Siirry pääsisältöön

Zadie Smith: Risteymiä

"Kas vain: oikeanpuoleinen aita vetelee viimeisiään. Kerrostalon muratti tunkeutuu raoista ja tukahduttaa kaiken mitä Michel yrittää kasvattaa, lukuun ottamatta omenapuuta, joka kasvaa omin avuin heistä kenestäkään piittaamatta."
Zadie Smith: Risteymiä (WSOY 2013)
Englanninkielinen alkuteos NW julkaistu 2012
Suomentanut Irmeli Ruuska
347 sivua
Kun otin esiin Zadie Smithin teoksen, huomasin etukansiliepeestä, että Smith on kirjoittanut myös kirjan Valkoiset hampaat. Siinä on taas yksi kirja, joka kuulostaa etäisesti tutulta mutta jota en muista. Onneksi nykyään voin blogini ansiosta tarkastaa, onko joku kirja luettu vai ei! Valkoisista hampaista en sen sijaan ole edelleenkään varma, mutta jatkossa tiedän, että Risteymiä-romaanin olen lukenut.

Risteymiä on erikoinen romaani, joka sijoittuu Lontooseen. Erikoisen romaanista tekee se, että se on jotenkin tajunnanvirtamainen ja iloittelevan hyppelevä. Välillä en ole varma, olenko pysynyt aivan täysin perillä tapahtumien kulussa, mutta sitten totean, että ei sillä ole niin suurta väliäkään. Tärkeintä on tunnelma.

Kirja muodostuu luvuista Vierailu, Vieras, Isäntä, Risteys ja Vierailu. Ensimmäisessä luvussa päähenkilö on Leah, joka on naimisissa Michelin kanssa ja päätyy auttamaan Sharia, joka pyytää kolmeakymmentä puntaa. Tämä episodi kulkee mukana ensimmäisessä luvussa pitempäänkin. Natalie ja Nathan esiintyvät ensimmäisessä luvussa myös. Toisessa luvussa etualalle astuu Felix, joka on raitistunut ja haluaa saada elämänsä raiteilleen. Isäntä muodostuu lyhyistä katkelmista, joissa kerrataan Natalien ja Leah´n lapsuutta ja nuoruutta. Neljännessä luvussa Natalie ja Nathan tapaavat unenomaisessa vaeltelussa ja viimeisessä luvussa palataan tavallaan alkuun. Kaikkien neljän, Leah´n, Natalien, Felixin ja Nathanin tiet risteävät lopulta.

Risteymiä on herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja jopa hämmennystä. Hämmennystä tunsin minäkin, sillä en tosiaan aina pysynyt täysin mukana. Jollain tapaa kuitenkin nautin hyppelevästä rakenteesta ja rennon ilakoivasta otteesta. Rosoiseen Luoteis-Lontooseen sijoittuvaan tarinaan tyyli sopii mielestäni mainiosti. Aivan kuin minua ei olisi -romaanin jälkeen kaipasin kipeästi jotain kevyempää, vähemmän ahdistavaa luettavaa. Risteymiä täytti tarpeeni hyvin.

Tästä teoksesta ovat kirjoittaneet myös Kirjavinkkien Salla, Ilselän Minna ja Mafalalan Anna.

Kommentit

  1. Olipas mielenkiintoista lukea tämä kirjoituksesi. Luin tämän noin vuosi sitten englanniksi ja lukemiseen meni aika kauan aikaa, kun oli juuri silloin paljon muutakin. Mieltäni on vaivannut juurikin se, että en oikein pysynyt tämän suhteen kärryillä ja ajattelin, että johtui ehkä siitä, että tosiaan luin tätä niin hitaasti.

    On muutamia kirjoja, jotka haluan lukea uudestaan nähdäkseni, onko lukukokemuksen hajanaisuus miten pitkälti ollut kiinni minusta. Tämä on yksi niistä.

    Valkoisista hampaista pidin kovasti, mutta sitten taas Nimikirjoitusmiehen kanssa mulla oli myös vaikeuksia, enkä siitä innostunut. Kauneudesta on hieno, mutta senkin kohdalla on jonkunlainen mutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että tämä kirja voisi olla hyvä lukea joskus uudelleen. Luulen, että se voisi avautua toisella lukukerralla paremmin.
      Normaalisti en pidä kovin fragmentaarisista teoksista, mutta nyt joku tässä teoksessa viehätti.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin...