen säännöistä on vanhempien laatimia. Ja hyvä niin. Päätösvalta kuuluu aikuisille, mutta toimeenpanovalta on jaettu aikuisten ja lasten kesken. Siksi lukuisat kasvatusoppaat esittelevät tapoja, joilla lapsi saadaan manipuloitua tottelemaan vanhempaa. Itse en näitä tapoja tottele."

Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)
(Gummerus 2014)
160 sivua

Janna Rantalan tavoin minäkin kuvittelin ennen äidiksi tuloa, että olen hyvä vanhempi. Kuvittelin tietäväni, miten homma hoidetaan ja näin silmissäni loputtoman kärsivällisen muumimammahahmon ja pullantuoksuisen kodin - ja tietysti tottelevaiset ja vanhempiaan kunnioittavat lapset. Aivan siihen ei ole päästy, mutta onneksi elämä on opettanut, ettei ideaalikuvaan tarvitsekaan päästä. Elämään ja kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu vaikeita hetkiä ja ristiriitoja, eikä lapsen ja vanhemman suhde ole sen kummallisempi:

Myös vanhemman ja lapsen suhteessa on väärinkäsityksiä, riitoja, pelkoja, haluja, torjuntoja, uhmaamisia ja miellyttämisyrityksiä. Jokainen ihmissuhde rakoilee, kriisiytyy. Nämä tavanomaisuudet saavat vanhemmat etsimään kasvatuskeinoja, joilla riidat voidaan välttää.
Ihan suotta! Riita on oivallinen tapa tutustua tottelemattomuuteen: kenen vuoro on totella ja ketä?

Janna Rantala on koonnut kirjansa kuvaukseksi oman perheensä sunnuntaipäivästä, jonka aikana törmätään monenlaisiin tilanteisiin, joissa kasvatustieteelliset teoriat ja erilaisten oppaiden vinkit eivät päde. Äidin tutkinto lastenpsykiatriasta ei paljon paina, kun lapsi kieltäytyy syömästä aamupalaa. Rantala tarjoaakin lukijalle elämänmakuisia tilanteita, jotka varmasti kuulostavat monen korvaan tutuilta, ja esittää omia ajatuksiaan ristiriitojen ratkaisemiseksi. Yksi tärkeä viesti on se, että vanhempien on hyvä miettiä omia ajatusmallejaan: Miksi me koemme niin suureksi ongelmaksi sen, jos lapsi ei tottele? Kuinka paljon me määrittelemme lapsiamme omilla ennakkokäsityksillämme? Miksi jotkut tunteet ovat sallitumpia kuin toiset?

Kirjan eri luvuissa käsitellään esimerkiksi uhmaikää (eli nykyään kauniimmin muotoiltua tahtoikää), ruokailua, kasvatuserimielisyyksiä ja parisuhdetta. Jokaisen luvun lopussa on ajatusleikkejä eli kysymyksiä lukijalle pohdittavaksi. Monet kysymyksistä ovat sellaisia, että niitä olisi hyvä pysähtyä joskus miettimään perhetilanteesta riippumatta.

Kirjassa rinnastetaan mukavalla tavalla lapsen maailma aikuisen maailmaan. Esimerkiksi uuden perheenjäsenen syntymä saattaa aiheuttaa esikoisessa tunteita, jotka eivät ole vain ilahduttavia. Mutta entäpä, jos vanhemmat yrittävät eläytyä lapsen tunteisiin:

Ajatellaanpa hetki, että mieheni muuttuisi ensin poissaolevaksi, ärtyisäksi ja lihavaksi. Sitten hän katoaisi muutamaksi päiväksi. Kotiin palatessaan hänen käsipuolessaan kipittäisi Pikkuvaimo. Toistaitoinen, miehessäni yötä päivää roikkuva, mutta kaikkien mielestä niin kovin suloinen Pikkuvaimo. Kun mulkoilisin Pikkuvaimoa ilkeästi, mieheni myhäilisi, että meistä kyllä tulee vielä kaverit, kunhan Pikkuvaimo vähän kasvaa.

Pidän paljon Janna Rantalan tavasta kirjoittaa. Hänen teoksensa on realistinen ja elämänmakuinen, eikä sitä tai sen kirjoittajaa tarvitse nostaa jalustalle: sanoohan jo teoksen nimikin, että kaiken maailman kasvatusoppaita ei tule totella. Riittää, kun kirjasta ottaa vinkkejä, jotka kokee itselle tarpeellisiksi ja toimiviksi. Kyllä se arki siitä lutviutuu. Ja vaikka joskus on hyvä tarttua kasvatusoppaaseen ja päivittää omia käsityksiä, on joskus myös hyvä antaa elämän kuljettaa ja jättää liika pohdiskelu (lue: asioiden problematisointi) sikseen.
Tätä teosta on helppo lämpimästi suositella kenelle tahansa perhe-elämästä kiinnostuneelle. Minä aion palata kirjan pariin vielä uudelleenkin!