Siirry pääsisältöön

Jari Hautamäki: Mikä minuun meni? Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta

"Tulin helmikuussa humalassa yöllä kotiin. Riidan päätteeksi sitten löin vaimoa. Se oli eka kerta kun löin."
Jari Hautamäki: Mikä minuun meni?
Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta
(Gummerus 2013)
231 sivua
Jari Hautamäen teos Mikä minuun meni? Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta tarttuu tärkeään aiheeseen: perheväkivaltaan. Psykoterapeutti Jari Hautamäki on Lyömätön Linja Espoossa ry:n toiminnanjohtaja ja hän on työskennellyt parikymmentä vuotta väkivaltaan syyllistyneiden miesten ja heidän perheidensä kanssa. Työstä kertynyt kokemustieto on nyt muotoutunut kirjaksi, jossa käsitellään väkivaltaa monin tavoin.

Hautamäki kertoo siitä, miten hän vuonna 1995 aloitti työnsä Lyömättömällä Linjalla, joka otti ensimmäisiä askeleitaan väkivallantekijöiden auttamisessa. Päivystäjä otti käytöksestään ahdistuneiden miesten puheluita vastaan ympäri vuorokauden. Vakituista toimipaikkaa ei ollut, joten keskustelutapaamisia sovittiin esimerkiksi kahviloihin. Vähitellen tieto avusta levisi. Puheluita tuli ja miehiä saapui ryhmiin keskustelemaan kokemuksistaan.

Teoksessa tarjotaan paitsi apua hakeneiden kokemuksia ja ajatuksia, myös teoreettisempaa tietoa esimerkiksi väkivallan eri muodoista ja siitä, miten väkivallantekijä voi päästä muutoksen tielle. Näkökulma on kovin miehinen: tarinansa kertovista väkivaltaisesti käyttäytyneistä vain yksi on nainen.

Jari Hautamäki kirjoittaa jutustelevalla, mukavalla tyylillä, joka kantaa läpi teoksen. Yläpuolella ei häily syyttävä sormi vaan pikemminkin vierellä on ymmärtävä läheinen, joka on valmis auttamaan. Kirjasta voi varmasti olla paljon hyötyä niin väkivaltaiselle ihmiselle kuin hänen läheisilleenkin.

Kirja tarjoaa lohdullisia kertomuksia väkivallan loppumisesta, kun asiasta on uskallettu puhua ja kun apua on haettu ja otettu vastaan. Valitettavasti kaikki eivät ole valmiita tarkastelemaan toimintaansa, eivätkä he välttämättä hyödy Lyömättömän Linjan tarjoamasta palvelusta. On kuitenkin hienoa, että meillä Suomessa on tarjolla apua ja ratkaisukeinoja ongelmaan, joka koskettaa niin monia.
Olen kiitollinen, että olen onnistunut saamaan apua. Voin nauttia elämästä ja tulevista vuosista. -- Parasta on huomata se, että vaimo hymyilee ja nauraa päivittäin. On äärettömän hienoa nähdä, että toinen on löytänyt ilon ja nautinnon takaisin elämään. Samoin itse. Eletään taas elämää ja nautitaan siitä. Arkikin on juhlaa.

Kommentit

  1. Arka aihe. Kirja on varmasti tervetullut tietokirja monelle sektorille. Milloin naisista kirjoitetaan vastaava kirja. Tutkimusten mukaan äiti on perheessä se, joka lyö lapsia enemmän kuin isä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tiennytkään! Luulisi, että on vain ajan kysymys, milloin naisten harjoittama väkivalta nousee kirjaksi saakka.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...