"Uljas jalo julkea jumalainen Julia, kuninkaallinen, keisarillinen Julia, Romeon romanttinen Julia. Hurmaa, turmaa, huippuja ja syvänteitä, jyrkkiä kulmia, päistikkaisia syöksyjä ja silmänräpäyksessä vaihtuvia näkyjä, niitä on Julia, vastakohta, vastapuoli, musta hänen valkoiselleen ja valkoinen hänen mustalleen. Outo ja vieras on Julia, kerta kaikkiaan toinen ja muu kuin Emma. Emma on mamma ja mummo, humma ja himmeli, homma ja amme ja mämmi ja kaikki mikä on kotoista, matalaa, pyöreää ja porvarillista."
Pidin paljon Virpi Hämeen-Anttilan romaaneista Suden vuosi, Sokkopeli ja Muistan sinut Amanda. Tapetinvärisen kanssa sen sijaan en päässyt oikein mitenkään sinuiksi, mutta Marionetit on taas helpommin lähestyttävä.
Heti kirjan alussa tuodaan esille kipeä ihmissuhdekuvio, jossa Emma tuntee olevansa altavastaaja, sisarensa Julian varjossa. Emma on rakastanut Mikaelia, joka puolestaan on rakastunut Juliaan, jolta ei saa vastarakkautta. Emma on saanut Jannen, joka ei ole prinssi vaan talonpoika, ja Emma ajattelee:
Marionetit sijoittuu taidemaailmaan: Emma on nukketeatteritaiteilija, Mikael miimikko, Julia valokuvaaja ja Janne käsikirjoittaja. Lisäksi läsnä ovat niin tanssi, taikatemput, akrobatia kuin jönglööraus. Emma tekee marionettinukkeja, joilla hän näkee erilaiset luonteet ja joille hän puhuu, jotka tuntuvat olevan hänen tunteidensa tulkki. Nukketeatteriin Hämeen-Anttila on ilmeisesti pureutunut huolella, niin syvästi hän valitsemaansa maailmaa kuvaa. Realistisella tavalla taiteen tekemisestä on riisuttu turha gloria ja romantiikka: esimerkiksi Emma tienaa välillä ylimääräistä rahaa maatalouslomittajana, koska Suomessa nukketeatterin tekeminen ei ole kannattavaa. Marionetit on teoksen nimi, mutta samalla tulee Jannen tavoin ajatelleeksi, ovatko henkilötkin kuin marionetteja, joita joku liikuttelee.
Romaanin tarina etenee eri näkökulmista kerrottuna, mikä on mielestäni toimiva ratkaisu. Tarinaa vaivaa jonkinlainen ennalta arvattavuus, mutta kaiken kaikkiaan romaani on kuitenkin helposti luettava ja viihdyttävä. Taidemaailma miljöönä on hyvä valinta ja tuo peruskertomukseen hyvää lisävivahdetta.
Mari A. piti kirjasta, Henna koki lukiessaan monia miellyttäviä yllätyksiä ja Ina piti teosta pitkäveteisenä.
 |
| Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit (Otava 2013) 317 sivua |
Heti kirjan alussa tuodaan esille kipeä ihmissuhdekuvio, jossa Emma tuntee olevansa altavastaaja, sisarensa Julian varjossa. Emma on rakastanut Mikaelia, joka puolestaan on rakastunut Juliaan, jolta ei saa vastarakkautta. Emma on saanut Jannen, joka ei ole prinssi vaan talonpoika, ja Emma ajattelee:
Sillä Janne ajattelee Juliaa. Hän näkee sen pienistä merkeistä. Hän on tottunut lukemaan pieniä merkkejä.Julia on aurinko ja valo, jonka varjoon Emma jää. Juliaa rakastetaan ja hän vie kaiken tilan, kun taas tuttua ja turvallista, kotipiiriin jäänyttä Emmaa ei lapsia lukuun ottamatta oikein kukaan osaa arvostaa. Asetelmaa voi sanoa melko perinteiseksi mutta kiinnostavaksi. Tunteiden myrskyistä lähtee rakentumaan mielenkiintoinen tarina, jolta osaa jo varhain odottaa traagista käännettä. Tuo odotus ja vihjeet menneisyydestä pitävät lukijan vahvasti otteessaan.
Marionetit sijoittuu taidemaailmaan: Emma on nukketeatteritaiteilija, Mikael miimikko, Julia valokuvaaja ja Janne käsikirjoittaja. Lisäksi läsnä ovat niin tanssi, taikatemput, akrobatia kuin jönglööraus. Emma tekee marionettinukkeja, joilla hän näkee erilaiset luonteet ja joille hän puhuu, jotka tuntuvat olevan hänen tunteidensa tulkki. Nukketeatteriin Hämeen-Anttila on ilmeisesti pureutunut huolella, niin syvästi hän valitsemaansa maailmaa kuvaa. Realistisella tavalla taiteen tekemisestä on riisuttu turha gloria ja romantiikka: esimerkiksi Emma tienaa välillä ylimääräistä rahaa maatalouslomittajana, koska Suomessa nukketeatterin tekeminen ei ole kannattavaa. Marionetit on teoksen nimi, mutta samalla tulee Jannen tavoin ajatelleeksi, ovatko henkilötkin kuin marionetteja, joita joku liikuttelee.
Romaanin tarina etenee eri näkökulmista kerrottuna, mikä on mielestäni toimiva ratkaisu. Tarinaa vaivaa jonkinlainen ennalta arvattavuus, mutta kaiken kaikkiaan romaani on kuitenkin helposti luettava ja viihdyttävä. Taidemaailma miljöönä on hyvä valinta ja tuo peruskertomukseen hyvää lisävivahdetta.
Mari A. piti kirjasta, Henna koki lukiessaan monia miellyttäviä yllätyksiä ja Ina piti teosta pitkäveteisenä.
Olen silmäillyt tätä kirjaston uutuushyllyssä, mutta en ole vielä lainannut. Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta. Ainakin taidemaailma tuntuu semmoiselta tapahtumaympäristöltä, että se kiinnostaa. En ole Hämeen-Anttilalta lukenut vielä mitään, vaikka Suden vuosi odotteleekin kotihyllyssä lukuvuoroaan.
VastaaPoistaJos kaipaa kohtuullisen kepeää "välipalalukemista", on tämä kyllä hyvä vaihtoehto.
Poista