Riikka Pulkkinen: Raja

"Hän oli silloin tulkinnut sen peloksi, mutta hän tiesi nyt mitä se oli ollut: hiljaista tietoa siitä että onni rehotti voimakkaimmillaan mahdollisuudessa, siinä hetkessä kun kaikki oli käden ulottuvilla mutta mitään ei ollut vielä luvattu. Ja kun onnea kohti kurkotti kätensä ja siihen uskalsi tarttua; silloin jo nosti päätään tieto sen väliaikaisuudesta."

Riikka Pulkkinen: Raja (Gummerus 2006)
399 sivua

Luin Riikka Pulkkisen esikoisromaanin Raja samana vuonna, kun kirja ilmestyi. Kovin paljon en enää siitä muista, joten päätin lukea sen uudelleen nyt, kun Yle esittää kirjan pohjalta tehdyn kolmeosaisen sarjan. Sarja alkaa sunnuntaina 23.2. ja sitä esitetään kolmena peräkkäisenä sunnuntaina kello 21.05-22.00. Hienoa, että kotimaisesta kaunokirjallisuudesta tehdään tv-draamaa!

Rajassa pääsevät ääneen monet henkilöt. Kirjallisuudenprofessori Anja Aropalon mies Antti sairastaa Alzheimerin tautia ja on ennen muistinsa katoamista pyytänyt vaimoltaan jotain elämää suurempaa. Anjan sisarentytär, lukiolaistyttö Mari, rakastuu äidinkielenopettajaansa Julianiin, joka vastaa 16-vuotiaan tytön tunteisiin. Julianin 6-vuotias tytär Anni näkee enemmän kuin aikuiset ymmärtävät. Koska Anjan, Marin, Julianin ja Annin näkökulmat vuorottelevat, on romaanin rakenne haastava, mutta se pysyykin koossa yllättävän hyvin. Varsinkin loppua kohden jännite kasvaa niin, että kirjaa ei enää yhden pisteen ohitettuaan voi jättää kesken.

Riikka Pulkkisen esikoisromaanissa on kysymys suurista asioista. Rakkaudesta varsinkin: Mitä rakkauden takia on valmis tekemään? Mikä on sallittua, mikä on oikein, kun motiivina on rakkaus? Myös kuolema on vahvasti läsnä: Anja aikoo kuolla, Antti tahtoo kuolla, Mari miettii kuolemaa. Ja sitten tulee puheeksi vielä kohtalo: ovatko elämänpolut jo valmiiksi mietittyjä, onko kohtaloaan vastaan mahdotonta taistella? Olemmeko kuin Sofokleen Oidipus, joka taisteli turhaan? Ja vaikka romaanissa käsitellään suuria kysymyksiä, ei mikään tunnu menevän liiaksi ylitse vaan nuori kirjailija pitää langat käsissään häikäisevällä tavalla.

Raja sai suurta huomiota osakseen heti ilmestyttyään, eikä ihme. Niin hienosti Pulkkinen kirjoittaa ja niin upeasti hän eri-ikäisten henkilöidensä nahkoihin sukeltaa. Henkilöistä ei ole sorruttu piirtämään yksiulotteisen mukavia vaan kaikilla on rosonsa. Julian on hahmo, josta en vain voi pitää. Minusta on inhottavaa, että ammattitaitoinen opettaja antautuu suhteeseen oppilaansa kanssa ja vakuuttelee itselleen, että kyseessä on "vain pieni huvi joka teki yksitoikkoisista työpäivistä värikkäämpiä". Tilanteessa on kysymys vallasta ja sen käytöstä: Mari tuntuu olevan lähes täysin opettajansa armoilla, ja Julian käyttää valtaansa häikäilemättä. Ylen tv-sarjassa Juliania muuten näyttelee Antti Luusuaniemi, jonka arvelisin näin ennakkoon olevan varsin loistava valinta rooliin!

Ymmärrän, että Pulkkisen kieli herättää tunteita. Paikoin filosofisuus ehkä menee hieman yli ymmärryksen, mutta kyllä kaiken kaikkiaan kieli on kertakaikkisen hienoa.

Nytkin taivas kohosi avarana holvina, kuin rukous. Ja Esplanadin puiston puiden mustat kiiltävät rungot taivasta vasten; kontrasti oli satumainen, lähes uhkaava. Lehtien varistua puista äänet olivat kovempia, raitiovaunun kolina kuului hakkaavampana ja tuulenvireet ylettyivät iholle. Kohta, kun tulisi lunta, kaikki vaimenisi taas, maailma madaltuisi ja Helsingistä tulisi uinuva talven tasku, ainakin niiksi päiviksi kun tuulta ei ollut ja liikenteen äänet olivat kadonneet lumen valkeaan vitiin.

Ei ole yllätys, että tästä kirjasta on kirjoitettu paljon. Ajatuksia löytyy esimerkiksi Booksyn, Aletheian, Aili-mummon, Katjan, Kuuttaren, Morren, Jorin ja Lurun blogeista.