Siirry pääsisältöön

Haastevastaus: Muumikirjat ja minä

Pahviset muumikirjat ovat palanneet perheemme käyttöön.
Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa haastoi minut muistelemaan historiaani muumikirjojen parissa. Muumikirjat ja minä -haaste on alun perin peräisin Opuscolo - kirjasta kirjaan -blogista. Haasteeseen vastaaminen on minun osaltani kestänyt, mutta nyt päätin tarttua tuumasta toimeen.

Lapsuudessani muumit eivät oikein olleet muodissa. Heräsin muumien maailmaan joskus yläasteella: muistan, että pidin äidinkielen tunnilla esitelmän muumeista. Mistä puhuin, sitä en muista, mutta ainakin näytin katkelman Muumit-tv-sarjaa.

Lasteni myötä olen perehtynyt paremmin niin tv-sarjaan kuin muumikirjoihinkin. Muumi-animaatioita meillä katsottiin johonkin aikaan aivan jatkuvasti. Muistan, kuinka esikoiseni meni sohvan taakse piiloon, kun Mörkö ilmaantui televisioruutuun. Erilaiset muumikirjat kuluivat pikku kätösissä vuosia sitten, ja nyt pahviset kirjat ovat vauvan myötä palanneet lukemistoomme.
Näistä kirjoista kirjoitan lähitulevaisuudessa blogiini.
Vaikka tosiaan esitelmöin yläasteella muumeista, on varsinainen kiinnostus muumikirjoihin herännyt vasta aikuisiällä. Jossain vaiheessa tajusin, kuinka moniulotteisia muumikirjat ovat, ja aloin lukea niitä aivan uudella otteella. Hämmästyin, kuinka hienoja toteamuksia muumikirjoista löytyy, ja nykyään viljelen muumisitaatteja mielelläni esimerkiksi onnittelukorteissa ja vuosikalenterissa, jonka teen vanhemmilleni joka joulu lahjaksi.

Millaisia viisauksia kätkeytyykään esimerkiksi seuraaviin lausahduksiin:

- Minä nukun hetken. Kysymykset ratkeavat usein unen aikana. Pää toimii paremmin, jos se saa olla levossa. (Muumipappa teoksessa Muumipappa ja meri.)
- Tänään meidän täytyy tehdä jotain aivan erikoista, sillä nyt tulee kaunis päivä. (Nuuskamuikkunen teoksessa Taikurin hattu.)

Muumilaakson asukkaiden elämänasenteessa on jotain äärimmäisen ihastuttavaa. Pohjalla kulkee ajatus toisten ja itsen hyväksymisestä sellaisenaan, jos kohta elämä on Muumilaaksossakin arkista murheineen ja riitoineen. Muumien humaanista maailmasta soisi jokaisen ottava oppia.

Tämä haaste on kiertänyt blogeissa niin paljon, että en tällä kertaa haasta enää ketään.

Kommentit

  1. Mukavaa, että ehdit Muumi-haasteen pariin. Toisten muumimuistoja on niin kiva lukea. Minäkin ole aikuismuumeilija, ja luulen, että moni muumien hienous avautuu kunnolla vasta näin 'varttuneemmalla' iällä. :)

    Ihania muumimukeja, minulla on noista vain tuo rakkaus-muki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle haasteesta!
      Muumit ovat kyllä ihanan moniulotteisia, kun niissä riittää oivallettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin.
      Lapseni juuri kyselivät, saavatko he perinnöksi kaikki muumimukimme. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin...