Siirry pääsisältöön

Slavenka Drakulić: Aivan kuin minua ei olisi

"Sitten S.:n elämä muuttui toiseksi. Oudoksi. Tai ehkä käsittämättömäksi. S. makaa sairaalavuoteessa Tukholmassa, eikä vieläkään tiedä, miksi asiaa nimittäisi, vaikka tietää, että sille on olemassa sana. Se sana on sota. Mutta sota on hänelle vain yleinen nimittäjä, kollektiivinen sana monille yksittäisille kohtaloille."
Slavenka Drakulić: Aivan kuin minua ei olisi
(Otava 2000)
Kroaatinkielinen alkuteos Kao da me nema 1999
Suomentanut Seija Uuskoski
254 sivua
Slavenka Drakulić on kirjoittanut romaanin eurooppalaisen lähihistorian suuresta kauheudesta, Balkanin sodasta. Romaani alkaa maaliskuusta (tai ilmeisesti kyseessä on suomennosvirhe ja ollaan helmikuussa) 1993, kun päähenkilö S. maksaa tukholmalaisessa sairaalassa synnytettyään juuri lapsen. Lapsi on S.:n mielessä tunkeilija, sairaus, taakka, kasvain. Lapsi on kuin kaikkien koettujen kauheuksien symboli, josta S. haluaa vain päästä eroon.

Tukholmasta siirrytään ajassa lähes vuosi taaksepäin Bosniaan, B:n kylään. Sieltä opettajana toimiva S. viedään monen muun tavoin linja-autolla voimistelusaliin odottamaan jotain, josta ei ole tietoa. Selvää on vain se, että voimistelusaliin kootut ovat syyllisiä.

S.:stä tuntuu etteivät ihmiset pysty ymmärtämään, että he ovat aseistettujen miesten mielestä syyllisiä vain koska ovat yleensä olemassa, koska he ovat erilaisia kuin aseistetut miehet, koska he ovat muslimeja. Ja että se on riittävä syy.
 Jo voimistelusalissa selviää, että maailma on muuttunut toiseksi eikä paluuta entiseen ole. S. ja monet muut viedään linja-autolla vankileirille, jossa elämän ytimen muodostavat pelottavat huhut tapahtumista, kauhu, epätietoisuus ja ihmisyyden menetys. Rutiinit auttavat selviämään päivästä toiseen, mutta sitten S. siirretään naistenhuoneeseen, jossa öisin pelätään, kuka naisjoukosta haetaan sotilaiden raiskattavaksi.
Hän tuntee selvemmin kuin koskaan, että häneltä on viety oikeus omaan itseensä, että häneltä on viety oman ruumiinsa hallinta.
On kauhistuttavaa ja ahdistavaa lukea, miten sotatilanteessa ihmisiä kohdellaan. On kuin heitä ei olisi enää olemassakaan. Kirjailija on haastatellut kirjaansa varten vuosien ajan naisia, jotka kokivat Balkanin sodan. Siten taustalta löytyy todellisia tapahtumia, mikä tekee lukemisesta vielä ahdistavampaa. On vaikeaa ymmärtää, miten ihminen muuttuu sodan tullen ihmiselle sudeksi ja miten epäinhimillisesti toiselta voidaan viedä ihmisarvo. Eikä sitä, kumpi hallitsee ja kumpi joutuu hallittavaksi, sanele oikeastaan muu kuin sattuma.

Slavenka Drakulić kirjoittaa hyvin. Ihmisistä ja paikoista käytetään vain etukirjaimia, mikä voi olla hyvä etäännyttämisen keino. Siitä huolimatta kirja tulee iholle ja tekee välillä jopa fyysisesti pahan olon. Siksi en haluaisi suositella kirjaa kenellekään mutta silti pidän kirjan lukemista tärkeänä, sillä romaani kertoo todellisuudesta, jolta haluaisi mieluummin sulkea silmänsä mutta josta on hyvä tietää, jotta voisi ymmärtää.


Luin hiljattain lehdestä, että Balkanin sodan jäljiltä on kateissa yhä edelleenkin noin kymmenentuhatta ihmistä. Äskettäin oli löydetty joukkohauta, johon oli haudattu yli sata ruumista. Romaanin S. joutui todistamaan tällaisten joukkohautoihin vietyjen kuolemia.


Tällä surullisella kirjalla saan yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja olen nyt sotilasarvoltani luutnantti.

Kommentit

  1. Tämä on ihan kauhea kirja. Mutta myös hyvä. Luin tämän joskus opiskeluaikojen alkupuolella ja vaikutuin syvästi. Samalla kiinnostuin Bosnian sodasta, sillä halusin tietää siitä lisää. Edelleen moni asia on epäselvä, mutta sen tiedän, että sodan jälkiä korjataan ja kallista hintaa maksetaan edelleen.

    Hyvin kiteytetty: tätä ei halua suositella, mutta kyllä tämä kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kiteytyy mielestäni hyvin yksi kaunokirjallisuuden perustehtävistä: tuoda lukijan eteen kuva siitä, millainen tämä maailma on kaikessa kauheudessaan. Sodan todellisuus hyppää tässä kirjassa silmille tavalla, joka jää mieleen. En halua lukea tätä uudelleen mutta silti olen tyytyväinen, että luin kirjan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sitä tämä kirja todella on. Pahinta on, että taustalla on todellisia tapahtumia.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä Suketuksen kanssa, että tämä tosiaan on ihan kauhea kirja. En suostuisi lukemaan uudestaan. Ja jos tästä joskus tehdään (tai on tehty) elokuva, en varmasti mene katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on ajatuksenakin kamala. En todellakaan menisi katsomaan. :(

      Poista
  4. Tuo kansi on vangitseva, mutta tuskin tätä nyt lukisin. On ihan tarpeeksi lukea kirja suomalaisesta itsemurhasta tai heistä, jotka ovat siihen päätyneet, huhtikuussa, kuussa, jonka T.S. Eliot on nimennyt kuukausista julmimmaksi. Kasni silti, sen perusteella olisin tähän tarttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosiaan vangitseva, tytön katse on niin intensiivinen. Tämän kirjan jälkeen on vaikea tarttua mihinkään aihepiiriltään synkkään teokseen. Nyt tarvitsen jotain kevyttä lukemista.

      Poista
  5. Kirjat, jotka voivat aiheuttaa pahan olon, ovat tärkeitä.. Ne herättelevät ja saavat ehkäpä muutoksiakin aikaan. Kiitos hienosta, mielenkiintoisesta arviostasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡
      Monet asiat jäävät helposti vain luvuiksi, mutta kaunokirjallisuuden avulla tapahtumille voi antaa kasvot. Se on mielestäni tärkeää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…