Siirry pääsisältöön

Nura Farah: Aavikon tyttäret

"Erikokoiset vuoret seisoivat vierekkäin ja vihreät huiput hipoivat pilviharsoa. Khadija kääri mekkonsa lantiolle ja kiipesi vuoren rinteelle. Hän näki sieltä suoraan syvenevään laaksoon, jossa oli leiri majoineen."
Nura Farah: Aavikon tyttäret
(Otava 2014)
236 sivua
Suomalainen maahanmuuttajakirjallisuus ei ole ollut kovin vahvasti esillä, joten oli ilo kuulla somalialaistaustaisen, 13-vuotiaana Suomeen muuttaneet Nura Farahin esikoisteoksesta, joka sijoittuu kirjoittajansa kotimaahan Somaliaan. Päähenkilö on somalityttö Khadija, jonka äiti, hooyo Fatima, pitää kovaa kuria. Isä Ali Geesi on kuollut ja Abdi-veljeä käärme puree kuolettavasti, kun poika on vain vähän toisella kymmenellä. Jäljelle jäävät vain Khadija ja Fatima, "arvottomat" naiset.

Tytön asema ei kirjan kuvaamassa maailmassa ole helppo. Khadija haluaisi olla veljensä tavoin huomionarvoinen ja hänelle on tärkeää voittaa kilpailuissa pojat, mutta äiti muistuttaa häntä alati siitä, että hän on tyttö. Tyttönä hän joutuu tuskalliseen ympärileikkaukseen, johon hän ympäristön asettamassa paineessa itsekin anelee. Hooyo Fatima ei säästele sanojaan surressaan menetettyä poikaansa: hän pahoittelee Khadijan kuullen sitä, että tyttö ei satu olemaan poika. Kotikylässään puoliorpo tyttö kuitenkin saa etuoikeuksia, koska "Allah rakastaa isättömiä", ja onneksi kylän suldaanin suhtautuminen on lempeää ja ymmärtävää.

Khadijalla ei itsellään ole minkäänlaista sananvaltaa, kun hänen avioliitostaan päätetään. Tyttö joutuu kammottavaan tilanteeseen, kun aviomiehellä on jo entuudestaan vaimo Luul, joka on - tietenkin - kateellinen ja mustasukkainen. Eikä tilanne Luulin kannalta ole yhtään sen helpompi. Aika kuitenkin auttaa ja hioo pahimpia särmiä pois.

Hooyo Fatima ei ole mitenkään miellyttävä persoona, sillä hän tuntuu olevan vihainen ja katkera. Hänen suurin onnettomuutensa lienee se, että hän on syntynyt väärän sukupuolen edustajaksi: tytöt ja naiset eivät hänen mielestään ole mitään, ja siitä hän jaksaa aina muistuttaa. Hän suree menettämäänsä miestä ja poikaa, ja tyttärelle hän painottaa, miten Daarood-klaanin jäsenet ovat vihollisia, joille tulee kostaa. Fatima unohtaa mainita, että hän on saanut klaanilta korvauksia miehensä menetettyään. Tällainen vihan ja katkeruuden ilmapiiri tuntuu vallitsevan laajemminkin. Khadijan aviomies Keyse unelmoi yhtenäisestä Somaliasta, kaikkien somalien mahtumisesta saman lipun alle, ja suree sitä, miten somalit riitelevät keskenään. Viimein päästään juhlimaan itsenäistä valtiota, mutta tarinan pääpaino on kuitenkin aavikon leireissä ja kylissä, tavallisissa ihmisissä.

Nura Farah on luonut kiinnostavan tarinan Somaliasta, josta lukisin kaunokirjallisuutta mielelläni lisää. Alussa teksti oli minun makuuni turhan luettelomaista, mikä vaikeutti pääsemistä tarinan sisälle. Kirjailija on kuitenkin rakentanut kiehtovan kokonaisuuden, jossa kulttuurinen kuva muodostuu uskonnon, taikauskon, vanhojen tapojen, tiiviin kyläyhteisön ja laajemminkin elinympäristön moniulotteista kudelmasta. Toivottavasti Nura Farah kirjoittaa lisää.

Aavikon tyttäret -romaanista ovat pitäneet Kirsi, Amma, Jane ja Mari A. Kristan mielestä jotain jäi puolitiehen, Maija koki ulkopuolisuutta, Sanna piti tarinaa aitona ja Susan mielestä kirja on huomionarvoinen.
Romaanista puhutaan myös Viikon kirjassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…