Siirry pääsisältöön

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

"En ajattele mitään, vaikka minun pitäisi ajatella päivän aikana tekemiäni rikkeitä illan itsekritiikki- ja kritiikkikokousta varten. Minun pitäisi tunnustaa, että ajattelin isää ja Käärmekuninkaan vaimoa. Että muistelin televisiota niin haikeasti. Vallankumous ei voi toteutua, ellen puhdista ajatuksiani. Menneiden muisteleminen on ehdottomasti kielletty."
Terhi Rannela:
Punaisten kyynelten talo
(Karisto 2013)
254 sivua
En voi sanoa nauttineeni Punaisten kyynelten talon lukemisesta. Romaani sai minut paikoin suorastaan voimaan pahoin, sillä en ole koskaan ollut raakojen väkivaltakuvausten ystävä. Olisikin ehkä ollut helpompaa kääntää koko kirjalle selkä, niin kuin muutenkin on helppo sulkea silmät epäoikeudenmukaisuuksilta, joita maailma on pullollaan. Olisi helppo ohittaa uutisten tiedot punakhmerien tekemistä hirmuteoista olankohautuksella. Mutta vaikka Kambodžan veriseen historiaan tutustuminen tuntui lukiessa pahalta, on mielestäni hyvä, että kaunokirjallisuus nostaa esiin myös kauheita asioita.

Tarina alkaa "vuonna nolla", 1970-luvun lopulla, kun ministeri Sek Prakin puoliso Chey Chan viedään poikansa Sothearin kanssa vankilaan. Samaan vankilaan tuodaan myös puoliso, joka vain hetki aikaisemmin oli merkittävässä asemassa mutta jota nyt epäillään vakoilusta. Kun vanhemmat ovat vankilassa, tytär Vanna ja poika Anur palvelevat Angkar-puoluetta leirillä. Puolueen propaganda on voimakasta, ja sen on myös tytär omaksunut:
Puren alahuultani. Hymyilemisestä ja nauramisesta seuraa rangaistus. Ylenpalttinen riemuitseminen on halveksuttava kapitalistien ominaisuus.
Luokkataistelua ei saa unohtaa, kommunismi on vasara vihollisen murskaamiseen ja lukeminen on pahasta. Myös Chey Chan pitää puolueen aatteita oikeina:
Tämä maa on kukoistava puu, jossa ei ole tilaa mädille hedelmille. Ne pudotetaan maahan. Jotta muu maailma voi ottaa meistä mallia, meidän täytyy olla kauttaaltaan puhtaita.
Chey Chanin tragedia on, että puolue kääntyy häntä vastaan niin, että hän onkin yhtäkkiä tuo mätä hedelmä. Hän joutuu kauhistuttavalla tavalla kokemaan saman, mihin hän on itse aiemmin lukuisia ihmisiä saattanut. Vankilassa kohtelu on kammottavaa, epäinhimillistä, julmaa, raakaa ja ihmisyyttä vastaan rikkovaa. Vankeja kidutetaan, kunnes he sanovat sen, mitä heidän halutaan sanovan. Heidän tekonsa äärimmäisen paineen alla tulkitaan aina heitä vastaan. Kuka tahansa on valmis ilmiantamaan kenet tahansa, jotta pelastuisi.

Lukiessani kirjaa koin helpottavana sen, että tarinassa siirryttiin vankilaoloista 2000-luvulle, leppoisampaan ja valoisampaan aikaan. Hetken aikaa jouduin hakemaan uudelleen tarinan imua, mutta en tiedä, olisinko kestänyt enempää valottomuutta. Toisessa osassa kertomuksen päähenkilöksi siirtyy Vanna, Chey Chanin tytär ja perheenäiti, joka vaalii henkien taloa ja pohtii vanhempiensa kohtaloa. Hän ei tiedä, ovatko vanhemmat ja pikkuveli elossa, mutta henkien talo tuo hänelle lohtua.
Kuolema ei merkitse lopullista katoamista, se merkitsee siirtymistä, olomuodon muutosta, vaelluksen jatkumista. Vaikka emme voi enää nähdä läheisiämme, ovat he edelleen olemassa, rakkautena, auringonsäteinä, varovaisina kuiskauksina. --
Joka aamu minulla on tapana viipyä kotialttarilla, ja lapsetkin ovat oppineet malttamaan mielensä siksi aikaa.
Viimein Vanna saa viestin, joka auttaa häntä selvittämään menneisyyttään. Samaan aikaan menneisyyden haavoja, jotka eivät vielä ole ehtineet arpeutua, avataan laajemminkin: oikeudenkäyntejä punakhmerien johtajia vastaan aloitetaan.

Terhi Rannelan tarina on fiktiivinen, mutta se voisi hyvin olla totta. Elina kertoo kuunnelleensa kirjailijaa Tampereen kirjamessuilla ja toteaa, että Terhi Rannela oli innostunut ajatuksesta, että hän on omalta osaltaan kirjallaan parantamassa maailmaa. Sitä tällainen kaunokirjallisuus voikin parhaimmillaan tehdä. Kun kylmät faktat muuttuvat eläviksi tarinoiksi, ymmärrys ja toivottavasti samalla myös suvaitsevaisuus lisääntyvät. Punaisten kyynelten talo haastaa lukijansa perimmäisten kysymysten äärelle ja vaikuttaa syvästi.

Myös Sara kertoo Tampereen kirjamessuraportissaan Terhi Rannelan kirjan taustoista. Punaisten kyynelten talosta ovat kirjoittaneet ainakin Annika K., Mari A., Krista, Elegia, bleueMaria, Maija ja Tintti.

Tällä kirjalla osallistun Ihminen sodassa -haasteeseen.

Kommentit

  1. Tämä on ehdottomasti lukulistallani. Kuulostaa hurjalta ja tärkeältä kirjalta.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli minullekin yllättävän koskettava kirja. Uskomatonta miten kirjailija on voinut kuvata jotain niin kaukaista niin upeasti... En osais ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaisi minäkään. :) Upeaa, että tarina on päässyt kansien väliin, vaikkei se lukijaa helpolla päästäkään.

      Poista
  3. Kirja odottaa tuossa lukijaa. Rannelan vilpitön olemus vakuutti minut siitä, että maailmaa voi parantaa. On tärkeää, että julmuudet muistetaan, jotta niitä ei enää toistettaisi. Samalla tavalla tärkeä kirja on myös Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin tätä lukiessani paljon romaania Aivan kuin minua ei olisi, jonka luin aika hiljattain ja joka myös on samalla tapaa tärkeä. Ja toki tähän kategoriaan asettuu moni muukin teos, esimerkiksi TPTA muistuttaa hienolla tavalla kotimaamme historiasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat