Siirry pääsisältöön

Zadie Smith: Risteymiä

"Kas vain: oikeanpuoleinen aita vetelee viimeisiään. Kerrostalon muratti tunkeutuu raoista ja tukahduttaa kaiken mitä Michel yrittää kasvattaa, lukuun ottamatta omenapuuta, joka kasvaa omin avuin heistä kenestäkään piittaamatta."
Zadie Smith: Risteymiä (WSOY 2013)
Englanninkielinen alkuteos NW julkaistu 2012
Suomentanut Irmeli Ruuska
347 sivua
Kun otin esiin Zadie Smithin teoksen, huomasin etukansiliepeestä, että Smith on kirjoittanut myös kirjan Valkoiset hampaat. Siinä on taas yksi kirja, joka kuulostaa etäisesti tutulta mutta jota en muista. Onneksi nykyään voin blogini ansiosta tarkastaa, onko joku kirja luettu vai ei! Valkoisista hampaista en sen sijaan ole edelleenkään varma, mutta jatkossa tiedän, että Risteymiä-romaanin olen lukenut.

Risteymiä on erikoinen romaani, joka sijoittuu Lontooseen. Erikoisen romaanista tekee se, että se on jotenkin tajunnanvirtamainen ja iloittelevan hyppelevä. Välillä en ole varma, olenko pysynyt aivan täysin perillä tapahtumien kulussa, mutta sitten totean, että ei sillä ole niin suurta väliäkään. Tärkeintä on tunnelma.

Kirja muodostuu luvuista Vierailu, Vieras, Isäntä, Risteys ja Vierailu. Ensimmäisessä luvussa päähenkilö on Leah, joka on naimisissa Michelin kanssa ja päätyy auttamaan Sharia, joka pyytää kolmeakymmentä puntaa. Tämä episodi kulkee mukana ensimmäisessä luvussa pitempäänkin. Natalie ja Nathan esiintyvät ensimmäisessä luvussa myös. Toisessa luvussa etualalle astuu Felix, joka on raitistunut ja haluaa saada elämänsä raiteilleen. Isäntä muodostuu lyhyistä katkelmista, joissa kerrataan Natalien ja Leah´n lapsuutta ja nuoruutta. Neljännessä luvussa Natalie ja Nathan tapaavat unenomaisessa vaeltelussa ja viimeisessä luvussa palataan tavallaan alkuun. Kaikkien neljän, Leah´n, Natalien, Felixin ja Nathanin tiet risteävät lopulta.

Risteymiä on herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja jopa hämmennystä. Hämmennystä tunsin minäkin, sillä en tosiaan aina pysynyt täysin mukana. Jollain tapaa kuitenkin nautin hyppelevästä rakenteesta ja rennon ilakoivasta otteesta. Rosoiseen Luoteis-Lontooseen sijoittuvaan tarinaan tyyli sopii mielestäni mainiosti. Aivan kuin minua ei olisi -romaanin jälkeen kaipasin kipeästi jotain kevyempää, vähemmän ahdistavaa luettavaa. Risteymiä täytti tarpeeni hyvin.

Tästä teoksesta ovat kirjoittaneet myös Kirjavinkkien Salla, Ilselän Minna ja Mafalalan Anna.

Kommentit

  1. Olipas mielenkiintoista lukea tämä kirjoituksesi. Luin tämän noin vuosi sitten englanniksi ja lukemiseen meni aika kauan aikaa, kun oli juuri silloin paljon muutakin. Mieltäni on vaivannut juurikin se, että en oikein pysynyt tämän suhteen kärryillä ja ajattelin, että johtui ehkä siitä, että tosiaan luin tätä niin hitaasti.

    On muutamia kirjoja, jotka haluan lukea uudestaan nähdäkseni, onko lukukokemuksen hajanaisuus miten pitkälti ollut kiinni minusta. Tämä on yksi niistä.

    Valkoisista hampaista pidin kovasti, mutta sitten taas Nimikirjoitusmiehen kanssa mulla oli myös vaikeuksia, enkä siitä innostunut. Kauneudesta on hieno, mutta senkin kohdalla on jonkunlainen mutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että tämä kirja voisi olla hyvä lukea joskus uudelleen. Luulen, että se voisi avautua toisella lukukerralla paremmin.
      Normaalisti en pidä kovin fragmentaarisista teoksista, mutta nyt joku tässä teoksessa viehätti.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…