Lastenkirja lapsuudestani

Sininen keskitie -blogin bleue haastoi äitiys-, perhe- ja kirjablogit viettämään Blogien lastenkirjaviikkoa. Ihana haaste, jonka aloitan kirjoittamalla lapsuuteni tärkeästä lastenkirjasta. Se on Hans Christian Andersenin teos Andersenin satukirja, joka lymyili mummolani kirjahyllyssä ja jonka kaivoin aina esiin, kun mummolassa vierailin. Oheisessa kuvassa on kirjan kansi juuri sellaisena, kuin sen muistan. Kuvan olen ladannut WSOY:n sivuilta, koska en tiedä, missä tuo lapsuuteni kirja tällä hetkellä on. Mummolassa asuu nykyään uusi sukupolvi, eikä mummoa ja pappaa enää ole. Ehkä kirja löytyy äitini kirjahyllystä.

Lapsuuteni tärkeän kirjan kansikuva oli tällainen.
Kuva on ladattu WSOY:n sivulta.

Erityisen tärkeä satu tuossa kirjassa oli Villijoutsenet, jonka jaksoin lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Siinä paha äitipuoli noituu Elisan veljet joutseniksi, ja pelastaakseen veljensä Elisa neuloo nokkosista heille villapuserot. Nokkoset pistelevät Elisan käsiä, mutta hän kutoo kutomasta päästyään. Muistan yhä vieläkin sen pakahduttavan tunteen, jonka koin satua lukiessani. Perinteistä hyvän ja pahan taistelua väritti suuri rakkaus, jota Elisa tunsi veljiään kohtaan. Vaikka monien lukukertojen myötä tiesin, mitä sadussa tapahtuu, elin yhä uudestaan mukana Elisan ja hänen veljiensä taistelussa ja jännitin, kuinka heidän käy.

Rakkauteni lukemiseen kumpuaa varmasti paljolti lapsuuden tunteita herättävistä, upeista lukukokemuksista, joiden myötä matkustin ympäri maailmaa ja elin niin prinsessana kaukaisessa maassa kuin pienenä tulitikkutyttönäkin tutun lumisateen keskellä. Onnekseni niin kotona kuin mummolassa oli kirjoja, joita sain tutkailla. Kirjaston suurasiakas minusta tuli jo varhain, ja vieläkin muistan, miten ylpeä olin ensimmäisestä kirjastokortistani.