"Sitten S.:n elämä muuttui toiseksi. Oudoksi. Tai ehkä käsittämättömäksi. S. makaa sairaalavuoteessa Tukholmassa, eikä vieläkään tiedä, miksi asiaa nimittäisi, vaikka tietää, että sille on olemassa sana. Se sana on sota. Mutta sota on hänelle vain yleinen nimittäjä, kollektiivinen sana monille yksittäisille kohtaloille."
Slavenka Drakulić on kirjoittanut romaanin eurooppalaisen lähihistorian suuresta kauheudesta, Balkanin sodasta. Romaani alkaa maaliskuusta (tai ilmeisesti kyseessä on suomennosvirhe ja ollaan helmikuussa) 1993, kun päähenkilö S. maksaa tukholmalaisessa sairaalassa synnytettyään juuri lapsen. Lapsi on S.:n mielessä tunkeilija, sairaus, taakka, kasvain. Lapsi on kuin kaikkien koettujen kauheuksien symboli, josta S. haluaa vain päästä eroon.
Tukholmasta siirrytään ajassa lähes vuosi taaksepäin Bosniaan, B:n kylään. Sieltä opettajana toimiva S. viedään monen muun tavoin linja-autolla voimistelusaliin odottamaan jotain, josta ei ole tietoa. Selvää on vain se, että voimistelusaliin kootut ovat syyllisiä.
Slavenka Drakulić kirjoittaa hyvin. Ihmisistä ja paikoista käytetään vain etukirjaimia, mikä voi olla hyvä etäännyttämisen keino. Siitä huolimatta kirja tulee iholle ja tekee välillä jopa fyysisesti pahan olon. Siksi en haluaisi suositella kirjaa kenellekään mutta silti pidän kirjan lukemista tärkeänä, sillä romaani kertoo todellisuudesta, jolta haluaisi mieluummin sulkea silmänsä mutta josta on hyvä tietää, jotta voisi ymmärtää.
Luin hiljattain lehdestä, että Balkanin sodan jäljiltä on kateissa yhä edelleenkin noin kymmenentuhatta ihmistä. Äskettäin oli löydetty joukkohauta, johon oli haudattu yli sata ruumista. Romaanin S. joutui todistamaan tällaisten joukkohautoihin vietyjen kuolemia.
Tällä surullisella kirjalla saan yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja olen nyt sotilasarvoltani luutnantti.
 |
| Slavenka Drakulić: Aivan kuin minua ei olisi (Otava 2000) Kroaatinkielinen alkuteos Kao da me nema 1999 Suomentanut Seija Uuskoski 254 sivua |
Tukholmasta siirrytään ajassa lähes vuosi taaksepäin Bosniaan, B:n kylään. Sieltä opettajana toimiva S. viedään monen muun tavoin linja-autolla voimistelusaliin odottamaan jotain, josta ei ole tietoa. Selvää on vain se, että voimistelusaliin kootut ovat syyllisiä.
S.:stä tuntuu etteivät ihmiset pysty ymmärtämään, että he ovat aseistettujen miesten mielestä syyllisiä vain koska ovat yleensä olemassa, koska he ovat erilaisia kuin aseistetut miehet, koska he ovat muslimeja. Ja että se on riittävä syy.Jo voimistelusalissa selviää, että maailma on muuttunut toiseksi eikä paluuta entiseen ole. S. ja monet muut viedään linja-autolla vankileirille, jossa elämän ytimen muodostavat pelottavat huhut tapahtumista, kauhu, epätietoisuus ja ihmisyyden menetys. Rutiinit auttavat selviämään päivästä toiseen, mutta sitten S. siirretään naistenhuoneeseen, jossa öisin pelätään, kuka naisjoukosta haetaan sotilaiden raiskattavaksi.
Hän tuntee selvemmin kuin koskaan, että häneltä on viety oikeus omaan itseensä, että häneltä on viety oman ruumiinsa hallinta.On kauhistuttavaa ja ahdistavaa lukea, miten sotatilanteessa ihmisiä kohdellaan. On kuin heitä ei olisi enää olemassakaan. Kirjailija on haastatellut kirjaansa varten vuosien ajan naisia, jotka kokivat Balkanin sodan. Siten taustalta löytyy todellisia tapahtumia, mikä tekee lukemisesta vielä ahdistavampaa. On vaikeaa ymmärtää, miten ihminen muuttuu sodan tullen ihmiselle sudeksi ja miten epäinhimillisesti toiselta voidaan viedä ihmisarvo. Eikä sitä, kumpi hallitsee ja kumpi joutuu hallittavaksi, sanele oikeastaan muu kuin sattuma.
Slavenka Drakulić kirjoittaa hyvin. Ihmisistä ja paikoista käytetään vain etukirjaimia, mikä voi olla hyvä etäännyttämisen keino. Siitä huolimatta kirja tulee iholle ja tekee välillä jopa fyysisesti pahan olon. Siksi en haluaisi suositella kirjaa kenellekään mutta silti pidän kirjan lukemista tärkeänä, sillä romaani kertoo todellisuudesta, jolta haluaisi mieluummin sulkea silmänsä mutta josta on hyvä tietää, jotta voisi ymmärtää.
Luin hiljattain lehdestä, että Balkanin sodan jäljiltä on kateissa yhä edelleenkin noin kymmenentuhatta ihmistä. Äskettäin oli löydetty joukkohauta, johon oli haudattu yli sata ruumista. Romaanin S. joutui todistamaan tällaisten joukkohautoihin vietyjen kuolemia.
Tällä surullisella kirjalla saan yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja olen nyt sotilasarvoltani luutnantti.
Tämä on ihan kauhea kirja. Mutta myös hyvä. Luin tämän joskus opiskeluaikojen alkupuolella ja vaikutuin syvästi. Samalla kiinnostuin Bosnian sodasta, sillä halusin tietää siitä lisää. Edelleen moni asia on epäselvä, mutta sen tiedän, että sodan jälkiä korjataan ja kallista hintaa maksetaan edelleen.
VastaaPoistaHyvin kiteytetty: tätä ei halua suositella, mutta kyllä tämä kannattaa lukea.
Tässä kiteytyy mielestäni hyvin yksi kaunokirjallisuuden perustehtävistä: tuoda lukijan eteen kuva siitä, millainen tämä maailma on kaikessa kauheudessaan. Sodan todellisuus hyppää tässä kirjassa silmille tavalla, joka jää mieleen. En halua lukea tätä uudelleen mutta silti olen tyytyväinen, että luin kirjan.
PoistaKuulostaa todella kauhealta.
VastaaPoistaSitä tämä kirja todella on. Pahinta on, että taustalla on todellisia tapahtumia.
PoistaOlen samaa mieltä Suketuksen kanssa, että tämä tosiaan on ihan kauhea kirja. En suostuisi lukemaan uudestaan. Ja jos tästä joskus tehdään (tai on tehty) elokuva, en varmasti mene katsomaan.
VastaaPoistaElokuva on ajatuksenakin kamala. En todellakaan menisi katsomaan. :(
PoistaTuo kansi on vangitseva, mutta tuskin tätä nyt lukisin. On ihan tarpeeksi lukea kirja suomalaisesta itsemurhasta tai heistä, jotka ovat siihen päätyneet, huhtikuussa, kuussa, jonka T.S. Eliot on nimennyt kuukausista julmimmaksi. Kasni silti, sen perusteella olisin tähän tarttunut.
VastaaPoistaKansi on tosiaan vangitseva, tytön katse on niin intensiivinen. Tämän kirjan jälkeen on vaikea tarttua mihinkään aihepiiriltään synkkään teokseen. Nyt tarvitsen jotain kevyttä lukemista.
PoistaKirjat, jotka voivat aiheuttaa pahan olon, ovat tärkeitä.. Ne herättelevät ja saavat ehkäpä muutoksiakin aikaan. Kiitos hienosta, mielenkiintoisesta arviostasi! <3
VastaaPoistaKiitos! ♡
PoistaMonet asiat jäävät helposti vain luvuiksi, mutta kaunokirjallisuuden avulla tapahtumille voi antaa kasvot. Se on mielestäni tärkeää.
Luin kirjan, kun se ilmestyi. Oli hirveää luettavaa 😣 ihan hirveää. Olen vissiin lainannut jollekin kirjan, en löydä enää hyllyistäni. Yrittäisin lukea nyt paljon vanhempana uudelleen. Kirja tuli jälleen esille Ukrainan sodan myötä. Miten ihminen muuttuu äärimmäisissä tilanteissa. Raakalaiseksi 😖
VastaaPoistaOn niin järkyttävää, että tämä kirja on yhä edelleen ajankohtainen.
Poista