Siirry pääsisältöön

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit

"Uljas jalo julkea jumalainen Julia, kuninkaallinen, keisarillinen Julia, Romeon romanttinen Julia. Hurmaa, turmaa, huippuja ja syvänteitä, jyrkkiä kulmia, päistikkaisia syöksyjä ja silmänräpäyksessä vaihtuvia näkyjä, niitä on Julia, vastakohta, vastapuoli, musta hänen valkoiselleen ja valkoinen hänen mustalleen. Outo ja vieras on Julia, kerta kaikkiaan toinen ja muu kuin Emma. Emma on mamma ja mummo, humma ja himmeli, homma ja amme ja mämmi ja kaikki mikä on kotoista, matalaa, pyöreää ja porvarillista."
Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit
(Otava 2013)
317 sivua
Pidin paljon Virpi Hämeen-Anttilan romaaneista Suden vuosi, Sokkopeli ja Muistan sinut Amanda. Tapetinvärisen kanssa sen sijaan en päässyt oikein mitenkään sinuiksi, mutta Marionetit on taas helpommin lähestyttävä.

Heti kirjan alussa tuodaan esille kipeä ihmissuhdekuvio, jossa Emma tuntee olevansa altavastaaja, sisarensa Julian varjossa. Emma on rakastanut Mikaelia, joka puolestaan on rakastunut Juliaan, jolta ei saa vastarakkautta. Emma on saanut Jannen, joka ei ole prinssi vaan talonpoika, ja Emma ajattelee:
Sillä Janne ajattelee Juliaa. Hän näkee sen pienistä merkeistä. Hän on tottunut lukemaan pieniä merkkejä.
Julia on aurinko ja valo, jonka varjoon Emma jää. Juliaa rakastetaan ja hän vie kaiken tilan, kun taas tuttua ja turvallista, kotipiiriin jäänyttä Emmaa ei lapsia lukuun ottamatta oikein kukaan osaa arvostaa. Asetelmaa voi sanoa melko perinteiseksi mutta kiinnostavaksi. Tunteiden myrskyistä lähtee rakentumaan mielenkiintoinen tarina, jolta osaa jo varhain odottaa traagista käännettä. Tuo odotus ja vihjeet menneisyydestä pitävät lukijan vahvasti otteessaan.

Marionetit sijoittuu taidemaailmaan: Emma on nukketeatteritaiteilija, Mikael miimikko, Julia valokuvaaja ja Janne käsikirjoittaja. Lisäksi läsnä ovat niin tanssi, taikatemput, akrobatia kuin jönglööraus. Emma tekee marionettinukkeja, joilla hän näkee erilaiset luonteet ja joille hän puhuu, jotka tuntuvat olevan hänen tunteidensa tulkki. Nukketeatteriin Hämeen-Anttila on ilmeisesti pureutunut huolella, niin syvästi hän valitsemaansa maailmaa kuvaa. Realistisella tavalla taiteen tekemisestä on riisuttu turha gloria ja romantiikka: esimerkiksi Emma tienaa välillä ylimääräistä rahaa maatalouslomittajana, koska Suomessa nukketeatterin tekeminen ei ole kannattavaa. Marionetit on teoksen nimi, mutta samalla tulee Jannen tavoin ajatelleeksi, ovatko henkilötkin kuin marionetteja, joita joku liikuttelee.

Romaanin tarina etenee eri näkökulmista kerrottuna, mikä on mielestäni toimiva ratkaisu. Tarinaa vaivaa jonkinlainen ennalta arvattavuus, mutta kaiken kaikkiaan romaani on kuitenkin helposti luettava ja viihdyttävä. Taidemaailma miljöönä on hyvä valinta ja tuo peruskertomukseen hyvää lisävivahdetta.

Mari A. piti kirjasta, Henna koki lukiessaan monia miellyttäviä yllätyksiä ja Ina piti teosta pitkäveteisenä.

Kommentit

  1. Olen silmäillyt tätä kirjaston uutuushyllyssä, mutta en ole vielä lainannut. Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta. Ainakin taidemaailma tuntuu semmoiselta tapahtumaympäristöltä, että se kiinnostaa. En ole Hämeen-Anttilalta lukenut vielä mitään, vaikka Suden vuosi odotteleekin kotihyllyssä lukuvuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaipaa kohtuullisen kepeää "välipalalukemista", on tämä kyllä hyvä vaihtoehto.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…