Siirry pääsisältöön

Slavenka Drakulić: Aivan kuin minua ei olisi

"Sitten S.:n elämä muuttui toiseksi. Oudoksi. Tai ehkä käsittämättömäksi. S. makaa sairaalavuoteessa Tukholmassa, eikä vieläkään tiedä, miksi asiaa nimittäisi, vaikka tietää, että sille on olemassa sana. Se sana on sota. Mutta sota on hänelle vain yleinen nimittäjä, kollektiivinen sana monille yksittäisille kohtaloille."
Slavenka Drakulić: Aivan kuin minua ei olisi
(Otava 2000)
Kroaatinkielinen alkuteos Kao da me nema 1999
Suomentanut Seija Uuskoski
254 sivua
Slavenka Drakulić on kirjoittanut romaanin eurooppalaisen lähihistorian suuresta kauheudesta, Balkanin sodasta. Romaani alkaa maaliskuusta (tai ilmeisesti kyseessä on suomennosvirhe ja ollaan helmikuussa) 1993, kun päähenkilö S. maksaa tukholmalaisessa sairaalassa synnytettyään juuri lapsen. Lapsi on S.:n mielessä tunkeilija, sairaus, taakka, kasvain. Lapsi on kuin kaikkien koettujen kauheuksien symboli, josta S. haluaa vain päästä eroon.

Tukholmasta siirrytään ajassa lähes vuosi taaksepäin Bosniaan, B:n kylään. Sieltä opettajana toimiva S. viedään monen muun tavoin linja-autolla voimistelusaliin odottamaan jotain, josta ei ole tietoa. Selvää on vain se, että voimistelusaliin kootut ovat syyllisiä.

S.:stä tuntuu etteivät ihmiset pysty ymmärtämään, että he ovat aseistettujen miesten mielestä syyllisiä vain koska ovat yleensä olemassa, koska he ovat erilaisia kuin aseistetut miehet, koska he ovat muslimeja. Ja että se on riittävä syy.
 Jo voimistelusalissa selviää, että maailma on muuttunut toiseksi eikä paluuta entiseen ole. S. ja monet muut viedään linja-autolla vankileirille, jossa elämän ytimen muodostavat pelottavat huhut tapahtumista, kauhu, epätietoisuus ja ihmisyyden menetys. Rutiinit auttavat selviämään päivästä toiseen, mutta sitten S. siirretään naistenhuoneeseen, jossa öisin pelätään, kuka naisjoukosta haetaan sotilaiden raiskattavaksi.
Hän tuntee selvemmin kuin koskaan, että häneltä on viety oikeus omaan itseensä, että häneltä on viety oman ruumiinsa hallinta.
On kauhistuttavaa ja ahdistavaa lukea, miten sotatilanteessa ihmisiä kohdellaan. On kuin heitä ei olisi enää olemassakaan. Kirjailija on haastatellut kirjaansa varten vuosien ajan naisia, jotka kokivat Balkanin sodan. Siten taustalta löytyy todellisia tapahtumia, mikä tekee lukemisesta vielä ahdistavampaa. On vaikeaa ymmärtää, miten ihminen muuttuu sodan tullen ihmiselle sudeksi ja miten epäinhimillisesti toiselta voidaan viedä ihmisarvo. Eikä sitä, kumpi hallitsee ja kumpi joutuu hallittavaksi, sanele oikeastaan muu kuin sattuma.

Slavenka Drakulić kirjoittaa hyvin. Ihmisistä ja paikoista käytetään vain etukirjaimia, mikä voi olla hyvä etäännyttämisen keino. Siitä huolimatta kirja tulee iholle ja tekee välillä jopa fyysisesti pahan olon. Siksi en haluaisi suositella kirjaa kenellekään mutta silti pidän kirjan lukemista tärkeänä, sillä romaani kertoo todellisuudesta, jolta haluaisi mieluummin sulkea silmänsä mutta josta on hyvä tietää, jotta voisi ymmärtää.


Luin hiljattain lehdestä, että Balkanin sodan jäljiltä on kateissa yhä edelleenkin noin kymmenentuhatta ihmistä. Äskettäin oli löydetty joukkohauta, johon oli haudattu yli sata ruumista. Romaanin S. joutui todistamaan tällaisten joukkohautoihin vietyjen kuolemia.


Tällä surullisella kirjalla saan yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja olen nyt sotilasarvoltani luutnantti.

Kommentit

  1. Tämä on ihan kauhea kirja. Mutta myös hyvä. Luin tämän joskus opiskeluaikojen alkupuolella ja vaikutuin syvästi. Samalla kiinnostuin Bosnian sodasta, sillä halusin tietää siitä lisää. Edelleen moni asia on epäselvä, mutta sen tiedän, että sodan jälkiä korjataan ja kallista hintaa maksetaan edelleen.

    Hyvin kiteytetty: tätä ei halua suositella, mutta kyllä tämä kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kiteytyy mielestäni hyvin yksi kaunokirjallisuuden perustehtävistä: tuoda lukijan eteen kuva siitä, millainen tämä maailma on kaikessa kauheudessaan. Sodan todellisuus hyppää tässä kirjassa silmille tavalla, joka jää mieleen. En halua lukea tätä uudelleen mutta silti olen tyytyväinen, että luin kirjan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sitä tämä kirja todella on. Pahinta on, että taustalla on todellisia tapahtumia.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä Suketuksen kanssa, että tämä tosiaan on ihan kauhea kirja. En suostuisi lukemaan uudestaan. Ja jos tästä joskus tehdään (tai on tehty) elokuva, en varmasti mene katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on ajatuksenakin kamala. En todellakaan menisi katsomaan. :(

      Poista
  4. Tuo kansi on vangitseva, mutta tuskin tätä nyt lukisin. On ihan tarpeeksi lukea kirja suomalaisesta itsemurhasta tai heistä, jotka ovat siihen päätyneet, huhtikuussa, kuussa, jonka T.S. Eliot on nimennyt kuukausista julmimmaksi. Kasni silti, sen perusteella olisin tähän tarttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosiaan vangitseva, tytön katse on niin intensiivinen. Tämän kirjan jälkeen on vaikea tarttua mihinkään aihepiiriltään synkkään teokseen. Nyt tarvitsen jotain kevyttä lukemista.

      Poista
  5. Kirjat, jotka voivat aiheuttaa pahan olon, ovat tärkeitä.. Ne herättelevät ja saavat ehkäpä muutoksiakin aikaan. Kiitos hienosta, mielenkiintoisesta arviostasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡
      Monet asiat jäävät helposti vain luvuiksi, mutta kaunokirjallisuuden avulla tapahtumille voi antaa kasvot. Se on mielestäni tärkeää.

      Poista
  6. Luin kirjan, kun se ilmestyi. Oli hirveää luettavaa 😣 ihan hirveää. Olen vissiin lainannut jollekin kirjan, en löydä enää hyllyistäni. Yrittäisin lukea nyt paljon vanhempana uudelleen. Kirja tuli jälleen esille Ukrainan sodan myötä. Miten ihminen muuttuu äärimmäisissä tilanteissa. Raakalaiseksi 😖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin järkyttävää, että tämä kirja on yhä edelleen ajankohtainen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...