Siirry pääsisältöön

Nura Farah: Aavikon tyttäret

"Erikokoiset vuoret seisoivat vierekkäin ja vihreät huiput hipoivat pilviharsoa. Khadija kääri mekkonsa lantiolle ja kiipesi vuoren rinteelle. Hän näki sieltä suoraan syvenevään laaksoon, jossa oli leiri majoineen."
Nura Farah: Aavikon tyttäret
(Otava 2014)
236 sivua
Suomalainen maahanmuuttajakirjallisuus ei ole ollut kovin vahvasti esillä, joten oli ilo kuulla somalialaistaustaisen, 13-vuotiaana Suomeen muuttaneet Nura Farahin esikoisteoksesta, joka sijoittuu kirjoittajansa kotimaahan Somaliaan. Päähenkilö on somalityttö Khadija, jonka äiti, hooyo Fatima, pitää kovaa kuria. Isä Ali Geesi on kuollut ja Abdi-veljeä käärme puree kuolettavasti, kun poika on vain vähän toisella kymmenellä. Jäljelle jäävät vain Khadija ja Fatima, "arvottomat" naiset.

Tytön asema ei kirjan kuvaamassa maailmassa ole helppo. Khadija haluaisi olla veljensä tavoin huomionarvoinen ja hänelle on tärkeää voittaa kilpailuissa pojat, mutta äiti muistuttaa häntä alati siitä, että hän on tyttö. Tyttönä hän joutuu tuskalliseen ympärileikkaukseen, johon hän ympäristön asettamassa paineessa itsekin anelee. Hooyo Fatima ei säästele sanojaan surressaan menetettyä poikaansa: hän pahoittelee Khadijan kuullen sitä, että tyttö ei satu olemaan poika. Kotikylässään puoliorpo tyttö kuitenkin saa etuoikeuksia, koska "Allah rakastaa isättömiä", ja onneksi kylän suldaanin suhtautuminen on lempeää ja ymmärtävää.

Khadijalla ei itsellään ole minkäänlaista sananvaltaa, kun hänen avioliitostaan päätetään. Tyttö joutuu kammottavaan tilanteeseen, kun aviomiehellä on jo entuudestaan vaimo Luul, joka on - tietenkin - kateellinen ja mustasukkainen. Eikä tilanne Luulin kannalta ole yhtään sen helpompi. Aika kuitenkin auttaa ja hioo pahimpia särmiä pois.

Hooyo Fatima ei ole mitenkään miellyttävä persoona, sillä hän tuntuu olevan vihainen ja katkera. Hänen suurin onnettomuutensa lienee se, että hän on syntynyt väärän sukupuolen edustajaksi: tytöt ja naiset eivät hänen mielestään ole mitään, ja siitä hän jaksaa aina muistuttaa. Hän suree menettämäänsä miestä ja poikaa, ja tyttärelle hän painottaa, miten Daarood-klaanin jäsenet ovat vihollisia, joille tulee kostaa. Fatima unohtaa mainita, että hän on saanut klaanilta korvauksia miehensä menetettyään. Tällainen vihan ja katkeruuden ilmapiiri tuntuu vallitsevan laajemminkin. Khadijan aviomies Keyse unelmoi yhtenäisestä Somaliasta, kaikkien somalien mahtumisesta saman lipun alle, ja suree sitä, miten somalit riitelevät keskenään. Viimein päästään juhlimaan itsenäistä valtiota, mutta tarinan pääpaino on kuitenkin aavikon leireissä ja kylissä, tavallisissa ihmisissä.

Nura Farah on luonut kiinnostavan tarinan Somaliasta, josta lukisin kaunokirjallisuutta mielelläni lisää. Alussa teksti oli minun makuuni turhan luettelomaista, mikä vaikeutti pääsemistä tarinan sisälle. Kirjailija on kuitenkin rakentanut kiehtovan kokonaisuuden, jossa kulttuurinen kuva muodostuu uskonnon, taikauskon, vanhojen tapojen, tiiviin kyläyhteisön ja laajemminkin elinympäristön moniulotteista kudelmasta. Toivottavasti Nura Farah kirjoittaa lisää.

Aavikon tyttäret -romaanista ovat pitäneet Kirsi, Amma, Jane ja Mari A. Kristan mielestä jotain jäi puolitiehen, Maija koki ulkopuolisuutta, Sanna piti tarinaa aitona ja Susan mielestä kirja on huomionarvoinen.
Romaanista puhutaan myös Viikon kirjassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o